outoja sääntöjä mitä muistatte lapsuudesta kavereiden perheissä??

  • Viestiketjun aloittaja outojako
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Onko teistä tosiaankin outoa, jos yötyötä tekevän kotiin ei voi mennä kaverien kanssa leikkimään tai soittaa ovikelloa, kun isä/äiti nukkuu työvuoron jälkeen kotona? Mun mielestä noi asiat on ihan itsestäänselvyyksiä. Olisiko teistä mukava herätä kesken yöunien ovikellon soittoon? Lapset voi myös vuorotella leikkipaikan kanssa, ts. silloin kun äiti nukkuu, leikitään sun luona ja silloin kun se ei nuku, leikitään meillä.

Näillä kommentoijilla ei taida olla itsellä kokemusta säännöllisen yötyön tekemisestä. Ihan yhtälailla se päivällä nukkuja tarvitsisi kunnon unet kuin yöllä nukkujakin. Musta siinä on kyse yksinkertaisesti toisten huomioon ottamisesta, että ne unet mahdollistetaan näillä pienillä jutuilla sille yötyöläiselle.
Minä kun teen yleensä pelkkää yötyötä (7-8 peräkkäin), en tosiaankaan tykkää että penskat tulee soittelemaan ovikelloa. On kerrottu lapsen koulukavereille, että ennen 15 ei tartte meidän ovikelloa rimputtaa. Eräänkin kerran ovat kouluun mennessään tossa puol yheksän aikoihin rimputelleet. Kyllä se tympii kun on juuri kerennyt nukahtaa. Voivat sopia jo edellispäivänä jos menevät yhdessä kouluun, ei tartte ovikelloa soitella. Pitäs hommata uus ovikello, jonka laittas hieman alemman...voi ottaa sit patterit irti.
E
 
S
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja pihinä:
juu ei meillä laiteta kahta leivänpäälystettä yhdelle leivälle, eli esim juustoa ja makkaraa/kinkkua, toki sitten kasviksia voi laittaa päälle mielin määrin
Täh? Oikeesti?
En minäkään. Mutta se taas ei oo mun asia miten vieras tai tuttu tekee meillä syödessään.
Mutta tassa oli ilmeisesti kyse saannosta jonka joku aiti oli asettanut lapsilleen, siis ettei kahta leikkeletta tai juustoa saa lisata :D, ei siita ettei vaan tykkaa itse laittaa enempaa kuin yhden paallisen.
 
Meidän naapuri poltti sisällä ja minusta se oli outoa. Kun oli tottunut siihen että ulkona tupakoitiin. Samoin heillä oli ihan hitosti muurahaisia ja ne kulki jonona pitkin seinää ja ketään ei kiinnostanut. Hrrr....
Samoin ehjä lumihanki piti olla.
Ja sitten yks äiti lähti joka toinen lauantai tansseihin ja lapsi jäi yksin kotiin. Mä olin sit joskus seurana kun sain luvan.

 
vieras
Kaverin perheessä naiset aina siivos ja laitto ruuan. Perheen isä viihdytti kaverin kavereita sen aikaa tai sitten jos ei niin oli pakko olla myös laittamassa ruokaa. Perheessä ainoastaan yksi monesta lapsesta sai pyytää kavereita kylään. Muilta se oli kiellettyä ja perheen isä oli myös olevinaan parasta kaveria tämän yhden lapsen kavereiden kanssa. Kaikki perheessä tottelivat isää ja kaverin sisko kapinoi aina välillä vastaan niin häntä rangaistiin ja syrjittiin ja koko perhe mollasi. Sitten kun lapset kasvo isommiksi, myös kaverin kaverit niin perheen isä alkoi soittelemaan silloin tällöin kännissä tämän kaverini kavereille. Itse sain vasta 21v. hänet lopettamaan puhelut. Usein en edes vastannut. Kyseinen isä yritti myös iskeä mun äitiä. Hyiks. Ja tosiaan kun heille meni kylään niin yleisissä tiloissa juteltiin vain tämän isän kanssa. Kaveri oli aina ihan hiljaa. Ainoastaan kaverin huoneessa sai olla vapaasti.
 
vieras
Meidän naapurin takapihalle EI saanut mennä KOSKAAN. Heillä oli saman ikäinen tyttö kuin minä, ja leikimme vuosikausia paljon yhdessä, mutta heidän takapiha oli pyhä paikka eikä sinne saanut todellakaan mennä. Myöskään heille sisälle ei mielellään saanut mennä leikkimään. Oisinkohan vuosien varrella käynyt heillä kaksi kertaa sisällä.... Perheen äiti oli lievästi sanottuna hieman outo.
 
