Otetaanko lapsi automaattisesti huostaan jos hänet on jätetty yksin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aika monet yh-äidit käyttää esim. koirat ulkona lapsen nukkuessa yksin kotona.

Itse jätin lapseni tätini hoiviin ja tädille tullessani totesin et lapsi nukkuu, ja ajattelin että täti nukkuu myös päikkyjä toisessa huoneessa. No meni tovi, niin tätini tuli koiria ulkoiluttamasta. Kyllä kävi mielessä et kauheeta jos ois syttynyt tulipalo ja mun vajaa 3-vuotias tyttöni ois ollut siellä lukkojen takana.
 
väliaikainen huostaanotto juu. elikä siis jos lapsi tavataan kotoa ns. rysän päältä yksin, yleensä homma menee niin että lastensuojeluviranomaiset vie lapsen mukanaan lähimpään lastenkotiin ainakin yön yli. ja kun vanhemmat tavoitetaan niin selvittely jatkuu.

mutta jos taas kyseessä on tällainen ilmianto johon ei suoraa todisteita, niin lienee keskusteluja tiedossa.
 
Ei oteta.

Siitä on jo jonku aikaa ku oli tuol pohjosemmassa sellanen tapaus missä äiti oli jättäny 2 v lapsen yksin kotiin nukkumaan ja itte lähteny baariin. Se oli talvisaikaan, ulkona nollakeli ja sato räntää. Lapsi oli heränny ja lähteny yöpuvussa ulos kävelemään ja ettimään äitiä. Sieltä oli sit naapuri jonku matkan päästä poiminu talteen. Lastensuojelujuttuhan siitä tuli mutta ei mitää seuraamuksia. Äiti sai lapsensa takas.

Järjetöntä. Tää naapuri oli moneen kertaan sanonu et miten ois käyny jos hän ei ois lähteny ulos viemään sitä roskapussia puol 12 aikaan yöllä.. :|
 
Ei lasta niin vähällä ja heti oteta huostaan, mutta lastensuojelulakia tiukennettiin entisestään (hyvä juttu) vuoden vaihteessa. Nyt kaikilla (sekä yksityisillä että yrityksillä ja yhteisöillä) on ilmoitusvelvollisuus, jos epäilee jotain ongelmia kasvatuksessa tai lapsen huolenpidossa ym.
Periaate on se, että lapsi on lastensuojelun tarpeessa kun lapsen hoitoa, huolenpitoa ja kasvatusta vakavasti laiminlyödään,
kun lapseen kohdistuu pahoinpitelyä (fyysistä tai psyykkistä),
kun lapsen kotona käytetään fyysistä väkivaltaa
kun vanhemmat käyttävät runsaasti päihteitä,
kun lapsi käyttää tai kokeilee päihteitä,
kun lapsen fyysisten tarpeiden tyydyttämisessä ilmenee puutteita (jatkuva ravinnon,
asianmukaisen vaatetuksen, yöunen tms. puute),
kun lapsen vanhemmalla on vakavia mielenterveysongelmia,
kun lapsi on tehnyt rikoksen,
kun lapsi oireilee (esim. jatkuva väsymys, voimakkaat pelot, ahdistuneisuus,
levottomuus),
kun muu asia herättää huolen lapsesta tai
kun lapsi jää vaille vanhempia.

Lasta ei tulisi jättää yksin, mutta todellakaan siitä ei seuraa heti huostaanotto vaan ensin tehdään lastensuojelutarpeen selvitys, jossa sananmukaisesti selvitetään se onko vanhemmasta huoltajaksi, onko ilmoitus aiheellinen, miten lasta ylipäätään hoidetaan, tarvitseeko vanhempi apua/ohjausta/neuvoja. Sitten pyritään käyttämään avohuollon tukitoimia, jos huomataan ettei vanhempi pärjää itsekseen, näitä voi olla esim. tukiperhe.

Vasta oikein vakavissa tapauksissa lapsi otetaan heti huostaan ja sijoitetaan muualle.
 
no meilt voi tul sit siin tapaukses hakemaa 2kpl...molemmat ollu useita kertoja yksin ku oon käyny anopil kahvil!anoppi asuu siis tos 50m pääs ja nukkuneet ovat ku oon käyny ja tiesin tasan millo herää....elää ku kellot =D
 
Minusta on uskomatonta, että joku jättää lapsen yksin kotiin nukkumaan edes päivänia ja lähtee itse ulos! Olkoot se kahvit anopin luona tai koiran ulkoiliutus. Entäs jos sen tädin hoivissa ollut lapsi olisi herännyt ja alkanut parkumaan ja kiivennyt jonnekin pöydälle ja pudonnut... tai vain parkunut sen 15-30 min hädissään?
 
