Vauvan eroahdistus - miten sen tunnistaa ja milloin se helpottaa

Eroahdistuksen kesto on yksilöllistä. Se saattaa kestää puolen vuoden iästä kahden vuoden ikään, ja yleensä se ajoittuu 7-9 kk iästä puolitoistavuotiaaksi, kertoo vauvaperhetyöntekijä, perheterapeutti Miika Tervo.

Pienet vauvat on biologisesti koodattu niin, että yksin jääminen ei ole suotuisaa. Siksi vauvat reagoivat siihen itkulla kutsuakseen hoitajansa takaisin.

7-9 kk iässä lapsi alkaa oivaltaa, että hän on oma erillinen yksilö ja että hänellä on oma kokemusmaailmansa ja äidillä tai isällä omansa. Lapsi alkaa vaatia ymmärrystäomalle kokemukselleen, eli pelkkä hoiva ei enää riitä. Läheinen hoitaja ymmärtää lapsen sisäistä kokemusta paremmin kuin vieras, ja lapsi tietää tämän. Lapsi saattaa protestoida rajusti erotilanteissa, eikä hän enää suostu vieraaseen hoitajaan. Silloin puhutaan eroahdistuksesta.

Miten sen tunnistaa?

Ehkä selvin merkki eroahdistustilanteesta on lapsen protestointi vanhemman kadotessa näkyvistä. Ensin protestointi voi olla vihamielestä, kovaäänistä itkua. Jos se ei auta, suuttumusta seuraa suruvaihe. Silloin lapsi saattaa nyyhkyttää yksinään eikä suostu ottamaan lohdutusta vieraalta. Hän ei myöskään halua syödä eikä nuku hyvin. Oireet ovat yksilöllisiä, mutta yhteinen tekijä on, että lopulta lapsi alistuu ja vetäytyy itseensä.

Jos erokokemus pitkittyy, lapsi saattaa kytkeä kiintymyskytkennän pois päältä: hän ei reagoi vanhemman tuloon eikä ota katsekontaktia. Lapsi on silloin kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla hänen on helpompi selvitä ahdistuksesta. Usein tällainen "kiltteys" ja rauhallisuus tulkitaan aikuisen taholta positiiviseksi, koska lapsi on hoitajalleen helpompi. Lapsen sisäinen kokemus saattaa kuitenkin vastata suurta stressitilaa, ja erokokemuksen toistuessa ja pitkittyessä, lapsi saattaa masentua.

Lapsi saattaa olla myös tavallista itkuisempi ja ärtyisämpi päivisin ja yöt voivat muuttua levottomiksi, kun lapsi käsittelee päivällä kokemiaan asioita unissaan. Koska hän ei vielä pysty sanallisesti purkamaan kokemuksiaan, hän saattaa kokea unet erityisen voimakkaasti.
Vierastaminen on yleensä olennainen osa eroahdistusta. Vierastaminen on tärkeä kehityksellinen vaihe. Se, miten lapsen vierastamiseen suhtaudutaan, vaikuttaa siihen, miten kehitys etenee. On tärkeää, että lapsi saa ilmaista tunteensa ja että siihen vastataan. Lapsen pitää saada tuntea, että häntä ymmärretään ja lohdutetaan.

Aina ei ole mahdollista hoitaa tilannetta lapsentahtisesti. Joskus vanhempien on palattava töihin ja jätettävä lapsi hoitoon kesken pahimman eroahdistusajan. - Silloin on tärkeää, että vanhempi suhtautuu luottavaisesti hoitajaan ja hoitopaikkaan. Jos vanhempi on epävarma, pelokas tai vihainen, lapsi aistii sen ja silloin hänen on vaikeampi luottaa vieraaseen hoitajaan. Lapset ovat erilaisia siinä, miten he suhtautuvat uusiin asioihin. Vanhemman kyky lukea lapsensa viestejä on erityisen tärkeää, jotta lapsi voi ”analysoida” kokemuksensa ja antaa sille riittävän merkityksen ja tulkinnan. Koska kiintymysjärjestelmä on kehittynyt lasta hoitavan ihmisen kanssa, vieraan syli ei lohduta niin hyvin kuin tutun.

Lasta ei voi eikä pidäkään loputtomasti suojella ahdistukselta ja pettymyksiltä, mutta eroahdistusta voi kuitenkin helpottaa. Esimerkiksi erohetkiä ei kannata tahallaan pitkittää. Yksittäinen eroahdistustilanne voi kestää 10 sekuntia tai koko päivän.

