Paha mieli kun pitää kaikesta selviytyä yksin..

[itkettäää]

Jotenkin se vaan tais eilen kolahtaa. Käväisin sisareni luona, ja siellä oli talkootyönä puutarhanlaitto käynnissä. Niillä on ystäviä, jotka käyvät leikkaamassa nurmikon ja pystyttämässä aitaa ja leikkimässä lasten kanssa jne jne jne. Ja perheessä kaksi aikuista.

Mä tajusin miten helvetin yksin mä oon. Mulla ei ole ketään. Oon lasteni totaaliyh, joudun yksin selviytymään kaikesta. Enkä mä selviydy. Mulla ei ole ketään, joka tulisi leikkaamaan nurmikkoa tai talvella luomaan lumet. Ei ole ketään, joka laittaisi mun kanssa pihaa tai pystyttäisi aitoja tai auttaisi kotitöissä tai mitään. Ei ketään, joka edes joskus olisi ollut lasteni kanssa. Mä oon aivan totaalisen yksin pyörittänyt tätä arkea ja perhettä viimeiset 8 vuotta, siitä saakka kun nuorimmaiseni on ollut vauva, ja nyt musta tuntuu että mä en taida jaksaa enää.

Tuntuu niin epäreilulta, että toisilla on apua ja tukiverkkoa jne, mulla ei ole mitään. Mun omat vanhemmat ei ole koskaan auttaneet mitenkään, nykyään eivät enää edes ole mun elämässäni. Sisareltani en apua saa, niillä on aina omia kiireitä. Kai mä ostamalla saisin apua, mutta ei todellakaan ole varaa.

Kaikki kaatuu päälle.

 

[daa?]

Miksei sulla ole ystäviä? Kotiinko niiden ystävien pitäisi tulla sua hakemaan?

Ehkä ystäviä saisi olemalla ensin itse ystävä toiselle? Se kun on vähän semmoista vuorovaikutteista hommaa...

 

[Maine Coon/]

Tää nyt ei paljon auta, mutta laitan kuitenkin :hug:

 

[lielane]

Käytkö itse auttamassa? Minusta tuo auttaminen on molemminpuolista. Itse autan kavereita ja kaverit minua. Ja jos joskus joku työ tuntuu ylitsevuotavan raskaalta yksin, pyydän kaverin auttamaan (siis pyydän) ja lupaan kokata tai tarjota pari siideriä.. samalla siis tulee mukavaa yhdessä oloa.

 

["ansku"]

Oletko harkinnut tukiperhettä lapsille? Saisit joskus hengähtää, omaa aikaa.

 

[Apuapapua]

Jos omakotitalo on liikaa, muuta kerros- tai rivitaloon. Sun lapset on jo niin isoja, että luulis vaikeimpien aikojen jo menneen. Ryhdistäydy ja lopeta kadehtiminen.

 

[natasja]

älä välitä kritisoimisesta! Kun minulle syntyi eka lapsi kaikki kaverit kaikkosi!(no yks jäi mut välimatka 200km, joten nähtiin kerran 2vuodessa). olipas tosi mukava juttu kun mies oli lähtenyt toisen hameen perään. Ja sit kaikki kaverit ja ystävät katosi. onneksi tilanne on nykyään erilainen.

mutta Mä tiedän miltä se tuntuu, niin epäreilulta. Minä ainakin sitäpaitsi olen aina pyrkinyt auttamaan, mutta eipä sitä takasin oo saanut.

 

["vieras"]

Taitaa nykypäivänä olla talkoot aika harvinaisia. Meillä on jonkin verran ollut, mutta onpa sitä sitten päiviä huhkittu kavereidenkin pihoilla. Vastavuoroista. Ei ystävyys ikinä ole arjen pelastus, joka ei vaadi mitään.

 

[myös yksinäinen]

Tiedän tunteen.. Yritä kuitenkin jaksaa lastesi vuoksi. Noita hetkiä tulee aina silloin tällöin ja tuntuu että maailma kaatuu päälle. Jos mahdollista yritä keksiä jotain vaihtelua arkeen. On paljon asioita mitä voi lasten kanssa tehdä. Tämä aika jota nyt elät on vain osa elämääsi ja tulee vielä hetki jolloin huomaat, että lapset auttavatkin sinua Ajattele myös sitä, miten tärkeä ihminen sinä olet ja miten tärkeää on, että lapsilla on sinunkaltaisesi äiti! Voimia sinulle.

