Onnellinen parisuhde - vihdoin!

[Olen kateellinen]

Olen ollut itse samassa tilanteessa kuin ap. Mikä kuitenkin oli suuri vikatikki. Kun suhde loppuu, ei menetä ainoastaan rakkaintaan vaan myös parhaan ystävänsä. Se se vasta kamala tilanne olikin.

On tietenkin tunnistettava onko kyseessä ystävyys vai ei, luultavast se oli tuttavuus.
On niin hankalaa kun ihmiset eivät erota asioita ja käyttävät arkikieltä, mikä ei kuvaa täsmällisesti ihmissuhteiden laatua.

Ihmiseksikin sanotaan elävää massaa, jonka hahmosta vain 10% on tämän omia soluja.
Rakkaudeksi sanotaan rakastumista, mikä on psyykkinen prosessi, sisältäen kaikkea muuta kuin rakkautta ja missä sen lisäksi saattaa kyllä rakkauttakin olla.
Se paremmuus? Ystäviksi sanotaan kavereita joita tunnetaan jonkin verran, ja parhaaksi ystäväksi sellaista jonka tuntee parhaiten ja kivaa on, siinä kaikki.

Jos ystävät epäonnistuvat yhdessä jotenkin, miten tahansa, he ymmärtävät toisiaan ja siten tajuavat tilanteen. Siitä ei seuraa mitään fataalia, eivätkä he sen takia lakkaa olemasta ystäviä.

 

[olen iloinen]

Kiitos kun halusit jakaa tarinasi täällä!

Olen itse ollut rakkauden kerjäläinen, olin yksin monta vuotta. Kunnes tapasin erään miehen ja olin varuillani ja varautunut kun olin pitkään ollut sinkku, mutta parin tapaamisen jälkeen varovaisuuteni vain liukesi johonkin. Kaikki meni hyvin nopeasti. Vaikka ongelmia oli alusta alkaen niin minä olin mielestäni tavattoman rakastunut ja tunsin että ensimmäistä kertaa joku tunsi niin myös minua kohtaan. No siitä suhteesta muodostui yksi raskas pelastus- ja kriisioperaatio. Mies oli masentunut ja itsetuhoinen, luonnehäiriötäkin epäilin. Sellainen tapaus että minun maailmani meni aivan pirstaleiksi ja kun olin tarpeeksi kauan yrittäny pelastaa miestä ja meinasin tukehtua niin tajusin että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole kuin yrittää nyt pelastaa itseni. Kun sitä yritin niin mies yritti vetää minua takaisin pinnan alle, mutta minä taistelin viimeisillä voimillani ja väsyneenä ja täysin poissa tolaltani pääsin viimein rannalle. Nyt olen vuoden yrittänyt kursia elämääni kokoon. Miettinyt paljon asioita, lukenut. Vain vetänyt henkeä ja levännyt ja itkenyt erittäin paljon. Uskon, että minulla on jo aika hyvä kuva siitä miksi kävi niin kuin kävi.

Edelleen etsin ja toivon onnea, luultavasti minulla on vielä paljon opittavaa, mutta toivoisin että seuraava oppitunti rakkaudesta ei olisi ihan niin raskas kokemus kuin tuo edellinen. Minä valmistuin jossain siinä myrskyn jälkimainingeissa ja samantien havahduin mikä on tilanne työelämässä. Olen aina ollut mielestäni opinnoissa ja työelämässä onnekas, vaikka ihmissuhteissa on ollut ongelmia enemmän kuin riittävästi. Juuri kun olen saanut ihmissuhteissa joitain solmuja mielessäni selvitettyä niin eikö työelämä näytä minulle nurjat kasvonsa...

Niin se elämä voi kääntyä aivan ylösalaisin ja yllättää, mutta minusta oli ihanaa lukea tuo tarinasi. Se antoi toivoa ja sydämestäni olen onnellinen sinun puolestasi. Olet onnesi ansainnut.

 

[Olen kateellinen]

Uskon, että minulla on jo aika hyvä kuva siitä miksi kävi niin kuin kävi.

Meni kyllä ihan oppikirjojen mukaan. Olen pahoillani että tämä on ikävää luettavaa, mutta ei se ole minun keksintöni.

Olen itse ollut rakkauden kerjäläinen, olin yksin monta vuotta.

* Alberonin mukaan kukaan ei rakastu, jos hän on jotenkuten tyytyväinen siihen mitä hänellä on ja mikä hän on. Joskus kaikki alkaa sillä että olemme syvästi ja perusteellisesti pettyneitä itseemme ja siihen mitä olemme rakastaneet. *

Kunnes tapasin erään… parin tapaamisen jälkeen varovaisuuteni vain liukesi johonkin. Kaikki meni hyvin nopeasti.

** Ne, jotka ovat tämän olotilan kokeneet, pystyvät antamaan tarkan tiedon sen alkamishetkestä. Jos heiltä kysytään syytä mielettömään rakastumiseen, on vastaus epämääräinen: Ikään kuin maagisia tai yliluonnollisia voimia olisi ollut liikkeellä. **
* Regressiossa eli taantumassa varhaiset tunnetilat toistuvat ja järkiajattelu horjuu. *

Vaikka ongelmia oli alusta alkaen niin minä olin mielestäni tavattoman rakastunut ja tunsin että ensimmäistä kertaa joku tunsi niin myös minua kohtaan.

