OYS

Onko kokemuksia millainen paikka Oys on synnyttää? Kuinka vaikeaa on saada yhden hengen huone, kun perhehuonetta emme toivo? Saako vauvan hoitoon ja imetykseen hyvin neuvoja ja tukea?

Ensimmäistä odotellaan ja synnytys alkaa jo lähestyessään hieman jännittää... :eek:

Mieluusti lukisin kokemuksia ko. paikasta! :attn:
 
oyssilainen
Itse olen esikoisen oyssissa pari vuotta sitten synnyttänyt ja nyt olisi heinäkuussa uudelleen sinne matka... Oli kyllä niin ynseä ja tympeä paikka että nyt kakkosen kohdalla olen päättänyt että jos kaikki ok vauvalla ja itsellä niin lähden kyllä hetimiten kotiin sieltä. Yhden hengen huonetta ei saa kuin sektioäidit eikä oikein perhehuoneitakaan ole jaossa. Imetykseen on turha toivoa mitään apuja, siellä kun hoitajat pääsevät helpommalla kun tyrkyttävät tuttipullosta. Vauvan hoitoon muutenkaan ei paljon apuja tule... mitä nyt kylvetyksen ja muun pesun opastavat. Ja minä kun koitin apuja pyytää tuohon imetykseen niin mulle vaan todettiin ettei ole aikaa. Jotenka mitään ihmeitä on turha odottaa...
 
Tulilatva
Synnytin OYS:ssa myös kaksi vuotta sitten, synnytyksestä jäi hyvä mieli ja kätilöt olivat ihania! Osastolla ei sitten ollutkaan niin kovin kivaa. Yksi ihana hoitaja oli, jota odotin vuoroon kuin kuuta nousevaa :) Hän neuvoi ja opasti, myös imetyksessä. Muilta hoitajilta ei apua juurikaan irronnut. Mulla imettäminen oli tosi vaikeaa ja kivuliasta ja taisin saada "hankalan" äidin maineen :( Imetyksen lopetinkin sitten 3kk kuluttua, kun siitä ei vain tullut mitään.. Haluaisin, että tämä menisi eri tavalla joskus seuraavalla kerralla. Huoneista vielä, itse en edes ajatellut muuta kuin kolmen hengen huonetta ja se oli ihan hyvä. Oli kiva kun oli seuraa; mieheni kun oli sairaalassa vain tunnin pari joka ilta. Sattui mukavat ja rauhalliset äidit samaan huoneeseen :) En tietenkään halua pelotella, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllä itkin joka päivä surkeaa oloani ja osaamattomuuttani osastolla ja vauvaa imettässäni - kerrankin itkimme vauvan kanssa molemmat ja isi katseli neuvottomana vieressä ja yritti auttaa :( Hoitajilta ei juuri apua irronnut. (Itkuisuuteen vaikuttivat varmasti myös hormoonit ja väsymys..) Kun kyselin rintakumeja (kun vasta kuulin sellaisista), sanottiin että ei niistä ole hyötyä. Mutta mutta, synnytystä siis muistelen hyvillä mielin!
 
Samoilla linjoilla olen edellisen kans.

Synnytin vuonna 2005 ja salissa henkilökunta oli todella mukavaa ja siitä jäi hyvät muistot. Osastolla oli tasan kaks kivaa hoitajaa ja muut ihan p:stä. Pulloa ja tuttia tyrkytettiin koko ajan ja kun minäkin kyselin rintakumia, niin niitä oli vain toisella osastolla. Itse vaadin saada sen ja sainkin. Myös mie olin hankalan äidin maineessa varmaankin.

Jos ja kun joskus toisen lapsen teen, niin jos vain vointi sallii, lähden synnytyssalista suoraan kotiin. Ekasta ne ei päästäny pois vaikka oisin seuraavana päivänä ollut valmis lähtemään kotiin. Mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa oys:n lapsivuodeosaston henkilökunnasta.

Toivottavasti sulle sattuu mukavampi henkilökunta paikalle.
 
Harmi, että kokemukset ovat olleet pääasiassa negatiivisia :( Itsekin olen sairaanhoitajana OYS:ssa ja tiedän mitä kiire siellä on, mutta siitä huolimatta olisi tärkeää, että varsinkin esikoisvauvan hoitoon ja imetykseen saisi halutessaan tukea ja kannustusta!! Ei kiire ole syy... Toivon tosissaan, että omalle kohdalle sattuisi mukavia hoitajia, eikä osastolla tarvisi olla yhtään pitempään kuin on aiheellista! :/

kiitos vastauksista! Onko kenelläkään hyviä kokemuksia...? :whistle:
 
Sirius
Pakko yhtyä edellisten kommentteihin. olen synnyttänyt Oysissa 2000 ja 2002. Synnytyssalihenkilökunta aivan huippua! Sinne kiitokset, mutta osastolla saa kyllä olla ihan omikseen. Minulla on kokemus niin päin, että pulloa ei annettu mielellään. Vauvani oli öisin itkuinen ja nälkäinen. Jouduin usein pyytämään lisämaitoa. Hyvin, hyvin nihkeästi sitä tuotiin. Parhaat hetket tosiaan koin kotiutuessa. Osastolla kannustetaan omatoimisuuteen, eli jelppejä ei juurikaan tule.

