Ootteko te kaikki ihan väsyneitä lastenhoitoon/perhe-elämään?

Huppalooran kanssa samaa mieltä että masennusta syydetään joka tuutista.
Tottakai sitä on ja se pitää hoitaa mutta minusta enemmälti tullut "muotitauti" niinkuin jokin aikaa sitten oli burnout työpaikoilla.
Anteeksi hirveästi jos joku loukkaantuu.

 

Tuntuu, että hirveän monilla on jotain masennusta tms., mihin ei vaivauduta hakemaan apua. Minua suoraan sanottuna pelottaa teidän lastenne hyvinvointi, se millaiset jäljet heihin voi jäädä, kun äidillä ei ole kaikki kunnossa jne.

EI VAIVAUDUTA HAKEMAAN APUA!!! Mä olen käyny sossussa, neuvolassa, lääkärillä, psykologilla, perhe- ja kasvatusneuvolassa ja olen kerjännyt suunnilleen polvillani apua! Myös äidiltäni, ex-mieheltä sekä kaikilta lähipiiriin kuuluvilta sukulaisilta ja ystäviltä! Että kiitos vaan, ehkä en sitten ole tehnyt tarpeeksi, mutta väsyneenä ja masentuneena kyllä ainakin tasan sen mitä pystyn! Onko se mun vikani, jos armas kotikuntamme ei auta MILLÄÄN tapaa, vanhempani on työelämässä ja ex työnarkomaani.

Että jos sulla on niin iso sydän ja suuri huoli, niin tervetuloa antamaan konkreettista apua ja auttava käsi!

Puhuinko sinusta? En todellakaan, vaan niistä jotka eivät ole vaivautuneet hakemaan apua tai kieltävät ongelmansa. Että turha sun sieltä on mulle huutaa tai mesota, kun en sinuun viitannut, vaan niihin, jotka eivät edes yritä selvittää mielenterveysongelmiaan.

 

Olen väsy.
Laskettuun aikaan "enää" pari kuukautta. Kaksi lasta on kotona ennestään, yksi onneksi päivät koulussa. Olen niin väsynyt. Voi olla päiviä etten sängystä ylös pääse, tänään esimerkiksi. Ruuat olen onneksi etukäteen tehnyt joten ei lapsiparat nälkää näe, itse en jaksa lähteä edes syömään. Kukaan ei auta. Oma äiti on sairas, ei pysty. Anoppi ei välitä yhtään vaikka aikaa hänellä olisi ja mahdollisuuksia. Mies painaa pitkät päivät töissä ja on iltaisin ihan poikki. Kun vain sulkisi silmänsä ja nukkuisi, vaikkei varsinaista univelkaa kait olekaan.
Rakastan lapsiani enemmän kuin itse elämää, ja jos heitä ei olisi, en usko että tässä istuisin kirjoittamassa. Vain heidän takiaan yritän jaksaa, ja toisinaan jaksankin paremmin, tänään en. Pian laitan lapsille jonkun dvd:n pyörimään ja otan viereeni sängylle. Aion nukkua ohjelman ajan, kyllä isompi sitten herättää kun ohjelma loppuu....
Kun vain edes joku välittäisi ja kysyisi joskus- "kuinka jaksat?"

 

Minä nautin siitä mitä teen ja parisuhteessakin menee hyvin.
En ole väsynyt, vaikka välillä tuntuu, et hommia ois vaikka muille jakaa.. Mä saan voimia arkeen siitä mitä teen. Tulee hyvä mieli, ku on koko päivän tehnyt joko kotihommia tai lukenut pääsykokeisiin.

Positiivisella mielellä pääsee yllättävän pitkälle..

 

aika useinhan sitä on niin loppu, että ei jaksa kättä nostaa, mutta sitten taas välillä helpottaa.
Rahapulat, kaaos, lasten ongelmat sun muut sellaiset kaataa aina hetkeksi, mutta ainakin toistaiseksi on vielä joka kerta noustu.

 

väsyttää ja kyllästyttää mut kuitenki kaikki on hyvin niinku kokonaisuudessaan!

 

Tällaset palstat on usein vain se väylä, missä puretaan pahaa oloa. Kenelläkään ei mene aina hyvin ja täydellisesti, jokaisessa perheessä on omat ongelmansa ja tänne on helppo puhua niistä nimettömänä. En minä lähtisi säälittelemään kenenkään lasten oloja tällaisen perusteella..