* Rakkauden ihme onkin, että saa osakseen vastarakkautta tuolta olennolta, joka on niin ihmeellinen. *
* Tiedostamattomat psyykkiset prosessit, luovat yhdessä kiintymyksen, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tunteet sitä helpommin ja kiihkeämmin, mitä suuremmaksi henkisen ja fyysisen läheisyyden tarve on tullut. *

No siitä suhteesta muodostui yksi raskas pelastus- ja kriisioperaatio. Mies oli masentunut ja itsetuhoinen, luonnehäiriötäkin epäilin.

* Rakastuminen voi johtua vakavasta sairaudesta, siitä että on tuntenut pitkään olevansa laiminlyöty tai monen pettymyksen summasta, joita emme ole näkevinämme. *
* Myös me itse haluamme tulla rakastetuksi siksi että olemme ainutlaatuisia, epätavanomaisia, korvaamattomia; ehdottomasti oman itsemme tähden. Rakastumiseen meitä ohjaa halu tuntea itsemme päämääriksi sellaisen henkilön kautta jolla myös on aivan erityinen arvonsa ja joka myöskään ei ole vaihdettavissa kehenkään muuhun. *
** Rakastuneina ajatusten voimakkuus saatetaan kokea niinkin kielteisenä, että epätoivossa yritetään etsiä vielä suurempaa tuskaa tai ruumiillista kipua. Tällöin voi taka-ajatuksena olla: jos hän minua rakastaa, tulee hän minut pelastamaan – jos hän ei sitä tee, en haluakaan elää. **
** Itsemurhiin, eritasoisiin onnettomuuksiin ja pahoinpitelyihin liittyy usein rakastumisen aiheuttamia motiiveja. **

Sellainen tapaus että minun maailmani meni aivan pirstaleiksi… meinasin tukehtua… muuta vaihtoehtoa ei ole kuin yrittää nyt pelastaa itseni.

Kysymys: Oliko kaiken sen sekamelskan keskellä rakkautta mukana?

yritti vetää minua takaisin pinnan alle… taistelin viimeisillä voimillani ja väsyneenä ja täysin poissa tolaltani…

* Rakastunut henkilö tuntee riippuvuuttaan rakastetustaan. Tunteet virittävät oman toivon onnesta ja toisessa nähdään lupaus tämän onnen saavuttamisesta. *
* Tunnekohdetta ihannoidaan ja pidetään salaperäisenä, mystisenä, jopa paratiisin tarjoavana onnentuojana. *
* Omien tunteiden, tarpeiden ja ihanteiden näkeminen toisessa eli projektio mahdollistaa ihannoinnin- sitä enemmän mitä enemmän omassa itsearvostuksessa on puutetta. Toinen on mahdollista nähdä oman minän jatkeena, vain itseä varten olemassa olevana. *

…olen vuoden yrittänyt kursia elämääni kokoon… vetänyt henkeä ja levännyt ja itkenyt erittäin paljon.

Kysymys: Jos rakkautta oli, mitä siitä seurasi?

** Rakastumisen seurannaisilmiöitä ovat depressio, epävarmuus ja sosiaalisten suhteiden vaikeutuminen. Rakastuneet käyttävät olotilaansa kuvatessaan useammin sanaa depressio kuin rakastuminen. Tunteet ovat liian ristiriitaisia. Ulkopuolisesta rakastuneen henkilön käyttäytyminen ei näytä vastaavan kenenkään todellisia etuja. **

Edelleen etsin ja toivon onnea, luultavasti minulla on vielä paljon opittavaa, mutta toivoisin että seuraava oppitunti rakkaudesta ei olisi ihan niin raskas kokemus kuin tuo edellinen.

* Rakastuminen kumpuaa depressiivisestä ylikuormituksesta, toisin sanoen siitä että on mahdotonta löytää arkipäivästä mitään arvokasta – syvä tunne siitä että ei ole eikä omista mitään millä olisi arvoa ja häpeä siitä että näin on – mitättömyyden tunne ja siitä johtuva häpeä. Varmuus siitä ettei ole mitään menetettävää. *

Valitettavasti rakastuminen on aina raskasta:

** Kukaan ei tunne oloaan miellyttäväksi puhuttaessa intohimoisesta rakastumisesta henkilökohtaisella tasolla, aihe on jokaiselle piinallinen. Rakastumisen ohimentyä ihminen vihaa itseään. 32 prosenttia Tennovin haastatelluista määritteli käyttäytymisensä "tyhmäksi", "idiottimaiseksi". He halveksivat itseään ja käyttäytymistään, sitä miten järjettömiä ovat olleet. **

— — — — —
Lähdekirjallisuus:
* Sosiologi Francesco Alberoni – Rakastuminen
** Käyttäytymispsykologian professori Dorothy Tennov – Love and Limerence

 

[olen iloinen]

Luin uudestaan tuon oman kertomukseni ja kyllä se olikin kamalaa luettavaa, olen tietoinen että se on kuin oppikirjasta. Olen lukenut hyvin samanlaisia tarinoita kirjoista sen jälkeen. Mutta ei minua järkyttänyt tuo mitä kirjoitit. Noita kaikkia asioita juuri mietin siinä vaiheessa kun tein päätöksen että pysynkö suhteessa vai yritänkö pelastaa edes itseni.

Kysymys: Oliko kaiken sen sekamelskan keskellä rakkautta mukana?

Tämä oli se kaikista tärkein kysymys mitä mietin! Kyllä, siinä sekamelskassa oli rakkautta mukana sellaisena kuin sen silloin käsitin. Minun käsitykseni kuitenkin muuttui ja ajatukseni ja tunteeni kokivat aikamoisen mullistuksen.

