pahansuovat isovanhemmat

[välit poikkiko ratkaisu]

miten on mielestänne, pitääkö isovanhempiin pitää yhteyttä "hinnalla milla hyvänsä" lapsenlapsien takia, vaikka ainoa mitä isovanhemmilta saa on jatkuvat loukkaukset, mielipaha, ja suru meillä aikuisilla? Kyse on vielä omista vanhemmista, ei appivanhemmista. Omat vanhempani ovat aina olleet kylmiä ja etäisiä, ja tavallaan pahansuopia ja ilkeitä, esim. aina kaikki epäonnistumiset elämässä on kuitattu tyyliin "siitäpäs sait", tai "ihan oikein sinulle". Esim. työttömänä ollessani en saanut mitään tukea vanhemmilta, ainoastaan sättimistä ja voivottelua siitä miten nyt pitää suvun silmissä minua hävetä.

Minulla on nyt kaksi lasta ja käyn muutaman kerran vuodessa velvollisuusvierailulla näyttämässä lapsia. Nyt vanhempieni ilkeys on vain kiihtynyt heidän vanhetessaan (ovat 60+ ikäisiä) ja soittelevat ihan vain sen takia että sättivät minua, miten minulla on huono työ, huono puoliso, huonosti kasvatetut lapset jne. Mikään ei siis tietenkään ole oikeasti huonosti, vain heidän silmissään. Monta kertaa asiaa olen yrittänyt ottaa puheeksi mutta jotenkin vanhempieni mieli on jo niin katkeroitunut ja myrkyttynyt. Tätä samaa menoa siis olen kärsinyt lapsuudestani asti ja nyt olen jo yli 35v. Napanuora sinällään on katkennut eli en etsi hyväksyntää tai pidä heitä lähipiirinäni, mutta nyt on alkanut tulla mitta täyteen ja mietin että onko oikeutettua olla ns. välit poikki vai pitääkö lasten takia sietää ihan mitä vain? Lapset eivät ole kiintyneitä näihin isovanhempiin sillä aistivat varmaan kireän ja tennnäisen tunnelman. Toiset isovanhemmat ovat aivan ihanat (appi-) ja kamalaa sanoa mutta rakastan appivanhempiani enemmän kuin omiani. Vanhempani ehkä jollain tasolla minusta pitävät, mutta eivät koskaan - siis todellakaan koskaan - ole sitä sanoneet tai mitenkään ilmaisseet. Onpa ikävä tilanne, ja voitte uskoa että tämä syö voimia ja jaksamista kovasti.

 

[höh]

No ei kukaan voi pakottaa kuuntelemaan tuollaista. En voi sanoa, kun en tunne, mutta ei lapset ansaitse tuollaisia isovanhempia, jos sättii sitten heitäkin isompana.. Ja onhan lapsilla toiset isovanhemmat.

 

[viisaselli]

eikä lapset ansaitse tuollaisia vanhempiakaan. Vaikka kaikki ihmiset voivatkin olla tärkeitä, elämä on liian lyhyt viettää huonossa seurassa. Jotkut ihmiset ovat todellisia ankeuttajia ja energiasyöppöjä, mihin heitä tarvitaan.

Pienet lapset ovat vielä niin puolustuskyvyttömiä, että jonkun muun pitää päättää heidän puolestaan. Vaikka ei ehkä olisikaan mahdotonta, että lapsenlapsi toisi sen vähänkin hyvän esiin isovanhemmista. Mutta en välttämättä ottaisi riskiä pikkulasten kustannuksella.

 

[kata...]

Mä nostaisin kissan pöydälle.
Puhuisin asiasta,taikka jos se vaikeaa,kirjoittaisin kirjeen.
He ovat sinun vanhempiasi kuitenkin ja elämä on lyhyt.

Sitä äkkiä tulee jostain ikävästäkin opittu tapa.Jos se on heidän tapansa keskustella eivätkä tajua kuinka se on sinua loukannut.