Lotta
Alkuperäinen kirjoittaja S:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja pihinä:
juu ei meillä laiteta kahta leivänpäälystettä yhdelle leivälle, eli esim juustoa ja makkaraa/kinkkua, toki sitten kasviksia voi laittaa päälle mielin määrin
Täh? Oikeesti?
En minäkään. Mutta se taas ei oo mun asia miten vieras tai tuttu tekee meillä syödessään.
Mutta tassa oli ilmeisesti kyse saannosta jonka joku aiti oli asettanut lapsilleen, siis ettei kahta leikkeletta tai juustoa saa lisata :D, ei siita ettei vaan tykkaa itse laittaa enempaa kuin yhden paallisen.
Eli proteeiinit kieltoon ja hiilihydraatteja yllin kyllin :D....
 
Mutta toisaalta tässäkin ketjussa on asioita mitkä on ihan järkeviä sääntöjä.
Esim. toi yövuorolaisen arki, ihan perusteltua pyytää pysymään pois. Meillä esim. lauantaisin usein nukutaan pitkään ja en tykkää jos oven takana ollaan jo kello 10 kun omatkaan ei välttämättä ole heränneet saati että aamupalaa syöneet.
Oudoin juttu mikä mulle muuten tulee aikuisiältä mieleen on yks kahvireissu erääseen perheeseen jossa lapsi istui koko kahvittelun ajan pöydällä ja kaiveli vehkeitään ihan avoimesti. Kukaan ei sanonut mitään. Anteeksi estyneisyyteni mutta minusta se oli outoa :x :xmas: :D
 
juu
Yhdellä kaverilla ei koskaan saanut mitään syömistä, jos oli yökylässä. En edes käynyt heillä yökylässä kuin kaksi kertaa, heidän molemmat lapsensa luuhaisivat yökylässä meillä todella usein ja aina saivat KAIKKI ruuat. En puhu edes välipalasta, vaan myös pääruuasta jne. Lisäksi he söivät meillä usein koulun jälkeen. Aika erikoista.

Toisella ystävällä taas sitten heidän äiti yritti pölliä mun kengät! Eli mun uudet kengät oli todella hyvässä kunnossa, hänen tytölleen oli ostettu just samanlaiset (mutta ne tunnisti että ovat erit). Sitten yritti mulle, että ne huonokuntosemmat olisi mun..onneksi tämä lapsi rääkäsi, että ei ole ;) Todella törkeetä kyllä. Ja oli ihan tarkotuksella, juurikin tuollainen tosiuskovainen ihminen, joka aina yritti kaikkea kieroa kaikkien huviksi.



 
80-90 luku
No meilläkin oli tuo koskematon lumihanki, mutta vain yhdessä kohtaa etupihaa. Takapihalla sitten saikin mellestää mielensä mukaan. Mutta meillä ei isä sietänyt piereskelyä muualla kuin vessassa ja ulkona. Jos päästi pierun, niin hän käski vessaan. Toisaalta meillä sai syödä hapankorppuja mielin määrin, mikä taas oli ystäni perheessä kielletty metelin vuoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miljoonakala:
Mutta toisaalta tässäkin ketjussa on asioita mitkä on ihan järkeviä sääntöjä.
Esim. toi yövuorolaisen arki, ihan perusteltua pyytää pysymään pois. Meillä esim. lauantaisin usein nukutaan pitkään ja en tykkää jos oven takana ollaan jo kello 10 kun omatkaan ei välttämättä ole heränneet saati että aamupalaa syöneet.
Oudoin juttu mikä mulle muuten tulee aikuisiältä mieleen on yks kahvireissu erääseen perheeseen jossa lapsi istui koko kahvittelun ajan pöydällä ja kaiveli vehkeitään ihan avoimesti. Kukaan ei sanonut mitään. Anteeksi estyneisyyteni mutta minusta se oli outoa :x :xmas: :D
Yök :x Täälä on sitte toinen estynyt. Mut toi 2v ei kyl pöydässä/toisten nokan edessä kaiva paikkojaan. Menköön toisaalle jos tekee mieli raplata.
 
