"Otan osaa" - kenelle kaikille se kuuluisi sanoa?

["Kiira"]

Leskelle tietysti, mutta entä vainajan aikuisille lapsille?

 

[Björn]

Niille, ketkä siellä hautajaisissa ovat ottamassa vastaan. Keitä nyt ensimmäisinä kättelet.

 

[no et]

[QUOTE="Kiira";28075021]Leskelle tietysti, mutta entä vainajan aikuisille lapsille?[/QUOTE]

miksi vainajan aikuisille lapsille

 

[Vasemman käen rukkanen]

miksi vainajan aikuisille lapsille

öh...koska ne on menettänyt äitinsä tai isänsä..?

 

[astrolabe]

Enpä ole ajatellut rajata mitenkään erityiseen. Kaverin appiukko kuoli, ei verisukulainen, mutta tietenkin esitin surunvalitteluni.

 

[Kiira, ap]

Enpä ole ajatellut rajata mitenkään erityiseen. Kaverin appiukko kuoli, ei verisukulainen, mutta tietenkin esitin surunvalitteluni.

Muistotilaisuuteen olen menossa, niin tarkoitin, että kenelle siellä suruvalitteluni esitän. Mutta varmaankin se menee kuten joku sanoi, että niille, jotka ovat siellä vastaanottamassa.

 

["minä vaan"]

Minua ahdisti aivan vietävästi kun ihmiset "ottivat osaa" poikamme menehdyttyä onnettomuudessa. Tuo on jotenkin niin etäinen sanonta, "olen kovin pahoillani puolestasi / menetyksesi johdosta" tai vaikka pelkkä "olen pahoillani" tuntuu henkilökohtaisemmalta ja siten lämpimämmältä.

Mutta vastaus kysymykseen: poismenneen lähiomaisille esitetään suruvalittelut.

 

[Minuli]

Enpä ole ajatellut rajata mitenkään erityiseen. Kaverin appiukko kuoli, ei verisukulainen, mutta tietenkin esitin surunvalitteluni.

Minustakin esitetään surunvalittelut silloin, kun toiselta on joku tärkeä kuollut ja haluaa vastapuolen tietävän että on itsekin pahoillaan. (Siis vaikka ei olis kyse lähiomaisesta, vaan vaikkapa koirasta..)

Pitääkö tommosta ees miettiä, vai onko toi vaan joku merkityksetön lausahdus muiden joukossa, ettei ymmärretä mitä sillä pohjimmiltaan tarkoitetaan?

 

[Kiira, ap]

Minustakin esitetään surunvalittelut silloin, kun toiselta on joku tärkeä kuollut ja haluaa vastapuolen tietävän että on itsekin pahoillaan.

Pitääkö tommosta ees miettiä, vai onko toi vaan joku merkityksetön lausahdus muiden joukossa, ettei ymmärretä mitä sillä pohjimmiltaan tarkoitetaan?

No, minun piti asiaa ihan miettiä. Olen ollut muistotilaisuudessa / hautajaisissa viimeksi lapsena, joten asiasta ei ole aikuisiältä mitään käytännön kokemusta.

Koska kyseessä ei ole minulle kovin tutut tai läheiset ihmiset, siis nämä omaiset, niin mielestäni silloin on "turvallisinta" toimia ns. yleisen käytännön tai etiketin mukaan. Minä siis mietin sellaistakin, että kokevatko vainajan aikuiset lapset tunkeilevaksi ja epämukavaksi, jos menen esittämään heille osanottoani, joten siksi kyselen, mikä on yleinen käytäntö tai onko sellaista edes muodostunut.

 

["Hei"]

Jos vainaja on itselle joku semmoinen vähän kaukaisempi sukulainen tai miehen puolelta joku semmoinen, jota en ole kunnolla tuntenut, sanon "Olen pahoillani", jotenkin tuntuu, etten oikein voi ottaa osaa toisen suureen suruun, jos vainaja ei ole niinkään läheinen. Toinen on se, jos omaisten suru on valtava, esimerkiksi lapsen kuoleman sattuessa, silloinkaan jotenkin "Otan osaa" ei ole totta, niin suureen suruun ei voi samaistua. Vaikka se onkin vaan sanonta, niin mun mielestä siinä on kuitenkin ajatus.

Kaikille niille esitän surunvalitteluni, jotka minut ottavat vastaan, joskus on ollut enemmänkin perhettä, joskus pelkkä leski.

 

[Minuli]

Se että ottaa osaa tai samaistuu ei ole samoja asioita.
"Surunvalittelut" on myös hyvä ilmaisu jos on epävarma, sitä käytin työskennellessäni hoitoalalla kun omaisia kohtasin ja on minusta mukavan neutraali.

 

[tillukas]

Kun isovanhempani kuolivat, esitettiin hautajaisissa ja muistotilaisuudessa pahoitteluja minullekin. Ehdottomasti tulee leskeä ja lapsia huomioida. Käytännöt menevät paikkakunnittain, mutta niillä kahdella paikkakunnalla, joissa minä olen ollut hautajaisissa, leskelle ja lapsille esitetään surunvalittelut, vävyille/miniöille annetaan kättä ja jos vieraalla on läheisempi suhde lapsenlapsiin, myös heille esitellään osanotto, samalla ajatusmallilla vainajan sisaruksille.

Eipä siinä juuri sitten enää tutummassa porukassa paljoa väkeä jääkään, joille ei surunvalitteluja esitettäisi