Kyllä mun sydäntäni riipaisee, kun täällä monet kertovat "kurjasta elämästään", kuinka tekisi mieli koko ajan vain lähteä ja jättää kakarat keskenään, kuinka tekisi mieli kuristaa ne, kuinka tekisi mieli tappaa itsensä, kuinka tekisi mieli... Milloin mitäkin todella huolestuttavan kuuloista.

Totta kai kaikilla välistä väsyttää, ja koetaan voimakkaitakin hermostumisen ja uupumisen tunteita, mutten minä koskaan ajattele lapseni tai itseni TAPPAMISTA, ja kun jotkut sitä suunnittelevat lähes viikon jokaisena päivänä. Niin ei se minusta ole normaalia tai tavallista, eikä kyllä monesta muustakaan.

Ja ennen kuin aletaan huutaa, että täällä moni keksii vaan juttuja elämästään, niin enpä usko että kaikki nämä kirjoittajat tuosta vaan noita keksivät, uskon, että pikemminkin kirjoitukset välillä antavat paremman kuvan elämäntilanteesta, kuin mitä se oikeasti on. Ja väitetään, että ei lapset mitään tajua. Kyllä ne vain aistivat negatiivisen ilmapiirin ja kokevat joskus lähtemätöntäkin pelkoa.

 

mutten minä koskaan ajattele lapseni tai itseni TAPPAMISTA, ja kun jotkut sitä suunnittelevat lähes viikon jokaisena päivänä. Niin ei se minusta ole normaalia tai tavallista, eikä kyllä monesta muustakaan.

Jos sä tiedät että täällä (vai missä?) joku suunnittelee lastensa tappamista lähes joka päivä, niin pitäisikö sun tehdä asialle jotain? Kuulostaa aika pahalta :/ Itse en ole huomannut tällaisia kirjoituksia, olen tainnut olla laput silmillä. Enemmänkin olen huomannut vain väsyneitä ja yksinäisiä äitejä.

 

mutten minä koskaan ajattele lapseni tai itseni TAPPAMISTA, ja kun jotkut sitä suunnittelevat lähes viikon jokaisena päivänä. Niin ei se minusta ole normaalia tai tavallista, eikä kyllä monesta muustakaan.

Jos sä tiedät että täällä (vai missä?) joku suunnittelee lastensa tappamista lähes joka päivä, niin pitäisikö sun tehdä asialle jotain? Kuulostaa aika pahalta :/ Itse en ole huomannut tällaisia kirjoituksia, olen tainnut olla laput silmillä. Enemmänkin olen huomannut vain väsyneitä ja yksinäisiä äitejä.

Niin palstalla kuin "lähi"piirissä. Ihmisille, jotka tiedän vain virtuaalisesti, en voi muuta sanoa, kuin että menevät hoitoon, mutta ei ei ja ei, kun pitää olla niin jääräpäistä ja marttyriä että! Ihmisiä, ketkä tunnen ihan IRL, olen auttanutkin kaikin keinoin ja patistelu ja apu on tuonut pikkuhiljaa tulosta. Asiat on heillä paranemaan päin.

 

On vaan niiiiin helppoa puhua noin ja kauhistella, jos ei itse tiedä millaista elämä voi pahimmillaan olla. Ole onnellinen jos sulla menee niin hyvin, ettet todella voi käsittää toisten ahdinkoa. Mutta ei silloin kannata juuri kommentoidakaan, ainakaan ihan tuolla ehdottomuudella ja ymmärryksellä. Jokainen ahdistunut hakee apua omalla tavallaan ja keinollaan, oli se sitten palstalla purkautumista tai lastensuojelun kautta.

 

On vaan niiiiin helppoa puhua noin ja kauhistella, jos ei itse tiedä millaista elämä voi pahimmillaan olla. Ole onnellinen jos sulla menee niin hyvin, ettet todella voi käsittää toisten ahdinkoa. Mutta ei silloin kannata juuri kommentoidakaan, ainakaan ihan tuolla ehdottomuudella ja ymmärryksellä. Jokainen ahdistunut hakee apua omalla tavallaan ja keinollaan, oli se sitten palstalla purkautumista tai lastensuojelun kautta.