Ihminen on siitä jännä olento, että sekä suuret epätoivon ja onnettomuuden hetket että myös suuret onnen hetket voivat aiheuttaa hyvin yllättäviä tunteita ja reaktioita.

* Varmuus siitä ettei ole mitään menetettävää. *

Se on mielenkiintoinen tunne kun on sellainen olo, että ei ole mitään menetettävää. Se voi kuvata suurta epätoivon tunnetta ja sellaisen tunteen tuo ajatus yleensä ensin herättää. Niin minullakin. Olin niin poikki siitä karusellista että aloin toimia samalla tavalla kuin exä ja olisin vetänyt purkillisen pillereitä jos exä ei olisi estänyt. En tuntunut näkevän mitään valoa. Kunnes tajusin, että JOS viimeisillä voimillani lähden suhteesta niin minulla ei ole mitään menetettävää. Ainoaksi tavoitteekseni tuli päästä pois ja sain toivoa siitä ajatuksesta, että tuli eron jälkeen mitä tahansa niin se ei voi olla tämän kauheampaa. Tajusin, että jos jään siihen suhteeseen minulla on todella paljon menetettävää, itse asiassa olin jo menettänyt itsenikin siinä hulluudessa. Sitten tajusin, että en oikeastaan ole koskaan edes löytänyt itseäni ja ajattelin, että en menetä mitään jos lähden etsimään.

Vaikka se suhde ei ollut onnellinen niin kyllä siinä oli rakkautta mukana. Sillä tavalla että jouduin näkemään ja hyväksymään asioita, jotka olin kieltänyt ja siitä kieltämisestä aiheutui minulle suurta haittaa ja tuskaa. Enemmän kuin totuudesta. Rakkaus ei koskaan pakota kärsimään ellei siitä ole meille aivan olennaista hyötyä. Rakkaus ei ole mikään vaaleanpunainen pilvi tai hempeän sininen taivas, vaan joskus se on kuin kirkas salama joka pakottaa meidät näkemään ja tekemään asioita, jotka meidän olisi hyvä nähdä ja tehdä, mutta olemme liian mukavuudenhaluisia. Rakkaus johti juuri tämän ihmisen tielleni, koska juuri hän saattoi näyttää minulle ne asiat mitä minun tulikin nähdä. Ja rakkaus pakotti minut lähtemään kun olin nähnyt sen mitä pitikin ja olisi ollut vaarallista jäädä pidempään. En ole koskaan tuntenut suurempaa rakkautta itseäni tai ketään muutakaan kohtaan kuin sillä hetkellä kun päätin, että minun on pakko lähteä vaikka miten sattuu. Oikea rakkaus on sitä, joka osaa päästää myös irti silloin kun tarvii.

Rakkaus, oli se millaista tahansa, mullistaa aina maailman ja avaa silmämme jos vain annamme sille sen mahdollisuuden. Ihmisillä on niin monia sokeita pisteitä, monia heikkouksia, silkkaa mukavuudenhalua ja laiskuutta... Me olemme kaikki omanlaisiamme ja siksi myös rakkaus näyttäytyy meille jokaiselle omalla tavallaan. Yksi rakkaudelle ominainen piirre on, että meidän käsityksemme siitä yleensä muuttuu elämän varrella hyvin paljon.

Rakkaus on voima, joka auttaa meitä kasvamaan ja kehittymään. Joskus kasvaminen on helppoa ja iloista, mutta aika usein se tekee kipeää. Erityisesti sen vaatimat muutokset, mutta rakkaus ei pakota meitä mihinkään vastoin tahtoamme. Se voi lempeästi töytäistä meitä johonkin suuntaan, joskus se voi pamauttaa kirjalla päähän, tai tönäistä aika voimakkaasti, mutta mihinkään se ei pakota. Jos haluamme jäädä niille sijoillemme niin ok. Jos haluamme kasvaa ja hyväksymme että se saattaa vähän sattuakin niin se riemuitsee ja antaa varmasti meille voimia ja ravinteita matkallamme.

 

[Olen kateellinen]

Luin uudestaan tuon oman kertomukseni ja

Minä luin uudestaan ja uudestaan ihmetellen tuota viimeistä vastaustasi. Rakkaudesta puhutaan tunteena ja olin suoraan sanottuna kovin hämmentynyt selityksestäsi. Kiitos! Tunteen kai havaitsee siitä että tuntuu jotakin, eli se tuntuu jotenkin ja joltakin, samaan tapaan kuin aistimus, ja kumpienkin ilmaisut muistuttavat toisiaan. Joskus, kuten nyt, on kyse selvästi enemmästä.

Usein sanotaan: tuntuu että… ja viittataan johonkin asiaan, sitten kuvataan sitä vaikeastikin selitettävää asiaa. Kirjoitat rakkaudesta tunteena ja kuinka sen ymmärrät. Kerrot rakkaudella olevan monia ominaisuuksia ja vaikutuksia, siis yhdellä tunteella.

– johti – pakotti – osaa päästää – mullistaa – avaa – näyttäytyy – pamauttaa – riemuitsee – antaa voimia ja ravinteita – silloin kun tarvii töytäistä – omalla tavallaan – tönäistä – auttaa – ei pakota meitä mihinkään vastoin tahtoamme –

Saan sen vaikutelman että se ei vain tunnu, vaan se tekee itsenäisesti jotakin, toimii järkevästi, se voi tuottaa uutta ja sillä näyttäisi olevan oma tahto ja korkeata viisautta, osaamista, kykyjä. Se pystyy suunnitellusti ohjaamaan tapahtumia jne.

