Epäreilut isovanhemmat?

[oili99]

Periaatteessa pikkujuttu, mutta ärsyttää sen verran että kirjoittelen...

Meillä on kolme allle kouluikäistä lasta, nuorin alle puolivuotias, ja hoidan kaikkia kotona, eli kädet täynnä työtä. Vauva on vielä hyvin itkuinen ja nukkuu huonosti, eli olen erittäin väsynyt ja univelassa. Mies kyllä auttaa paljon kotona.

Mihelläni on sisko, jolla on ykksi vauva. Hänen vauvansa nukkuu käsittääkseni suht hyvin, ja muutenkin, onhan se eri asia olla vain yhden kanssa kotona kuin kolmen. Mieheni vanhemmat kuitenkin käyvät jatkuvasti auttamassa häntä lastenhoidossa ja meillä ovat sen sijaan käyneet kaikkien kolmen lapsen kanssa yhteensä vain 5 kertaa. Pienintä eivät ole kertaakaan hoitaneet. Mieheni siskon lasta käyvät jopa kerran kuukaudessa hoitamassa että sisko ja miheensä pääsevät omiin menoihinsa.

Lisäksi siskolla on muitakin hoitajia, meillä ei ole oikeastaan ketään muita, joskus saamme apua siskoltani, joka myös asuu kaukana. Eihän siinä mitään, toki saavat isovanhemmat valita itse mitä tekevät, mutta jotenkin rasittaa tämä. Lisäksi viettävät aina joulun siskon perheen kanssa, vaikka mekin on pyydetty. Nyt viimeisimpänä kertoivat että harkitsevat muuttoa lähemmäs tätä siskoa kun sillä on se vauvakin ja tarvitsee apua... just...

En viitsi suoraan kysyä miksemme me saa samaan tyyliin apua, ehkä he ajatelevat että koska ovat mieheni vanhemmat, heidän ei tarvitse auttaa nimen omaan minua? (mielestäini sen on myös yhtä lailla heidän poikansa auttamista...) Mutta sisko kun on itse äiti, niin auttavat häntä?

Onko muilla tällasita? Pitävätkö isoäidit yleensä mieluummin yhteyttä tyttäriinsaä ja näiden lapsin kuin poikiinsa ja näiden lapsiin?

 

[Zannikka]

Meillä myös aika lailla sama tilanne, tosin meillä se taitaa olla enemmänkin mun valinta. Meillä on kohta 3 lasta. Miehen siskolla on yksi. Mummo on eläkkeellä ja hoitaa tuota miehen siskon lasta aika paljonkin esim viikonloppuisin. Koko kesän olivat mökillä, jossa mummo hoiti lasta. Me nähtiin koko kesänä ehkä kaksi kertaa. Mutta mä en valita, koska tää on tosiaan mun valinta. En halua käyttää koko kesälomaani appivanhempien mökillä. Jos tarvitsen lastenhoitoapua, soitan mieluummin omalle äidilleni, koska hän on minulle (ja siis myös lapsilleni) tutumpi. Mä olen ajatellut sitä niin, että se on enemmän appivanhemmiltani pois, jos eivät halua olla lastenlastensa kanssa.

 

[juuppsis]

sehän on tutkittu juttu että tytärten lapset on esim isoäideille läheisimpiä. itsellä ei tuosta ole kokemusta koska miehellä on vain veljiä ja minulla siskoja. Tosin oma äitini paapoo vanhimman tyttärensä lapsia, ja om mm. näiden tuloa viikonlopuksi (käyvät lähes joka viikonloppu) käyttänyt syynä toisen lapsenlapsensa synttäreille menon esteeksi, vaikka tätä näkee parin kk:n välein... itse en aina anopin seuraa ja toimintatapoja jaksa, mutta tykkään että lapseni oppii tuntemaan kaikki isovanhempansa, toisin kuin itse aikoinani.

 

[Aina väärin]

Voisikohan asia olla niin, että appivanhemmat eivät oikein uskalla tulla tai tarjoutua auttamaan vauvan hoidossa kun tälläkin palstalla ne anopit on saaneet aina välillä tosi kylmää kyytiä. Milloin ne on liian innokkaita vauvan kanssa tai hoitavat väärin ja jos ne auttaa kotitöissä tulee huutia siitä että puututaan huushollin pitoon. Helpompaa on mennä sen oman tyttären kotiin auttamaa ja sitten vasta miniälään kun pyydetään apua.

