Heips taas pitkästä aikaa!
Nyt on sitten työasiat poissa ainakin vuodeksi eteenpäin! Viime viikon pe
oli viimeinen iltavuoro, jonka jälkeen jäin saikkarille; selkä ei olis enää millään kestänyt niitä muutamaa vuoroa, jotka olis ollut jäljellä.Ens viikon torstaina kun alkaa jo kesäloma ja siitä sitten äitiyslomalle. Hui ja ihanaa, ei enää kauaa! :heart:
Aika moni muukin on jo jäänyt saikkarille, joten tsemppiä meille kaikille! :hug:
Kiia08:lle oli annettu aika kökkö määräys kipujen ehkäisemiseksi! Tuollaisessa työssä vielä ei istumista voi välttää, mutta tosiaankin hae rohkeasti saikkaria vaan äläkä turhaan rasita itseäsi.
Keskiraskauden energisyyttä kaipailevat: olettekos todenneet että viimeinen kolmannes on alkanut jo; siitä siis saadaan hyvä "tekosyy" kaikkiin oireiluihin
Tatjana80:lle: täällä kans yks jolla puutuu lonkkien seutu öisin. Jostain ihmeen syystä kuitenkin nukun melko pitkään samassa asennossa ja sitten kun havahdun niin tekeekin tosi kipeetä päästä toiselle kyljelle =/
Mulla oli suht hyvä vaihe mielialojen suhteen viime la saakka, mutta sen jälkeen olen nyt "kahden päivän välein" (mieheni sanoja lainatakseni) suuttunut mitättömästä, ja se kiristää nyt hänen hermojaan ja sitten myös mun mieliala on maassa
Täytyy koittaa tsempata, kun huomaan että stressatessa/hermostuessa alkaa jo supistelemaan ikävästi :/
Kiitos HooÄs päivityksistä ja uudesta listasta; minullekin käy tämä nykyinen
lista hyvin
Taas täytyy todeta, että voi että miten
ihania massukuvia teillä on =)
Vaikka onhan se toki itselläkin kasvanut, mutta vieläkin löytyy ihmisiä, jotka toteavat
ihmeissään, että "en ole tiennytkään/huomannutkaan, että odotat" - kertoo siis paljon mun
lähtöpainosta ja habituksesta. En ole mitannut vyötärönympärystä, kun en tiedä mistä sen vyötärön löytäisi
Kommentoin sekaisin viestejänne ja osa voi olla aika "vanhojakin" juttuja
jo. Nyt oli kerrankin aikaa lukea viestejä pitemmältä aikaa
perusteellisemmin.
Tatjaana80:lle tsemppiä asioiden selvittelyyn!
Samoin
Ecculle omaan tilanteeseensa! Tule edes tänne purkamaan mieltäsi!
Ja
salamanteri85:lle peukutuksia miehesi työtilanteen järjestymiseen!
Hemuli & Bella-Lumia: tsemppiä muuttotouhuihin!
äitilpr: toivottavasti pojan korvat paranee pian!
:hug: kaikille!
Lilli-85 & Tatjana80: kiitos vinkistä, että vois tehdä listan ja miettiä
runonkin valmiiksi niistä, joille lähettää sitten ilmoitus vauvan
syntymästä. Jäi silti pohdituttamaan, että voisinko tosiaan johonkin tallentaa oikein
lähetyslistan ja sen sitten vaan painaa lähtemään???
Kela-asioista: miten kauan teillä on mennyt päätösten saamisessa? Mulla luki
Kelan sivuilla, että hakemus on saapunut, mutta mitään muuta
tietoa en saanut sieltä irti... Tuleeko sinne tieto myös äitiyspakkauksesta?
Vai mistä
Katham tiedät milloin äitiyspakkauksen pitäisi tulla?
Moni oli jo saanut uuden pakkauksen, onkohan se nyt kaikille jatkossa jo
uusi vai onko jotenkin paikkakuntakohtainen juttu?
Tarkoitan, että jos vaikka isompien paikkojen Keloissa on nopeammin
loppuneet vanhat pakkaukset ja pienimmissä yksiköissä vielä vanhoja
jäljellä... toisaalta luulis, että ne lähtee liikkeelle jostain "keskusvarastosta"
tms.. *kärsimättömänä odottelee*
Annilia & Sone: Kiitos vinkeistä suonenvedosta kärsivälle!
Banaaneja nyt ainakin voin syödä noiden raskausvitamiinien lisäksi (sis.
magnesiumia). Kahvia en juo ja parsasta ja pavuistakaan en juur välitä.