Minusta puhut Jumalasta, mikä ei sinänsä ole ennenkuulumatonta, kun on ajattelee paljon käytettyä lausetta: Jeesus on rakkaus!

Vaihtaen teksistäsi sanan rakkaus johonkin toiseen, alkaa kieli tuntua tutulta.

Vaikka se suhde ei ollut onnellinen niin kyllä siinä oli johdatusta mukana. Jumala ei koskaan pakota kärsimään ellei siitä ole meille aivan olennaista hyötyä. Isän tarkoitus ei ole mikään vaaleanpunainen pilvi tai hempeän sininen taivas, vaan joskus se on kuin kirkas salama joka pakottaa meidät näkemään ja tekemään asioita, jotka meidän olisi hyvä nähdä ja tehdä, mutta olemme liian mukavuudenhaluisia.

Herra johti juuri tämän ihmisen tielleni, koska juuri hän saattoi näyttää minulle ne asiat mitä minun tulikin nähdä. Ja Pyhä Henki pakotti minut lähtemään kun olin nähnyt sen mitä pitikin ja olisi ollut vaarallista jäädä pidempään. En ole koskaan tuntenut suurempaa varmuutta itseäni tai ketään muutakaan kohtaan kuin sillä hetkellä kun päätin, että minun on pakko lähteä vaikka miten sattuu. Oikea armollisuus on sitä, joka osaa päästää myös irti silloin kun tarvii.

Uskoontulo, oli se millaista tahansa, mullistaa aina maailman ja avaa silmämme jos vain annamme sille sen mahdollisuuden. Me olemme kaikki omanlaisiamme ja siksi myös Kristus näyttäytyy meille jokaiselle omalla tavallaan. Yksi tosiuskolle ominainen piirre on, että meidän käsityksemme siitä yleensä muuttuu elämän varrella hyvin paljon.

Tämän pienemmin en osaa juttuasi ymmärtää. Muistaakseni Alberonikin vertaa yhteneväisesti rakastumista uskonnolliseen herätykseen ja pitänee molempia joukkoliikkeen syntyvaiheina (vrt. rakastumisen eloon heräämisen ja paratiisimaisuuden kokemuksia – pelastajan odotus, ilmestys ja löytäminen – herätysliike, etsikkoaika, uudestisyntyminen jne.). Rakastutaan Jumalaan, Jumalan ainoaan poikaan, joka syntyi täydelliseksi ihmiseksi tai nähdään peruskuolevainen ilmestyksenomaisesti ainoana ja ihmeellisenä – uskottavaa.

 

[olen iloinen]

No nyt minä alan tosissaan kiinnostua tuosta Alberonista! En ole jotenkin ajatellut asiaa siltä kannalta, mutta nyt kun sen sanoit niin toden totta tuo koko tapahtuma ja ajatuskuvio muistuttaa hyvin paljon uskonnollista heräämistä ja hengellistä kokemusta. Varmaan siksi minulla on ollut uskon asiatkin niin pinnalla nyt tuon suhteen myötä ja sen jälkeen. Olen ihmetellyt miksi uskon kysymykset ovat pyörineet mielessäni samalla kun olen miettinyt ihmissuhteita.

Vaikka uskonto voi saada ajatukset hyvin sekaisin, kuten rakkauskin, niin minä uskon että ihmisellä on oltava jokin korkeampi voima mihin uskoo. Nimittää sitä sitten millä nimellä tahansa niin kyse on jostain ihmisen hallinnan ulottumattomissa olevasta ja suuremmasta kuin osiensa summa.

Minulle se on rakkaus, jonka ymmärrän sekä tunteena että tekoina niin myös jonain suurempana voimana, joka antaa elämälle mielekkyyden ja tarkoituksen tunteen ja myös herättää kunnioittamaan kaikkea elämää. Minä olin jossain vaiheessa hyvin kiinnostunut itämaisista filosofioista, mutta viime aikoina olen huomannut että ajatukseni menevät kuitenkin lähemmäs kristinuskoa, vaikka en sitä kaikilta osin täysin allekirjoita, enkä sitä mitenkään perinpohjin tietenkään edes tunne niin jotain siinä on mikä on minua aina jotenkin puhutellut. Ehkä se on juuri se rakkaus.

Ehkä minä ajattelen, että rakastuminen ja uskonnollinen herääminen tuntuu molemmat jotenkin siltä kuin "kotiin olisi tullut". Samanlainen tunnemielikuva minulle tulee molemmista. Tätähän täytyykin miettiä lisää... Mikä kirja se on missä Albertoni puhuu uskonnon ja rakastumisen kokemuksen suhteesta?

 

[Olen kateellinen]

Minulle se on rakkaus … joka antaa elämälle mielekkyyden ja tarkoituksen tunteen

Kyllä, niin rakastumisessa käy. Toive tai kokemus jostain paremmasta, saa arvon, tunteen elämän merkityksestä.

ajatukseni menevät kuitenkin lähemmäs kristinuskoa… on minua aina jotenkin puhutellut. Ehkä se on juuri se rakkaus.