 

[komppaan!]

Voisikohan asia olla niin, että appivanhemmat eivät oikein uskalla tulla tai tarjoutua auttamaan vauvan hoidossa kun tälläkin palstalla ne anopit on saaneet aina välillä tosi kylmää kyytiä. Milloin ne on liian innokkaita vauvan kanssa tai hoitavat väärin ja jos ne auttaa kotitöissä tulee huutia siitä että puututaan huushollin pitoon. Helpompaa on mennä sen oman tyttären kotiin auttamaa ja sitten vasta miniälään kun pyydetään apua.

Aivan samaa mieltä! Nettikeskusteluiden (ja oikeidenkin..) anopit eivät oikein osaa tehdä mitään oikein.

 

[jatkan]

Ap, oletko pyytänyt hoitoapua appivanhemmiltasi? Ehkäpä tytär myös pyytää herkemmin apua omilta vanhemmiltaan ja valittaa väsymystään yms.

 

[Zannikka]

Mulla on ainakin juuri näin, paljon helpompi pyytää apua omalta äidiltäni. Onhan se ihan eri asia, se on kuitenkin oma äiti, lapsen toinen isoäiti on mieheni äiti ja minulle _paljon_ vieraampi. Mutta eihän tilanne ikinä muutu, jos hän ei koskaan hoida lapsia. Ehkä hänen ei ole myöskään helppo tarjoutua, jos minä en pyydä. Jaa-a, varmaan olisi parannettavaa molemmin puolin.

 

[tiedä tuota]

Yksi vaihtoehto voi olla myös, että ajattelevat sinun useamman lapsen äitinä olevan jo niin kokenut huushollin pyörittäjä ettet tarvitse apua. Miehesi sisko taas on ekaa kertaa yksin vauvan kanssa... Tottahan se on että kolmen kanssa voi olla rankempaa kuin yhden, mutta ehkä miehesi vanhemmat vain ajattelevat sinun pärjäävän hyvin yksin mitään pahaa tarkoittamatta?

 

[on se niin]

vaan kyllä että helpommin sitä varmaan oman tyttären huusholliin menee auttamaan kuin miniän...valitettavasti! Muista kuitenkin pyytää apua, ettei ainakaan siitä ole kiinni, että luulee että et tarvitse apua. Onhan tuo vähän hankala tilanne...

 

[ärsyttää katsoa vierestä]

Me emme menneet anoppilaan tänä jouluna, vaikka joulu olikin poikamme ensimmäinen. Meidän lastamme ei noteerata mummolassa mitenkään, kun tämä toinen perhe poikansa kanssa on paikalla, tämän huomasimme jo ajat sitten. Isovanhemmat suosivat tätä poikaa sylittelemällä, vierailuilla ja kuvien ripusteluilla pitkin seiniä, ostavat kaiken maan ja taivaan väliltä. Ajavat 700 km poikaa hoitamaan, meillä eivät käy kuin 1-2 kertaa vuodessa. Ihan sama muuten, mutta kun meidänkään lasta ei näin erikoisena kohdella, niin eikös se ole aika julmaa kun lapsi oppii ymmärtämään. Miniä on todella laiska ja saamaton, uusavuton hienostelija, jonka pitää päästä "tuulettamaan päätä" vähän väliä. Aikuinen miehensä kulkee lippis päässä ja makaa sohvalla anopin kokatessa ruokaa ja vaarin hoitaessa poikaa. Ehkä me olemme mieheni kanssa liian itsenäisiä, kun emme pyydä apua. Emme pyydä, kun olemme pari kertaa pyytäneet ja saaneet kylmää kättä.

 

[ronkeli mankeli]

Hm, taidan vetää ennätyksen, sillä esikoiseni on jo murrosikäinen ja omat vanhempani eivät ole kertaakaan hoitaneet häntä, vaikka hän oli myös vanhempieni ensimmäinen lapsi. Luonnollisesti myöskään nuorempia lapsiani eivät ole hoitaneet. Sen sijaan veljeni lapsia ovat hoitaneet tosi paljon (parhaimmillaan 4-5 kertaa viikossa ja kesällä pari viikkoa, jotta veljeni voi vaimonsa kanssa hoitaa parisuhdettaan). Veljeni vaimon vanhemmat sekä sisko hoitavat myös mielellään, joten veljeni perheellä on tukiverkko niin hyvällä mallilla kuin vaan voi olla.

