Lukija vain
HS Painakainen palvelutalossa:
Kirjoitin keväällä lehtijutun vanhuksen kuolemasta ja viimeisistä ajoista palvelutalossa. Sain sen jälkeen monia yhteydenottoja. Ihmiset halusivat keskustella vanhuuden- ja kuolemanpelosta.
Yksi puhelu poikkesi muista. 88-vuotias rouva kutsui minut luokseen espoolaiseen palvelutaloon. "Ehkä uskaltaisit syödä täällä lounaan, niin saisit tietää, mitä meillä tapahtuu", hän sanoi.
Palvelutalon ruokalassa Mirjam Kytökangas kertoo elämäntarinansa. Hän on kasvanut orpona, toiminut sodassa viisi vuotta lääkintälottana, kasvattanut kolme lasta yksinhuoltajana ja tehnyt elämäntyönsä pikkukaupungin kätilönä.
Kytökangas on hyväkuntoinen ja virkeä. Hän kertoo nauttineensa pitkään iloisista eläkevuosista: sai matkustella eikä tarvinnut tehdä töitä. Mutta yhtäkkiä hän huomasi olevansa vanhus. Tuli rytmihäiriöitä, puutarha jäi hoitamatta ja muuta pientä.
"Vanhuus yllättää aina", hän sanoo.
Kun on pienestä asti kuullut olevansa muiden tiellä, ei halua vanhuksenakaan olla vaivaksi. Kytökangas näki mainoksen espoolaisesta palvelutalosta ja päätti anoa vuokrakaksiota. "Ilmoituksessa luvattiin turvaa ja huoletonta vanhuutta."
Syksyllä 2004 Kytökankaasta tuli Merikartanon asukas. Merikartano on Espoon Lähimmäispalvelu ry:n palvelutalo Kivenlahdessa. Siellä on 113 asunnon kotihoitoyksikkö ja 10 hengen dementiaryhmä, jonka potilaat hoidetaan Espoon kaupungin maksupalvelusopimuksella.
Kytökangas muutti tyytyväisenä Merikartanon vuokrakaksioon, vaikka oli kuullut jonotusaikana kauhutarinoita. Niiden mukaan hoitaja oli ollut humalassa työpaikalla, satoja lääkkeitä oli kadonnut eikä talon johtaja puuttunut asioihin.
Entinen aluesairaalan kätilö ei vähästä hätkähtänyt. Puheet olisi kuitenkin kannattanut ottaa vakavasti, sillä kyse ei ollut pelkistä huhuista. Vuosien mittaan asukkaat, omaiset ja työntekijät ovat tehneet Merikartanosta lukuisia kanteluita lääninhallitukselle ja työsuojelupiiriin sekä tutkintapyyntöjä poliisille.
Nippu muistioita on paksu. Tiedotteita, sopimuksia, raportteja ja muita dokumentteja sekä käsin ruutupaperille kirjoitettuja muistiinpanoja. Ne kertovat Kytökankaan kokemuksista Merikartanossa.
Kytökankaalla on palvelutalossa vain vuokrasopimus, koska hän siivoaa itse eikä käytä talon palveluita.
Vuokran lisäksi hän maksaa jokaiselle asukkaalle kuuluvat palvelutalo- ja peruspalvelumaksut, 130 euroa kuussa. Ne sisältävät ympärivuorokautisen työntekijäavun, toimiston palvelut ja joukon oikeuksia, kuten lenkkisaunan, takkahuoneen ja pesutuvan käytön ja osallistumisen tapahtumiin.
Monet asukkaat ostavat lisäksi päivittäin erikseen maksettavia palveluita. Ulkoilutus maksaa 30 euroa tunnilta ja turvaranneke 25 euroa kuussa. Siivousta, hoivapalveluja ja pyykkihuoltoa saa 32-40 euron tuntihinnalla. Jos kaikki ateriat tilaa kotiin kannettuina, siitä kertyy tuhannen euron lasku kuukaudessa. Ei ihme, että moni muukin kuin Kytökangas kokkaa itse.
Palvelutalo toimii suoraveloituksella. Laskutuksessa on sattunut virheitä, joten asukkaiden on oltava tarkkana. Vääristä laskuista saa toki hyvityksen, kun huomauttaa. Mutta hinnoitteluakin on syytä seurata. Kytökangas itse havahtui, kun palvelutalo lähetti hänelle tarjouksen kevätsiivouksesta: 232 euroa. Hän pyysi tarjouksen parista siivousfirmasta. Ne olisivat siivonneet 200 euroa halvemmalla.
Kytökankaan paperien joukossa on paljon muutakin. Kuten Merikartanon toiminnanjohtajan Kaija Viitakosken ilmoitus 60-vuotispäivästään maaliskuussa 2006. Kukkien sijasta johtaja toivoi asukkailta lahjoituksia omalle tililleen voidakseen matkustaa ulkomaille.
Ja onpa asukkaita lähestytty myös tiedotteella vuoden 2004 kunnallisvaaleista ja mahdollisuudesta äänestää palvelutalossa. Ehdokkaiden joukossa oli Kaija Viitakoski (sd). "Ja minäkin raukka äänestin häntä!" Kytökangas nauraa.
Mutta se oli ennen keksipakettia.
Kytökankaan oudot Merikartano-kokemukset alkoivat tosiaan keksipaketista.
Kesäkuussa 2006 hänen keittiöstään paloi lamppu. Talossa jonkinlaisena yleismiehenä ilman työsopimusta häärännyt toiminnanjohtajan mies Esko Viitakoski tuli vaihtamaan lampun.
Siinä samalla juteltiin lastenlapsista. Kytökangas antoi Eskolle kiitokseksi keksipaketin. Se oli tarkoitettu viemisiksi Viitakoskien lastenlapsille. Kenties Kytökankaan olisi pitänyt ymmärtää tulkita toiminnanjohtajan miehen avuliaisuus työnteoksi ja korvata se rahassa.