Kyllä mä olen monestikkin kun mies on ollu reissussa niin vieny koirat iltapissalle ja jättäny tytön nukkumaan. Mitä järkee pukee pientä vauvaa taikka jo vähän isompaa myöhään illalla 21 jälkeen toppavaatteisiin ja viedä -20 kelillä ulos 5-10min talon ympäri kierroksen takia?? Enkä kyllä kesälläkään veis. Kertaakaan ei ole lapsi heränny eikä mitään muutakaan sattunut. Ja noin teen vaan sillon kun on pakko kun mies ei oo kotona. Se on eri asia jos menee oikeesti lenkille taikka baariin ja lapsi jää yksin. Mutta sitten kun itse on talon vieressä sen pari minuuttia niin ei oo paha.
 
Alkuperäinen kirjoittaja suzyco:

Joko koira viedään ulos, ennenkuin lapsi menee nukkumaan lapsen kanssa, hoidetaan joku lapsen seuraksi (vaikka nukkuisikin) tai joku muu viemään koira. Jos ei onnistu, on selvää, ettei ole kykenevä huolehtimaan yhtaikaisesti lapsen ja koiran hyvinvoinnista, jolloin toisesta on luovuttava. Toivottavasti koirasta.

Me asumme kerrostalossa ja meillä on myös koira, siispä kokemuksesta puhun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ööö:
Ei lasta niin vähällä ja heti oteta huostaan, mutta lastensuojelulakia tiukennettiin entisestään (hyvä juttu) vuoden vaihteessa. Nyt kaikilla (sekä yksityisillä että yrityksillä ja yhteisöillä) on ilmoitusvelvollisuus, jos epäilee jotain ongelmia kasvatuksessa tai lapsen huolenpidossa ym.
Periaate on se, että lapsi on lastensuojelun tarpeessa kun lapsen hoitoa, huolenpitoa ja kasvatusta vakavasti laiminlyödään,
kun lapseen kohdistuu pahoinpitelyä (fyysistä tai psyykkistä),
kun lapsen kotona käytetään fyysistä väkivaltaa
kun vanhemmat käyttävät runsaasti päihteitä,
kun lapsi käyttää tai kokeilee päihteitä,
kun lapsen fyysisten tarpeiden tyydyttämisessä ilmenee puutteita (jatkuva ravinnon,
asianmukaisen vaatetuksen, yöunen tms. puute),
kun lapsen vanhemmalla on vakavia mielenterveysongelmia,
kun lapsi on tehnyt rikoksen,
kun lapsi oireilee (esim. jatkuva väsymys, voimakkaat pelot, ahdistuneisuus,
levottomuus),
kun muu asia herättää huolen lapsesta tai
kun lapsi jää vaille vanhempia.

Lasta ei tulisi jättää yksin, mutta todellakaan siitä ei seuraa heti huostaanotto vaan ensin tehdään lastensuojelutarpeen selvitys, jossa sananmukaisesti selvitetään se onko vanhemmasta huoltajaksi, onko ilmoitus aiheellinen, miten lasta ylipäätään hoidetaan, tarvitseeko vanhempi apua/ohjausta/neuvoja. Sitten pyritään käyttämään avohuollon tukitoimia, jos huomataan ettei vanhempi pärjää itsekseen, näitä voi olla esim. tukiperhe.

Vasta oikein vakavissa tapauksissa lapsi otetaan heti huostaan ja sijoitetaan muualle.

Lastens. ilmoituksen voi tehdä nykylain mukaan myös nimettömänä siksi, että on huollissaan vaikka olisin sitä varsiin epämääräisin olettamuksin.

Olen sitä mieltä, että jokaiselle vanhemmalle ls- ilmoitus on järkytys vaikka vanhempi olisi jollain tapaa laiminlyönyt lasta, esim. jos on ihan räikeä alkoholistitapaus tms., ja tehdään ls-ilmo, se on varmasti järkytys. Uskon, että järkytys on myös silloin, jos on jokin selkeä konkreettinen syy, esim. jättänyt yksin tai lyönyt / tukistanut tms.