Musta on sääli jos aika heistä jättää ettekä koskaan saa näitä solmuja auki,puhuttua.
Jos siltikin sama meno jatkuu,vaikka ilmaiset että tapa on loukkaava,sitten en näe muuta mahdollisuutta.

Mun appivanhemmat on vähän samantyylisiä.
Kaikki on ennemmin vähän huonosti kuin hyvin.Lasi aina puolityhjä.
Silmiin ei katsota kun puhutaan,mutistaan jotain masentavaa tai alatyylistä.

On raskasta käydä heillä mutta mietin juuri että josko ensi joulun viettäsimme yhdessä,hekään eivät täällä ikuisesti ole ja voi olla viimeinen joulu.Tai sitte ei.Eihän meistä kenestäkään tiedä,koska aika koittaa.

Mutta neuvoni olisi että koittakaa keskustella jollain tavoin ensin.
Sitten olet ainakin yrittänyt etkä voi tuntea syyllisyyttä välimatkasta/rikosta.

Voimia!

 

[Rakasta itseäsi]

Mä nostaisin kissan pöydälle.
Puhuisin asiasta,taikka jos se vaikeaa,kirjoittaisin kirjeen.
He ovat sinun vanhempiasi kuitenkin ja elämä on lyhyt.

Sitä äkkiä tulee jostain ikävästäkin opittu tapa.Jos se on heidän tapansa keskustella eivätkä tajua kuinka se on sinua loukannut.

Musta on sääli jos aika heistä jättää ettekä koskaan saa näitä solmuja auki,puhuttua.
Jos siltikin sama meno jatkuu,vaikka ilmaiset että tapa on loukkaava,sitten en näe muuta mahdollisuutta.

Mun appivanhemmat on vähän samantyylisiä.
Kaikki on ennemmin vähän huonosti kuin hyvin.Lasi aina puolityhjä.
Silmiin ei katsota kun puhutaan,mutistaan jotain masentavaa tai alatyylistä.

On raskasta käydä heillä mutta mietin juuri että josko ensi joulun viettäsimme yhdessä,hekään eivät täällä ikuisesti ole ja voi olla viimeinen joulu.Tai sitte ei.Eihän meistä kenestäkään tiedä,koska aika koittaa.

Mutta neuvoni olisi että koittakaa keskustella jollain tavoin ensin.
Sitten olet ainakin yrittänyt etkä voi tuntea syyllisyyttä välimatkasta/rikosta.

Voimia!

Olisi kaunis ajatus ja fiksua puhua asiat selviksi. Mutta en usko että se onnistuu. Menemättä omiin asioihini sen enempää, tiedän ihmistyypin josta ap puhuu. Katkeroituneet negatiiviset ihmiset, jotka eivät oikeasti näe toisessa mitään hyvää. Surullista, mutta ei heidän ajatusmaailmaansa voi noin vain muuttaa nostamalla kissa pöydälle. Tärkeintä on ettet enää suostu olemaan siinä negatiivisesa vaikutusvallassa, ei se tee lapsillesikaan hyvää, saati sinulle. Elämä on tosiaan liian lyhyt tuollaisen käytöksen ja kohtelun vastaan ottamiseksi.

Psykologini sanoi minulle, että anteeksi voi antaa vaikkei toinen pyytäisikään. Sen kun oivalsin, siitä alkoi "parantumiseni". Se on neuvoni sinulle, vaikket edes katkeralta kuulosta. Ihailen sinua, ap. Oma isäni on siis samanlainen. Yli 30 vuotta kuuntelin haukkuja ja sitä miten monilla tavoin olen pettymys. Yritin keskustella, kertoa miltä se minusta tuntuu. Ei siitä ollut mitään hyvötyä. Pahoitin vain mieleni. Lopulta katkaisin välit, ilman mitään draamaa. Kirjoitin monta kirjettä joissa selitin miltä tuntuu, mutta en ikinä lähettänyt niitä. Hyvä niin. Ei isäni olisi ymmärtänyt. Nyt olen onnellinen, kun sitä negatiivisuutta ei tarvitse sietää. Isä soittaa joskus, harvemmin. Olen siis antanut hänelle anteeksi, vaikkei hän ole anteeksi pyytänyt. Eikä varmasti tule pyytämäänkään. Hienoa on ollut huomata, etten edes tarvitse hänen anteeksipyyntö. Asiat voi käsitellä ilman että ne selvittää asianomaisen kanssa. Voimia sinulle.