Neljä päivää myöhemmin Kytökankaan postilaatikolle ilmestyi maalarinteippiin kääritty paketti, keksipaketin kokoinen. Koska siinä ei ollut vastaanottajan eikä lähettäjän nimeä, hän antoi paketin olla.
Myöhemmin samalla viikolla toiminnanjohtaja Viitakoski ja palvelutalon vastaava sairaanhoitaja pyysivät Kytökankaan mukaansa. Viitakosken huoneessa alkoi outo keskustelu. Toiminnanjohtaja kyseli, mitä Kytökangas tiesi talossa liikkuvista paketeista. Hän ei tiennyt mitään. Johtaja antoi sairaanhoitajalle merkin, ja tämä poistui.
Kun vanhus ja toiminnanjohtaja jäivät kahden, tilaisuus muuttui Kytökankaan mukaan hyökkääväksi kuulusteluksi. Viitakoski kulki ympäri huonetta, tivasi uhkaillen tietoja paketeista ja syytti Kytökangasta epärehelliseksi valehtelijaksi. Kuulustelu kesti tunnin.
"Minähän sain siinä rytmihäiriökohtauksen enkä päässyt tuolista mihinkään", Kytökangas kertoo. Hänen mukaansa Viitakoski ei rytmihäiriöistä hätkähtänyt, vaan yritti hätistää vanhuksen pois. "B-rapussa on hissi, ala mennä", hän sanoi.
Kun Kytökangas ei jaksanut nousta, Viitakoski poistui kahville ja jätti riskialttiin tahdistinpotilaan yksin. Pitkän odottelun jälkeen paikalle tuli hoitaja, joka saattoi Kytökankaan huoneeseensa.
Kytökangas oli poissa tolaltaan. Hän kirjoitti ruutupaperille muistiin kuulustelun koukerot ja kuluneen viikon tapahtumat lampunvaihdosta puhutteluun. Hänellä oli tunne, että asia ei jää tähän.
Palvelutalossa asuvan vanhuksen tarinat paketeista ja uhkailuista olisi helppo panna höperyyden piikkiin. Mutta Mirjam Kytökangas on hyvin terävä, ja hänellä on erinomainen muisti. Merikartanossa se voi olla raskauttava asia. Harva nykyisistä työntekijöistä ja asukkaista enää tietää, mitä talossa on vuosien varrella tapahtunut.
Toiminnanjohtajan kannalta olisi hyvä, että kukaan ei muistelisi menneitä, että vanhukset vain pelaisivat bingoa "Toiminnantäyteistä elämää" -projektissa.
Palvelutaloa ylläpitävän Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2001 Leena Luhtanen (sd), ja sihteerinä palvelutalon toiminnanjohtaja Kaija Viitakoski.
Viitakosken ja Luhtasen aikana Merikartanosta on tehty poikkeuksellisen paljon valituksia, ainakin kolme rikosilmoitusta sekä lukuisia kanteluja lääninhallitukseen ja työsuojelupiiriin.
Ne ovat liittyneet epäilyihin muun muassa häirinnästä, kiusaamisesta, työsuhteessa olevista epäselvyyksistä, turvattomuudesta, huonosta johtamisesta, fyysisestä väkivallasta, kunnianloukkauksesta ja seksuaalirikoksesta. Tuorein valituksesta tehty tarkastus on lokakuulta 2007, suurin osa vuosilta 2003-2005.
Lääninhallituksen teettämien tarkastusten mukaan palvelutalosta oli kadonnut lääkkeitä ja lääkkeiden jaossa oli ollut virheitä. Henkilökunta oli ollut epäpätevää, sitä oli liian vähän, ja sillä teetettiin laittomia työvuoroja. Asukkaiden reseptejä hoitivat työllistetty apulainen ja talonmies. Lääninhallituksen ja Espoon kaupungin selvityksissä mainitaan myös toiminnanjohtajan hyökkäävä käytös ja epäasiallinen tapa huutaa. Sen vahvistavat niin omaiset, asukkaat kuin henkilökunta.
Keksipaketista alkanut episodikin sai lopulta sellaiset mittasuhteet, että Kytökangas teki valituksen lääninhallitukselle. Kaupunginvaltuustoon tai palvelutalon johtokunnalle hän ei halunnut valittaa. Niissä istui Leena Luhtanen, joka oli tuolloin myös oikeusministeri.
Pian keksipakettikuulustelun jälkeen Mirjam Kytökankaan lapset kävivät tapaamassa Viitakoskea ja sairaanhoitajaa. Kytökankaan lapset nauhoittivat keskustelun.
Se on tragikoominen: neljä aikuista ihmistä pohtii kadonneen keksipaketin arvoitusta lähes tunnin. Toiminnanjohtaja syyttää Kytökangasta lahjusten antamisesta ja esittää vakavia epäilyjä tämän terveydentilasta. Lapset eivät niele ajatusta äitinsä terveyden äkillisestä heikkenemisestä.
Tapaamisen jälkeen Kytökangas joutui Merikartanossa kiusaamisen kohteeksi. Häiriköinnin todennäköisin tarkoitus oli päästä eroon hankalasta asukkaasta.
Ensin alkoivat häiriösoitot. Puhelut lakkasivat, kun Kytökankaan poika ilmoitti toiminnanjohtajalle tuovansa asuntoon puhelimen, josta näkyy soittajan numero.
Sitten Kytökankaan uusittavina olleita lääkereseptejä katosi. Hänen ovensa eteen ilmestyi kuraisia jalanjälkiä, ja sisältä kynnysmatolta löytyi kasa hiekkaa. Hänen ollessaan maalla asunnossa oli pengottu laatikoita ja osa henkilökohtaisista terveydenhoitoon liittyvistä papereista hävisi.