meillä isä joskus hermostui, kun oli kaksi yövierasta ja me tytöt kikatettiin pitkälle yöhön. tottakai se kuului sinne vanhempien makuuhuoneeseen ja valvotti sitten isää ja äitiä. isä sitten tuli mun huoneen ovelle ja ilmoitti "jos ette nyt ole hiljaa, niin saatte mennä varastoon nukkumaan!". hetki oli hiljaista ja sit mun kaveri kuiskas: "oliks se tosissaan..?". tätä naurettu monta kertaa jälkikäteen, isä ei siis todellakaan ollut täysin tosissaan, kyllästyi vaan meidän kikatukseen. :)

itse taas en tykännyt mennä yhdelle ystävälleni, jossa isomman hädän jälkeen piti aina polttaa hetken tulitikkua vessassa, ettei haissut... kärsin pienenä usein vatsavaivoista laktoosi-intorelanssin takia, mutten osannut sytyttää tulitikkua, joten vältin tällä kaverilla käyntiä. :)
 
Afrikannorsu
Alkuperäinen kirjoittaja Saippuasuu:
Alkuperäinen kirjoittaja vierastus:
Alkuperäinen kirjoittaja Saippuasuu:
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vierastus:
yhden kaverin kotona sai ottaa vessapaperia yhden arkin pienempään ja kaksi arkkia isompaan hätään, en tainnu kyllä uskaltaa koskaan käydä siellä veskissä..
Serkun luona ei saanut vetää vessanpönttöä pissalla käynnin jälkeen :S
Näitä on edelleen. Jos talo ei ole kunnallistekniikassa ja talolla on oma jätevesikaivo. Tää on vaan niin oksettava sääntö viemariverkostoon tottuneelle.
Moni tekee näin myös ihan säästösyistä. Se pieni pissa ei siellä niin paljoa veden seassa seuraavaa haittaa. Meillä ei joka pissan jälkeen vedetä vessaa. Mutta toki vieraat saa vetää...
Sori mut pakko kysyy, siis puhutko ihan aikuisten vessakäynneistä vai lasten. Kyllä mä ainakin haistan jos joku ei oo vessaa vetäny eikä oo kovin miellyttävää..
Puhun sekä että. Mutta tässäkin tietenkin käytetään järkeä. Ei esim. jätetä pissaa koko päiväksi sinne pönttöön seisomaan. Mutta aamullakin meitä käy perä jälkeen kaksi lasta ja kaksi aikuista pissalla ja olisi suorastaan järjetöntä vetää se vessa joka välissä. Lasten pissat kaadan usein vain pönttöön ja sitten vielä huuhteluvedet päälle ja jätän sinne odottamaan seuraavaa vetoa. Ei ne siellä millekään haise.
Meitä on 5 henkee ja 1 vessa joten jos ei heti 1 vedä, tulee varmasti joku jo kohta vetäseen 2 jälkeen, ei oikeesti ennätä haista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lady-Bird:
Hei nyt mäki muistan yhden.
Serkun perheessä oli lättyjä ja niillä ei saanu lapset laittaa samaan lättyyn sekä hilloa että sokeria vaan piti laittaa vaan toista. Onneksi sääntö ei koskenu vieraita :D
mun mies on tollanen :D tuli hiukan shokkina mullekkin kun ite oon tottunu pienestä pitäen molempia käyttämään ja kun eka kerran syötiin lapsen kanssa lättyjä niin minähän toki mätin molempia siihen päälle niin mies sättimään et mitäs teet? ei siinä molempia tarvita :eek: jaa ei vai :LOL:

no mutta tää sääntö ei periydy meidän lapsille käskin miehen olla hiljaa ja syömään lättynsä niinkuin itse tykkää lapset saa extrana niinkuin äitikin

omasta lapsuudesta en muista mitään erikoisia sääntöjä mulla tais olla ihan normaaleja kavereita sitte ja omakin koti suht neutraali
 
Mun kaverin äiti vaati et pitää leikkiä hiljaa, ei saanu kuin kuiskata. Ja jos heillä oli ruoka- aika niin kavereiden piti poistua asunnosta. Mun mummini ei koskaan antanut mun syödä suklaata. Edelleenkään en tiedä miksi..

Yhen kaverin luona ei saanut katsoa televisiota kun se oli saatanan keksintö. Kaverin isä sitten katseli sitä koko ajan, teki kuulemma tutkimustyötä..

Yhden kaverin luokse en voinut mennä kun perheen vanhin poika oli opettanut niiden susikoirat hyökkäämään mun kimppuun :(
 
onpa
Alkuperäinen kirjoittaja kamala nuoruus:
kun olin pieni noin 5 ikäinen en saanut isäpuoleni nähden purra tikkaria vaan se piti imeskellä :O ja jos söin esim hernekeittoa ja oksensin sen kerran lautaselle kun oli niin pahaa niin isäpuoli käski syödä sen oksennuksenkin.
Kamalaa!
 

Yhteistyössä