Päivähoidosta ihan aikuisten oikeasti!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rakas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ölömölö:
Alkuperäinen kirjoittaja sitruuna:
Voi itku, meidän poika on siis todella viivästynyt puheenkehityksessä. :(

Höpö höpö, ei välttämättä ole! Meilläkään ei tosiaan tehty mitään vaikka 3,5 ei vielä puhunut kuin yksittäisiä sanoja. ehkä jos olis mennyt yli 4 vuoden...

Joo, toivon että pojan puhe tuosta lähtee sujumaan. Ensi viikolla neuvolaan, kokenut neuvolantäti onneksi paikalla.

Olen vaan ihan äimänä, kun tajusin että jo kaksivuotiaalle voi tulla daignoosiksi viivästynyt puheenkehitys. Siis kun kyseessä on tuollainen tapaus kuin Ravistettavalla. Lapsi kuitenkin puhui ja jopa lauseita ja silti tutkittiin ja diagnosoitiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sitruuna:
Siis mitä, 2-vuotiaalle annettiin jo diagnoosi! Ihan ihmeissäni luin kirjoituksesi Ravistettava. Meidän poika lähetetään sitten ihan varmasti ensi viikon 2-v neuvolan jälkeen tutkimuksiin. Puhuu kahden sanan lauseita, joista ulkopuoliset ei saa selvää, äännevirheitä on miljuunia, yleensä ei edes käytä lauseita, vaan yksittäisiä sanoja.

Voi itku, meidän poika on siis todella viivästynyt puheenkehityksessä. :(

Diagnoosin antoivat, juu, ja monenlaisissa tutkimuksissakin ollaan käyty.
Joidenkin 2½-3-vuotiaat taas saavat olla rauhassa puhumatta, eikä tutkimuksia ehdoteta.
Meillä sälli selkeästikin kärsi siitä, ettei saanut itseään ilmaistua, ja sekin oli yksi syy tutkimuksiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sitruuna:
Joo, toivon että pojan puhe tuosta lähtee sujumaan. Ensi viikolla neuvolaan, kokenut neuvolantäti onneksi paikalla.

Olen vaan ihan äimänä, kun tajusin että jo kaksivuotiaalle voi tulla daignoosiksi viivästynyt puheenkehitys. Siis kun kyseessä on tuollainen tapaus kuin Ravistettavalla. Lapsi kuitenkin puhui ja jopa lauseita ja silti tutkittiin ja diagnosoitiin.

Ei poika 2 v iässä lauseita puhunut, yksittäisiä sanoja vaan.
Nyt 2 v 7 kk iässä tulee sanapareja, 3 sanan lauseita, ja tänään siis eka viiden sanan lause :)
Onneksi teillä on kokenut neuvolantäti: meillä on vastavalmistunut, oikein mukava mutta hieman raakile vielä, ja liian innokas tuijottamaan kirjoja ja käyriä.
 
Kiitos Ravistettava vastauksistasi. Ja mullekin taitaa kohta napsahtaa joku diagnoosi..Huomasin, että oon kirjoittanut viestiini hienosti, että daignoosi..Taidan olla väsynyt. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja sitruuna:
Joo, toivon että pojan puhe tuosta lähtee sujumaan. Ensi viikolla neuvolaan, kokenut neuvolantäti onneksi paikalla.

Olen vaan ihan äimänä, kun tajusin että jo kaksivuotiaalle voi tulla daignoosiksi viivästynyt puheenkehitys. Siis kun kyseessä on tuollainen tapaus kuin Ravistettavalla. Lapsi kuitenkin puhui ja jopa lauseita ja silti tutkittiin ja diagnosoitiin.

Ei poika 2 v iässä lauseita puhunut, yksittäisiä sanoja vaan.
Nyt 2 v 7 kk iässä tulee sanapareja, 3 sanan lauseita, ja tänään siis eka viiden sanan lause :)
Onneksi teillä on kokenut neuvolantäti: meillä on vastavalmistunut, oikein mukava mutta hieman raakile vielä, ja liian innokas tuijottamaan kirjoja ja käyriä.