"Minusta yritettiin tehdä hullu", hän sanoo. Siltä todella vaikuttaa. Palvelutalosta annettiin uudelle omalääkärille taustatietoja. Näiden tietojen perusteella - näkemättä potilasta - lääkäri kirjoitti potilasrekisteriin: "Vaikuttaa paranoidiselta." Kytökangas kuvattiin käytökseltään aggressiiviseksi ja eristäytyneeksi.
Lääkäri suositteli psykogeriatrista hoitoa ja lääkitystä ja pani potilaan avoterveydenhoidossa seurantaan. Tämä kaikki tosin selvisi "potilaalle" paljon myöhemmin.
Merikartanosta varattiin Kytökankaalle lääkäriaika tammikuuksi 2007. Vastaanotolla Kytökangas piti puolensa. Hän keskusteli tiukasti lääkärin kanssa. Lääkäri oli vaivautunut ja kieltäytyi kirjoittamasta lausuntoa potilaan terveydentilasta, mutta perui epäilyt psyykkisistä ongelmista.
Kytökangas ei luovuttanut. Hän hankki toiselta lääkäriltä lausunnon terveydentilastaan ja teki kantelun lääninhallitukselle. Sen johdosta Kaija Viitakoskelta pyydettiin kirjallinen selvitys tapahtuneesta.
Siinä Viitakoski kertoo kuulustelun sujuneen ystävällisessä hengessä ja pitää Kytökankaan raportoimaa häirintää tämän omana kokemuksena. Toiminnanjohtajan mielestä Kytökangas olisi siirrettävä ryhmäkotimuotoiseen palveluasumiseen. Merikartanossa ryhmäkoti on varattu vaikeille ja keskivaikeille dementiapotilaille.
Viitakosken selvityksen todistaa kaksi palvelutalon työntekijää. Heistä toinen oli paikalla kuulustelun alun, toinen ei ollut läsnä lainkaan.
Syksyllä 2007 Kytökangas pyysi saada itseään koskevat seurantaraportit Merikartanosta. Silloin hänelle alkoi valjeta palvelutalon todellinen toiminta. Lokakuussa hän meni lääkäriin saadakseen terveyskeskuksesta potilasrekisterinsä - siihenhän jokaisella on oikeus. Lääkäri ei antanut potilastietoja. Kytökangas halusi tietää, oliko lääkäri kirjannut peruneensa tammikuussa epäilyt psyykkisistä ongelmista. Lääkäri ei muistanut.
Kytökangas päätti hankkia edunvalvojan. Vasta asianajaja Matti Huunan-Seppälän avulla hän sai tammikuussa 2008 potilasrekisterit haltuunsa. Niistä hän luki koko tarinan. Kuten sen, miten kymmenen kuukautta diagnoosin perumisen jälkeen, lokakuussa 2007, lääkäri kirjoitti: "Ei aihetta jatkotoimiin mielenterveysasioissa ole, tämä jäänyt kirjaamatta sairaskertomukseen. Keskustelussa avoin ja asiallinen, mielestäni ei paranoidistyyppistä ajattelua."
Lääkärin mukaan Kytökangas oli analysoinut järkevästi omaa persoonaansa ja käyttäytymistään.
Kun vanhus tarvitsee asianajajan pärjätäkseen palvelutalon viidakossa, järjestelmässä on jotain vikaa. On järjestelmän ongelma, jos palvelutalossa voidaan valituksista huolimatta toimia mielivaltaisesti.
Järkyttävimmillään meno Merikartanossa oli silloin, kun dokumentaristi, lähihoitaja ja nykyinen kansanedustaja Tarja Tallqvist (kd) teki talossa opiskeluunsa liittyvän harjoittelujakson kesällä 2003. Tallqvist on kuvannut kokemuksiaan lähihoitajana kirjassa Kuka vierelles jää. Siinä ei mainita työpaikkoja eikä vanhuksia nimeltä, mutta Tallqvistin mukaan yksi episodeista tapahtui Merikartanossa.
Tallqvist kertoo olleensa työvuorossa mieshoitajan kanssa 7. heinäkuuta 2003. Kun hoitaja pesi liikuntakykynsä menettänyttä miestä, hän käytti tätä seksuaalisesti hyväkseen. Tallqvist seisoi kauhuissaan vieressä eikä osannut puuttua tilanteeseen.
Myös neliraajahalvaantunut sotaveteraani oli joutunut saman hoitajan uhriksi. Sotaveteraani kertoi asiasta Tallqvistille, koska tämä oli nähnyt, mistä oli kyse. Mies halusi tehdä rikosilmoituksen. Myöhemmin hän valitti myös lääninhallitukselle.
Tallqvist auttoi miehen poliisin luo. Poliisi kuunteli veteraanin tarinan ja sanoi: "Näin ei miehelle tehdä. Tämä on rikos."
Merikartanossa alkoi kova kuhina. Toiminnanjohtajaa kiinnosti eniten, ketkä työntekijöistä olivat auttaneet uhria.
Viitakoski meni varhain eräänä aamuna omilla avaimillaan uhrin huoneeseen. Hän seisoi neliraajahalvaantuneen miehen sängyn vieressä ja tivasi, kuka vei tämän poliisin luo. Mies ei kertonut.
Lopulta Viitakoski sai selville kolmen hoitajan auttaneen uhria. Vakituinen työntekijä sai potkut, syynä "epälojaalisuus työnantajaa kohtaan". Määräaikaisten työsuhteita ei jatkettu. Mieshoitaja jatkoi Merikartanossa. Sotaveteraani pyysi, että joku toinen vastaisi hänen pesemisestään, mutta siihen ei suostuttu.
Espoon poliisi teki huolellisesti esitutkinnan ja kuuli sitä varten useita ihmisiä. Viitakosken käytyä tapaamassa toista uhreista sairaalassa tämä perui oman rikosilmoituksensa. Tutkintapyyntö eteni syyttäjälle, joka teki syyttämättäjättämispäätöksen ja määräsi tapauksen salaiseksi.