Saunomisesta olette puhuneet myös. Mulla ei sen suhteen ole kovin suurta
muutosta tullut. Ehken en ihan niin kauaa enää jaksa olla saunassa kuin aiemmin, toisaalta
haluan edelleen kovat hikilöylyt ja sitten pois. Mies kun tykkää sitten taas löytytellä leppeämmin ja pitempään. Suhteemme alkuaikoina saunoi usein 1-2 h putkeen ja oli sitten punasilmäisenä pitkän aikaa. Nyttemmin koko reissuun pesuineen menee ehken max tunti =)
Mulla ei näy minkäänlaista hormoniviivaa masussa, mutta karvaa on navanalusta täynnä...
pieniananas: oli saanu lääkäriltä tiedon, että paikat on pehmenny, mutta kaulaa jäljellä ja pistetty saikkarille... Monelle on sitten taas lääkärinlassa sanottu kohdunkaulan lyhentyneen. Mulla oli ekassa lääkärinlassa kohdunkaulan pituus 3 cm,
huomisessa nlassa kuulen (toiv.) mikä nyt on tilanne. - Tyhmä kysymys, mutta kuuluuko kaulan lyhentyä kokonaan "pois" ennen synnytyksen alkamista?
Ja tuo pehmeneminenkö edistää jo avautumista?? Miten tilanne siis etenee?
Kohdunsuun kokoahan sitten synnytyksen edetessä mitataan?? - Pitäis kyllä tietää, mutta ei nyt vaan tule mieleen... :ashamed:
Moni on jo käynyt
sokerirasituksessa ja äitiyspolilla vieraillessani tutkimusta jo hieman peräänkuulutettiinkin, mutta mulla se on vasta ens viikon perjantaina...
Mikkka & Mapsu olivat "jääneet kiinni" - peukutuksia, että sokeriarvot tulevat kuntoon ilman lääkityksiä. Joutuukos sitä muuten heti sairaalaan lisätutkimuksiin jos arvot on pielessä???
Vauvan liikkeistä: meillähän tosiaankin oli käynti ä-polilla 26+2 vkolla kun Vaavi oli niin vaisu. Kaikki oli kuitenkin hyvin, oli vaan siis kääntynyt niin etten tuntenut liikkeitä samallailla kuin ennen. Meille sanottiin polilla, että vauva nukkuu n. 40 min
kerrallaan - meistä se oli kovin lyhyt aika
Mulla on kans selkeästi niin, että kun olen paikallani niin liikkeet tuntuu paremmin ja liikkeellä ollessa vähemmän. Toisaalta se lienee
loogistakin, että kun on liikkeellä niin ei "ehdi" tunnistamaan joka potkua ja liikettä... Niin ja meille annettin silloinen painoarvio tasan 1000g.
Säihke: multa mennyt varmaan ohi, että miksi sulla ei ole kesälomaa ennen äitiysloman alkua, vai haluatko siirtää sen ä-loman loppuun?
Ja asiahan ei toki minulle mitenkään kuulu
Onnea
Salamatkustajalle jo etukäteen häitten johdosta! Koska sanotte "tahdon"?
Meillä oli h-hetki tammikuussa ja vain me kaksi tiesimme silloin tulevasta perheenlisäyksestä
:heart:
Onnittelut myös
upp3:lle valkolakista!
Kiitos
imetysliivikommenteista... Mulla ongelmana vaan se, että jos synnäriltä lähtiessä mennään vasta ostamaan niin tarvii päästä oikein kunnon liiviliikkeseen, kun ei tavarataloista löydy mulle sopivaisia... Ja tarvii tapahtua samalla reissulla kun meiltä on kunnon liiviliikkeisiin matkaa 60 km... Mihinhän saakka äitiysliikkeissä on koot?? Kai siellä sentään luulisi olevan isompiakin kuppikokoja tarjolla? Mulla on nyt raskausaikana kuppikoko kasvanu
d -> e ja olen kauhulla miettinyt, että jos vielä kasvaa parillakin koolla (jollain oli kai niin tapahtunut?) niin missä kunnossa mun hartiat sitten on; hieroja meinasi että yksi syy kipuihini tulis rintalihasten puolelta.
Eliisa80 kirjoitti, että on ollu kuusi vuotta kotona lasten kanssa;
anteeksi tunkeiluni mutta pakko kysyä, että saatko jotain muuta tuloa kuin kotihoidontuki?
Itse kun olen pähkäillyt jo ensi vuoden tilannetta, että miten saan lainat ja muut maksut hoidettua jos jään vain kht:lle, joka on käsittääkseni tosi pieni? Ja kun ei kuitenkaan haluaisi Vaavia silloin vielä laittaa hoitoonkaan...
Miten muut??
...tulipas tekstiä, yritän seuraavalla kerralla kirjoittaa aiemmin niin ei jää sitten asioita näin paljoa kommentoimatta...
Terkuin Soma & Vaavi tasan 28 rv