Meillä tuo nyt 2v2kk ei puhu kuin muutamia irrallisia sanoja ja niiden lausuminenkin sitä ja tätä. Muuten höpöttelee kovasti omiaan, mutta mitään tolkkua siitä ei ota. Tilanne käytännössä sama kuin 1v10kk iässä milloin neuvolantäti olisi ollut jo laittamassa lähetettä logopedille kun on puheenkehitys myöhässä.

Itse vastustelin vielä ja kyselin päiväkodin henkilökunnalta jotka olivat sitä mieltä ettei ole mitään syytä huoleen. Kuitenkin lapsella on ollut muita haasteita: 2 kieltä, puhumaton isoveli ja kävelemään oppimisen vaikeudet joiden kanssa saatiin tehdä töitä (oppi kävelemään 1v9kk iässä), eli noiden perusteella voistaisiin antaa lisäaikaa.

Lupasin neuvolalle palata asiaan syksyllä jos edistystä ei olisi tapahtunut ja pakko kai se sitten on. :/ Jotenkin vaan motivaatio aika nollissa, olisi ollut kiva jos jonkun jutun oppisivat ihan normaaliaikataulussa ilman mitään kuntoutuskäyntejä. Mutta eipä tässä muukaan auta kun hymyillen jatkaa eteenpäin.
 
Olen ollut pk:ssa mukana ajan kanssa. Ketään ei tarhassa kiinnosta jos lapsellani on asiaa, ketään ei kiinnosta jos hänen kädestä viedään lelu. Jos hän hakee lisää ruokaa niin sanotaan, että mene takaisin omalle paikalla... ja näitähän riittäisi..

Ymmärrän että sua äitinä huolettaa. Ja totta kai sulla on oikeus pitää lapsi kotona, ja hieno juttu on, että siihen pystyt. Sä olet ratkaisusi tehnyt, mutta ulkopuolisena osaan ehkä katsoa asiaa hieman toiselta kantilta.

Ekana myönnän, etten tiedä mitä erityislapsipaikka tarkoittaa. Kuitenkin, jos tavalliseen ryhmään on integroitu, voidaan lapseltasi "vaatia" joitain perusasioita, jotta päiväkodin arki sujuisi. Kurjaa on, jos lelu viedään kädestä, mutta lapsen pitää oppia puolustautumaan myös itse. On ihan ymmärrettävää, ettei isossa ryhmässä kaikkea huomata. Ruuan hakemisesta - jos lapsesi vain haki väärään aikaan? Kysyitkö päiväkodissa miksi näin toimittiin?

Minulla on tavislapsi tavallisessa päiväkodissa. Hoitajia on kolme ja lasten lukumäärä vaihtelee 15-18 välillä. Ekapäivänä kun sain olla seuraamassa hirvitti toki välillä, sitä pitää omaa kullannuppuaan niin erityisasemassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmi:
mutta sanon, että aihe on hyvä ja tärkeä. Moni pk-paikka ei pysty tarjoamaan samaa kuin kotihoito ja myös toisin päin..

Ai onko mua kielletty keskustelemasta aiheesta? :o
Vuoropuheluahan tämä oli Sitruunan, Ölömölön, EJK:n ja minun kesken, muita unohtamatta.
 
erityislapsi ja integroitu ryhmä on niin oletko vaikka hiljaa? Eikä lapselta KENELTÄKÄÄN lapselta voida odottaa taitoa tietää ettei ruokaa saa lisää? Tai sitä, että pitää osata vaatia lelua takaisin jos "normaali" isompi lapsi sen kädestä vie. tässä ryhmässä 16 lasta joista 6 on erityislasta ja 10 tukilasta ja 4 aikuista. Ja miksi ei sitä omaa saisi pitää kullannuppuaan pitää erityisenä, mun kokemuksen mukaan kukaan muu ei häntä erityisenä pidä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Omaa lastaan kuuluukin pitää erityisenä, mutta pitää toki hyväksyä sekin, että päiväkodissa hän on samanarvoinen kuin muutkin lapset: ei erityisoikeuksia, vaan samat säännöt kaikille.

