eihän kotiäidin omien lapsien hoitaminen ole varsinaista työtä!! vaan oman lapsen hoitamista! ei kukaan tee lapsia sitä varten että niistä saisi rahaa..Alkuperäinen kirjoittaja juu:ne saa siitä pikkasen järkevämmän korvauksen kun me kotiäidit...Alkuperäinen kirjoittaja vieras:niin?! se on pk-tätien valinta se ala.Alkuperäinen kirjoittaja no:Tuli tästä mieleen,,,,
Äidit, jotka eivät jaksa olla kotona hoitamassa lapsia vaan tahtovat lähteä "tuulettamaan" päätään töihin.. Niin miettikääs että pph- ja pk- hoitajat tekevät sitä työkseen!
Alkuperäinen kirjoittaja mie:Mielenkiintoinen kirjoitus. Omat lapset aloittivat päiväkodissa viime syksynä ja en missään nimessä kuvittellut, että tarhatädit olisivat täydellisiä ja kaikkivoipia. Odotin, että ovat lämminhenkisiä ja turvallisia, huolehtivaisia, jotta lapsillani olisi hyvä olla. Ja näin on ollutkin. Ja vaikka minun vajaa 4veellä oli pk:n aloitus kaikki muuta, kun helppoa, niin en ikinä syyttänyt siitä pk-tätejä, aikuinen ihminen kyllä pystyy säilyttämään itsehillinnan ja kontrollin silloinkin, kun kyseessä on oma lapsi. Minusta nämä ns sanalliset ylelyönnit, johon myöhemmin todetaan, että en sitä oikein tarkoittanut, ovat kaikkein kamalampia. Meillä tehtiin isomman pojan hoitajien kanssa tiivistä yhteistyötä, kommunikoitiin ja saatiin lapsi viihtymään pk-ssa. Olen siitä hoitaija monesti sydämmestä kiittänyt.Alkuperäinen kirjoittaja piina:Ihan asiaa puhut, mutta ainakin jos sulla on omia lapsia, teidät mitä äitiys on. Äitinä olet jatkuvasti lapsestasi huolissasi, sun vastuu lapsesta ylittää kaiken muun sinun elämässäsi. Päivähoito on paikka, johon sinun pitäisi luottaa ja sinun pitäisi tunneiksi pystyä jättämään vastuusi hoitohenkilökunnalle.
Siitä huolimatta, että sinä tiedät, että samallaisia ihmisiä ne sielä hoitopaikassakin on, sinä silti oletat heidän olevan täydellisiä ja kaikkivoipia. Jos et pystyisi näin olettamaan, vastuusi lapsesta jatkuisi myös työpaikalla, eikä siitä mitään tule.
Sittenkun jotain ikävää sattuu lapsellesi, sä heti säikähdät ja nostat kissan pöydälle. Vaikka asia ei loppupelissä niin suuri ole, mutta kun se koskee sitä omaa kullannuppuasi, niin sä menetät kaiken itsehillinnän ja kontrollin. Helposti tulee omiin sanomisiin ylilyöntejä ja ehkä häpeätkin niitä jälkikäteen kun ole ajatellut asiaa pidempään.
Kuitenkin suurinosa hoitolasten vanhemmista ovat tyytyväisiä hoitajiin ja päiväkotiin, mutta harmivain, ettei niitä tyytyväisyyden tunteita tule sanottua samalla volyymillä kuin niitä satunnaisia ärtymyksen tunteita.
En vietä koneella jatkuvasti aikaaniAlkuperäinen kirjoittaja Merengue:Ap:kin voisi antaa hieman positiivista palautetta positiivisesta palutteesta.
Joo minä kyllä lapsieni hoitajia kiitän päivittäin.Alkuperäinen kirjoittaja Päiväkodin täti ja neljän lapsen äiti:Tiedän, että meitä tämänkin ammattikunnan edustajia on moneen junaan ja ei, itsekään en aina pidä siitä, miten kollegat työtään tekevät tai jättävät tekemättä. Mutta minua alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän tuo jatkuva purina ja narina siitä, kuinka päiväkodin tädit tekevät sitä ja tätä ja tuota. Olisi joskus mukava saada edes pienen pientä palautetta näin palstallakin siitä arvokkaasta työstä, jota teemme.