Nyrkkisääntönä voisi olla, että lapsen ikävuodet kertovat, kuinka monta vuorokautta hän voi olla erossa vanhemmistaan. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja mitä tutummat ja lapselle turvallisemmat hoitajat, sitä helpompi lapsen on sopeutua eroon.

Jääkö vauvalle traumoja? Vauvalle voi jäädä traumoja, mutta tähän on erittäin vaikea vastata mitään kovin yksiselitteistä. 10 kk vanha on aivan eri tilanteessa kehityksessään kuin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Jos päiväkodissa ei ole mahdolista saada yhtä pysyvää hoitajaa. jonka syliin voi hakeutua aina kun pelottaa, lapsen sisäinen järkytys voi olla suurikin.

Miten sitten me 1970-luvulla syntyneet olemme selvinneet – meidäthän vieroitettiin rinnasta parikuisina ja vietiin saman tien päiväkotiin? – Voin vain spekuloida, miten 1970-luvun sosiaalipoliittisten linjausten seuraukset vaikuttivat varhaiseen vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen. Periaatteessa voisi ajatella, että vauvat joutuivat itsenäistymään liian aikaisin ja sellainen voi aiheuttaa ongelmia tunteiden ilmaisussa. On myös spekulaatioita ahdistushäiriöiden, syömishäiriöiden, päihdeongelmien, väkivaltaisuuden ja erilaisten riippuvuuksien yhteydestä varhaisiin kokemuksiin, Tervo toteaa.

Onneksi Tervo näkee valoa tunnelin päässä: vaikka elämän ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä perusturvallisuutemme ja itsetuntemuksemme kannalta, elämässä on kuitenkin monia korjaavien kokemusten paikkoja tai kriisitilanteita, jolloin kehityksen suunta saattaa muuttua. Esimerkiksi murrosikää kuvataan usein termillä ”toinen mahdollisuus”.

Turvallisessa kiintymyssuhteessa on normaalia, että lapsi reagoi erotilanteisiin näkyvästi, eli hän uskaltaa protestoida. Toisin sanoen, jos lapsesi uskaltaa meuhkata sinulle, teillä on mitä luultavimmin hyvä suhde.

Näin helpotat eroahdistusta:

Eroahdistusta tuskin voi poistaa, mutta on ratkaisevaa, miten vanhempi toimii ja suhtautuu siihen.

Ennakoi. Vauvojen ja pienten lasten mielenterveyden kannalta keskeinen tekijä on arkipäivän ennustettavuus. Jo vastasyntyneelle pitää kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Tee pehmeä lasku päiväkotiin. Jätä lapsi aluksi vain lyhyeksi aikaa hoitoon, jolloin lapsi oppii, että tulet takaisin.

Kerro lapsen kuullen hoitajalle lapsesta ja siitä kuinka lasta hoidetaan. On hyvä varata riittävästi aikaa lämmittelyyn uuden hoitajan kanssa, ennen kuin vanhempi lähtee pois.

Omat tavarat, lelut, tutulta tuoksuva rätti tai valokuva vanhemmasta auttavat lasta muistamaan vanhempansa ja tuovat helpotusta ahdistukseen.
Pyydä hoitajaa kertomaan lapselle vanhemmasta ja siitä missä vanhempi on

Lapsella on hyvä olla vain yksi omahoitaja, jolloin lapsi tietää, kuka on hänen turvansa

Sanoita lapsen tunnetta eli kerro lapselle, että hän tuli vihaiseksi tai surulliseksi. Lisää vielä, että enää ei ole mitään hätää. Lapsen reaktiota ei saa mitätöidä, eikä ole hyödyllistä yrittää sivuuttaa sitä esim. kiinnittämällä huomio johonkin toiseen asiaan.

Älä venytä eroa lapsesta, jos ei ole pakko.

(KaksPlus 01/2007)

 

Eroahdistuksen kesto on yksilöllistä. Se saattaa kestää puolen vuoden iästä kahden vuoden ikään, ja yleensä se ajoittuu 7-9 kk iästä puolitoistavuotiaaksi, kertoo vauvaperhetyöntekijä, perheterapeutti Miika Tervo.

Pienet vauvat on biologisesti koodattu niin, että yksin jääminen ei ole suotuisaa. Siksi vauvat reagoivat siihen itkulla kutsuakseen hoitajansa takaisin.

7-9 kk iässä lapsi alkaa oivaltaa, että hän on oma erillinen yksilö ja että hänellä on oma kokemusmaailmansa ja äidillä tai isällä omansa. Lapsi alkaa vaatia ymmärrystäomalle kokemukselleen, eli pelkkä hoiva ei enää riitä. Läheinen hoitaja ymmärtää lapsen sisäistä kokemusta paremmin kuin vieras, ja lapsi tietää tämän. Lapsi saattaa protestoida rajusti erotilanteissa, eikä hän enää suostu vieraaseen hoitajaan. Silloin puhutaan eroahdistuksesta.