Raamatussa ei huomioida rakastumisen ja rakastamisen oleellista eroa, yhtä soppaa kaikilla mausteilla, vaikka karkeasäätöä on Testamenttien välillä, vaikka Uusihan niistä pitäisi vain voimassa ollakkaan, vaikka jotkut tykkää Vanhalla päähän lyödä, vaikka ristiriitoja voi perinteenäkin pitää, on se vähä semmosta jne.

tuntuu molemmat jotenkin siltä kuin "kotiin olisi tullut".

Alberoni: Merkittävä osa rakastumisen tunteista perustuu muistoihin ja kokemuksiin eikä kohteen ominaisuuksiin. Tämä on samaa kaipuuta, jota pieni lapsi tuntee vanhempaansa kohtaan.
(vrt. Taivaanisä)

Tennov: Rakastumisen ajatukset eroavat selvästi seksuaalisista kuvitelmista. Tunne-elämän kypsyydellä tai lukeneisuudella ei ole korrelaatiota rakastumisen syntyyn.

minä uskon että ihmisellä on oltava jokin korkeampi voima mihin uskoo

Ihmistä väkevämpiä voimia on paljon, mutta tiedetään, ettei niihin liity ihmeitä. Sellaisia kokemuksia ja tapahtumia selittämään tarvitaan uskoa, joista ei tiedetä tarpeeksi .

Kun Amerikkaa löydettiin ja valloitettiin, syntyi uskonto nimeltä Cargo-kultti. Alkuasukkaat näkivät kun kovalla työllä tehtiin outoa rakennelmaa, laituria. He tarkkailivat ja huomasivat että sen valmistuttua odotettiin jotain. Kohta sen jälkeen he näkivät ilmestyksen. Kuin tyhjästä tai maailman reunan tuonpuoleisesta tuli suuri laiva suoraan laiturille. Rakentajat saivat valtavan määrän muonaa ja tarvikkeita, kaiken itselleen minkä jaksoivat kantaa, kunnes alus taas katosi sinne mistä oli tullutkin.

Alkuasukkaille ennennäkemättömän ihmeellisiin tapahtumiin ilmeisesti uskottiin vahvasti, koska hekin valmistivat samanlaisen laiturin ja alkoivat selvästi odottaa jotakin. Ehkä he pitivät purtta ihmistä tai tuultakin korkeamman voiman luomuksena, ja halusivat tulla valituiksi.

Nimittää sitä sitten millä nimellä tahansa niin kyse on jostain ihmisen hallinnan ulottumattomissa olevasta ja suuremmasta kuin osiensa summa.

Prof. Tennovin mukaan rakastuminen on järjettömyyden tila, jossa ihmisen tahdonvoima ei riitä omien ajatusten hallitsemiseen ja johon vaikuttaa enemmän ympäristö kuin rakastuneiden oma käyttäytyminen. Rakastumisen päämääränä ei ole molemminpuolista kehittymistä kannustava yhteiselämä, perheenperustaminen, ei välttämättä sukupuoliyhteys, vaan jotain, jota on niin vaikea määritellä, että se tuntuu "henkiseltä'. Kaipuu kohdistuu selittämättömään yhtenäisyyden tunteeseen, sulautumiseen, onnelliseen huumaan ja vastauksen saamiseen omille tunteille, yksinoikeuteen erityisesti rakastumisen kohteen tunne-elämän suhteen. Rakastuminen on siis toiminta, jonka ihminen voi järjellään selittää ja hyväksyä, Rakastuminen on tahdosta riippumaton olotila.

Biokemiallinen reaktio, tunnistamaton vaisto, "kahden antennin yhteenosuminen" tms. laajakaistapäistä. "Yhtäkkiä pystyi viestittämään toiselle jotain erittäin henkilökohtaista."

Mikä kirja se on missä Alberoni puhuu uskonnon ja rakastumisen kokemuksen suhteesta?

Rakastuminen, Francesco Alberoni, Otava, 143 sivua, suomentaja Arja Gothoni (Innamoramento e amore).

Francesco Alberoni tutkii rakastumista niin kuin tutkitaan historian suuria liikkeitä, etsii niitä lähteitä, joista yhteenkuuluvuuden, elämänilon ja uudestisyntymisen elämykset kumpuavat. Rakastuminen on johdatus maailmaan, joka on kokemuksesta tunnettu, mutta samalla loputtoman arvoituksellinen.

Rakastuminen on hyppy, jossa pannaan alttiiksi kaikki. Rakastuminen on murtautumista arjesta, vapautus. Rakastuminen on joukkoliike, alkuvaihe vallankumouksessa jossa on kaksi osanottajaa.
Tätä hän perustelee sillä, että rakastuminen täyttää kaikki joukkoliikkeelle asetetut kriteerit. Ainoa ero on siinä, että rakastuminen, vaikka onkin joukkoliike, käsittää vain kaksi ihmistä. (Alberoni 1984)

Miksi rakastumme? Miksi nyt? Miksi juuri häneen? Miksi rakastuminen etenee juuri näin?

 

[olen iloinen]

Kiitos kirjavinkistä, kävin heti kirjastossa. Huomasin muuten, että Alberoni on kirjoittanut myös kateudesta, vink

Tuossa viestissäsi tuli niin paljon asiaa, että täytyy vähän sulatella, mutta yksinkertainen kysymys

Oletko Sinä ollut koskaan Rakastunut?