Yhdenhengen huoneita ei varmaankaan saa, kun ne menevät pääosin sektioäideille ja semmosille perheille, joidenka vauva on jollain lailla sairas. Minusta tämä on oikein! Terveen lapsen saajat voivat "kärsiä" massahuoneiden epämukavuudesta. Paljon riippuu huonetovereista, miten viihtyy. Itse kaipaan rauhaa ja lepoa, eli en jaksa papattaa jatkuvasti naapurisänkyyn elämäntarinaa yms muita juttuja.....
 
Rosaliina
Olen synnyttänyt Oys:ssa kolme kertaa. Kaikista käynneistä on vain hyvää sanottavaa! Synnytyssalissa kätilöt ovat olleet ihan mahtavia, osastolla myös olen tavannut vain mukavaa henkilökuntaa! Kiirehän siellä on hoitajilla kova, mutta parhaansa he tekevät!
 
Tulilatva
Ajattelin vielä lisäillä jotakin :) Kyllä varmasti toisen vauvan kanssa (sitten joskus) selviämme paremmin osastolla ilman apuakin, mutta ekan lapsen kanssa apua olisin kaivannut apua ihan perusasioissa. Mulla ei esimerkiksi ollut mitään kokemusta vauvoista ennen omaa.. Osastolla esimerkiksi ei neuvottu ollenkaan, missä vauvaa voi hoitaa jne. Sitä oli jotenkin niin väsynyt, ettei ekana päivänä edes itse jaksanut tehdä "tutkimusmatkaa" osastolla. Kyllähän se hoitohuone sitten löytyi, toisena päivänä muistaakseni. Eräs kaverini ei löytänyt sitä koko osastolla oloaikanaan, vaan hoiti vauvansa "omassa huoneessa", siinä pienessä lavuaarissa jne. Hoitajille sellaiset terveiset, että kaikki äidit eivät tosiaankaan ole koskaan ennen pidelleet saati sitten hoitaneet pientä vauvaa, joten hoitamiseen liittyviä asioita ei voi pitää itsestäänselvyyksinä!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.06.2006 klo 20:32 Tulilatva kirjoitti:
Ajattelin vielä lisäillä jotakin :) Kyllä varmasti toisen vauvan kanssa (sitten joskus) selviämme paremmin osastolla ilman apuakin, mutta ekan lapsen kanssa apua olisin kaivannut apua ihan perusasioissa. Mulla ei esimerkiksi ollut mitään kokemusta vauvoista ennen omaa.. Osastolla esimerkiksi ei neuvottu ollenkaan, missä vauvaa voi hoitaa jne. Sitä oli jotenkin niin väsynyt, ettei ekana päivänä edes itse jaksanut tehdä "tutkimusmatkaa" osastolla. Kyllähän se hoitohuone sitten löytyi, toisena päivänä muistaakseni. Eräs kaverini ei löytänyt sitä koko osastolla oloaikanaan, vaan hoiti vauvansa "omassa huoneessa", siinä pienessä lavuaarissa jne. Hoitajille sellaiset terveiset, että kaikki äidit eivät tosiaankaan ole koskaan ennen pidelleet saati sitten hoitaneet pientä vauvaa, joten hoitamiseen liittyviä asioita ei voi pitää itsestäänselvyyksinä!
Sama juttu...mulla ei ollut aavistustakaan minkäänlaisista hoitonhuoneista, en oikeastaan edes osannut vaipanvaihtoa ajatellakaan :ashamed: Siinä synnytyshuuruissani ensikertalaisena en osannut siis myöskään kysyä. Imetykseen en saanut ohjausta ennenkuin toiseksi viimeisenä päivänä vuoroon tuli ihana kätilö joka huomasi ettei homma suju ja neuvoi kädestä pitäen..samainen kätilö antoi myös lisämaitoa kun rinnat oli siihen mennessä rikki ja vauvan paino laskenut liikaakin, ihan siitäkin syystä että päästäisiin kotiinkin joskus lähtemään. Muuten ei tuota lisämaitoa mielellään annettu...
 
mam
Minkä vuoksi sektio äidit saavat ensisijaisesti yhden hengen huoneen? Minusta olisi kiva päästä jonkun äidin kanssa samaan huoneeseen jos jaksais vaikka pari sanaa vaihtaa..
 