Vähän myöhemmin sotaveteraani kuoli.
Miten tällainen meno voi jatkua vuosikausia? Mistä vanhus voi hakea apua, jos kokee saavansa huonoa kohtelua?
Espoon sosiaali- ja terveysosaston vanhusten palvelujen johtaja Jaakko Vaulanne sanoo, että kaupunki seuraa vain niitä yksiköitä, joista se saa ostopalvelua. Merikartanossa se koskee dementiayksikköä.
"Yksityisten palvelujen valvominen ei kuulu meille", hän sanoo pahoitellen. "Ostopalveluyksiköitäkään ei seurata säännöllisesti, vain, jos jotain ilmenee."
Ja kun jotain ilmenee, asia käsitellään lääninhallituksessa. Sen voimakkain keino on antaa huomautus.
Etelä-Suomen lääninhallituksen sosiaalihuollon tulosjohtaja Leena Kirmanen myöntää, että sosiaalitoiminnan valvonta on vaikeaa. Palvelutalotoiminta on uutta, ja useimmiten sen tuottavat kunnille yksityiset palveluntarjoajat. Valvontalaki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta on vuodelta 1997 ja jo vanhentunut.
Sosiaali- ja terveysministeriölle on tehty aloitteita lain uudistamisesta, mutta hanke ei ole edennyt. Nykylaissa ongelmia on sekä siinä, mitä valvotaan, että siinä, mihin toimiin ryhdytään. "On erittäin vaikea saada huonosti toimivaa yksikköä lopettamaan toimintansa. Sen sallivat ainoastaan suoranaiset terveydelliset haitat palvelutalon asukkaille", sanoo Kirmanen.
Mutta jos lääkitysten laiminlyönti, lääninhallituksen raportissakin todettu henkilökunnan päihteidenkäyttö ja epäpätevyys, rikosepäilyt ja muut Merikartanosta raportoidut ongelmat eivät tuota asukkaille terveydellistä haittaa, mikä sitten?
Laki ei myöskään mahdollista palvelutalojen talouteen puuttumista. Liiketoimintaa harjoittavan palvelutalon työntekijät tulevat firmojen kautta. Käytännössä se voi tarkoittaa alihankintaketjua, jossa vastuu hämärtyy: kunta ostaa palveluita yrittäjältä, joka puolestaan alihankkii ne toiselta yrittäjältä. Ja niin edelleen.
Suosituksena kaikille palveluille on "käypä hinta". Kaksion siivoamisesta 232 euroa ei ole käypä hinta. Mutta jos markat ja eurot sekoittava vanhus maksaa laskun, ei asiaan voi puuttua.
Leena Luhtanen oli Merikartanon hurjimpina vuosina liikenne- ja viestintäministeri ja myöhemmin oikeusministeri. Hän on pitkäaikainen Espoon kaupunginvaltuutettu. Seksuaalirikosta käsitelleen esitutkinnan aikana ministeri Luhtanen soitti Merikartanon hoitajille ja haukkui heidät kovin sanoin työpaikkansa maineen likaamisesta. Myös asiaa tutkinut Iltalehden toimittaja sai ministeriltä puhelimitse läksytyksen "väärästä asenteesta". Luhtanen kiistää soittaneensa hoitajille ja toimittajalle.
On toki olemassa muitakin tahoja, joista hakea apua, kuten Vanhusten turvakotiyhdistys. Se pureutuu erityisesti kaltoinkohteluun. "Ikäihmisten kaltoinkohtelulla tarkoitetaan ikääntyviin kohdistuvaa fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, taloudellista hyväksikäyttöä, hoidon ja avun laiminlyöntiä, oikeuksien rajoittamista ja loukkaamista tai ihmisarvoa muutoin alentavaa kohtelua", todetaan yhdistyksen nettisivuilla.
Vanhusten turvakotiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja on Kaija Viitakoski.
Sekä Kaija Viitakoski että Leena Luhtanen korostavat, että suurin osa Merikartanon asukkaista on tyytyväisiä.
"Aina sattuu kaikenlaista", Kaija Viitakoski sanoo.
Viitakosken ja Luhtasen mielestä valituksiin johtaneet Merikartanon ongelmat johtuivat Tarja Tallqvistista. Heidän mukaansa Viitakoski joutui ajojahdin kohteeksi, jonka Tallqvist masinoi muutaman muun "virherekrytoidun" kanssa.
"He halusivat kalifiksi kalifin paikalle", Viitakoski selittää.
Luhtaselle riittää, että valitukset on käsitelty.
"Kaikki on selvitetty. Mikään valitus ei ole johtanut mihinkään."
Sekä Viitakoski että Luhtanen uskovat jopa seksuaalirikosväitteen olleen pahansuopien työntekijöiden keksintöä. "Vanhoja ihmisiä saa niin helposti mukaan kaikkeen", Luhtanen sanoo sotaveteraanin poliisille antamista lausunnoista.
Mirjam Kytökankaan tapauksessa Viitakoski ei muista antaneensa lääkärille tämän terveyttä koskevia lausuntoja.
Lohdutonta mutta totta: huonoa järjestelmää ruokkii asiakkaiden ikä. Melkein kaikki ehtivät kuolla ennen kuin tutkinnat, lausunnot, selvitykset ja raportit on laadittu ja ryhdytään harkitsemaan, annetaanko palvelutalolle huomautus.
Harva vanhus viitsii valittaa. Moni tyytyy siihen, mitä annetaan. Eikä ruutupaperille tehty valitus vakuuta virkamiehiä.
"Minä olen kestänyt kaikenlaista", Mirjam Kytökangas hymyilee ja alkaa kertoa kätilön arjesta: häntä on purtu, syljetty, lyöty ja raavittu, eikä hän ole menettänyt malttiaan.
"Jos ei osaa suhtautua potilaisiin rauhallisesti, ei sovi hoitotehtäviin."