"Jos et pidä jalan jäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?"

 

[Liila]

Huhhuh. Minä en ainakaa itseäni - saati sitten lapsiani - kiusaisi tuollaisten ihmisten seurassa, olivatpa he sitten sukulaisia tai ei.

 

[aplle]

Onko sinulla sisaruksia? Ovatko vanhemmat heitä kohtaan samanlaisia?

 

[alkup.kirj.]

on sisaruksia, ja sama meno heitäkin kohtaan. Toinen sisarus on tavallaan jäädyttänyt välit (on lapseton) mutta toinen alistuu ja nielee pahan mielensä - molemmat yhtä onnettomia silti kuin minäkin.

 

[toinen tollo]

Olethan ap tarkkana, että et jatka samaa kaavaa omia lapsiasi kohtaan. Tietysti et sitä halua, mutta ehkä sitä ei itse niin tiedosta, joten ole "korvat höröllään". Toivottavasti asiaan tulee joku tolkku, uskon tilanteen olevan todella rassaava, itse varmaan kirjoittaisin vanhemmilleni kirjeen ja jos se(kään) ei tehoaisi, niin jättäisin yhteydenpidon siihen, vaikka rankka ratkaisuhan sekin on...

 

[välit poikki]

Ei todellakaan sukulaisiltaan tarvitse sietää ihan mitä tahansa, vaikka ovatkin sukulaisia. Ei edes omilta vanhemmilta. Jos aina tulee itselle paha mieli, niin tuskin se lapsille hyvää tekee.
Epäilen myös, että keskustelu ei auta mitään. On tietty ihmistyyppi, joka näkee vain toisessa sen pahan, itse ei ole tehnyt/sanonut mitään väärin. On tuttavapiirissä ihmisiä, jotka ovat saaneet aikalailla p...aa niskaansa. Ovat katkaisseet välinsä lähes kokonaan vanhempiinsa. Ja nyt vanhemmat ihmettelevät, että on se kumma, kun heidän luonaan ei ikinä käydä. (tunnen kummatkin osapuolet)

Itsellä myös huonoja kokemuksia appivanhemmista. Mutkan kautta kuulin, että minut oli jo haukuttu ennen ensimmäistäkään tapaamista. Sittemmin kaikki valintani ovat olleet vääriä. Olen laiska ja huono ihminen. Viikkoa ennen häitä appiukko yritti vielä takoa järkeä poikansa päähän. Kun lapsi syntyi, olinkin yhtäkkiä mahtava tyyppi.

Koskaan ei keskusteltu asiasta, kun yritettiin, niin siitä tuli vain huuto. Olen pitänyt heidän poikaansa vankina ja ties mitä. En ole osannut/voinut antaa tuota kaikkea anteeksi. Joten nykyisin olemme mahdollisimman vähän tekemisissä. Onneksi välimatkaakin on jonkin verran. Ja huomatkaa anoppi on koko ajan ollut suht ok, mutta appiukko niin vahva, että hänen mielipiteillään ei koskaan ole ollut mitään merkitystä. Anoppi joutuu siis tavallaan syyttömänä kärsimään tästä, mutta ovat niin tiivis paketti, että ei toista ilman toista.