Sitten kun kyseessä on tavallinen perhe, jossa ei ole mitään em. ongelmia tai vajeita, mutta lasta esim. komennetaan tai kielletään, eikä anneta tehdä jotain ja siitä seuraa sitten "julkinen näytelmä", johon EI kuulu tönimistä, lyömistä tms., vaan esim. huutava lapsi kannetaan pois tai vanhempi korottaa ääntää ja karjasee tai huutaa ja lapsi huutaa ja parkuu takaisin..

Ja tästä tehdään lastens.ilmoitus.

Mutta entäs jos on hankala tilanne ja vanhempi pysyy rauhallisena, lapsen karjuessa, ja siitäkin tehdään lastens. ilmoitus? Ja kyseessä ihan tavallinen perhe, mutta ilmoittaja vain olettaa, että perheessä on jotain ja varmaankin tätäkin.. Ei siis mitään muuta, kuin tuntemattoman "olen seurannut äitiä pidemmän aikaa" - kyttäysmeininki jostain puskan takaa, ja sitten lapsi, joka syystä tai toisesta parkuu ja tuo epäkelpo äiti pysyy rauhallisena. ja sitten tehdään lastens. ilmoitus `(ja toivotaan huostaanottoa, sillä miksi muuten se ilmoitus olisi tehty sellaisin sanavalinnoin)???

Eli kaikki ilmoitukset on läpikäytävä, mutta kaikki ei johda mihinkään toimenpiteisiin, onneksi jopa lastensuojelussa on täysjärkisiä ihmisiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja suzyco:
Kyllä mä olen monestikkin kun mies on ollu reissussa niin vieny koirat iltapissalle ja jättäny tytön nukkumaan. Mitä järkee pukee pientä vauvaa taikka jo vähän isompaa myöhään illalla 21 jälkeen toppavaatteisiin ja viedä -20 kelillä ulos 5-10min talon ympäri kierroksen takia?? Enkä kyllä kesälläkään veis. Kertaakaan ei ole lapsi heränny eikä mitään muutakaan sattunut. Ja noin teen vaan sillon kun on pakko kun mies ei oo kotona. Se on eri asia jos menee oikeesti lenkille taikka baariin ja lapsi jää yksin. Mutta sitten kun itse on talon vieressä sen pari minuuttia niin ei oo paha.

Joko koira viedään ulos, ennenkuin lapsi menee nukkumaan lapsen kanssa, hoidetaan joku lapsen seuraksi (vaikka nukkuisikin) tai joku muu viemään koira. Jos ei onnistu, on selvää, ettei ole kykenevä huolehtimaan yhtaikaisesti lapsen ja koiran hyvinvoinnista, jolloin toisesta on luovuttava. Toivottavasti koirasta.

Me asumme kerrostalossa ja meillä on myös koira, siispä kokemuksesta puhun.

Meidänkin lapset sitten pitää ottaa huostaan, kun olen vienyt ripuloivan koiran tuohon 20m päähän paskalle ja lapset nukkuneet sisällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
here we go.. nyt tää keskustelu alkaa taas.. viimeksi tästä saatiin hyyyyvin pitkä ketju aikaan.. että saako ne koirat kusettaa vai ei kun lapset nukkuu..

naapurin täti siellä vaan kyselee josko sais multa lapset pois kun oon 3 minsaa käyttämässä koiria ulkona..........
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja suzyco:
Kyllä mä olen monestikkin kun mies on ollu reissussa niin vieny koirat iltapissalle ja jättäny tytön nukkumaan. Mitä järkee pukee pientä vauvaa taikka jo vähän isompaa myöhään illalla 21 jälkeen toppavaatteisiin ja viedä -20 kelillä ulos 5-10min talon ympäri kierroksen takia?? Enkä kyllä kesälläkään veis. Kertaakaan ei ole lapsi heränny eikä mitään muutakaan sattunut. Ja noin teen vaan sillon kun on pakko kun mies ei oo kotona. Se on eri asia jos menee oikeesti lenkille taikka baariin ja lapsi jää yksin. Mutta sitten kun itse on talon vieressä sen pari minuuttia niin ei oo paha.