Mistäs sinä tiedät mitä minä olen kokenut?

Ja hyvä vaan, että voi esimerkiksi täällä palstalla purkautua, mutta jos asiat ovat todella niin huonosti kuin jotkut antavat ymmärtää tai ehkä pahemminkin, niin minusta ei ole kenenkään kannalta hyvä vaan antaa asioiden jatkua samalla tavalla. Jos ymmärtää, että on liian uupunut selvitäkseen päivästä seuraavaan, pitäisi ihmisen silloin ymmärtää hakea apuakin tai ottaa sitä vastaan silloin kun tarjotaan.

 

On vaan niiiiin helppoa puhua noin ja kauhistella, jos ei itse tiedä millaista elämä voi pahimmillaan olla. Ole onnellinen jos sulla menee niin hyvin, ettet todella voi käsittää toisten ahdinkoa. Mutta ei silloin kannata juuri kommentoidakaan, ainakaan ihan tuolla ehdottomuudella ja ymmärryksellä. Jokainen ahdistunut hakee apua omalla tavallaan ja keinollaan, oli se sitten palstalla purkautumista tai lastensuojelun kautta.

Mistäs sinä tiedät mitä minä olen kokenut?

Ja hyvä vaan, että voi esimerkiksi täällä palstalla purkautua, mutta jos asiat ovat todella niin huonosti kuin jotkut antavat ymmärtää tai ehkä pahemminkin, niin minusta ei ole kenenkään kannalta hyvä vaan antaa asioiden jatkua samalla tavalla. Jos ymmärtää, että on liian uupunut selvitäkseen päivästä seuraavaan, pitäisi ihmisen silloin ymmärtää hakea apuakin tai ottaa sitä vastaan silloin kun tarjotaan.

No ihan selvästi et ole kovinkaan kypsä ja kokenut kommenttiesi perusteella ottamaan kantaa tähän asiaan. Entäs kun uupumus menee yli?

 

Mä en kyllä ole ollenkaan kyllästynyt lastenhoitoon tai perhe-elämään, tää perhe on parasta mitä mä elämässäni koskaan olen saanut =) :heart:

 

Me eletään kyllä elämän onnellisinta aikaa nyt kun pieniä lapsia ja kolmannesta lapsesta haaveillaan. Kahdenkeskistä aikaa on melko vähän mutta se ei meitä haittaa, ehtii sitä mennä sitte myöhemminkin. Meillä menee oikein hyvin vaikka rahan kanssa tekee tiukkaa mutta selvitään. Ihanaa hoitaa lapsia kotona.

 

On vaan niiiiin helppoa puhua noin ja kauhistella, jos ei itse tiedä millaista elämä voi pahimmillaan olla. Ole onnellinen jos sulla menee niin hyvin, ettet todella voi käsittää toisten ahdinkoa. Mutta ei silloin kannata juuri kommentoidakaan, ainakaan ihan tuolla ehdottomuudella ja ymmärryksellä. Jokainen ahdistunut hakee apua omalla tavallaan ja keinollaan, oli se sitten palstalla purkautumista tai lastensuojelun kautta.

Mistäs sinä tiedät mitä minä olen kokenut?

Ja hyvä vaan, että voi esimerkiksi täällä palstalla purkautua, mutta jos asiat ovat todella niin huonosti kuin jotkut antavat ymmärtää tai ehkä pahemminkin, niin minusta ei ole kenenkään kannalta hyvä vaan antaa asioiden jatkua samalla tavalla. Jos ymmärtää, että on liian uupunut selvitäkseen päivästä seuraavaan, pitäisi ihmisen silloin ymmärtää hakea apuakin tai ottaa sitä vastaan silloin kun tarjotaan.

No ihan selvästi et ole kovinkaan kypsä ja kokenut kommenttiesi perusteella ottamaan kantaa tähän asiaan. Entäs kun uupumus menee yli?

Kommenttieni perusteella. Kysyin, kuinka onko täällä enää ketään, kuka olisi tyytyväinen elämäänsä, jaksaa ja haluaa elää ja hoitaa lapsiaan. Joilla parisuhde olisi vähintäänkin mukiinmenevä.