 

[Niin.]

Sulla ei ole mitään annettavaa ihmisille takaisin. Loppujen lopuksi ihmiset "laskevat" (ei välttämättä tietoisesti) että jaksaako tuon kanssa vai ei, viekö se enemmän energiaa kuin antaa jne. Itselläni oli ihan sama aikoinaan, silloin kun olisin tarvinnut apua en sitä mistään saanut ja piti kulkea pitkä polku yksin. Nykyisin kun asiani ovat viimein kunnossa, en odota keneltäkään mitään ja autan muita niin kauan kun pystyn tekemään sen niin ettei se ala syömään minua henkisesti. Tämä tarkoittaa vastavuoroisuutta jollain tasolla, en nyt tarkoita että jos minä teen nyt sinun puolestasi tämän, niin odotan että ensi viikolla teet minulle taas näin, vaan se että jos autan sinua niin haluan tehdä sen kevein sydämin ja pahoittamatta mieltäni.

Mutta kyllä sinä jaksat, muutkin ovat ja tulee vielä aika jolloin asiat ovat paremmin, vaatii nyt puskemista vaikka olot ovat mitä ovat. Toki yllämainittuja apuja kannattaa yrittää hakea.

 

["hellu"]

Nyt leuka pystyyn, ei mitään hätää! Löydä nyt iloinen asenne että jaksat! Mieti, jos se on mitä haluat, niin mitä voit tehdä sen eteen, että saisit samanlaisen tilanteen? Puutarhatalkoot kuulostaa kieltämättä ihanalta. Sullakin on jotain mitä jollain ei ole. Lapsia et varmasti vaihtaisi, älä vertaile liikaa!

Olen muuten huomannut että on sukuja joissa yhteisöllisyyttä viljellään, ollaan läheisiä luontevalla tavalla, ja sitten sukuja joissa opetetaan itse pärjäämiseen, vanhukset hakekoot itse yksikseen toimeentulotukea vaikka jne. Ja lapset jossain suvussa eivät saa sellaista lämmintä vastaanottoa ja isovanhempiin tutustumista, tai muihin läheisiin...

 

[vähän samaa]

Hei, googletin masennusta ja mielen piristystä ja viestisi pompahti hakutulokseksi. Meillä kaksi lasta: vauva ja toinen vanhempi-mutta alle kouluikäinen- lapsi. Puoliso niin paljon poissa kotoa (työnarkomaani) että kaikki hommat kotona jää itselle. Mistä repii aikaa kaikkeen - ei mistään? Se masentaa ja vie energiaa. Edes tuo kesän tulo ei piristä, kun masentaa niin mikään ei saa mielialaa kohoamaan. Teen päivän aikana mitä pystyn, siivoilua, järjestelyä ja syömisen laittamista,joten ei hirveesti aikaa ole lapsillekaan, mutta mitään ei saa kokonaan/kunnolla valmiiksi,. Puoliso haukkuu kun koti ei ole tiptop. Se ei ymmärrä yhtään mitä kaikkea kotona pitää tehdä ja mitä ne tekemiset vie aikaa. Ei tule kunnolla nukuttua kun vauva heräilee öisin, väsy on. Jotenkin arki sujui esikoisen kanssa vielä, nyt nuorimmaisen synnyttyä on pikkuhiljaa tajunnut oman riittämättömyytensä. En vaan osannut ennakoida tällaista odottaessani, että kaikki on kaaosta, väsyä ja sotkua. Pihallakin odottaa iso nurmi leikkaajaansa ja harava heiluttajaansa. Tykkkään edellämainituista tekemisistä, mutta se ei onnistu tällä hetkellä. En mäkään tunnu jaksavan arkea, ja murehdin miten totisuuteni ja masennukseni vaikuttaa lapsiini. Yritän olla pirteä mutta useimmiten en jaksa. Välillä saan energiapuuskan ja saan aikaan paljon ja hyvän mielen, sitten pian - yleensä seuraavana päivänä- on taas samat työt edessä ja tuntuu niin turhauttavalta tehdä mitään. Sitten hammasta purren jotain koittaa saada aikaiseksi. Muistan jonkun synnytysvalmennuksessa moittineen raskaasti sitä että kun vanhemmat ostelevat vauvatarvikkeita ja huonekaluja, hössöttävät tulevaa suvun jäsentä, kyselevät ja käyvät usein. Kyllä ihmettelin että kuinka joku voi ajatella noin! Siinä sitten niillä joilla on tuki ja turva eivät sitä sitten arvosta!! Olen saanut omalta vanhemmaltani ja sisareltani apuja, ja olen siitä liikutukseen asti kiitollinen!!!samaan aikaan vaivaa etten pysty tehdä heidän hyväkseen mitään, eivätkä ole mitään pyytäneetkään, mutta silti. Ja ei kehtaa koko ajan olla pyytämässä apua kun ihmisillä on omakin elämänsä, ja omat murheensa. Mutta hei koitetaan saada jostain energiaa ja yritetään iloita siitä mitä meillä on hyviä asioita!! Pitää ajatella että joskus ilo ja valo voittaa ja hyviä hetkiä ja päiviä on enemmän kuin huonoja!!! Voimia sulle paljon!!!