MINNA LINDGREN
http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=2210803
Kirjoitin keväällä lehtijutun vanhuksen kuolemasta ja viimeisistä ajoista palvelutalossa. Sain sen jälkeen monia yhteydenottoja. Ihmiset halusivat keskustella vanhuuden- ja kuolemanpelosta.
Yksi puhelu poikkesi muista. 88-vuotias rouva kutsui minut luokseen espoolaiseen palvelutaloon. "Ehkä uskaltaisit syödä täällä lounaan, niin saisit tietää, mitä meillä tapahtuu", hän sanoi.
Palvelutalon ruokalassa Mirjam Kytökangas kertoo elämäntarinansa. Hän on kasvanut orpona, toiminut sodassa viisi vuotta lääkintälottana, kasvattanut kolme lasta yksinhuoltajana ja tehnyt elämäntyönsä pikkukaupungin kätilönä.
Kytökangas on hyväkuntoinen ja virkeä. Hän kertoo nauttineensa pitkään iloisista eläkevuosista: sai matkustella eikä tarvinnut tehdä töitä. Mutta yhtäkkiä hän huomasi olevansa vanhus. Tuli rytmihäiriöitä, puutarha jäi hoitamatta ja muuta pientä.
"Vanhuus yllättää aina", hän sanoo.
Kun on pienestä asti kuullut olevansa muiden tiellä, ei halua vanhuksenakaan olla vaivaksi. Kytökangas näki mainoksen espoolaisesta palvelutalosta ja päätti anoa vuokrakaksiota. "Ilmoituksessa luvattiin turvaa ja huoletonta vanhuutta."
Syksyllä 2004 Kytökankaasta tuli Merikartanon asukas. Merikartano on Espoon Lähimmäispalvelu ry:n palvelutalo Kivenlahdessa. Siellä on 113 asunnon kotihoitoyksikkö ja 10 hengen dementiaryhmä, jonka potilaat hoidetaan Espoon kaupungin maksupalvelusopimuksella.
Kytökangas muutti tyytyväisenä Merikartanon vuokrakaksioon, vaikka oli kuullut jonotusaikana kauhutarinoita. Niiden mukaan hoitaja oli ollut humalassa työpaikalla, satoja lääkkeitä oli kadonnut eikä talon johtaja puuttunut asioihin.
Entinen aluesairaalan kätilö ei vähästä hätkähtänyt. Puheet olisi kuitenkin kannattanut ottaa vakavasti, sillä kyse ei ollut pelkistä huhuista. Vuosien mittaan asukkaat, omaiset ja työntekijät ovat tehneet Merikartanosta lukuisia kanteluita lääninhallitukselle ja työsuojelupiiriin sekä tutkintapyyntöjä poliisille.
Nippu muistioita on paksu. Tiedotteita, sopimuksia, raportteja ja muita dokumentteja sekä käsin ruutupaperille kirjoitettuja muistiinpanoja. Ne kertovat Kytökankaan kokemuksista Merikartanossa.
Kytökankaalla on palvelutalossa vain vuokrasopimus, koska hän siivoaa itse eikä käytä talon palveluita.
Vuokran lisäksi hän maksaa jokaiselle asukkaalle kuuluvat palvelutalo- ja peruspalvelumaksut, 130 euroa kuussa. Ne sisältävät ympärivuorokautisen työntekijäavun, toimiston palvelut ja joukon oikeuksia, kuten lenkkisaunan, takkahuoneen ja pesutuvan käytön ja osallistumisen tapahtumiin.
Monet asukkaat ostavat lisäksi päivittäin erikseen maksettavia palveluita. Ulkoilutus maksaa 30 euroa tunnilta ja turvaranneke 25 euroa kuussa. Siivousta, hoivapalveluja ja pyykkihuoltoa saa 32-40 euron tuntihinnalla. Jos kaikki ateriat tilaa kotiin kannettuina, siitä kertyy tuhannen euron lasku kuukaudessa. Ei ihme, että moni muukin kuin Kytökangas kokkaa itse.
Palvelutalo toimii suoraveloituksella. Laskutuksessa on sattunut virheitä, joten asukkaiden on oltava tarkkana. Vääristä laskuista saa toki hyvityksen, kun huomauttaa. Mutta hinnoitteluakin on syytä seurata. Kytökangas itse havahtui, kun palvelutalo lähetti hänelle tarjouksen kevätsiivouksesta: 232 euroa. Hän pyysi tarjouksen parista siivousfirmasta. Ne olisivat siivonneet 200 euroa halvemmalla.
Kytökankaan paperien joukossa on paljon muutakin. Kuten Merikartanon toiminnanjohtajan Kaija Viitakosken ilmoitus 60-vuotispäivästään maaliskuussa 2006. Kukkien sijasta johtaja toivoi asukkailta lahjoituksia omalle tililleen voidakseen matkustaa ulkomaille.
Ja onpa asukkaita lähestytty myös tiedotteella vuoden 2004 kunnallisvaaleista ja mahdollisuudesta äänestää palvelutalossa. Ehdokkaiden joukossa oli Kaija Viitakoski (sd). "Ja minäkin raukka äänestin häntä!" Kytökangas nauraa.
Mutta se oli ennen keksipakettia.
Kytökankaan oudot Merikartano-kokemukset alkoivat tosiaan keksipaketista.
Kesäkuussa 2006 hänen keittiöstään paloi lamppu. Talossa jonkinlaisena yleismiehenä ilman työsopimusta häärännyt toiminnanjohtajan mies Esko Viitakoski tuli vaihtamaan lampun.
Siinä samalla juteltiin lastenlapsista. Kytökangas antoi Eskolle kiitokseksi keksipaketin. Se oli tarkoitettu viemisiksi Viitakoskien lastenlapsille. Kenties Kytökankaan olisi pitänyt ymmärtää tulkita toiminnanjohtajan miehen avuliaisuus työnteoksi ja korvata se rahassa.