 

[been there, done that]

Päätimme vaihtaa "vain" ystävyyden parisuhteeseen ja olen niin onnellinen, etten ikinä olisi voinut kuvitella! En ole oikeasti uskonut, että parisuhde voi olla näin ihanaa ja ongelmatonta. Tunnemme toisemme läpikotaisin, luemme miltei toistemme ajatuksia. Meillä on sama arvomaailma, samanlaiset mieltymykset esim. ruokien ja sisustuksen suhteen, mies on hyvännäköinen, älykäs, tekee superhyvää ruokaa, siivoaa, osaa keskustella ja rakastaa keskustelemista, seksi toimii mielettömän hyvin jne jne. Meillä on osin yhteisiä harrastuksia, osin taas teemme eri asioita, jottei yhdessäolo mene pelkästään kotona nyhjäämiseksi. Tosin rehellisesti sanottuna mieheni seura on parhainta ja mielenkiintoisinta mihin olen ikinä törmännyt eli pitää välillä pakottaa itsensä muiden ihmisten ilmoille...

Arkielämämme soljuu eteenpäin miltei itsestään ja luonteemme sopivat hyvin yhteen. Meillä on täysin selvää se, että elämme yhdessä loppuelämämme, ja tiedän, että kerrankin minulla on mies, joka ei petä ja tiedän, että en voisi itse ikinä pettää häntä. Luotan häneen 100% ja hän on paras ystäväni, ollut jo vuosia.

Elämä on todella yllätyksiä täynnä!

'Päätös vaihtaa' ystävyyssuhde parisuhteeseen on selkeästi aiheuttanut aivan klassisen symbioosi-hurmos-vaiheen, joka tapahtuu jokaisen rakkaussuhteen alussa, riippumatta sen alkutavasta.

Se on todella ihana vaihe suhteessa, mutta valitettavasti päättyy jossain vaiheessa, jonka jälkeen suhde joko päättyy tai vakiintuu oikeaksi parisuhteeksi, johon mahtuu myös vähemmän miellyttäviä asioita.

Positiivista suhteenne alussa on kuitenkin, että olette jo ehkä selvillä yleisimmistä riidanaiheista parisuhteessa; rahankäytöstä, kotitöistä ja, kuten kerroit, toistenne arvomaailmoista. Olette ehkä jo nähneet toisenne 'huonoimmillaan', krapulassa, sairaana tai jonkin muun kuin suhteenne sisältä päin tulevan paineen alla.

Mutta koska elämä todella tarjoaa yllätyksiä, osaan niistä voi ennakolta asennoitua tai ehkäistä, mutta osa tulee ns 'annettuna', on todennäköistä teidänkin kohdalla joutua johonkin sellaiseen, jota ette osanneet mitenkään ennakoida tai valmista käsikirjoitusta tilanteeseen ei ole. Osalle pariskunnista muodostuu ajan kuluessa haasteeksi kestää sitä 'miltei itsestään soljuvaa arkielämää'.

Monet palikat ovat kuitenkin suhteessanne kohdallaan ja toivottavasti se soljuu yhtä mutkattomasti itsestään, kuten tähänkin asti.

 

[tämä on]

Olen oman osani viettänyt tällä palstalla, jo vuosikausia, kysyen neuvoja ongelmiini ja epäonnisiin miessuhteisiin. On ollut idioottia ja luonnehäiriöistä, ja näin jälkikäteen tajuan miksi suhteet eivät ole toimineet. Niin monet itkut on itketty ja raivostumiset raivostuttu, etten ole pysynyt laskuissa mukana.

Ystävillä on ollut onnellisia suhteita, mutta olin vakuuttunut siitä, että ne eivät ole minua varten tai eivät taatusti ole NIIN onnellisia, kuin miltä näyttävät (oli osa omista suhteistanikin päältäpäin katsottuna ns. täydellisiä).

Yksi avioerokin on tullut koettua ja siitä otettua opikseen.

Ja sitten kaikki muuttui.

Paras ystäväni jo vuosikausia on ollut eräs mieshenkilö, jonka kanssa olen tuntenut sielujen sympatiaa. Olemme olleet läheisiä ja pitäneet paljon yhteyttä, mutta ikinä meillä ei ole ollut mitään seksuaalista tai muuta kuin platonista ystävyyttä. Noin vuosi sitten puhuimme paljon siitä, miksi itse asiassa emme ikinä ole päätyneet yhteen parina ja emme oikeastaan keksineet muuta syytä kuin sen, ettemme halunneet pilata ystävyyttä. Hän on tahollaan ollut kihloissa ym, eli kummallakin on ollut suhteita, ja ystävyys on säilynyt siinä sivussa.

Päätimme vaihtaa "vain" ystävyyden parisuhteeseen ja olen niin onnellinen, etten ikinä olisi voinut kuvitella! En ole oikeasti uskonut, että parisuhde voi olla näin ihanaa ja ongelmatonta. Tunnemme toisemme läpikotaisin, luemme miltei toistemme ajatuksia. Meillä on sama arvomaailma, samanlaiset mieltymykset esim. ruokien ja sisustuksen suhteen, mies on hyvännäköinen, älykäs, tekee superhyvää ruokaa, siivoaa, osaa keskustella ja rakastaa keskustelemista, seksi toimii mielettömän hyvin jne jne. Meillä on osin yhteisiä harrastuksia, osin taas teemme eri asioita, jottei yhdessäolo mene pelkästään kotona nyhjäämiseksi. Tosin rehellisesti sanottuna mieheni seura on parhainta ja mielenkiintoisinta mihin olen ikinä törmännyt eli pitää välillä pakottaa itsensä muiden ihmisten ilmoille...

