****OoOoO HUTIKUUN HELMET 2012 ELOKUUSSA OoOoO*****

Meillä kuoli hiljattain lähisukulainen ja samalla vkolla plussasinkin...niin se vaan menee tämä elämänkierto! Mulla on vielä vähän semmoinen epäuskoinen olo tästä koko hommasta. Mulla on opiskelut uuteen ammattiin loppusuoralla ja kuopus on lähdössä hoitoon ja ajattelin viritellä jotain unelmaduuni kuvioita kun olen ollut 3 vuyotta jo kotona, mutta toisin nyt sitten kävikin! Onneksi on aikaa sopeutua ajatukseen ja läheiset ovat kannustamassa. Tää jatkuva huonovointisuus vaan meinaa viedä kaiiki fiilikset ja tekis mieli vaan nukkua ja toivoo että menis nopeasti ohi. Vähän negatiivista tekstiä mutta kun ei tunteilleen muutakaan voi tällä hetkellä!
 
Voi kurjuuksien kurjuus littlestar :hug: nyt ei taida olla kaikista soveliain hetki kertoa, että ultrassa kaikki oli hyvin. Syke löytyi ja kaikki oli niinku pitikin. Ultran mukaan nyt olis 6+4 eli pari päivää vähemmän kuin mun laskujen mukaan, mutta pari päivää sinne tai tänne :)eli siis hyvillä mielin eteenpäin, nyt uskalsin kertoa jo isommille lapsille, ja ehkäpä isovanhemmille vois kanssa kertoa.
 
Voi LS :hug:

Mulle voipi etusivulle laittaa iän, 36.
Neuvolan varasin, se on vasta 29 päivä, sitten on kasassa 7+0. Voi miten sitä jaksaa odottaa sinne asti. Epäilys valtaa mielen usein että olenko edes raskaana ja jos olen niin onko pikkuinen oikeassa paikassa. Vaikkakin tissit ovat kipeät ja väsyttää mutta silti. Ainakin toistaiseksi olen säästynyt pahoinvoinnilta.

Miten onkaan ihana hetki kun kuopus nukkuun ja saapi vain olla möllöttää :heart:

Piiper 5+2
 
LS :hug: :'( Tiedän kyllä miltä tuntuu. Ei siihen riitä sanoja. Kyllä se silti suremalla helpottaa, ja uuden raskauden myötä aikanaan. Toivottavasti sinä raskautuisit nopeammin kuin minä aikanani, meillä tuli aika tasan vuosi eroa laskettuihin aikoihin.

Varasin neuvola-ajan se olis 25.8. Missäs Oululaiset oli käyny edullisesti ultrassa. Mietin ajelesinko kuitenkin Ouluun varhaisultraan... Kotipaikkakunnalla en käy. Mielestäni turhan kallis operaatio :/

Kaksosrattaista. meillä tyttöjen ikäero oli ja on 2v11kk ja kyllä meillä melkein vuoden oli tuplat kovalla käytöllä. Oli helpotus kun pystyi käymään kaupungilla, lenkillä ym vähän nopeammalla tahilla, ja kaupungilla sai isomman laitettua vaunuihin kiinni, eikä se esim. juossut auton alle. Suosittelen lämpimästi ostamaan vaikka edulliset käytetyt tuplat. Nehän voi sitten myydä eteenpäin myöhemmin, jos ei ookaan tarpeelliset. Meillä oli silloin Emman tuplat ja ihan ok oli, vaikka oli isot.

Jotain muutakin piti kommentoida... Mutta tämä horopää...

Kultakurkku 5+1
 
yritinpä jo aamulla tänne kirjoitella, mutta sitten pitkä sepustukseni katos yhtäkkiä tuhkana tuuleen. hermostuin ja paiskasin koko koneen kiinni. :kieh: josko nyt uudella, paremmalla yrityksellä.

ensiksikin voimia ihan valtavasti LS. :hug:

Mulla oli nyt tänään ensimmäinen aamu, ettei ollu huonoa oloa. Oksentaa tms. en oo joutunu kertaakaan, mutta sellanen ällötys on ollu aina aamuisin ja muutenkin pitkin päivää. Tänään on ollu ihan hyvä olo. Väsymys vaan vaivaa, mutta johtuuko raskaudesta vai siitä, että koulut alkas ja pitää joka aamu herätä laittamaan tyttöä kouluun. Juuri kun lomalla opittiin koko porukka nukkumisen ihanuus ja vedeltiin sikeitä puol kymmeneenki. =)