Itsellä taas
Oon synnyttäny vuosina 98 ja 2001, ekan kokemuksen perusteella halusin toisellaki kerralla osastolle 14 (mikähän nykyisin on, vierihoito-osasto kuitenki) koska oli niin hyvät kokemukset nimenomaan osaston hoitajista. Taisin olla paremminkin kyllä ylioma-aloitteinen kun oli aikaisempaa kokemusta vauvasta, eli kun tulivat opastamaan vaipanvaihtoa jne niin sanoin, että olen kyllä jo itse tehnyt... Omat salihoitajat eivät ole jääneet niin positiivisinä mieleen, jos ei hirveän negatiivisinäkään - eipä niitä ehtiny kovin hirveästi nähdä, varsinkaan eka kerralla...työntöpolttojen alkaessa oma kätilö oli viemässä toista äitiä osastolle, joten mulle sanottiin et pärjäätkös viel vähän aikaa...
 
Näkyi lehdessä olevan juttua siitä, kuinka tänä vuonna on paljon vauvoja syntymässä Oulun alueella. Saattaa siis olla melkoista ruuhkaa osastoilla kesäkuukausina odotettavissa... :ashamed: Ei varmaankaan paljoa ehdi hoitajat ylimääräistä vauvan hoidossa ja imetyksessä opastamaan, saati sitten ottaa huomioon toiveita vuodepaikkojen suhteen. Saa nähdä mitä tuleman pitää! Avoimin mielin vain synnyttämään kesällä :whistle:
 
Olen synnyttänyt Oysissa vuosina -03 ja nyt keväällä -06. Salissa henkilökunta on tosiaan aivan ihanaa :D En tosiaan valita. Mun kohdalle on myös sattunu ihan kivat hoitajat osastollakin. Ovat kysyneet että saako antaa vauvalle pullosta, ja tutin myös. Ei siis ole tehty mitään tietämättäni.... Tosin nyt viimeksi mun kanssa sattui samaan huoneeseen ensisynnyttäjä, jolle henkilökunta ei edes esitellyt paikkoja tms. Tyttö joutui sit multa kyselemään että missä on vessa, milloin syödään, missä vauva vaihdetaa kuiviin tms. Tuo oli mielestäni tosi outoa käytöstä hlökunnalta, kun oli kyseessä ensisynnyttäjä!!

Mut kaikenkaikkiaan Oys on mielestäni mukava paikka synnyttää =)
 
ätiliininen
Keväällä synnytin esikoiseni Oyssissa!
Salissa mukavia hoitajia sekä myös ostolla 13/1.
Sattui myös ihana vierustoveri jonka kans tuli poristua paljon.
Osastolla minua opastivat imettämisessä,ritakumi annettiin kun vauva ei jaksaa imeä,mut en käyttänyt sitä juuri ollenkaan. Vauvan hoitoa opetettiin minulle todella hyvin,myös isän huomioivat sai mm. kylvettää.
Minä annan ainakin täyden kiitoksen koko henkilökunnalle,paitsi sille mies lastenlääkärille jota teki kotiinlähtötarkastuksen hän saa pitkän miinuksen,oli todellä tympeä ja ynseä.
Ruoka hyvää, vaatteet talonpuolesta yms.
Voi olla et hoitajat pystyi äiteihin vyhin paneutumaan koska oli niin rauhallista. edellinen viikonloppu oli ollut todella kiireistä.
Avoimin mielin synnyttämään :flower: :flower: :hug:
 

Synnytin esikoisemme Oysissa 04/2005, ja uudelleen olen menossa piakkoin, ehkäpä jo tänä yönä... ;)

Salin henkilökunta oli aivan mahtavaa, ja pääosin myös osasto 13/1:n. Vain muutama hiukan nuiva täti osui kohdalle, mutta tosi asiallisia hekin olivat. Oltiin perhehuoneessa, ja opastusta saatiin mielestämme ihan riittävästi niin vauvan hoitoon kuin imetykseenkin liittyen.

Ainoa miinus oli puhtaiden vauvanvaatteiden (eritoten villavaatteiden) vähyys. Poika syntyi perjantaina iltapäivällä, ja sairaalan pesula oli tietenkin kiinni viikonlopun. Nyt aionkin ottaa vauvalle mukaan jotain varavaatetta kotiintulovaatteiden lisäksi.
 