Miten sen tunnistaa?

Ehkä selvin merkki eroahdistustilanteesta on lapsen protestointi vanhemman kadotessa näkyvistä. Ensin protestointi voi olla vihamielestä, kovaäänistä itkua. Jos se ei auta, suuttumusta seuraa suruvaihe. Silloin lapsi saattaa nyyhkyttää yksinään eikä suostu ottamaan lohdutusta vieraalta. Hän ei myöskään halua syödä eikä nuku hyvin. Oireet ovat yksilöllisiä, mutta yhteinen tekijä on, että lopulta lapsi alistuu ja vetäytyy itseensä.

Jos erokokemus pitkittyy, lapsi saattaa kytkeä kiintymyskytkennän pois päältä: hän ei reagoi vanhemman tuloon eikä ota katsekontaktia. Lapsi on silloin kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla hänen on helpompi selvitä ahdistuksesta. Usein tällainen "kiltteys" ja rauhallisuus tulkitaan aikuisen taholta positiiviseksi, koska lapsi on hoitajalleen helpompi. Lapsen sisäinen kokemus saattaa kuitenkin vastata suurta stressitilaa, ja erokokemuksen toistuessa ja pitkittyessä, lapsi saattaa masentua.

Lapsi saattaa olla myös tavallista itkuisempi ja ärtyisämpi päivisin ja yöt voivat muuttua levottomiksi, kun lapsi käsittelee päivällä kokemiaan asioita unissaan. Koska hän ei vielä pysty sanallisesti purkamaan kokemuksiaan, hän saattaa kokea unet erityisen voimakkaasti.
Vierastaminen on yleensä olennainen osa eroahdistusta. Vierastaminen on tärkeä kehityksellinen vaihe. Se, miten lapsen vierastamiseen suhtaudutaan, vaikuttaa siihen, miten kehitys etenee. On tärkeää, että lapsi saa ilmaista tunteensa ja että siihen vastataan. Lapsen pitää saada tuntea, että häntä ymmärretään ja lohdutetaan.

Aina ei ole mahdollista hoitaa tilannetta lapsentahtisesti. Joskus vanhempien on palattava töihin ja jätettävä lapsi hoitoon kesken pahimman eroahdistusajan. - Silloin on tärkeää, että vanhempi suhtautuu luottavaisesti hoitajaan ja hoitopaikkaan. Jos vanhempi on epävarma, pelokas tai vihainen, lapsi aistii sen ja silloin hänen on vaikeampi luottaa vieraaseen hoitajaan. Lapset ovat erilaisia siinä, miten he suhtautuvat uusiin asioihin. Vanhemman kyky lukea lapsensa viestejä on erityisen tärkeää, jotta lapsi voi ”analysoida” kokemuksensa ja antaa sille riittävän merkityksen ja tulkinnan. Koska kiintymysjärjestelmä on kehittynyt lasta hoitavan ihmisen kanssa, vieraan syli ei lohduta niin hyvin kuin tutun.

Lasta ei voi eikä pidäkään loputtomasti suojella ahdistukselta ja pettymyksiltä, mutta eroahdistusta voi kuitenkin helpottaa. Esimerkiksi erohetkiä ei kannata tahallaan pitkittää. Yksittäinen eroahdistustilanne voi kestää 10 sekuntia tai koko päivän.

Nyrkkisääntönä voisi olla, että lapsen ikävuodet kertovat, kuinka monta vuorokautta hän voi olla erossa vanhemmistaan. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja mitä tutummat ja lapselle turvallisemmat hoitajat, sitä helpompi lapsen on sopeutua eroon.

Jääkö vauvalle traumoja? Vauvalle voi jäädä traumoja, mutta tähän on erittäin vaikea vastata mitään kovin yksiselitteistä. 10 kk vanha on aivan eri tilanteessa kehityksessään kuin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Jos päiväkodissa ei ole mahdolista saada yhtä pysyvää hoitajaa. jonka syliin voi hakeutua aina kun pelottaa, lapsen sisäinen järkytys voi olla suurikin.

Miten sitten me 1970-luvulla syntyneet olemme selvinneet – meidäthän vieroitettiin rinnasta parikuisina ja vietiin saman tien päiväkotiin? – Voin vain spekuloida, miten 1970-luvun sosiaalipoliittisten linjausten seuraukset vaikuttivat varhaiseen vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen. Periaatteessa voisi ajatella, että vauvat joutuivat itsenäistymään liian aikaisin ja sellainen voi aiheuttaa ongelmia tunteiden ilmaisussa. On myös spekulaatioita ahdistushäiriöiden, syömishäiriöiden, päihdeongelmien, väkivaltaisuuden ja erilaisten riippuvuuksien yhteydestä varhaisiin kokemuksiin, Tervo toteaa.