Olemme erittäin tyytyväisiä nyt, kun olemme vähän heidän kanssaan tekemisissä. Myös mieheni. Olemme paljon onnellisempia. Aikaisemmin aina mieli oli maassa pitkään tapaamisen jälkeen.
Mutta nyt kuulemma kertoilevat meistä ja minusta niin "mairittelevia" tarinoita että.
Anteeksipyyntöä olen odottanut, mutta turhaan. Enää en odota. Kerran vuosia sitten kun juttelimme, niin appiukko kehtasi väittää, että ovat aina olleet niin ystävällisiä minua kohtaan ja heti toivottivat tervetulleeksi sukuun.
Suurin osa haukkumisesta ei ole tapahtunut selän takana, vaan ihan päin naamaa minulle tai miehelleni. Joten on näitä tälläisiä ihania isovanhempia muillakin.

 

[alkup.kirj.]

kiitos vastauksista, osa teistä jo tilanteen ymmärsikin, eli siis sen että avoin keskustelu tai "kissan nostaminen pöydälle" ei auta. Keskusteluyritykset ovat nimenomaan kaatuneet siihen että vanhemmat eivät myönnä mitään vikaa itsessään ja käytöksessään vaan päin vastoin hyökkäävät tilanteessa minun kimppuuni ja haukkuvat pahaksi ja typeräksi lapseksi joka ei kunnioita vanhempiaan... se kunnioitus siis pitäisi lapsilta tulla automaattina ja sen vastineeksi lapsiaan saa ilmeisesti kohdella miten vaan ja haukkua miten pahasti tahansa.

 

[no joooo.....]

Mitähän sitten kirjoituksellasi sitten haet,siunausta asialle vai?
Olet ilmeisesti jo asian päättänyt joten siitä vaan.Katkaise välit vanhempiisi.

Mitäs siinä sen kummempia mielipiteitä kyselet??????

 

[alkup.kirj]

kysymyksen pointti on se, että pitääkö _lasten takia_ yhteys isovanhempiin säilyttää. Jos olisin lapseton niin välit olisivat olleet poikki jo aikoja sitten... yhteiskunta vain antaa aika tiukat raamit sille että isovanhempien kanssa "täytyy" viettää aikaa ja antaa heille mahdollisuus lastenlasten kanssaoloon.

 

[eräs mami]

kysymyksen pointti on se, että pitääkö _lasten takia_ yhteys isovanhempiin säilyttää. Jos olisin lapseton niin välit olisivat olleet poikki jo aikoja sitten... yhteiskunta vain antaa aika tiukat raamit sille että isovanhempien kanssa "täytyy" viettää aikaa ja antaa heille mahdollisuus lastenlasten kanssaoloon.

Ei tarvitse. Minun mielestäni noin vaikeat isovanhemmat ovat vain taakka lapsenlapsille. Eivät tuollaiset ihmiset aidosti välitä jälkikasvustaan!

Itse olen ollut lojaali eräitä inhottavia ihmisiä kohtaan. Nyt kun ikää ja elämänkokemusta on karttunut, olen oppinut vetämään rajaa tiukemmalle. Ei ole pakko hyväksyä skeidaa naamalleen toistuvasti, vaan voi ottaa etäisyyttä ILMAN syyllisyyttä.

Voimia sinulle tilanteessasi ja viisautta tehdä päätöksiä jatkossa.

 

[älä välitä]

Mitähän sitten kirjoituksellasi sitten haet,siunausta asialle vai?
Olet ilmeisesti jo asian päättänyt joten siitä vaan.Katkaise välit vanhempiisi.

Mitäs siinä sen kummempia mielipiteitä kyselet??????

Ei kannata välittää näistä kommenteista. Kai täällä nyt saa keskustella mieltä painavista asioista.
Voithan tehdä niin, että katkaiset välit totaalisesti vähäksi aikaa. Ja katsot onko sillä mitään vaikutusta.

 

[vain yksi mummu]

Hei!