Muissa raskauksissa ei oo ollu juurikaan mitään oireita, joten tää vähäinen ällötys mitä nyt on ollu, on ollu ihan uutta. haju ja maku aisti pelaa mulla muutenki niin erikois hyvin, mutta ehkäpä ne voimistuu aina raskauden aikana vielä entisestään. : / yhtä odottaessa toteesin kerran että perunat maistuu kattilalta ja nyt kerran haarukka maistu yhtäkkiä haarukalta. :D että tälläsiä mulla odottaessa. :LOL:

meillä ei oo kerrottu vielä kenellekään raskaudessta. Tai no, parhaalle kaverilleni oon kertonnu, mutta sitä ei lasketa. ;) Mutta meillä on muutenkin aina odoteltu aika myöhään että kerrotaan. Jotenki se vaan on kiva pitää omana pikku salaisuutena. =) tuleville sisaruksille kerrotaan myös paljon paljon myöhemmin. Lasten maailmas vaan on niin piitkä aika odotella, että ei jaksa sitä kyselyä joka alkaa samantien että koska se vauva tulee??? Muistan ku esikoiselle kerrottiin joskus helmi/maaliskuulla että tulee vauva.. heinäkuulla oli laskettuaika, joten kerrottiin että kesällä syntyy. (tyttö oli tuolloin 4,5v) siitä päivästä lähtien alkoi jokapäiväinen odotus, koska lumet sulaa, että se vauva syntyy. viimeinen lumikasa oli pihasta pois niin tuumas, nyt on kesä, joko se vauva tulee!!??? pikkuusen siinä joutui sitten monta päivää odotella.. Joten tää on ihan mun, miehen ja sen parhaan kaverin salaisuus. =)

huppa kera taimin.
 
Viimeksi muokattu:
Paljon voimia littlestarille :heart:

kultakurkku Meri-Oulun neuvolassa maksaa 50e kun maksaa käteisellä ja 52e kun maksaa kortilla. Kuvat saa sähköpostiin. Siellä oli tosi ihana täti. Ihan eri meininki kuin Gynekossa jossa kävin esikoisesta varhaisultrassa. Se maksoi runsaasti yli satasen ja sellanen sisäänulos-meininki. Niin ja sekin oli eroa, että Gynekossa tehtiin ultraus alakautta ja tuolla Meri-Oulun neuvolassa ultrasi vatsan päältä. Paljon mukavempaa siis :).

Mua väsyttääääää. Oon tänään nukkunu pikkukaverin kanssa kahet päikkärit ja silti vaan ihan hirvee kooma. Ja voisin syödä ihan koko ajan. Täytyy kai illaksi hakea jotain ruokaa vielä Siwasta.
 
LS Voimia sinne :hug:

Kaksostenrattaat on pakko hommata, kun esikoinenkin on kakkosen syntyessä vasta 1,5v. Saa ehdottaa muuten hyviä sellaisia, tulevat ainoastaan säännölliseen lenkkeilykäyttöön :)
Pitää laittaa myyntiin lähempänä ajankohtaa nuo yhdistelmät, Brio Happy Kombi 2010.

Tällä kertaa ei kauheasti muita hankintoja tarvitsekaan tehdä, sänky varmaan esikoiselle, jos pinnis tulee vauvalle :)

Tänään on oltu kamalan touhuikkaina esikoisen kanssa; aamusella lenkkeiltiin 1,5h, sitten käytiin ostamassa kahden viikon ruuat kotiin, ja haettiin häälahjaksi saatu astiasto kotiin :)
Kauhistuin kun kotona laskin, että olin ollut ravinnotta 20h, mutta ei se vaan laittanut oksettamaankaan.. nyt on syöty senkin edestä sitten =)
Huomenna touhutaan jotain kivaa, eli meillä se on pojan pääsy uimahalliin polskimaan, tykkää kauheasti ja itku pääsee aina pukuhuoneessa. Äidin oma pieni vesipeto :heart:

Tanya rv 4+3
 
Voi LS! Sanoja, jotka auttaisivat ei ole... :hug:

Samirja: Eikö pissaraskaustestiä enää tehdä Helsingissä neuvolan yhteydessä? Edellisissä raskauksissani olen saanut labraan siihen läheteen... käytäntö muuttunut vajaassa kolmessa vuodessa? Ottivat siinä yhteydessä muitakin testejä...

Tuplista: esikolla ja kuopuksella aikas tarkalleen 2 vuotta ikäeroa, meillä tuplat (P&T Vibet) olleet ahkerassa käytössä varsinkin viime vuoden aikana (lapset tuolloin lapset 3v ja 1v) päiväkotireissuilla, jotka tehdään jalan emmekä ole aamu-unista isompaa raaskinut väkisin kävelyttää kilsan matkaa... ok varmaankin seisomalautakin olisi riittänyt niillä reissuilla. Kuitenkin käyttöä on ollut muutenkin, enkä tuplista luovu, vaikka kakkosen ja kolmosen ikäeroksi tuleekin lähes kolme vuotta.