On jotenkin surullista lukea aloituksia ja keskusteluja, joissa kerrotaan, että koko elämä tuntuu menevän ihan väärillä raiteilla, mikään -edes omat lapset ja heidän hyvinvointinsa- ei kiinnosta, oma terveys ei kiinnosta jne. Eikä siltikään haeta apua. Uupumus on mahdollista saada aisoihin, estää se sen ylimeneminen.

Enkä myöskään aio alkaa sulle tilittään elämästäni, kokemuksistani, tiedoistani, asiaan perehtymisestäni tms., sillä se ei ollut aloitukseni pointti, enkä myöskään ole sinulle tilivelvollinen. :saint:

 

On vaan niiiiin helppoa puhua noin ja kauhistella, jos ei itse tiedä millaista elämä voi pahimmillaan olla. Ole onnellinen jos sulla menee niin hyvin, ettet todella voi käsittää toisten ahdinkoa. Mutta ei silloin kannata juuri kommentoidakaan, ainakaan ihan tuolla ehdottomuudella ja ymmärryksellä. Jokainen ahdistunut hakee apua omalla tavallaan ja keinollaan, oli se sitten palstalla purkautumista tai lastensuojelun kautta.

Mistäs sinä tiedät mitä minä olen kokenut?

Ja hyvä vaan, että voi esimerkiksi täällä palstalla purkautua, mutta jos asiat ovat todella niin huonosti kuin jotkut antavat ymmärtää tai ehkä pahemminkin, niin minusta ei ole kenenkään kannalta hyvä vaan antaa asioiden jatkua samalla tavalla. Jos ymmärtää, että on liian uupunut selvitäkseen päivästä seuraavaan, pitäisi ihmisen silloin ymmärtää hakea apuakin tai ottaa sitä vastaan silloin kun tarjotaan.

No ihan selvästi et ole kovinkaan kypsä ja kokenut kommenttiesi perusteella ottamaan kantaa tähän asiaan. Entäs kun uupumus menee yli?

Kommenttieni perusteella. Kysyin, kuinka onko täällä enää ketään, kuka olisi tyytyväinen elämäänsä, jaksaa ja haluaa elää ja hoitaa lapsiaan. Joilla parisuhde olisi vähintäänkin mukiinmenevä.

On jotenkin surullista lukea aloituksia ja keskusteluja, joissa kerrotaan, että koko elämä tuntuu menevän ihan väärillä raiteilla, mikään -edes omat lapset ja heidän hyvinvointinsa- ei kiinnosta, oma terveys ei kiinnosta jne. Eikä siltikään haeta apua. Uupumus on mahdollista saada aisoihin, estää se sen ylimeneminen.

Enkä myöskään aio alkaa sulle tilittään elämästäni, kokemuksistani, tiedoistani, asiaan perehtymisestäni tms., sillä se ei ollut aloitukseni pointti, enkä myöskään ole sinulle tilivelvollinen. :saint:

Ei toki tarvitsekaan , et sinä ole muille tilivelvollinen omista kokemuksistasi. Yhtä ja oikeaa tyhjentävää vastausta näillä aloituksilla tuskin saa, kun sanavalinnat ja asenne on suhteellisen syyllistävä.

 

En oo väsyny :heart: Nautin nyt täysillä pojan kanssa olosta, kun tiedän että ens tammikuussa pitäs sit jo raaskia viedä pikkunen hoitoon :heart:

 

On vaan niiiiin helppoa puhua noin ja kauhistella, jos ei itse tiedä millaista elämä voi pahimmillaan olla. Ole onnellinen jos sulla menee niin hyvin, ettet todella voi käsittää toisten ahdinkoa. Mutta ei silloin kannata juuri kommentoidakaan, ainakaan ihan tuolla ehdottomuudella ja ymmärryksellä. Jokainen ahdistunut hakee apua omalla tavallaan ja keinollaan, oli se sitten palstalla purkautumista tai lastensuojelun kautta.

Mistäs sinä tiedät mitä minä olen kokenut?

Ja hyvä vaan, että voi esimerkiksi täällä palstalla purkautua, mutta jos asiat ovat todella niin huonosti kuin jotkut antavat ymmärtää tai ehkä pahemminkin, niin minusta ei ole kenenkään kannalta hyvä vaan antaa asioiden jatkua samalla tavalla. Jos ymmärtää, että on liian uupunut selvitäkseen päivästä seuraavaan, pitäisi ihmisen silloin ymmärtää hakea apuakin tai ottaa sitä vastaan silloin kun tarjotaan.