Tuon tähän lapsen näkökulmaa, eli; mulla on "vain" yksi mummu, isäni äiti. On muuten maailman paras mummu!
Äitini oli katkaissut välinsä omiin vanhempiinsa jo minun ollessani pieni vauva. Myöhemmin äitini on kertonut millaista hänellä oli heidän kanssaan, ja olen myös itsekkin vanhempana käynyt heitä tapaamassa, sen muutaman kerran.
Minusta on todella hyvä että äitini on tehnyt näin, kamalaa olisi ollut (samantapaista kuin ap.lla) pienenä sellaista katsella ja kuunnella, eikä sitä näin aikusenakaan ehdoin tahdoin halua mennä kuuntelemaan!
Älä stressaa heidän takiansa, jos heillä on paha olla omassa elämässään, älä anna heidän myrkyttää sinun ja perheesi elämää! Sinulla on ihanat appivanhemmat, kyllä he riittävät hyvin lapsille!

 

[Näin meillä]

Ehkä voisitte kirjoittaa vaikka yhdessä sisarustesi kanssa heille kirjeen ja kertoa miltä teistä tuntuu? Kirje olisi varmasti paljon tehokkaampi kuin keskusteluyritykset, koska kirjeen voi lukea useampaan kertaan ja täytyy aika tunteeton ja ehdoton ihminen olla jos kaikkien lasten yhdessä kirjoittama kirje ei vaikuta mihinkään. Jos tuolla kirjeellä ei ole mitään vaikutusta niin ainakin olette yrittäneet ja sitten voit hyvällä omatunnolla jatkaa elämääsi.

Omat vanhempani ovat hiukan katkeransorttisia ja kontrolloivia ihmisiä ja tunnen, että välillä heidän seuransa ja yhteydenpitonsa ahdistaa. Ovat useasti lyöneet itsentuntoni alas ja vähätelleet osaamistani ja persoonaani. Mutta lastenlapsiin suhtautuvat positiivisesti ja rakastavasti ja siksipä olen heidän kanssaan kohtuu tiiviisti tekemisissä. Lapsenlapset ovat tuoneet heidän elämäänsä uutta valoisuutta ja iloa ja se negatiivinen elämänasenne on vähän lientynyt. Mutta jos teillä ei ole edes lastenlapset ulkona tuosta piikittelystä niin sitten on varmaan kohtuu turha toivo, että parannusta olisi tiedossa.

Monet ihmiset muuttuvat vanhemmiten katkeraksi, mistäköhän se sitten johtuu. Ehkä elämän vastoinkäymiset sitten kasaantuvat ja ne puretaan niihin läheisiin.

 

[ModestyB]

Lapsilla on oikeus tavata sukulaisiaan, SILLOIN kun se on LASTEN etu. Ap:n tilanteessa moisten isovanhempien tapaaminen ei todellakaan voi olla lasten etu, joten mitään velvoitetta olla isovanhempien kanssa missään tekemisissä ei ole.

Tietenkään ei pidä myöskään mollata isovanhempia lapsille, vaan antaa heidän aikanaan, JOS haluavat (ja isovanhemmat ovat elossa), tehdä itse omat johtopäätöksensä. Jos isovanhemmat sattuisivat joskus pehmenemään, voi lapsille toki sitten myöhemmin tulla erilainen kuva heistä, kuin nyt muodostuisi ja teillä vanhemmilla voi olla selitettävää, miksi ei ole pidetty yhteyttä. Kun teillä on lasten kanssa hyvät välit, niin tuollaiset asiat kyllä hoituvat jos ja kun.

Itselläni on kokemus lähisukulaisesta, joka on nyt aivan erilainen (mukavampi) kuin omassa lapsuudessani, ja mieheni on välillä vaikea ymmärtää, miksi pidän nyt etäisyyttä. Mutta historiaansa ei voi mitätöidä, niin ankeuttaja makaa kuin petaa.