Trio75 5+0
 
Moikka!!Taidampas minäkin liittyä mukaan. Tänään pärähti "Raskaana" testiin, vaikka kyllä olin jo pari päivää veikkaillut että raskaana tässä ollaan. Laskurin mukaan la ois 25.4.2012.

Ite oon 25v ja pikkukakkosta odotellaan, esikoinen on nyt 7,5kk. Toistaseks ei vaivaa muu ku närästys, se oli viime raskaudessaki vaivana. Toivon et tällä kertaa ei tuu niin kauhee pahoinvointi ku viimeks, ku yrjösin yli puolen välin yötä päivää =( Vähän kyllä jänskää vaikka niin lyhyt aika edellisestä mut nopeesti ne vaan unohtuu.

fanttomi & 4+0
 
Trio sain mä käskyn käydä hakemassa labrasta pissapurkin ja sitten lähetteen verikokeisiin. En vaan ole vielä jaksanut niitä asioita suorittaa, kun ei mulle mitään sanottu, että milloin ne pitäis tehdä. Lisäksi, kun seuraavaan neuvolaan on 10 viikkoa, ni mikäs hätä tässä... Ehkä sitten huomenna. Ja luulin, että siitä pissasta katotaan vaan sokerit ja proteiinit. Ja verestä hemoglobiini, veriryhmä + sukupuolitaudit.??? Tuli niin kauheesti infoo siinä tunnissa, etten kaikkea muista. Tänään soitellessa tiedustelin, että niiii, miten se oli sen seuraavan käynnin kanssa. Np-ultran jälkeen kuulemma varaan sitte ajan.

Tervetuloo uusille.
 
LS Voimia ja tsempiä!
Tervetuloa uusille!

No niin, mä kun niin olin että en mee alkuraskauden ultraan niin jopas tänään varasin ajan :D sain perjantaille ja nyt on tyytyväinen olo :). Eka pihistelin, mut se ei sit ollutkaan tuossa toisella yksityisellä niin kallis niin pitihän munkin!
Mulla edelleen ainoina oireena ällötys kahviin sekä nyt on tullut illasta sellaista etovaa oloa... Ihme ettei mitään himotuksia!
Me ei olla kans vielä kerrottu kellekkään, ootetaan se np-ultra ja sit vasta.
Ai niin ja täällä myös 3-vuorotyön tekijä:wave:, nyt oon tehnyt vielä aika paljon öitä omasta toiveesta, mutta taidan kohta toivoa että josko rittäis, ei jaksa pysyy hereillä kun ei sitä kahvia voi edes killittää!
 
LittleStar mä en sano mitään koska ei ole mitään sanoja jotka sun oloa helpottaisi :'(

Huomenna mun ultra. Jännittää eikä kivalla tavalla :( muistan niin tuskallisen hyvin sen kesäkuisen ultran joka oli toka ultra ja siinä ei sydänääniä kuulunut :'(
Ajanvarauksesta soitettiin että huominen ultra on peruttu lääkärin sairauden takia, no sain onneksi uuden ajan mutta joutuu menemään Forumiin muttei haittaa koska halusin sen ajan heti. Se onkin jo onneksi aamupäivästä eikä iltapäivällä niin kuin eka aika olisi ollut. No täytyy toivoa että kaikki olisi nyt hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
:hug: LittleStar: Voimia sinne, voi kun osais jotenkin lohduttaa! Toivon teille kaikkea hyvää jatkossa :heart:

NelliKaramelli, Ceali ja heik-ku ainakin + muut varhaisultraan menijät
: Tsemppiä matkaan! Ja hirveästi onnea niille jotka on jo käyneet!

Mulla ollut tänään alavatsalla kummaa painon/turvonnutta tunnetta ja vähän vihlaisuja. Ei siis satu mihinkään, mutta vähän pistää miettimään onko normaalia. Voiskohan olla kohdun kasvua vaan!? Tänään ei ole ollut yhtään pahoinvointia, onneksi!! Meidän esikoinen hienosti sanoo "vauva" kun kysyy mikä äidin masussa on. Isi opettanut :heart: Mies kun usein muistuttaa että äidin vatsaa pitää varoa. Ja sitten pikkumimmi taputtaa omaa masuaan ja sanoo: "vatsa, vauva" :D Ihana!

Miten aijotte kertoa lähipiirille raskaudesta tai miten sen teitte jos olette jo kertoneet?