Neljä päivää myöhemmin Kytökankaan postilaatikolle ilmestyi maalarinteippiin kääritty paketti, keksipaketin kokoinen. Koska siinä ei ollut vastaanottajan eikä lähettäjän nimeä, hän antoi paketin olla.
Myöhemmin samalla viikolla toiminnanjohtaja Viitakoski ja palvelutalon vastaava sairaanhoitaja pyysivät Kytökankaan mukaansa. Viitakosken huoneessa alkoi outo keskustelu. Toiminnanjohtaja kyseli, mitä Kytökangas tiesi talossa liikkuvista paketeista. Hän ei tiennyt mitään. Johtaja antoi sairaanhoitajalle merkin, ja tämä poistui.
Kun vanhus ja toiminnanjohtaja jäivät kahden, tilaisuus muuttui Kytökankaan mukaan hyökkääväksi kuulusteluksi. Viitakoski kulki ympäri huonetta, tivasi uhkaillen tietoja paketeista ja syytti Kytökangasta epärehelliseksi valehtelijaksi. Kuulustelu kesti tunnin.
"Minähän sain siinä rytmihäiriökohtauksen enkä päässyt tuolista mihinkään", Kytökangas kertoo. Hänen mukaansa Viitakoski ei rytmihäiriöistä hätkähtänyt, vaan yritti hätistää vanhuksen pois. "B-rapussa on hissi, ala mennä", hän sanoi.
Kun Kytökangas ei jaksanut nousta, Viitakoski poistui kahville ja jätti riskialttiin tahdistinpotilaan yksin. Pitkän odottelun jälkeen paikalle tuli hoitaja, joka saattoi Kytökankaan huoneeseensa.
Kytökangas oli poissa tolaltaan. Hän kirjoitti ruutupaperille muistiin kuulustelun koukerot ja kuluneen viikon tapahtumat lampunvaihdosta puhutteluun. Hänellä oli tunne, että asia ei jää tähän.
Palvelutalossa asuvan vanhuksen tarinat paketeista ja uhkailuista olisi helppo panna höperyyden piikkiin. Mutta Mirjam Kytökangas on hyvin terävä, ja hänellä on erinomainen muisti. Merikartanossa se voi olla raskauttava asia. Harva nykyisistä työntekijöistä ja asukkaista enää tietää, mitä talossa on vuosien varrella tapahtunut.
Toiminnanjohtajan kannalta olisi hyvä, että kukaan ei muistelisi menneitä, että vanhukset vain pelaisivat bingoa "Toiminnantäyteistä elämää" -projektissa.
Palvelutaloa ylläpitävän Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2001 Leena Luhtanen (sd), ja sihteerinä palvelutalon toiminnanjohtaja Kaija Viitakoski.
Viitakosken ja Luhtasen aikana Merikartanosta on tehty poikkeuksellisen paljon valituksia, ainakin kolme rikosilmoitusta sekä lukuisia kanteluja lääninhallitukseen ja työsuojelupiiriin.
Ne ovat liittyneet epäilyihin muun muassa häirinnästä, kiusaamisesta, työsuhteessa olevista epäselvyyksistä, turvattomuudesta, huonosta johtamisesta, fyysisestä väkivallasta, kunnianloukkauksesta ja seksuaalirikoksesta. Tuorein valituksesta tehty tarkastus on lokakuulta 2007, suurin osa vuosilta 2003-2005.
Lääninhallituksen teettämien tarkastusten mukaan palvelutalosta oli kadonnut lääkkeitä ja lääkkeiden jaossa oli ollut virheitä. Henkilökunta oli ollut epäpätevää, sitä oli liian vähän, ja sillä teetettiin laittomia työvuoroja. Asukkaiden reseptejä hoitivat työllistetty apulainen ja talonmies. Lääninhallituksen ja Espoon kaupungin selvityksissä mainitaan myös toiminnanjohtajan hyökkäävä käytös ja epäasiallinen tapa huutaa. Sen vahvistavat niin omaiset, asukkaat kuin henkilökunta.
Keksipaketista alkanut episodikin sai lopulta sellaiset mittasuhteet, että Kytökangas teki valituksen lääninhallitukselle. Kaupunginvaltuustoon tai palvelutalon johtokunnalle hän ei halunnut valittaa. Niissä istui Leena Luhtanen, joka oli tuolloin myös oikeusministeri.
Pian keksipakettikuulustelun jälkeen Mirjam Kytökankaan lapset kävivät tapaamassa Viitakoskea ja sairaanhoitajaa. Kytökankaan lapset nauhoittivat keskustelun.
Se on tragikoominen: neljä aikuista ihmistä pohtii kadonneen keksipaketin arvoitusta lähes tunnin. Toiminnanjohtaja syyttää Kytökangasta lahjusten antamisesta ja esittää vakavia epäilyjä tämän terveydentilasta. Lapset eivät niele ajatusta äitinsä terveyden äkillisestä heikkenemisestä.
Tapaamisen jälkeen Kytökangas joutui Merikartanossa kiusaamisen kohteeksi. Häiriköinnin todennäköisin tarkoitus oli päästä eroon hankalasta asukkaasta.
Ensin alkoivat häiriösoitot. Puhelut lakkasivat, kun Kytökankaan poika ilmoitti toiminnanjohtajalle tuovansa asuntoon puhelimen, josta näkyy soittajan numero.
Sitten Kytökankaan uusittavina olleita lääkereseptejä katosi. Hänen ovensa eteen ilmestyi kuraisia jalanjälkiä, ja sisältä kynnysmatolta löytyi kasa hiekkaa. Hänen ollessaan maalla asunnossa oli pengottu laatikoita ja osa henkilökohtaisista terveydenhoitoon liittyvistä papereista hävisi.