Haluasin nähdä ne pikkutakkeihin ja korkokenkiin sonnustautuneet "meidän lapsemme tarvitsee tätä ja tätä ja eihän vain tällaisella kelillä ulkoilla"- äidit ja isät tekemässä tätä työtä edes päivän. Tai edes vain seuraamassa, mitä se päiväkodin arki oikeasti on. Ei siinä, vaikka kuinka tahtoisi, ehdi aina ottamaan yksilöllisiä tarpeita huomioon. Jatkuvasti sitä tehdään, mutta ei pysty jokaiselle samaan aikaan.
Päivät ovat täynnä erilaisia siirtymätilanteita isoilla ja pienemmillä porukoilla riippuen hoitajien määrästä. Ruokailut on oma tarinansa. Nukuttamassa meidän ryhmässä 1-4 vuotiaiden ryhmä on aina kaikki aikuiset (maksimissaan neljä opiskelija mukaan lukien). Siitä sitten sille kuuluisalle kahvitauolle sitä tahtia kuin päästään. Viikottain on yhdestä kahteen päivään kun tämäkin tauko jää pitämättä erilaisten palaverien vuoksi. Meidän työssä talon kokous "lasketaan" tauoksi. Ja se on se päivän ainoa. Enkä näe siinä mitään pahaa, että me esimerkiksi ulkoilussa juttelemme työkavereiden kanssa, vaikka sitten siitä kuuluisasta viikonlopusta. totta kai, lasten turvallisuudesta pitää huolehtia, mutta kai meillä kuitenkin on lupa olla ihmisiä.
Ruokataukoa meillä ei ole. Vessaan pääsee silloin kuin pääsee, ei aina silloin kun tarvitsisi.
Kirjallisia töitä yritämme tehdä aina kun mahdollista. Usein niin, että ne siirtyy kotiin ja ei, tätä aikaa ei voi vähentää työtunneista. Se on lahja työnantajalle, se on lahja sinunkin lapsellesi. Suunnittelu tapahtuu usein kotona. Palkatta.
Tälläkin hetkellä työpaikkani käytössä on omien lasteni kirjoja, lasteni vanhat lelut päätyy usein työpaikalle lahjoituksena (määrärahoja kun uusien hankintaan on hyvin rajallisesti). Myös kitara on omani. Toivon vain, että pikku vintiöt eivät sitä hajottaisi. Kallis kun on, mutta enemmän kuin toivottu väline työssäni.
Tärkein palaute tulee toki asiakkailta. Etenkin niiltä pienimmiltä. Ja se usein riittää. Masentaa kuitenkin lukea monia avauksia päivähoidon työstä. Meistä monet tekee parhaansa ja arvokasta työtä. Paljon sellaistakin, mikä ei heti näy. Mutta jonka tuloksiin täytyy vain luottaa ja uskoa.
Me välitämme aidosti teidän lapsista. Me iloitsemme siitä, kun he oppivat. Me nautimme niistä hauskoista jutuista ja hetkistä lastenne kanssa.
Voi kun tekin osaisitte arvostaa sitä.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:niin?! se on pk-tätien valinta se ala.Alkuperäinen kirjoittaja no:Tuli tästä mieleen,,,,
Äidit, jotka eivät jaksa olla kotona hoitamassa lapsia vaan tahtovat lähteä "tuulettamaan" päätään töihin.. Niin miettikääs että pph- ja pk- hoitajat tekevät sitä työkseen!
erittäin hyvä pointti!Alkuperäinen kirjoittaja no:Tuli tästä mieleen,,,,
Äidit, jotka eivät jaksa olla kotona hoitamassa lapsia vaan tahtovat lähteä "tuulettamaan" päätään töihin.. Niin miettikääs että pph- ja pk- hoitajat tekevät sitä työkseen!
Näistä päiväkodin"tädeistä" myös moni palaa aikaisin töihin takaisin tuulettamaan päätään ! Se toisten lasten hoitaminen työksi on eri asia kuin omien lasten hoitaminen kotona.Alkuperäinen kirjoittaja lastentarhanopettaja ja neljän lapsen äiti:erittäin hyvä pointti!Alkuperäinen kirjoittaja no:Tuli tästä mieleen,,,,
Äidit, jotka eivät jaksa olla kotona hoitamassa lapsia vaan tahtovat lähteä "tuulettamaan" päätään töihin.. Niin miettikääs että pph- ja pk- hoitajat tekevät sitä työkseen!