O
^.O
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Maslowi:Maslowin tarvehierarkiateorian mukaan seksi on vasta sekundäärinen tarve ihmiselle. Siis toisarvoinen. Primäärejä tarpeita ovat ravinto (ruoka + juoma), suoja (kämppä, asunto, luola tai maja) ja lepo.
Toissijaisina tarpeina tulevat vasta seksi (=suvunjatkaminen), huvitukset, kulttuuri, sosiaaliset suhteet jne.
Kun kerran ap:n liitossa primääritarpeet täyttyvät, niin kaikki siitä ylöspäin onkin pelkkää luxusta. So, dont't worry! Be happy!
Maslow oli väärässä. Suvunjatkaminen on ensisijainen toimitus ja kaikki muut toiminnot tapahtuvat vain siksi, että ne turvaisivat elämän jatkumisen tuohon hetkeen saakka. Monet luonnossa olevat eläinlajit kokevat kuolemansa välittömästi paritumisen jälkeen, joko niiden partnerin ja/tai jälkeläisten syödessä ne tai yksinkertaisesti elinvoimien ehtyessä.
Ihmisellä halutaan väittää olevan ylevämpiä periaatteita, mutta kaikki meidänkin toiminnot näkyvät raadollisuudessaan perustuvan vain suvunjatkamiseen. Varallisuuden ja menestyksen keräämisen taustalta pilkottaa vain se sama vanha eli halu turvata omat jälkeläiset. Nekin jotka ovat valinneet vapaaehtoisen lapsettomuuden tietämättään pakertavat toisten jälkeläisten hyväksi. Laji tuolloin voittaa vaikka yksilöt häviävät.
Mitä ketjun aloittajan parisuhteen kiemuroihin tulee, niin pakko se on myöntää, että jos miehellä vain seisoo edes pillereiden voimalla, niin hän etsii myös mahdollisuutta toteuttaa seksuaalisuuttaan. Riippuu sitten parisuhteen muista tekijöistä kuinka paljon hän on valmis riskeeraamaan. Jos parisuhde alkaa olla hänen mielestään yhdentekevä, ei estettä etsiä toista naista juurikaan ole. Eri miehillä on erilaiset näkemykset siitä, miksi ylipäätään lähteä parisuhteeseen, mutta väitänpä, että teillä täytyy olla todella jotain hyvin tärkeitä yhteisiä intressejä (harrastuksia,yms) yhdessä pysyäksenne jos seksi ei parisuhteessa toimi, koska miehen kannalta yksin eläminen on aina paljon helpompaa ja mukavampaa kuin parisuhde ellei nainen ole sitten ihan täysi kotiorja jossa on kaikki kodinhoitotoiminnot plus miehen elatustoiminto.
Raakaa, eikö totta ? Mutta joskus kannattaa ottaa asia esille sellaisenaan, eikä yrittää turhaa kaunistella sitä millaisia me miehet usein olemme.
P.S. Jos olet sitä mieltä, että pillerit vie halut, niin onhan niitä muitakin tapoja ehkäistä.