Myönnän olevani kateellinen ja katkera. Todennäköisesti se juontaa siihen, että omat vanhempani on kasvatettu vanhanaikaisesti maaseudulla, jossa poika oli arvokkaampi kuin tytär. Vaikka olen saanut lapsuudessani periaatteessa paljon, niin veljeni on aina saanut vilpittömät kehut ja selkäni takana hän on saanut esim. rahaa pyytämättään ja häntä on tuettu kaikin tavoin rahallisesti.

Ikävää tässä on se, että lapseni itse näkevät tämän epätasa-arvon. Omat lapseni ovat fiksuja ja ainakin minun mielestä söpöjäkin, mutta todennäköisesti epäsuosion syynä on se, että he ovat minun eikä veljeni lapsia.

Jotta kauna ei tukehduta minua, olen ajatellut, että tämä on omien vanhempieni menetys. Itse yritän pitää kynsin hampain kiinni siitä, että kohtelen omia lapsiani tasapuolisesti. Tietyllä tavalla en enää jaksa välittää ja kyllähän sen näkee omien lasteni puheista ja käytöksestä, että isovanhemmat eivät ole heille tärkeitä. Eikä vanhempani osaa enää edes puhua mitään varsinkaan esikoiselleni, kun he eivät tiedä meidän elämästä mitään.

Vanhempani käyvät meillä kylässä 1-2 kertaa vuodessa ja silloinkin käyttävät minua lähinnä majapaikkana. Enää en viitsi kutsua kylään. Jos tulevat, niin tulevat, mutta yleensä siitä tulee paha mieli. Teen kyllä joka kerta huippuruoat ja siivoan viimeisen päälle, jotta näkevät, että pärjään ilman apuakin.

 

[ärsyttää katsoa vierestä]

Hm, taidan vetää ennätyksen, sillä esikoiseni on jo murrosikäinen ja omat vanhempani eivät ole kertaakaan hoitaneet häntä, vaikka hän oli myös vanhempieni ensimmäinen lapsi. Luonnollisesti myöskään nuorempia lapsiani eivät ole hoitaneet. Sen sijaan veljeni lapsia ovat hoitaneet tosi paljon (parhaimmillaan 4-5 kertaa viikossa ja kesällä pari viikkoa, jotta veljeni voi vaimonsa kanssa hoitaa parisuhdettaan). Veljeni vaimon vanhemmat sekä sisko hoitavat myös mielellään, joten veljeni perheellä on tukiverkko niin hyvällä mallilla kuin vaan voi olla.

Myönnän olevani kateellinen ja katkera. Todennäköisesti se juontaa siihen, että omat vanhempani on kasvatettu vanhanaikaisesti maaseudulla, jossa poika oli arvokkaampi kuin tytär. Vaikka olen saanut lapsuudessani periaatteessa paljon, niin veljeni on aina saanut vilpittömät kehut ja selkäni takana hän on saanut esim. rahaa pyytämättään ja häntä on tuettu kaikin tavoin rahallisesti.

Ikävää tässä on se, että lapseni itse näkevät tämän epätasa-arvon. Omat lapseni ovat fiksuja ja ainakin minun mielestä söpöjäkin, mutta todennäköisesti epäsuosion syynä on se, että he ovat minun eikä veljeni lapsia.

Jotta kauna ei tukehduta minua, olen ajatellut, että tämä on omien vanhempieni menetys. Itse yritän pitää kynsin hampain kiinni siitä, että kohtelen omia lapsiani tasapuolisesti. Tietyllä tavalla en enää jaksa välittää ja kyllähän sen näkee omien lasteni puheista ja käytöksestä, että isovanhemmat eivät ole heille tärkeitä. Eikä vanhempani osaa enää edes puhua mitään varsinkaan esikoiselleni, kun he eivät tiedä meidän elämästä mitään.

Vanhempani käyvät meillä kylässä 1-2 kertaa vuodessa ja silloinkin käyttävät minua lähinnä majapaikkana. Enää en viitsi kutsua kylään. Jos tulevat, niin tulevat, mutta yleensä siitä tulee paha mieli. Teen kyllä joka kerta huippuruoat ja siivoan viimeisen päälle, jotta näkevät, että pärjään ilman apuakin.

voi sinua, olen todella pahoillani! ikävää, että vielä OMAT vanhemmat ovat tuollaisia! hali sinulle!