ANnnu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.06.2006 klo 21:03 mam kirjoitti:
Minkä vuoksi sektio äidit saavat ensisijaisesti yhden hengen huoneen? Minusta olisi kiva päästä jonkun äidin kanssa samaan huoneeseen jos jaksais vaikka pari sanaa vaihtaa..
usein sektion jälkeen äiti voi voida huonommin jos raskaus ei olekaan ollut ongelmaton. myrkytys verenpaineet yms. Silloin hiljaisuus on tärkeää äidin voimien palautumiselle. Ja lapsi voi olla myös teholla ja silloin ei huvita katsella toisen kotiutuvaa nyyttiä.
 
Sektioitu
Minulle tehtiin hätäsektio 02/04 OYS:ssa rv 34+0. Silloin olin viisi päivää yksin huoneessa ja vaikka sosiaalinen ihminen olenkin, olin kyllä erittäin kiitollinen omasta huoneesta. Osasto oli muuten ääriään myöten täynnä, mutta kuulemma hätäsektioon joutuneet äidit saavat (tai ainakina saivat) oman huoneen.

Minusta oli tosi rankkaa henkisesti jo itse hätäsektio ja tietenkin se, että vauva oli keskolassa teholla. Olisi ollut tosi rankkaa, jos vieressä olis ollu äiti vauvansa kanssa.

Nyt olen ihan lähiaikoina menossa OYS:iin synnyttämään ja jos kaikki menee ihan normaalisti, en mielestäni tarvitse omaa huonetta. Kyllä ne pari yötä menee ihan millaisissa huoneissa vaan. Ja jos/kun kaikki on mennyt hyvin, niin on ihan kiva saada juttuseuraakin. Toivottavasti samaan huoneeseen sattuu sellainen äiti tai vaikka kaksikin.
 
kohta taas mami
Joo, pistän itekki lusikkani tähän soppaan...
Esikoinen syntyi maailmaan kesäkuussa 2006 ja nyt kohta puoliin pitäs mennä uudestaan.

Synnärillä oli hyvä ja asian tunteva henkilökunta. Lapsivuodeosastolla taas EI!
Saatiin miehen kanssa perhehuone. Yhden iltavuoron ja sen jälkeen aamuvuoron aikana ei huoneesta vastannut hoitaja käynyt edes näyttäytymässä. Vauveli alkoi itkeä kovasti, soitin soittokelloa ja vastahakoinen hoitaja saapui huoneeseen. Vastentahtoisesti haki keittiöstä lisämaitoa vauvalle kun ei iteltä tullut vielä mitään.

Imetyksestä ei tullut oikeestaan mitään. Halusin oppia imettämään istualtaan mutta sekin oli vastenhakoista hoitajan puolelta. En saanut kunnollisia neuvoja joten imetin esikoista 8kk makuultaan.

Olen ammatiltani sairaanhoitaja mutta suuntautunut aivan toiselle "alalle" kuin vauvat ja synnyttävät äidit. Olisin kaivannut opastusta aivan kuin "kädetöntä" olisi neuvottu. Huonot kokemukset jäi!
 
Tuota
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.08.2006 klo 22:35 kohta taas mami kirjoitti:
Joo, pistän itekki lusikkani tähän soppaan...
Esikoinen syntyi maailmaan kesäkuussa 2006 ja nyt kohta puoliin pitäs mennä uudestaan.

Synnärillä oli hyvä ja asian tunteva henkilökunta. Lapsivuodeosastolla taas EI!
Saatiin miehen kanssa perhehuone. Yhden iltavuoron ja sen jälkeen aamuvuoron aikana ei huoneesta vastannut hoitaja käynyt edes näyttäytymässä. Vauveli alkoi itkeä kovasti, soitin soittokelloa ja vastahakoinen hoitaja saapui huoneeseen. Vastentahtoisesti haki keittiöstä lisämaitoa vauvalle kun ei iteltä tullut vielä mitään.

Imetyksestä ei tullut oikeestaan mitään. Halusin oppia imettämään istualtaan mutta sekin oli vastenhakoista hoitajan puolelta. En saanut kunnollisia neuvoja joten imetin esikoista 8kk makuultaan.

Olen ammatiltani sairaanhoitaja mutta suuntautunut aivan toiselle "alalle" kuin vauvat ja synnyttävät äidit. Olisin kaivannut opastusta aivan kuin "kädetöntä" olisi neuvottu. Huonot kokemukset jäi!
Tais tulla pikku lipsaus vuoden suhteen. =)
 
Harakrankka
Minä olen synnyttänyt Oys:ssa -03 ja 06.

Mun kokemukset on just päinvastoin kun monella edellisellä, eli synnytykset on ollu kamalia, pelkopoli käynnistä huolimatta!

Osastolla taas on ollu tosi mukavaa, ja apua sai vauvan kans pyytämättäkin!

 

Yhteistyössä