Onneksi Tervo näkee valoa tunnelin päässä: vaikka elämän ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä perusturvallisuutemme ja itsetuntemuksemme kannalta, elämässä on kuitenkin monia korjaavien kokemusten paikkoja tai kriisitilanteita, jolloin kehityksen suunta saattaa muuttua. Esimerkiksi murrosikää kuvataan usein termillä ”toinen mahdollisuus”.

Turvallisessa kiintymyssuhteessa on normaalia, että lapsi reagoi erotilanteisiin näkyvästi, eli hän uskaltaa protestoida. Toisin sanoen, jos lapsesi uskaltaa meuhkata sinulle, teillä on mitä luultavimmin hyvä suhde.

Näin helpotat eroahdistusta:

Eroahdistusta tuskin voi poistaa, mutta on ratkaisevaa, miten vanhempi toimii ja suhtautuu siihen.

Ennakoi. Vauvojen ja pienten lasten mielenterveyden kannalta keskeinen tekijä on arkipäivän ennustettavuus. Jo vastasyntyneelle pitää kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Tee pehmeä lasku päiväkotiin. Jätä lapsi aluksi vain lyhyeksi aikaa hoitoon, jolloin lapsi oppii, että tulet takaisin.

Kerro lapsen kuullen hoitajalle lapsesta ja siitä kuinka lasta hoidetaan. On hyvä varata riittävästi aikaa lämmittelyyn uuden hoitajan kanssa, ennen kuin vanhempi lähtee pois.

Omat tavarat, lelut, tutulta tuoksuva rätti tai valokuva vanhemmasta auttavat lasta muistamaan vanhempansa ja tuovat helpotusta ahdistukseen.
Pyydä hoitajaa kertomaan lapselle vanhemmasta ja siitä missä vanhempi on

Lapsella on hyvä olla vain yksi omahoitaja, jolloin lapsi tietää, kuka on hänen turvansa

Sanoita lapsen tunnetta eli kerro lapselle, että hän tuli vihaiseksi tai surulliseksi. Lisää vielä, että enää ei ole mitään hätää. Lapsen reaktiota ei saa mitätöidä, eikä ole hyödyllistä yrittää sivuuttaa sitä esim. kiinnittämällä huomio johonkin toiseen asiaan.

Älä venytä eroa lapsesta, jos ei ole pakko.

(KaksPlus 01/2007)

--ruusunlilja, eikö sinulla ole mitään omaa sanottavaa kun liimailet näitä kilometrin mittaisia artikkelikopioita tänne? Ei niitä kukaan jaksa oikeasti lukea.

 

Mulla tuli sama mieleen kun edellisellä, että eikö sulla "ruusunlilja" ole omia mielipiteitä näistä asioista? Kovasti vaan kopioit tekstejä, muttet itse kommentoi mitään. Ihan hyviä aiheita, mutta voisit vaikka laittaa pelkän linkin. Tai kopioda vaan mielestäsi pääasiat ja pistää linkin perään jos joku haluaa lukea lisää ko. aiheesta.

 

Jaa, minä ainakin luin koko jutun. Samoin kuin perhepetijututkinmelkein kaikki. Ruusunlilja tarkoittaa hyvää, mutta ehkä tuo ei ole ihan sitä mitä keskustelupalstalta odotetaan. Kerro meille, Ruusunlilja, elämästäsi ja ajatuksistasi. Sinulla on kaunis nimimerkki, varmasti sinulla on kauniita ajatuksiakin.

 

Minäkin luin koko jutun ja se oli täyttä asiaa! Kiitos.

 

Minä luin koko jutun, niinkuin useimmat perhepetijutuistakin. Tuskin lukisin linkkejä, mutta nämä lukaisin. Kiitos paljon näistä ja laita ihmeessä lisää ajatuksia.
Ja te muut, ei teidän ole pakko näitä ketjuja lukea tai edes avata minusta on hyvä jos joku viitsii laittaa yhteen paikkaan niin monestä lähteestä juttua joita itse ei tulisi kaivettua. Kiitos oikeasti ja halaus Ruusunliljalle )

 

"Lapsen reaktiota ei saa mitätöidä, eikä ole hyödyllistä yrittää sivuuttaa sitä esim. kiinnittämällä huomio johonkin toiseen asiaan."