No ihan selvästi et ole kovinkaan kypsä ja kokenut kommenttiesi perusteella ottamaan kantaa tähän asiaan. Entäs kun uupumus menee yli?

Kommenttieni perusteella. Kysyin, kuinka onko täällä enää ketään, kuka olisi tyytyväinen elämäänsä, jaksaa ja haluaa elää ja hoitaa lapsiaan. Joilla parisuhde olisi vähintäänkin mukiinmenevä.

On jotenkin surullista lukea aloituksia ja keskusteluja, joissa kerrotaan, että koko elämä tuntuu menevän ihan väärillä raiteilla, mikään -edes omat lapset ja heidän hyvinvointinsa- ei kiinnosta, oma terveys ei kiinnosta jne. Eikä siltikään haeta apua. Uupumus on mahdollista saada aisoihin, estää se sen ylimeneminen.

Enkä myöskään aio alkaa sulle tilittään elämästäni, kokemuksistani, tiedoistani, asiaan perehtymisestäni tms., sillä se ei ollut aloitukseni pointti, enkä myöskään ole sinulle tilivelvollinen. :saint:

Ei toki tarvitsekaan , et sinä ole muille tilivelvollinen omista kokemuksistasi. Yhtä ja oikeaa tyhjentävää vastausta näillä aloituksilla tuskin saa, kun sanavalinnat ja asenne on suhteellisen syyllistävä.

En minä mitään yhtiä ja oikeita tyhjentäviä vastauksia haekaan, vaan vastauksia henkilöiltä, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä ja joilla on asiat edes jotenkin kunnossa, ilman että kokevat jatkuvasti olevansa uupuneita.

Minä en myöskään syyllistä, mutta minulla on kokemuksieni ja opiskelujeni/tekemieni tutkimusteni puolesta kehittynyt topakka linja mielenterveydellisten ongelmien suhteen, sillä se on vaikuttanut enemmän kuin ruikuttaminen ja olankohautukset (enkä tarkoita nyt itse masentunutta henkilöä, vaan niitä, jotka haluavat auttaa/auttavatkin). No ehkä siitä "syyllistän" (syyllistää väärä sanavalinta) masentuneita äitejä, että he tuhoavat käytöksellään lapsiaankin, elleivät hae apua tai ota tarjottua apua vastaan. Olen nähnyt niin läheltä sekä äidin masennuksesta ja itsetuhoisesta käytöksestä kärsiviä lapsia, että jo aikuisia tai nuoria lapsia, jotka ko. asiasta ovat kärsineet, eikä se ole mikään pikkujuttu enää.

 

No en todellakaan ole!

 

Ja sitä paitsi minusta on kiva lukea teidän vastauksia ja huomata, että on täällä niitäkin joilla menee hyvin ja jotka nauttivat elämästään! :flower:

 

ihan hyvin menee vaikka ainahan noita murheitakin ihmisen elämässä on.

 

En todellakaan ole kyllästynyt, enkä pettynyt :heart:

 

ihan hyvin menee vaikka ainahan noita murheitakin ihmisen elämässä on.

Totta kai. Kuten myös väsymystä, turhautumista, raivoa, surua, pettymyksiä yms., mutta kokonaisuudessaan monella on silti asiat hyvin, eivätkä negatiiviset tuntemukset ole kaikilla elämää hallitsevia ja haluaisinkin herätellä teitä siihen. =)

 

ihan hyvin menee vaikka ainahan noita murheitakin ihmisen elämässä on.

Totta kai. Kuten myös väsymystä, turhautumista, raivoa, surua, pettymyksiä yms., mutta kokonaisuudessaan monella on silti asiat hyvin, eivätkä negatiiviset tuntemukset ole kaikilla elämää hallitsevia ja haluaisinkin herätellä teitä siihen. =)

Ihana juttu! Aloituksestasi päätellen käsitin siis väärin!

 

Minä en ole väsynyt! Kaksi vuotta nyt kotona ja raskaana ollaan. Ihanaa ulkoilla lapsen kanssa, ihanaa kun arki alkaa helpottamaan, ihanaa kun saa panostaa kotiin ja perheeseen ilman ulkomaailman paineita. Miehen kanssakin menee loistavasti.