 

[mä vaan....]

Mä oon sitten taas katkeroitunut eritoten äidilleni sillä hän esti mun ja isäni vanhempien tutustumisen.
Heillä ei kuulemma toimineet välit mutta en saanut koskaan ees tutustua heihin.

sanoisin että jos lapsi sen verran iso että osaa kertoa haluaako mennä,niin anna lapsen päättää itse.
Kyllä pienikin lapsi tajuaa jos ilkeitä hälle,ettei halua mennä.

En vaan toivoisi että sinun lapsesi katkeroituvat sinulle kuten ole äidilleni katkera.
Ehkä olisin ollut äitini kanssa samaa mieltä mutta ehkä en.
Nyt isovahemmat olleet jo kuolleita 10 vuotta.

 

[joooo!!!!]

Erota ihmeessä ettei lapset kärsi.
Jos ei osaa käyttäytyä niin eivätpä näe lapsenlapsiaan!!!

 

[kata...]

Vaikuttaa että olet itse miettinyt tätä asiaa jo pitkään.
Ei muut voi tietää tilannetta kuten itse.
Päätös on sinun.

Toivottavasti olet miettinyt jokakantilta,myös siltä että vanhempasi eivät elä ikuisesti.
Ja lapsesi kasvaa.Kuten edellä joku ilmaisi,voi lapset katkeroitua myös.

 

[Vanhemman vastuu]

Mä oon sitten taas katkeroitunut eritoten äidilleni sillä hän esti mun ja isäni vanhempien tutustumisen.
Heillä ei kuulemma toimineet välit mutta en saanut koskaan ees tutustua heihin.

sanoisin että jos lapsi sen verran iso että osaa kertoa haluaako mennä,niin anna lapsen päättää itse.
Kyllä pienikin lapsi tajuaa jos ilkeitä hälle,ettei halua mennä.

En vaan toivoisi että sinun lapsesi katkeroituvat sinulle kuten ole äidilleni katkera.
Ehkä olisin ollut äitini kanssa samaa mieltä mutta ehkä en.
Nyt isovahemmat olleet jo kuolleita 10 vuotta.

En usko että pieni lapsi osaa päättää saako häntä kohdella miten vaan. Katsokaa vaikka kaikkia esimerkkejä lastensuojelun asiakkaissa. Lapsi on AINA lojaali vanhempiaan kuin MYÖS isovanhempian kohtaan. Ääriesimerkki, mutta jos vaikka äiti pahoinpitelee lastaan, lapsi silti rakastaa äitiään: Lapsi sopeutuu. Eli jos lasta kohdellaan huonosti, hän olettaa sen olevan normaalia. Minä en ikinä laittaisi lastani alttiiksi sellaiseen ilmapiiriin. On vanhemman tehtävä kantaa vastuu siitä, että lapsi on sellaisten ikuisten vaikutuspiirissä jotka tekevät lapselle, hänen kehitykselleen ja identiteetilleen hyvää.

 

[ModestyB]

Mä oon sitten taas katkeroitunut eritoten äidilleni sillä hän esti mun ja isäni vanhempien tutustumisen.
Heillä ei kuulemma toimineet välit mutta en saanut koskaan ees tutustua heihin.

Ilmeisesti sinulla on enemmänkin luottamuspulaa äitisi suuntaan. Et luota, että äitisi olisi tehnyt päätöksen sinun etuasi ajatellen, vaan ehkä omaa etuaan ajaen? Että syy olla tapaamatta isovanhempia oli liian köykäinen ja itsekäs. Voi olla, että näin oli.

Voisiko kuitenkin olla niin, että äitisi ei todella kokenut voivansa jättää sinua yksin isovanhempien hoitoon, että isovanhemmat eivät olleet kykeneviä siihen, mutta ei myöskään kestänyt olla heidän kanssaan? Äideilläkin on oikeus suojella omaa mielenterveyttään ja olla olematta tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka saavat heidät tolaltaan. Ei ihan mitä tahansa tarvitse vain kestää edes oman lapsen takia. Eikä ole lapsen etu, että äiti voi huonosti.