Tuosta olisikin kiva saada lisätietoa. Itse nimittäin usein yritän olla reipas ja sanon lapselle tyyliin "Nyt äiti menee töihin, hei, hei!" ja n. 1v lapsemme ei jää itkemään. Joskun huomaan pientä kainostelua ja näyttää, että hän yrittää tulla syliini, mutta yleensä puren vain hammasta ja yritän lähteä reippaasti. Olen ajatellut, että onkohan siitä jotakin haittaa, kun en jää "lohduttelemaan" tai onko lapsi jotenkin kärsinyt kun ei sitten reagoi tuolleen voimakkaasti lähtööni eli ei järjestä itkukohtauksia ym. Kun jossain kohtaa artikkelissa sanottiin, että jos itkua tulee niin olisi merkki, että suhde on hyvä. Eikö sitten ole hyvä suhde, jos itkua ei tule?

Joskus myöskin kun esim. lapsi kompastuu ja näen silmäkulmasta, että kaikki on ok niin olen kuin en huomaisikaan ja lapsi ei silloin ala itkeä. Jos kiinnitän häneen huomiota ja alan kenties voivottelemaan, että miten sinulle nyt noin kävi ym. niin silloin lapsi monesti parahtaa itkuun. Mistäköhän tuokin johtuu? Silloin kun oikeasti on kolahtanut esim. pää niin otan syliin ja lohduttelen, siinäkin hetken päästä yritän kiinnittää huomiota johonkin muuhun, jos itku meinaa vaan jatkua ja monesti loppuu sekunnissa.

 

Luin kanssa koko artikkelin, kiitos siitä.

Edelliselle: Meillä poika ainakin parahtaa itkuun jos häntä säälii. Eli jos menen voivottelemaan niin itku tulee. Normaalia sanoisin. Siitä en osaa sanoa pitäisikö itkeä kun jää hoitoon, meillä on jäänyt vain pariksi tunniksi isovanhempien kanssa ja se sujuu hienosti. Vieraalla tai vieraassa paikassa ei ole ollut hoidossa, mutta isoa itkua veikkaisin jos kokeiltaisiin. Hoidan itse kotona mahdollisimman pitkään, ainakin kolmevuotiaaksi asti.

 

Kiitos ap:lle tekstistä!

Juuri tuumimme miehen kanssa, että kohdistuuko eroahdistus aina myös isiin. MEillä 5kk vauva, joten ei vielä eroahdistusta, mutta varmaan jokusen kuukauden kuluttua edessä. Todennäköisesti. Ensimmäinen vierastusvaihe oli 3kk ikäisenä.

Tuttavapiirissä ei ole auttanut, että isä on lähellä,kun äiti on poissa, vaikka kyseessä on tosi aktiiviset isät. Toisessa tapauksessa isä oli hoitovapaalla ja äiti töissä, mutta äidin tultua kotiin isä ei ollenkaan kelvannut. Nyt jo keskustelimme siitä, että eroahdistus on varmasti miehelleni rankkaa, jos lapsi itkee perääni ja isä ei kelpaa. Se on varmasti rankka kokemus isälle, joka on koko ajan aktiivinen lapsen kanssa.

Onko kokemuksia, tuleeko aina huuto myös isän kanssa, kun äiti on poissa silloin, kun eroahdistus on pahimmillaan?

 

Meillä ei lapsella ollut tuossa 7-9 kk iässä havaittavissa mitään suurta eroahdistusta äidistä, 9 kk ikäisenä oli ensimmäisen kerran yöhoidossakin mummullaan ja kaikki meni todella hyvin. Nyt lapsi on 1 v 3 kk, ja yhtäkkiä isä ei enää kelpaakaan öisin lohduttajaksi! Päivisin menee ihan hyvin, mummut kelpaavat ja isä tietenkin myös. Olen lukenut joskus että tässä iässä juuri on usein toinen eroahdistuskausi. Kauankohan sitä mahtaa kestää...? Lapsi on tosiaan enemmän "äiti äiti", ja isä ei kelpaa nimenomaan yöllä, vaan lapsi huutaa täyttä huutoa isän sylissä kunnes isä ei enää jaksa ja tuo lapsen minun luokseni. Silloin huuto loppuu heti. Aika raskasta, etenkin isälle...

 

Minusta tuo oli erittäin asiallinen ja hyvä artikkeli tälle palstalle. Moni asia valkeni minullekin.