 

["nena"]

Ymmärrän, että olet täysin väsynyt. Kärsit todennäköisesti myös masennuksesta vastattuasi yksin niin kauan kaikesta. Itse olen saanut voimia yrittämällä ajatella sitä kaikkea, mikä itsellä on hyvin. Se ei aina kauas kanna, mutta auttaa välillä jaksamaan sen pienen hetken eteenpäin.

Yksinäisyys ei ole aina oma vika, joten älä päästä näitä syyllistäjiä ihon alle. Näinä päivinä monilla työssäkäyvillä ihmisillä on jatkuva kiire heidän yrittäessään sovittaa perhe, työ, perheen harrastukset, kotityöt ja ihmissuhteet rajalliseen aikaan. Ajattele, kuinka vahva ja itsenäinen olet jaksettuasi, osattuasi ja kyettyäsi vastaamaan kaikesta yksin. Perheestä ja suvusta ei välttämättä ole aina tueksi eivätkä he välttämättä ole edes ystävyytemme arvoisia, koska hehän voivat olla ihmisinä millaisia tahansa. Emme valitse heitä vaan he tulevat paketin mukana kaupan päälle.

Löytäisitkö ystäviä ja sitä kautta vertaistukea jonkin järjestön, esimerkiksi Marttojen tai Yhden vanhemman perheiden liiton kautta? Vertaistukikin voi auttaa jaksamaan ja toisaalta sitä kautta voi aikanaan myös löytyä konkreettista apuakin. Voimia!

 

["vieras"]

Saatko apua siskoltasi? Ottaako lapsiasi luokseen? Oletko ajatellut hakea ulkopuolista apua omaan jaksamiseesi? Tukiperhe on myös hyvä vaihtoehto? Itse olen ollut myös totaaliyh; tai olen edelleenkin, mutta lapset niin isoja.. jaksoin, kun oli pakko. Ja vakitöissä olen ollut vuosia.

Kaikenlaista kriisiä on tullut, ja lopulta tuli se oma romahdus. Pitkä sairasloma, ja en tiedä vielä töihin paluusta, mutta opiskeluja ainakin alotan.

Sen opin myös tässä elämäni matkan varrella, että vaikka kuinka kadehdin muita, ja odottaisin/olettaisin sitä apuatulevan. Niin aina se olen kuitenkin loppupeleissä minä' joka päätän asenteesta - elämäni suunnasta jne...

Ei kannata liian pitkään yksin sinnitellä, vaan hakea apua! Tsemppiä!

 

[Keittiönoita]

Oletko perehtynyt aikapankkeihin?

 

["Vieras"]

Tiedätkö millä lailla ne auttavat ihmiset ovat siskosi elämään ilmestyneet? Voiko olla että hän on parempi ylläpitämään sosiaalisia suhteita ja siksi ihmiset viihtyvät luonaan. Ehkä hän ja miehensä puolestaan auttavat vuorollaan näitä ihmisiä? Tuollainen tukiverkosto perustuu yleensä vastavuoroisuuteen, varsinkin jos se ei koostu omista lähisukulaisista.

Mä kyllä ymmärrän että sulla on rankkaa ja yksinäisyys on pyllystä. Ehkä pahimmat ajat ovat kuitenkin ohi kun lapset on jo noin isoja ja olet itse kaikesta yksin selvinnyt. Kannattaisi miettiä yleensä ystävien hankkimista, omia harrastuksia jne.

 

["huoh"]

Oliko niitä lapsia pakko tehdä? Ei kai kukaan väkisin sitä vauvatahnaa pilluusi roiskinut?

Kanna vastuusi ja lopeta ruikutus, aikuinen ihminen.