"Minusta yritettiin tehdä hullu", hän sanoo. Siltä todella vaikuttaa. Palvelutalosta annettiin uudelle omalääkärille taustatietoja. Näiden tietojen perusteella - näkemättä potilasta - lääkäri kirjoitti potilasrekisteriin: "Vaikuttaa paranoidiselta." Kytökangas kuvattiin käytökseltään aggressiiviseksi ja eristäytyneeksi.
Lääkäri suositteli psykogeriatrista hoitoa ja lääkitystä ja pani potilaan avoterveydenhoidossa seurantaan. Tämä kaikki tosin selvisi "potilaalle" paljon myöhemmin.
Merikartanosta varattiin Kytökankaalle lääkäriaika tammikuuksi 2007. Vastaanotolla Kytökangas piti puolensa. Hän keskusteli tiukasti lääkärin kanssa. Lääkäri oli vaivautunut ja kieltäytyi kirjoittamasta lausuntoa potilaan terveydentilasta, mutta perui epäilyt psyykkisistä ongelmista.
Kytökangas ei luovuttanut. Hän hankki toiselta lääkäriltä lausunnon terveydentilastaan ja teki kantelun lääninhallitukselle. Sen johdosta Kaija Viitakoskelta pyydettiin kirjallinen selvitys tapahtuneesta.
Siinä Viitakoski kertoo kuulustelun sujuneen ystävällisessä hengessä ja pitää Kytökankaan raportoimaa häirintää tämän omana kokemuksena. Toiminnanjohtajan mielestä Kytökangas olisi siirrettävä ryhmäkotimuotoiseen palveluasumiseen. Merikartanossa ryhmäkoti on varattu vaikeille ja keskivaikeille dementiapotilaille.
Viitakosken selvityksen todistaa kaksi palvelutalon työntekijää. Heistä toinen oli paikalla kuulustelun alun, toinen ei ollut läsnä lainkaan.
Syksyllä 2007 Kytökangas pyysi saada itseään koskevat seurantaraportit Merikartanosta. Silloin hänelle alkoi valjeta palvelutalon todellinen toiminta. Lokakuussa hän meni lääkäriin saadakseen terveyskeskuksesta potilasrekisterinsä - siihenhän jokaisella on oikeus. Lääkäri ei antanut potilastietoja. Kytökangas halusi tietää, oliko lääkäri kirjannut peruneensa tammikuussa epäilyt psyykkisistä ongelmista. Lääkäri ei muistanut.
Kytökangas päätti hankkia edunvalvojan. Vasta asianajaja Matti Huunan-Seppälän avulla hän sai tammikuussa 2008 potilasrekisterit haltuunsa. Niistä hän luki koko tarinan. Kuten sen, miten kymmenen kuukautta diagnoosin perumisen jälkeen, lokakuussa 2007, lääkäri kirjoitti: "Ei aihetta jatkotoimiin mielenterveysasioissa ole, tämä jäänyt kirjaamatta sairaskertomukseen. Keskustelussa avoin ja asiallinen, mielestäni ei paranoidistyyppistä ajattelua."
Lääkärin mukaan Kytökangas oli analysoinut järkevästi omaa persoonaansa ja käyttäytymistään.
Kun vanhus tarvitsee asianajajan pärjätäkseen palvelutalon viidakossa, järjestelmässä on jotain vikaa. On järjestelmän ongelma, jos palvelutalossa voidaan valituksista huolimatta toimia mielivaltaisesti.
Järkyttävimmillään meno Merikartanossa oli silloin, kun dokumentaristi, lähihoitaja ja nykyinen kansanedustaja Tarja Tallqvist (kd) teki talossa opiskeluunsa liittyvän harjoittelujakson kesällä 2003. Tallqvist on kuvannut kokemuksiaan lähihoitajana kirjassa Kuka vierelles jää. Siinä ei mainita työpaikkoja eikä vanhuksia nimeltä, mutta Tallqvistin mukaan yksi episodeista tapahtui Merikartanossa.
Tallqvist kertoo olleensa työvuorossa mieshoitajan kanssa 7. heinäkuuta 2003. Kun hoitaja pesi liikuntakykynsä menettänyttä miestä, hän käytti tätä seksuaalisesti hyväkseen. Tallqvist seisoi kauhuissaan vieressä eikä osannut puuttua tilanteeseen.
Myös neliraajahalvaantunut sotaveteraani oli joutunut saman hoitajan uhriksi. Sotaveteraani kertoi asiasta Tallqvistille, koska tämä oli nähnyt, mistä oli kyse. Mies halusi tehdä rikosilmoituksen. Myöhemmin hän valitti myös lääninhallitukselle.
Tallqvist auttoi miehen poliisin luo. Poliisi kuunteli veteraanin tarinan ja sanoi: "Näin ei miehelle tehdä. Tämä on rikos."
Merikartanossa alkoi kova kuhina. Toiminnanjohtajaa kiinnosti eniten, ketkä työntekijöistä olivat auttaneet uhria.
Viitakoski meni varhain eräänä aamuna omilla avaimillaan uhrin huoneeseen. Hän seisoi neliraajahalvaantuneen miehen sängyn vieressä ja tivasi, kuka vei tämän poliisin luo. Mies ei kertonut.
Lopulta Viitakoski sai selville kolmen hoitajan auttaneen uhria. Vakituinen työntekijä sai potkut, syynä "epälojaalisuus työnantajaa kohtaan". Määräaikaisten työsuhteita ei jatkettu. Mieshoitaja jatkoi Merikartanossa. Sotaveteraani pyysi, että joku toinen vastaisi hänen pesemisestään, mutta siihen ei suostuttu.
Espoon poliisi teki huolellisesti esitutkinnan ja kuuli sitä varten useita ihmisiä. Viitakosken käytyä tapaamassa toista uhreista sairaalassa tämä perui oman rikosilmoituksensa. Tutkintapyyntö eteni syyttäjälle, joka teki syyttämättäjättämispäätöksen ja määräsi tapauksen salaiseksi.