 

Viime lauantain Turun Sanomissa oli professori Liisa Keltikangas-Järvisen haastattelu lasten päivähoidosta, mutta siinä oli myös hyviä huomioita siitä milloin on ok olla pidempään erossa vauvasta, ja että juuri 9-10 kuukauden iässä se ei ole hyväksi. Tässä lainaus: "Kehityspsykologiaan erikoistunut professori vastaa, että pahin mahdollinen aika erota äidistä on vierastamisikä eli 9-10 kuukautta. Se järkyttää perusturvallisuutta. Tasan yksi vuotta on parempi, mutta se ei vielä mahdollista siirtymistä suoraan ryhmään"

Ja huom, itse menen töihin pian, kyse ei ole mistään kotiäitiysfanaatikosta, vaan siitä, että tietyn ikäisinä vauvat vierastavat enemmän ja kun tietää milloin, voi yrittää silloin olla enemmän läsnä.
Tuossa koko artikkeli, jos kiinnostaa:

http://www.ts.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2009-02-22,104:12:594967,1:0:0:0:0:0:

 

Keltikangas-Järvinen tuntuu sivuuttavan kokonaan sen mahdollisuuden, että isä olisi lapselle läheinen hoitaja. Jos lapsella on kaksi läheistä vanhempaa jotka ovat molemmat olleet paljon kahden kesken lapsen kanssa niin ei pitäisi olla vanhemman sukupuolesta kiinni, että lapsi saa turvallisuudentunnetta? Näin toivon, mutta jännitän kamalasti, miten käy. Lapsi nyt 2kk ja välillä vaikuttaa jo siltä, että äidin lohdutus kelpaa paremmin kuin isän. Voi kyllä selittyä ainakin osin nälällä: isä ei tule tarjonneeksi ruokaa (rintamaito pullosta) niin herkästi kuin äiti (rintamaito rinnasta).

 

Moni kysyy täällä miksi puhutaan aina äidistä.

Nykyisen käsityksen mukaan vauva pystyy muodostamaan yhden kunnollisen ja "täydellisen" kiintymyssuhteen ensimmäisenä elinvuotenaan häntä eniten hoitavaan aikuiseen. Miltei poikkeuksetta perheessä äiti on kotona sen ensimmäisen 9 kk. Äiti toipuu synnytyksestä, äiti usein imettää jne. Itse en tiedä yhtäkään äitiä, joka lähtisi työtekoon synnytyksen jälkeen ja isä jäisi kotiin. En myöskään tiedä perheitä, joissa isä olisi työttömänä kotona. Useimmiten mies käy töissä, harvojen miehet ovat mukana kotona työttöminä. Töissäkäyvä isä jää väistämättä hieman etäisemmäksi vauvalle, vaikka isä olisi mukana heti töiden jälkeen ja kaikki viikonloput.

Vauva muodostaa siis ensimmäisen kiintymyssuhteensa miltei poikkeuksetta äitiinsä, koska suurin osa äideistä jää kotiin synnytyksen jälkeen. Siksi puhutaan äideistä.

Isän merkitys korostuu sen jälkeen kun lapsi täyttää 1 vuotta. Sitten lapsi alkaa muodostaa äidin rinnalle muita kiintymyssuhteita.

 

vauva muodostaa kiintymyssuhteen siihen vanhempaan joka on ensisijainen hoitaja, meillä se oli isä. Äiti (minä) palasi työhön kun äitiyslomapätkä (siis se eka 3kk) oli ohi ja isä piti koko vanhempainrahakauden loppuun saakka. Vauva kiintyi isäänsä enemmän, oli eroahdistunut isästään ja vielä vanhempanakin aina isä on se jonka syliin mennään kun hätä on suurin.

Eli ei se ole pelkästään biologista että äiti on se ykkönen, tosin niin varmasti _useinmiten__ on koska äidit pitävät yleensä koko perhevapaan. Mutta toisinkin voi tehdä kuten meillä, ja meillä selkeästi vauva otti isän ensisijaiseksi hoitajakseen. Joten itse ainakin suhtaudun kriittisesti näihin "vain äiti kelpaa vauvalle" -tutkimuksiin.

 

Näissä tutkimuksissa siis aina painotetaan sitä, että vauva muodostaa kiintymyssuhteensa häntä ENITEN hoivaavaan aikuiseen. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko se isä vai äiti vai mummo vai kummi. Näitä tutkimuksia voi sitten lukea sillä mielellä, että äiti sanan tilalla lukeekin isä (jos omassa perheessä isä on pääasiallinen hoitaja). Eli ei tarvi lukea kriittisesti niitä juttuja, kun suhteutat lukemisesi vain omaan tilanteeseesi.

Teillä isä tuli ykköseksi ja ihan normaalia käytöstä, koska isä hoiti eniten.