Arkielämämme soljuu eteenpäin miltei itsestään ja luonteemme sopivat hyvin yhteen. Meillä on täysin selvää se, että elämme yhdessä loppuelämämme, ja tiedän, että kerrankin minulla on mies, joka ei petä ja tiedän, että en voisi itse ikinä pettää häntä. Luotan häneen 100% ja hän on paras ystäväni, ollut jo vuosia.

Halusin kirjoittaa tämän "tarinan" ikäänkuin rohkaisuksi sille, että vaikka parisuhderintamalla tuntuisi epäonniselta, mikään ei ole mahdotonta. Olen joutunut käymään läpi raskaan terapian ja analysoimaan mikä meni pieleen aiemmissa suhteissani ja omassa elämässäni, enkä olisi ikinä uskonut, että elämän suuri Rakkaus löytyy näin läheltä.

Elämä on todella yllätyksiä täynnä!

anteeksi vaan sitä alkuhuumaa. Sen jälkeenkin pitäisi periaatteessa yhteiselo sujua hyvin. Katotaan, miten käy.

 

[ed.]

Itse olen aviossa ollut yli 20 v. Viime kesänä vietimme sen kunniaksi ihanat juhlat.

 

[ed.]

Riidanhaluiset ei kovinkaan hyvin pitkään yhteiseloa vietä. Itse emme huutele, raivoa, emmekä heittele tavaroita. Erimielisyydet hoidetaan keskustelemalla.

 

[Olen kateellinen]

Huomasin muuten, että Alberoni on kirjoittanut myös kateudesta

Ne mitkä tiedän: Erotiikka, Häälento, Kateus, Rakastaminen, Rakastuminen, Ystävyys, olen myös lukenut. Siitä on pitkä aika ja saattaa olla sen jäkeen ilmestynyt lisääkin.

Olen useammin kuin kuin kerran rakastunut, mikä on tietysti mahdollista jatkossakin.

 

[Olen kateellinen]

'Päätös vaihtaa' ystävyyssuhde parisuhteeseen on selkeästi aiheuttanut aivan klassisen symbioosi-hurmos-vaiheen…

Rakastuminen ei ala päätöksellä, eikä sitä aiheuta parisuhde, vaan yhteiselämän aloittaminen on ennemminkin estävä tekijä.

* Tennov: Rakastuminen loppuu alkuunsa, jos rakastumisen kohteen havaitaan vastaavan tunteisiin: hylätyksi tulemisen pelko aiheuttaa tuskaa, mutta kasvattaa myös intohimoa, joskus oikea toivon ja epävarmuuden koostumus pitää sitä yllä vuosikymmeniä. *

…tapahtuu jokaisen rakkaussuhteen alussa, riippumatta sen alkutavasta.

Näyttää siltä ettet tunnusta kaikkia rakkauden eri muotoja tai toimivuutta. Siten oletus alkuhuuman välttämättömyydestä on ymmärrettävä.

Sekä rakastumisen että rakastamisen tunnusmerkkejä voi nähdä, mutta myös niiden vasta-aiheita. Nähdäkseni rakastuminen tiedostamattomana ja ehdottomana kumoutuu varsin tehokkaasti, kun sen sijaan rakastaminen (tahdonasiana) ei.

Mutta koska elämä todella tarjoaa yllätyksiä… osa tulee ns 'annettuna', on todennäköistä teidänkin kohdalla joutua johonkin sellaiseen, jota ette osanneet mitenkään ennakoida…

Huomautan ettei tässä ole kysymys pelkästään tahdosta. On sattumalta löytynyt ystävä ja syntynyt ystävyys, mikä on (sanoisin, helpointa mahdollista) rakkautta, koska se on aina molemminpuolista, ja toisiaan voi ymmärtää jatkuvasti. Se voi ulkopuolisesta vaikuttaa symbioosilta, mutta on tarkkaan ottaen juuri sen vastaista (erillisyyshakuista samastumista).

Osalle pariskunnista muodostuu ajan kuluessa haasteeksi kestää sitä 'miltei itsestään soljuvaa arkielämää'. Monet palikat ovat kuitenkin suhteessanne kohdallaan ja toivottavasti se soljuu yhtä mutkattomasti itsestään, kuten tähänkin asti.

Minkä ihminen ymmärtää (erilaisuudenkin), hän helposti hyväksyy (ei riitaa). Siitä mitä ei pysty hyväsymään tulee helposti riitaa.

Tunnettu ilmiö on riitaisat ns. vuoristoratasuhteet. Ne ovat tutkitusti kiihkeitä ja kestäviäkin. Ehkä selitys on että rakastuminen pitää ne koossa ja intohomo pitkittyy vuodesta toiseen.

Olen kovin miettinyt miksi rakastumista sanotaan rakkaudeksi, kun sen voima on etupäässä kaikessa muussa kuin rakastamisessa. Kai juttu on sitten niin että hänestä, jota ajoittain saattaa rajustikin vihata, on silloin niin riippuvainen, että ikäänkuin väkisin yrittää rakastaa ja onnistuukin siinä (aikansa kutakin).

– Kun rakkauspakko on paidassa, surupusero joutaa pesuun –

 

[Alkuperäinen aloittaja]

anteeksi vaan sitä alkuhuumaa. Sen jälkeenkin pitäisi periaatteessa yhteiselo sujua hyvin. Katotaan, miten käy.