Vähän myöhemmin sotaveteraani kuoli.
Miten tällainen meno voi jatkua vuosikausia? Mistä vanhus voi hakea apua, jos kokee saavansa huonoa kohtelua?
Espoon sosiaali- ja terveysosaston vanhusten palvelujen johtaja Jaakko Vaulanne sanoo, että kaupunki seuraa vain niitä yksiköitä, joista se saa ostopalvelua. Merikartanossa se koskee dementiayksikköä.
"Yksityisten palvelujen valvominen ei kuulu meille", hän sanoo pahoitellen. "Ostopalveluyksiköitäkään ei seurata säännöllisesti, vain, jos jotain ilmenee."
Ja kun jotain ilmenee, asia käsitellään lääninhallituksessa. Sen voimakkain keino on antaa huomautus.
Etelä-Suomen lääninhallituksen sosiaalihuollon tulosjohtaja Leena Kirmanen myöntää, että sosiaalitoiminnan valvonta on vaikeaa. Palvelutalotoiminta on uutta, ja useimmiten sen tuottavat kunnille yksityiset palveluntarjoajat. Valvontalaki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta on vuodelta 1997 ja jo vanhentunut.
Sosiaali- ja terveysministeriölle on tehty aloitteita lain uudistamisesta, mutta hanke ei ole edennyt. Nykylaissa ongelmia on sekä siinä, mitä valvotaan, että siinä, mihin toimiin ryhdytään. "On erittäin vaikea saada huonosti toimivaa yksikköä lopettamaan toimintansa. Sen sallivat ainoastaan suoranaiset terveydelliset haitat palvelutalon asukkaille", sanoo Kirmanen.
Mutta jos lääkitysten laiminlyönti, lääninhallituksen raportissakin todettu henkilökunnan päihteidenkäyttö ja epäpätevyys, rikosepäilyt ja muut Merikartanosta raportoidut ongelmat eivät tuota asukkaille terveydellistä haittaa, mikä sitten?
Laki ei myöskään mahdollista palvelutalojen talouteen puuttumista. Liiketoimintaa harjoittavan palvelutalon työntekijät tulevat firmojen kautta. Käytännössä se voi tarkoittaa alihankintaketjua, jossa vastuu hämärtyy: kunta ostaa palveluita yrittäjältä, joka puolestaan alihankkii ne toiselta yrittäjältä. Ja niin edelleen.
Suosituksena kaikille palveluille on "käypä hinta". Kaksion siivoamisesta 232 euroa ei ole käypä hinta. Mutta jos markat ja eurot sekoittava vanhus maksaa laskun, ei asiaan voi puuttua.
Leena Luhtanen oli Merikartanon hurjimpina vuosina liikenne- ja viestintäministeri ja myöhemmin oikeusministeri. Hän on pitkäaikainen Espoon kaupunginvaltuutettu. Seksuaalirikosta käsitelleen esitutkinnan aikana ministeri Luhtanen soitti Merikartanon hoitajille ja haukkui heidät kovin sanoin työpaikkansa maineen likaamisesta. Myös asiaa tutkinut Iltalehden toimittaja sai ministeriltä puhelimitse läksytyksen "väärästä asenteesta". Luhtanen kiistää soittaneensa hoitajille ja toimittajalle.
On toki olemassa muitakin tahoja, joista hakea apua, kuten Vanhusten turvakotiyhdistys. Se pureutuu erityisesti kaltoinkohteluun. "Ikäihmisten kaltoinkohtelulla tarkoitetaan ikääntyviin kohdistuvaa fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, taloudellista hyväksikäyttöä, hoidon ja avun laiminlyöntiä, oikeuksien rajoittamista ja loukkaamista tai ihmisarvoa muutoin alentavaa kohtelua", todetaan yhdistyksen nettisivuilla.
Vanhusten turvakotiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja on Kaija Viitakoski.
Sekä Kaija Viitakoski että Leena Luhtanen korostavat, että suurin osa Merikartanon asukkaista on tyytyväisiä.
"Aina sattuu kaikenlaista", Kaija Viitakoski sanoo.
Viitakosken ja Luhtasen mielestä valituksiin johtaneet Merikartanon ongelmat johtuivat Tarja Tallqvistista. Heidän mukaansa Viitakoski joutui ajojahdin kohteeksi, jonka Tallqvist masinoi muutaman muun "virherekrytoidun" kanssa.
"He halusivat kalifiksi kalifin paikalle", Viitakoski selittää.
Luhtaselle riittää, että valitukset on käsitelty.
"Kaikki on selvitetty. Mikään valitus ei ole johtanut mihinkään."
Sekä Viitakoski että Luhtanen uskovat jopa seksuaalirikosväitteen olleen pahansuopien työntekijöiden keksintöä. "Vanhoja ihmisiä saa niin helposti mukaan kaikkeen", Luhtanen sanoo sotaveteraanin poliisille antamista lausunnoista.
Mirjam Kytökankaan tapauksessa Viitakoski ei muista antaneensa lääkärille tämän terveyttä koskevia lausuntoja.
Lohdutonta mutta totta: huonoa järjestelmää ruokkii asiakkaiden ikä. Melkein kaikki ehtivät kuolla ennen kuin tutkinnat, lausunnot, selvitykset ja raportit on laadittu ja ryhdytään harkitsemaan, annetaanko palvelutalolle huomautus.
Harva vanhus viitsii valittaa. Moni tyytyy siihen, mitä annetaan. Eikä ruutupaperille tehty valitus vakuuta virkamiehiä.
"Minä olen kestänyt kaikenlaista", Mirjam Kytökangas hymyilee ja alkaa kertoa kätilön arjesta: häntä on purtu, syljetty, lyöty ja raavittu, eikä hän ole menettänyt malttiaan.
"Jos ei osaa suhtautua potilaisiin rauhallisesti, ei sovi hoitotehtäviin."
MINNA LINDGREN
http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=2210803