Mutta jos isompi lapsi vie lelun kädestä tms, niin onhan se tosi outoa ja väärin jos henkilökunta näkee eikä asiaan puutu :/
 
Mun anoppi on hyvä hoitotäti, ainakin uskon niin.
On käynyt jo työhaastattelussa ja uusi työpaikka tiedossa, muttei voi lopettaa kunnallisessa hoitotätinä, ennen kuin hänen erityislapsensa lopettaa hoidon :D :heart:
 
en tiedä mitä on erityislapsi päiväkodissa. koulussa tiedän. Ajattelin, että sinä vaikka olisit kertonut. Kai minäkin saan keskustella aiheesta? Mutta sulla on karvat heti pystyssä, kun uskalsin olla eri mieltä jostakin. Vaikka tietääkseni heti ensinnä sanoin, että olet päätöksesi jo tehnyt ja sulla siihen oikeus.

Yritin vain katsoa asiaa päiväkodin kannalta. Jos ryhmä on erityislapsia täynnä, pakko siinä on lapsen oppia sosiaalisia taitoja. Enhän mä voi tietää mikä tilanne on paikan päällä ollut. Yritin vain ehdottaa, jos vaikka ei aivan niin katastrofaalinen olisi ollut kuin annat ymmärtää? Ei kai lapselta vielä mitään tutustuessa odotettukaan. Yritettiin vain opettaa talon tavoille. Joihin VOI esim. kuulua, että ruokaa haetaan lisää vasta kun - jotakin.

Kotona saat pitää lapsesi aivan erityisenä. Viimeistään koulussa tulee sitten vastaan ryhmässä toimiminen ja se, ettei huomiota voi saada joka sekunti, vaikka onkin erityislapsi.
 
jos lapselle on erityispaikka haettu ja se saatu niin hänellä on erityiset oikeudet saada erityistä tukea ja ohjausta. Säännöt on kaikille toki samat, mutta erityislapsille tulisi ennen kaikkea luoda turvallinen ympäristö ja tukea uuden oppimiseen. Ei voida olettaa, että erityislapsi osaa asioita "kuten muutkin". Miksi heillä sitten olisi se erityipaikka?
 
Tarkoitin sitä, että esimerkiksi ruoan hakemisen suhteen erityispaikkalaisella on samat säännöt kuin muillakin, ja samat ajat milloin ruokaa saadaan. Erityispaikkalainenkaan ei saa töniä tai lyödä, tai metelöidä päiväuniaikana, tai jättää päivälepoa väliin koska ei huvita levätä, ei puhua kun aikuinen lukee satua, tms. Erityispaikkalainen ei saa tuoda omaa lelua päiväkotiin joka päivä, vaan ainoastaan lelupäivänä. Jne. Tähän tapaan.

Mutta kehityksen tukemiseen, uuden oppimiseen, ja päiväkodin arjessa pärjäämiseen hänellä toki on oikeus saada erityistä tukea verrattuna "tavislapsiin".

Eli samat säännöt, ei erityisoikeuksia, mutta tukea tottakai.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
jos lapselle on erityispaikka haettu ja se saatu niin hänellä on erityiset oikeudet saada erityistä tukea ja ohjausta. Säännöt on kaikille toki samat, mutta erityislapsille tulisi ennen kaikkea luoda turvallinen ympäristö ja tukea uuden oppimiseen. Ei voida olettaa, että erityislapsi osaa asioita "kuten muutkin". Miksi heillä sitten olisi se erityipaikka?