No, kuten tuossa jo jossain muussa viestissä kävi ilmi, niin tätä "alkuhuumaa" on nyt kestänyt yli vuoden ja suhde tässä muodossa vain paranee päivä päivältä, joten en jaksa olla niin kyyninen, että alkaisin odotella jotain suurta romahdusta, vaan nautin joka hetkestä. Toisenlaisestakin on kokemusta, kuten kerroin.

Totesin jo aiemmin, että olemme siipan kanssa tunteneet jo yli kymmenen vuotta, joista parhaimpia ystäviä jo miltei saman verran eli koska olemme tähänkin asti tulleet erinomaisesti toimeen, en keksi mitään syytä miksi emme tulisi jatkossakin. Koemme kummatkin, että olemme ns sielunkumppaneita (jos sellaisia ylipäänsä on olemassa) tai toistemme kadonneet "kaksospuoliskot", niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Tämä fiilis on vain vahvistunut näinä vuosina ja olemme pohtineet sitä useasti.

Noin muuten mukava nähdä, että keskustelunavaukseni on poikinut muutenkin mielenkiintoista viestittelyä. Lueskelen näitä juttuja ikäänkuin taustalla, koska en tänne palstalle joka päivä ehdi. Eli jatkakaa ihmeessä!

 

[Olen kateellinen]

sielunkumppaneita (jos sellaisia ylipäänsä on olemassa) tai toistemme kadonneet "kaksospuoliskot"

Eri nimiä samalle asialle. Jotkut selittävät tätäkin ilmestyksenomaista kohtaamisen kokemusta entisillä elämillä ja todistellen edellen sielunvaellukseltakin tuntuvaa juttua ns. sivupersoonailmiöillä. Aiheesta kirjoitti erittäin perehtyneesti muistaakseni Jarl Fahler kirjan: Et ole yksin.

Tämä fiilis on vain vahvistunut näinä vuosina ja olemme pohtineet sitä useasti.

Suosittelen teille Alberonin kirjoja Ystävyys, Erotiikka ja Rakastaminen.

 

[provo se on]

piste.

 

[Alkuperäinen aloittaja]

piste.

Ai mikä on provo, alkuperäinen viestini?

Ei ole, ihan tosielämää Mies nukkuu juuri olkapäätäni vasten raskaan työviikon jälkeen, kun teki meille ensin ihanan ilta-aterian ja skoolattiin kuohuviinillä yhden työmenestykseni vuoksi. Elämä on vihdoin ihanaa!

 

[Xy1]

Rakastuminen ei ala päätöksellä, eikä sitä aiheuta parisuhde, vaan yhteiselämän aloittaminen on ennemminkin estävä tekijä.

* Tennov: Rakastuminen loppuu alkuunsa, jos rakastumisen kohteen havaitaan vastaavan tunteisiin: hylätyksi tulemisen pelko aiheuttaa tuskaa, mutta kasvattaa myös intohimoa, joskus oikea toivon ja epävarmuuden koostumus pitää sitä yllä vuosikymmeniä. *





Sekä rakastumisen että rakastamisen tunnusmerkkejä voi nähdä, mutta myös niiden vasta-aiheita. Nähdäkseni rakastuminen tiedostamattomana ja ehdottomana kumoutuu varsin tehokkaasti, kun sen sijaan rakastaminen (tahdonasiana) ei.



Huomautan ettei tässä ole kysymys pelkästään tahdosta. On sattumalta löytynyt ystävä ja syntynyt ystävyys, mikä on (sanoisin, helpointa mahdollista) rakkautta, koska se on aina molemminpuolista, ja toisiaan voi ymmärtää jatkuvasti. Se voi ulkopuolisesta vaikuttaa symbioosilta, mutta on tarkkaan ottaen juuri sen vastaista (erillisyyshakuista samastumista).



Minkä ihminen ymmärtää (erilaisuudenkin), hän helposti hyväksyy (ei riitaa). Siitä mitä ei pysty hyväsymään tulee helposti riitaa.

Tunnettu ilmiö on riitaisat ns. vuoristoratasuhteet. Ne ovat tutkitusti kiihkeitä ja kestäviäkin. Ehkä selitys on että rakastuminen pitää ne koossa ja intohomo pitkittyy vuodesta toiseen.

Olen kovin miettinyt miksi rakastumista sanotaan rakkaudeksi, kun sen voima on etupäässä kaikessa muussa kuin rakastamisessa. Kai juttu on sitten niin että hänestä, jota ajoittain saattaa rajustikin vihata, on silloin niin riippuvainen, että ikäänkuin väkisin yrittää rakastaa ja onnistuukin siinä (aikansa kutakin).

– Kun rakkauspakko on paidassa, surupusero joutaa pesuun –

Etpä ole tainnut koskaan kokea oikeaa rakastumista ja rakkautta parisuhteessa, kun kirjoitat läpiä pääsi. Rakastunut pari voi hyvinkin elää riidoitta vuosikaudet ja silti intohimo säilyy vuodesta toiseen.

 

[Olen kateellinen]

Etpä ole tainnut koskaan kokea oikeaa rakastumista

Siitä nyt ei voi erehtyä. Jokainen kokenut tietää varmasti ja jos on epävarma niin ei ole sitten kokenut.

ja rakkautta parisuhteessa,

Tämä on jo huomattavasti monimuotoisempi juttu. Kuka mitäkin rakkautena pitää, vaikka jopa mustasukkaisuutta.

Rakastunut pari voi hyvinkin elää riidoitta vuosikaudet ja silti intohimo säilyy vuodesta toiseen.

Toki voi, mutta on harvinaistakin harvinaisempaa.