Joko koira viedään ulos, ennenkuin lapsi menee nukkumaan lapsen kanssa, hoidetaan joku lapsen seuraksi (vaikka nukkuisikin) tai joku muu viemään koira. Jos ei onnistu, on selvää, ettei ole kykenevä huolehtimaan yhtaikaisesti lapsen ja koiran hyvinvoinnista, jolloin toisesta on luovuttava. Toivottavasti koirasta.

Me asumme kerrostalossa ja meillä on myös koira, siispä kokemuksesta puhun.

heh heh
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja suzyco:
Kyllä mä olen monestikkin kun mies on ollu reissussa niin vieny koirat iltapissalle ja jättäny tytön nukkumaan. Mitä järkee pukee pientä vauvaa taikka jo vähän isompaa myöhään illalla 21 jälkeen toppavaatteisiin ja viedä -20 kelillä ulos 5-10min talon ympäri kierroksen takia?? Enkä kyllä kesälläkään veis. Kertaakaan ei ole lapsi heränny eikä mitään muutakaan sattunut. Ja noin teen vaan sillon kun on pakko kun mies ei oo kotona. Se on eri asia jos menee oikeesti lenkille taikka baariin ja lapsi jää yksin. Mutta sitten kun itse on talon vieressä sen pari minuuttia niin ei oo paha.

Joko koira viedään ulos, ennenkuin lapsi menee nukkumaan lapsen kanssa, hoidetaan joku lapsen seuraksi (vaikka nukkuisikin) tai joku muu viemään koira. Jos ei onnistu, on selvää, ettei ole kykenevä huolehtimaan yhtaikaisesti lapsen ja koiran hyvinvoinnista, jolloin toisesta on luovuttava. Toivottavasti koirasta.

Me asumme kerrostalossa ja meillä on myös koira, siispä kokemuksesta puhun.

Meidänkin lapset sitten pitää ottaa huostaan, kun olen vienyt ripuloivan koiran tuohon 20m päähän paskalle ja lapset nukkuneet sisällä.

Kyllä, niin pitäisi.

Jos Välittävä Kansalainen oli henkilö A) jonka kanssa en ole vaihtanut koskaan sanaakaan tai
henkilö B) jonka kanssa olen puhunut muutaman sanasen mutta siitäkin oli aikaa noin vuosi,

on äärimmäisen huolissaan minun lasteni kotioloista ja jolle viimeinen niitti on tilanne, kun lapsi parkuu raivokkaasti odotustilassa ulkovaatteet päällään minun itseni pysyessä rauhallisena
tekee minusta lastens.ilmoituksen toivoen huostaanottoa

silloin sinunstakin pitäisi tehdä ls-ilmoitus ja kehitellä siihen tarina:

"olen pidemmän aikaa seurannut tätä äitiä, hän on hyvin uupunut ja yksinäinen ja kyllästynyt lapsiinsa. Viimeistään silloin huolestuin kun näin äidin ulkoiluttamassa koiriaan yksin, ja tajusin että lapset ovat yksin kotona sinä aikana. Muutenkin äiti vaikuttaa sellaiselta että hän toivoo että koiraulkolutuksen aikana koko talo palaisi poroksi maan tasalle ja lapset siinä mukana"

Miltä kuulostaa? Tunnistaisitko itsesi ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
[
Meidänkin lapset sitten pitää ottaa huostaan, kun olen vienyt ripuloivan koiran tuohon 20m päähän paskalle ja lapset nukkuneet sisällä.

Ja tiedätkös, että jos et olis sitä koiraa ulos vieny, ni siltiki teen lapset pitäis tän palstan mukaan ottaa huostaan, koska ne joutuis asumaan eläimen jätösten keskellä. ;)
 
saanko kysästä riitaa haastamatta että jos mä kiellän mun lasta pihalla/kaupassa ja se ei tottele ja sit korotan ääntäni kieltääkseni uudelleen ja uudelleen niin onko se ilmoituksen paikka? onko siinä jotain väärää? siis jos ei kuitenkaan huuda sille lapselle kurkku suorana vaan siis korottaa ääntään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
[
Meidänkin lapset sitten pitää ottaa huostaan, kun olen vienyt ripuloivan koiran tuohon 20m päähän paskalle ja lapset nukkuneet sisällä.

Ja tiedätkös, että jos et olis sitä koiraa ulos vieny, ni siltiki teen lapset pitäis tän palstan mukaan ottaa huostaan, koska ne joutuis asumaan eläimen jätösten keskellä. ;)
No aivan, on tää rankkaa :'(
 
Yhteistyössä