Tarkoitin sitä, että esimerkiksi ruoan hakemisen suhteen erityispaikkalaisella on samat säännöt kuin muillakin, ja samat ajat milloin ruokaa saadaan. Erityispaikkalainenkaan ei saa töniä tai lyödä, tai metelöidä päiväuniaikana, tai jättää päivälepoa väliin koska ei huvita levätä. Erityispaikkalainen ei saa tuoda omaa lelua päiväkotiin joka päivä, vaan ainoastaan lelupäivänä. Jne. Tähän tapaan.

Mutta kehityksen tukemiseen, uuden oppimiseen, ja päiväkodin arjessa pärjäämiseen hänellä toki on oikeus saada erityistä tukea verrattuna "tavislapsiin".

Eli samat säännöt, ei erityisoikeuksia, mutta tukea tottakai.

Ihan näin kuten ravistettava sanoi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
jos lapselle on erityispaikka haettu ja se saatu niin hänellä on erityiset oikeudet saada erityistä tukea ja ohjausta. Säännöt on kaikille toki samat, mutta erityislapsille tulisi ennen kaikkea luoda turvallinen ympäristö ja tukea uuden oppimiseen. Ei voida olettaa, että erityislapsi osaa asioita "kuten muutkin". Miksi heillä sitten olisi se erityipaikka?

erityispaikka on siksi, että erityislapsen erityistarpeet tulisivat paremmin huomioiduiksi. harmi, jos niin ei käy. erityispaikka ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi saa toimia päiväkodissa miten tahansa. tietyt säännöt täytyy olla.
 
niin, mikä on vieraan pointti? Juu, olen oman ratkaisun tehnyt, mutten ole ollenkaan yhteiskunnan tukeen tyytyväinen. Lapselle oli osoitette erityishoitopaikka pienessä ryhmässä mutta siinäkään ei pystytty tukemaan lapsen hyvinvointia vaan lapsi stressaatui eikä osannut tuoda itseään ilmi, eikä kukaan osannut tulkita. Jos yhteiskunnalla ei ole tarjota pienille erityislapsille riittävää ja ammattimaista tukea, tulisi perheille maksaa hoitorahaa. Oman lapseni erityispaikka maksoi saman kuin 4:n lapsen hoitopaikka. Olisin onnellinen, että saisin edes 500e kuussa rahaa kun hoidan ja tuen lastamme tämän yhteiskunnan täyispainoiseksi jäseneksi. Myös muualla voi opiseklla ryhmässä toimimista ja huomiota ei tarvitse saada joka sekunti, mutta jotkut sekuntit ovat kultaakin kallliimpia..
 
Kävelin tänään tarhan ohi ja se muistutti jotakin kammottavaa laitosta jossain bulgariassa vai mitä ne maat onkaan. Piha oli iso kuin Sahara. Jotenkin se on koskettava juttu minulle, joka itse kärsin 5-vuotiaana tarhasta niin paljon, että tahdoin kouluun 6-vuotiaana. - Onneksi olen saanut olla lapsen kanssa kotona ja vieläkin yhä vain minä olen ainoa ihminen, joka saa lapseni oppimaan: on ollut puheterapiaa ja kirjoituksen tukiopetusta ja ties mitä tukea. Enää ei juuri tukea tarvita, kun nyt opetan lapselleni matematiikasta sitä puuttuvaa oivallusta, jonka jälkeen homma selviää. Kyseessä 10-vuotias. Eli minä teen työt, mutta missä on palkka?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
niin, mikä on vieraan pointti? Juu, olen oman ratkaisun tehnyt, mutten ole ollenkaan yhteiskunnan tukeen tyytyväinen. Lapselle oli osoitette erityishoitopaikka pienessä ryhmässä mutta siinäkään ei pystytty tukemaan lapsen hyvinvointia vaan lapsi stressaatui eikä osannut tuoda itseään ilmi, eikä kukaan osannut tulkita. .