 

Turun Sanomien toimitus on tunnetusti vanhan aikaista. Jos yhtään tiedätte tuota Liisa Keltikangas-Järvisen tutkimusta ja olette nähneet hänen muita kirjoituksiaan, tiedätte, että hän tarkoittaa juurikin sitä ensisijaista kiintymyssuhdetta. Ja jos tiedätte kiintymyssuhteista enemmän, tiedätte, että jos isä viettää aktiivisesti aikaa lapsen kanssa ja hoitaa häntä syntymästä asti, niin vaikka äiti on tämä ensisijainen suhde, isään on erittäin hyvä kiintymyssuhde myös ja luku kakkonen vain tutkimusmielessä. Keltikangas-Järvinen painotta hoitoa KOTONA. Vaikka ensisijainen kiintymyssuhde on äitiin, voi isä täysin yhtä hyvin hoitaa lasta kotona. Kysymys on siitä, että alle vuoden ikäinen ei pysty muodostamaan kiintymyssuhdetta kuin korkeintaa 4 aikuiseen. Yleensä vain kolmeen. Ja jos äidin ja isän lisäksi isovanhemmat ovat lapsen elämässä aktiivisesti läsnä, päiväkotien hoitohenkilökunnalle ei vain riitä pienen lapsen aivoissa tilaa, tai ainakaan muodostamaan sellaista suhdetta joka riittäisi siihen että lapsi voi olla hoidossa yli 6 tuntia alle vuoden ikäisenä.

 

Kiintymyssuhde on aikuisen ja lapsen välinen tunnesuhde, jonka solmiminen tuo lapselle turvallisuuden tunnetta. Lapsella on luontainen valmius luoda tunnesuhde toiseen ihmiseen ja tämä tunnesuhde vaikuttaa ratkaisevasti lapsen persoonallisuuden kehittymiseen

 

Tutkimuksissa on huomattu, että varhaisten ihmissuhteiden laatu vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Kaisa Männikön tutkimus varhaisista kiintymyssuhteista pohjautuu John Bowlbyn kiintymysuhdeteoriaan.

On havaittu, että varhaislapsuuden kokemuksista syntyy erilaisia kiintymyssuhdetyylejä, joiden avulla lapsi pyrkii ylläpitämään ja varmistamaan kiinnittymishenkilön saatavillaolon tai säätelemään kiintymyksen puutteellisuutta.

Lapsuuden kokemukset heijastuvat myös aikuisuuden ihmissuhteisiin.

Kiintymissuhdemallit jakaantuvat kahteen pääryhmään: turvallisesti ja turvattomasti kiintyneisiin.

Turvallisesti kiintyneiden lasten suhde vanhempiin on ollut läheinen ja avoin ja he muodostavat aikuisinakin tasapainoisia ja tyydyttäviä ihmissuhteita.

Turvattomasti kiintyneet lapset pyrkivät sen sijaan välttelemään tarvitsevuutta, sillä he ovat oppineet, että äidin läsnäolo ei ole aina varmaa. Takertuvasti kiintynyt on seurallinen ja pystyy ilmaisemaan tilanteensa. Hän kuitenkin pelkää hylätyksi tulemista. Itseriittoisesti kiintynyt hakee etäisyyttä ihmissuhteissa. Hänellä on hyvä itsetunto, mutta hän on usein epäluuloinen. Pelokkaasti kiintyneitä luonnehtii syvä turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne. Heillä saattaa olla vaikeuksia ihmissuhteissa, alkoholi- ja huumeongelmia sekä kohonnut taipumus rikollisuuteen.

Vanhempien omat kiintymyssuhteet heijastuvat yleensä myös siihen miten vanhemmat itse toimivat omien lastensa kanssa ja miten lapset heihin kiinnittyvät.

 

Psykologi Jari Sinkkosen mukaan suurin osa suomalaisista aikuisista on turvattomasti kiintyneitä. Aika kurjaa.

 

Vieras kirjoitti hyvin. Juuri noin asia on. Sitä se Keltikangas-Järvinenkin tarkoittaa. Ja siksi on tärkeää, että kun vauvalla on vierastuskausi menossa, hän ei joudu olemaan erossa sellaisista ihmisistä joihin hänellä on kiintymyssuhde. Useimmiten äiti ja isä, tuossa järjestyksessä. Poikkeuksia tietenkin on. Lapsen kannalta on jopa parempi olla poissa (käydä esimerkiksi matkalla) kun vauva on alle puoli vuotta kuin kun lapsella on vierastusvaihe päällä (9-11kk lapsesta riippuen). Silloin kuusikin tuntia on liikaa.

 

Onko sinulla Ruusunlilja omia lapsia? Miten itse pyrit heitä kasvattamaan? Oletko mielestäsi onnistunut pyrkimyksissäsi? Miten, missä olet onnistutnut ja missä et?