-Linn ja Salamatkustaja 7+3
 
mansikkasuu: Kyllä oli ihan sovelias hetki kertoa omat hyvät kuulumisesi ultrasta! :) Jokaisella on oikeus omaan onneen ja omaan suruun. Minun menetykseni oli nyt suuri, mutta silti tuntuu hyvältä lukea teidän parempia kuulumisia! :)

Suuret kiitokset teille kaikille, tukenne merkitsee paljon!! Tulen kertomaan kuulumisia, jos niissä jotain sellaista järkevää kerrottavaa on..;)

Minulla oli sairaalassa maailman paras hoitaja, joka osasi suhtautua juuri niinkuin voi vaan toivoa. Hänen kanssaan keskustelu auttoi pääsemään tässä surussa alkuun. Elämä jatkuu. Harmittaa vaan se pelko, joka minulla varmasti tulee jäämään seuraaviin raskauksiin.

Ei taida tarvita mennä pe lääkkeelliseen tyhjennykseen. Nyt on ollut monta tuntia supistukset ja kunnon vuoto+hyytymät. Mikäli tämä näin jatkuu ja pe todetaan kaiken tyhjentyneen, niin sekin on minulle suuri askel eteenpäin.

NelliKaramelli: Olet jotenkin jäänyt syvälle mieleeni ja toivon huomiseen ultraan kaikkea hyvää!! Sinun kuuluu saada sieltä parhaat mahdolliset uutiset. Vaikka pelko on päällä sinne asti, eikä sille mahda mitään niin toivotaan, että ultran jälkeen helpottaa.
 
Ls toivon todella että sut nähdään pian näillä palstoilla vaikkapa kesä-heinäkuisissa :) Mun yksi ystävä sanoi kun sain itse keskenmenon et jokainen pieni vauvan alku katselee taivaassa äitiä ja pitää huolta vanhemmistaan ja on suojelusenkeli tuleville sisaruksilleen. En ole uskonnollinen ihminen mutta tuo oli kaunis ajatus silloin.

(.) huh ekat kunnon yökit sit tulleet tänä aamuna. En meinaa saada muroja ja kahvia alas mut pakko kait syödä kun tyhjä maha saa yökkimään. Muutenkin tuntuu et aina kun syö niin on ihmeen täysi olo.. Ja voi tätä väsymystä! Mut en valita :whistle:

Champpis ja Martta 7+1
 
LS:hug: oon tosi pahoillani surullisista uutisista

Kertomisesta Meillä tää tausta kun on vähän kivinen niin tulevat isovanhemmat tietää jo, haluttiin kertoa heille heti koska ovat olleet aiemmissakin tukena. Myös siskolleni aion kertoa pian koska hänkin tietää että yritys on päällä. Lisäksi olen äärimmäisen huono valehtelija ja tunnetusti tykkään juoda kaljaa yms. Kun oltiin kavereiden kanssa syömässä ja mä tilasin pepsiä niin se olikin sitten siinä, ei jäänyt paljon arvailujen varaan.

Turvotus on ihan kamala, ei mahdu housut työpäivän jälkeen kiinni, niimpä marssin kauppaan ja ostin äippäfarkut. Yritän kyllä vielä mennnä perus housuilla mutta mä näytän aamuisinkin jo siltä että olisin pidemmällä ku 5+. Muutenkaan olo ei ole mahtavin kun joka aamu joku pizzanaama kurkkaa peilistä :LOL:

Aika matelee!
Tsemppiä kaikille ultraan menijöille!

Anazu+ Dacapo 5+3
 
Linn: Ei olla kerrottu kun yhdelle ystävälleni ja siskolleni, siskolle sanoin ihan puhelimessa " olen raskaana" :) Asuu 400km päässä niin siks puhelimessa ja ystävälleni laitoin runon viestillä "sai alkunsa tähden lennosta, horsman nukasta hennosta, taivaan sateenkaaresta, isän ja ädin haaveesta. Salaisuus ei pysy kauaa, meillä odotetaan vauvaa" :) :heart:

Pitää kai se alkaa valmistautua ekaluokkalaisten kouluun lähtöön..

rv 6+3
 
Raskauden kertomisesta Ajattelin pitää tämänkin salassa vielä hetken, kun en halua vielä ympärilleni mitään ylimääräistä hössötystä. Esikoisesta kerrottiin kaikille vasta np-ultran jälkeen, mutta huomasin / tajusin sen itsekin vasta rv 7 viikolla :D

Esikko heräsi tänään jo viideltä, enkä itse nukuhtanut kuin puolenyön jälkeen |O
Ilmeisesti pieni-mies tekee lisää hampaita, ja viime yötä juuri kokeilin ilman suppoa.
Täytyy katsella millä mielillä on kun herää päikyiltä, jos lähdettäisiin sinne uimaan :)

rv 4+4
 

Yhteistyössä