Ehkä voisit nyt tarkemmin puhua äitisi kanssa siitä, miten isovanhemmat häntä tai sinua kohtelivat. Hän on ehkä halunnut suojella sinua olemalla kertomatta koko tarinaa siitä, miten välit katkesivat, koska lapselle ei pidäkään lastata kaikkea aikuisten välisistä suhteista eikä mollata sukulaisia.

Lapset eivät tosiaan automaattisesti tiedä, millainen käytös on "normaalia" tai oikein heitä kohtaan. Tästähän monet ongelmat aikuisten elämässä johtuvat, että heitä on lapsena kohdeltu väärin ja he ovat sen vasta aikuisena tajunneet. Vanhemman vastuu on mahdollisuuksien mukaan huolehtia, ettei lapsi joudu tekemisiin vääränlaisten ihmisten kanssa. Ikävä kyllä ne vääränlaiset ihmisetkin ovat aina jonkun sukulaisia.

 

[Rakkaudella viha voitetaan]

Sanassa on hyvä neuvo: Pyrkikää sopuun kaikkien kanssa, mikäli se teistä johtuu. Ja parempi laiha sopu kuin lihava riita. Henkilökohtaisesti olen tullut jo pitkän ikäni aikana huomaamaan, että "kunnioita isääsi ja äitiäsi"-käskyn noudattamisessa piilee siunaus. Kun on kaksi metriä multaa päällä, ei ole enää mahdollisuuksia... Syyllisyys on kalvavaa, on paha olo, jota ei ole helppoa pyyhkiä pois elämästä. Rukous vihollisten puolesta auttaa ihmeellisellä tavalla jaksamaan, koska rukous vapauttaa rukoilijan pahan vallasta. Ajatusmaailma muuttuu vaikean ihmisen suhteen. Anteeksiantamus auttaa näkemään tuon hankalan persoonan heikkouksineen vajavaisena ihmisenä. Kannattaa siis puhua hänestä Jumalalle, koska usein hankalan ihmisen kanssa neuvottelu ei johda kuin vielä hankalampaan tilaan. Suosittelen. Se voi antaa paljon, mutta se ei maksa mitään. Jospa muutos, joka sinusta heijastuu, muuttaa toistakin osa puolta.

 

[Jeps vanhempi..]

Ei kaikkea pidä sietää vanhemmiltakaan. Mutta allekirjoitan myöskin vahvasti Katan kirjoituksen. Voi olla, että tietystä "käyttäytymismallista" on tullut vanhemmillesi tapa, tapa mitä he eivät edes havaitse olevan vähättelevä. Jos olet itse tyytyväinen elämääsi miksi vanhempasi eivät olisi, sinähän elämääsi elät. Varmasti on hyvin vaikeaa nostaa asiaa esille, mutta olen hieman sitä meiltä, että se voisi kuitenkin kannattaa.

Olethan nytkin jo pohtimassa välien katkaisemista. Itse en ole kirjoiden kirjoittaja vaan puhun mielummin. Voisitko puhua puhelimessa, kertoa, että eräs asia hiertää ja vaivaa sinua ja haluaisit keskustella siitä. Ja kertoa että olet tyytyväinen elämääsi, etkä halua muuttaa sitä. Mutta koet tietyn asian häiritsevänä. Kerro, että haluaisit "aikuisempaa" suhtautumista osallesi. Kun mahdollisesti murros/teini iästä on voinut jäädä tietty puhetyyli mitä vanhempasi edelleen käyttää. Jne jne. Tajusit varmaan mitä tarkoitin. Totuushan on, ettet tuossa mitään menetä. Jos nyt podit välien katkaisemista suoriltaan.