 

Tutkimuksissa on huomattu, että varhaisten ihmissuhteiden laatu vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Kaisa Männikön tutkimus varhaisista kiintymyssuhteista pohjautuu John Bowlbyn kiintymysuhdeteoriaan.

On havaittu, että varhaislapsuuden kokemuksista syntyy erilaisia kiintymyssuhdetyylejä, joiden avulla lapsi pyrkii ylläpitämään ja varmistamaan kiinnittymishenkilön saatavillaolon tai säätelemään kiintymyksen puutteellisuutta.

Lapsuuden kokemukset heijastuvat myös aikuisuuden ihmissuhteisiin.

Kiintymissuhdemallit jakaantuvat kahteen pääryhmään: turvallisesti ja turvattomasti kiintyneisiin.

Turvallisesti kiintyneiden lasten suhde vanhempiin on ollut läheinen ja avoin ja he muodostavat aikuisinakin tasapainoisia ja tyydyttäviä ihmissuhteita.

Turvattomasti kiintyneet lapset pyrkivät sen sijaan välttelemään tarvitsevuutta, sillä he ovat oppineet, että äidin läsnäolo ei ole aina varmaa. Takertuvasti kiintynyt on seurallinen ja pystyy ilmaisemaan tilanteensa. Hän kuitenkin pelkää hylätyksi tulemista. Itseriittoisesti kiintynyt hakee etäisyyttä ihmissuhteissa. Hänellä on hyvä itsetunto, mutta hän on usein epäluuloinen. Pelokkaasti kiintyneitä luonnehtii syvä turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne. Heillä saattaa olla vaikeuksia ihmissuhteissa, alkoholi- ja huumeongelmia sekä kohonnut taipumus rikollisuuteen.

Vanhempien omat kiintymyssuhteet heijastuvat yleensä myös siihen miten vanhemmat itse toimivat omien lastensa kanssa ja miten lapset heihin kiinnittyvät.

Itse suhtaudun hivenen kriittisesti näihin vauvatutkimuksiin. Kuinka paljon on todella tehty pitkittäistutkimuksia, jossa on seurattu lapsen ensimmäistä kiintymyssuhdetta ja sen jälkeen koko elämää aikuisuuteen saakka? Kuinka kiintymyssuhdetta mitataan? Onko turvattomasti kiintynyt suoraan se, joka on viety 5kuisena hoitoon ja turvallisesti kiintynyt se, jota on hoidettu kotona kolmevuotiaaksi?

Jos joku on perehtynyt näihin oikeisiin tutkimuksiin+ menetelmiin, eikä vain tuloksien esittelyyn, niin toivoisin vastauksia.
Ihmistieteet ovat tässä mielessä hyvin hankalia, sillä syy-seuraussuhteita on mielestäni mahdotonta useinkaan varmaksi kertoa.

 

Itse suhtaudun hivenen kriittisesti näihin vauvatutkimuksiin. Kuinka paljon on todella tehty pitkittäistutkimuksia, jossa on seurattu lapsen ensimmäistä kiintymyssuhdetta ja sen jälkeen koko elämää aikuisuuteen saakka? Kuinka kiintymyssuhdetta mitataan? Onko turvattomasti kiintynyt suoraan se, joka on viety 5kuisena hoitoon ja turvallisesti kiintynyt se, jota on hoidettu kotona kolmevuotiaaksi?

Jos joku on perehtynyt näihin oikeisiin tutkimuksiin+ menetelmiin, eikä vain tuloksien esittelyyn, niin toivoisin vastauksia.
Ihmistieteet ovat tässä mielessä hyvin hankalia, sillä syy-seuraussuhteita on mielestäni mahdotonta useinkaan varmaksi kertoa.

Ei nuokiintymys suhteet syntyperältään ole noin yksinkertaisia koska ihminen on monenasian summa. Kuitenkin ne voidaan kääntää tavallaan toisin päin eli ennalta ehkäisevässä mielessä jos haluaa tehdä asioita mahdollisimman hyvin, voi ottaa huomioon tällaisia tärkeitä tekijöitä. Kuitenkaan ne ei teepelkästään autuaaksi ja saa vauvaa turvaan. En usko että minkäänteorian noudattaminen korvaa inhimillistä henkistä yhteyttä, aikuisen välittävää asennetta, sitä että äiti ja isä henkilökohtaisesti osoittavat lapselleen rakkautta jne. Toisaalta, jos lapsella onongelmia voinäiden teorioiden kautta löytää jäljet sylttytehtaalle ja keksiä ratkaisuja ongelmiin...