Kauanko lapsi ehti ryhmässä olla? Oliko alkukankeutta, tutustumista vasta, vai oliko hän siellä pitkään?
(sori, jos siitä on jo mainittu)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
niin, mikä on vieraan pointti? Juu, olen oman ratkaisun tehnyt, mutten ole ollenkaan yhteiskunnan tukeen tyytyväinen. Lapselle oli osoitette erityishoitopaikka pienessä ryhmässä mutta siinäkään ei pystytty tukemaan lapsen hyvinvointia vaan lapsi stressaatui eikä osannut tuoda itseään ilmi, eikä kukaan osannut tulkita. Jos yhteiskunnalla ei ole tarjota pienille erityislapsille riittävää ja ammattimaista tukea, tulisi perheille maksaa hoitorahaa. Oman lapseni erityispaikka maksoi saman kuin 4:n lapsen hoitopaikka. Olisin onnellinen, että saisin edes 500e kuussa rahaa kun hoidan ja tuen lastamme tämän yhteiskunnan täyispainoiseksi jäseneksi. Myös muualla voi opiseklla ryhmässä toimimista ja huomiota ei tarvitse saada joka sekunti, mutta jotkut sekuntit ovat kultaakin kallliimpia..

Eli kuinka kauan lapsi oli sit siinä ryhmässä!? Auttaako se sitten kun sä hoidat kotona kun ymmärrät kaiken? Ihan vaan erityislapsen äitinä kyselen ehkä myös 2:den.
 
HUH teillä on erityispaikkalaisia kohtaan! Oma lapseni on vetäytynyt ja ongelma on puheen viivästymisen suhteen kuten muidenkin tässä ryhmässä olleiden lasten kanssa. Oma lapseni ei ketään ole töninyt vaan nimenomaan VETÄYTYY heti, ei osaa sanoa: että tulen hakemaan lisää jne. Ei siis osaa puolustaa itseään eikä kertoa mitä on aikeissa tehdä. Aika kummallista, että te teette päätelmän, että erityislapsi tönii ja ei osaa käyttäytyä jne. Mistähän tuokin kertoo? : (
 
Löysinkin jo vastauksen: lapsi oli puolitoista viikkoa päiväkodissa. Siis seitsemän tai kahdeksan hoitopäivää.

Eihän siinä ajassa ehdi mikään lähteä kunnolla sujumaan. Henkilökunta ei ehtinyt oppia tuntemaan lasta, eikä lapsi heitä. Etenkin jos äiti oli päiväkodissa mukana, mikä tietenkin häiritsee sopeutumista ja tutustumista (tahattomasti, mutta silti: eihän äiti ole normaalisti hoitopäivinä mukana).

Ap, ehkä annoit periksi ihan liian nopeasti? Tuo on lyhyt aika, ja nyt on vieläpä elokuu jolloin henkilökuntaa lomailee ja sijaisiakin on useimmissa taloissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
HUH teillä on erityispaikkalaisia kohtaan! Oma lapseni on vetäytynyt ja ongelma on puheen viivästymisen suhteen kuten muidenkin tässä ryhmässä olleiden lasten kanssa. Oma lapseni ei ketään ole töninyt vaan nimenomaan VETÄYTYY heti, ei osaa sanoa: että tulen hakemaan lisää jne. Ei siis osaa puolustaa itseään eikä kertoa mitä on aikeissa tehdä. Aika kummallista, että te teette päätelmän, että erityislapsi tönii ja ei osaa käyttäytyä jne. Mistähän tuokin kertoo? : (

Ja kukas tuolleen on väittänyt?
 
voisihan sitä vaikka lukea aloituksen jos aikoo vastailla..
Mutta joo kyllä mun lasta varmaan auttaa, että en vie sitä ihmishälinän keskuuteen ja toivota: koita pärjätä ja pitää pintasi! En mä kaikkea tässä maailmassa ymmärrä, sitä en ole väittänyt, mutta mulla on varmasti sisäsiittoinen tarve ymmärttä omaa lastani paremmin kuin muiden.. Onko ihmeellistä?
 
Yhteistyössä