...toivottavasti joku jaksaa lukea....
Oli aika jolloin asuin 150 neliön uudessa talossa, se oli aika jolloin koin todella rankkaa fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä lasteni isältä...
...mutta tuli päivä jolloin mies löi minua selvinpäin lasten nähden ja haukkui ja tiputti portaat, minä lähdin. Viimeiset voimani ja itsetunnon rippeeni keräsin ja lähdin lasten kanssa.
...naapuri kunnassa on mummullani asunto jossa asuin ensimmäisen kuukauden. Olo oli sekava, oli mukava päästä hetkeksi "valmiiseen asuntoon" ja olipa ,leikkikenttäkin vieressä.
...saimme omasta kunnasta oman asunnon, meillä ei ollut mitään, muuta kuin tyhjä asunto. Sain hommattua sängyn ja lapsille lelu hyllyt,keittiön pöydän,lipaston ja yhden jalkalampun. Onneksi oli kevät ja valastumassa koska ensimmäiseen 4 kuukauteen ei meillä ollut lamppuja,paitsi tuo olkkarin jalkalamppu.Ensimmäiset astiat haimme velaksi tutulta kaupan pitäjältä, minulle ja lapsille oli jokaiselle omat mukit lusikat yms.Tutut antoivat kattiloita yms. Saimme sossulta avustuksena pesukoneen joka auttoi kyllä arkea. Myöhemmin saimme (puoli vuotta tässä asuneena )avustuksena mikron ja telkkarin, kiitos näistä kuuluu kai veronmaksajille
-. Itkin kun nämä tulivat. Vielä vuolaammin itkin kun pappa maksoi lapsille omat sängyt jouluksi, itkin onnesta. Puolen vuoden aikana itkin onnesta aika usein, jo sekin että postinkantaja äitini toi oven taakse yöllä postireissulla ruokapussin lämmitti sydäntä niin paljon että itku tuli, vaikkei meillä nälkää nähty ruoka oli joka päivä pöydässä. Entinen mies kävi vittuilemassa kotona että aika kolkko on ja pälä pälä, mutta minä olin päässyt pois, minun ei tarvinnut pelätä, minä olin vapaa.
...Sieltä noustiin pikku hiljaa,tuli mattoja, tuli leluja,on kirjahylly, keittiön pöytä ja mikä ihaninta löysin kierrätyksestä iso tyynyisen IKEAN sohvan ILMAISEKSI, se oli löytö josta itkin =) , kierrätykset ja kirpparit olivatkin mamman lempipaikkoja ja ovat vieläkin...
...aika usein katselen ilolla tätä asuntoa joka rakennettiin kohta 2 vuodessa, itku pääsee vieläkin välillä ..ONNESTA...Pohjalta noustiin, pikku hiljaa mutta noustiin.
..löysin vielä matkan varrella ihanan miehen, sellaisen joka kunnioittaa, sellaisen joka jakaa tämän elämän tasavertaisena minun kanssa.
..vaikka nytkin kulunut vuosi on tuonut murhetta mukanaan, niin minulla on ollut oma pesä jossa ne surra rauhassa ja tämä pesä on ihana kaksio pesäke, ei se tila ja hienous ja se että sinulla olisi kaikki vaan se että olet onnellinen elämässäsi, minua ei tehnyt onnelliseksi hieno talo ja kaikki koska se ihminen jonka kanssa jaoin sitä ei kohdellut minua ihmisenä vaan eläintäkin alempana.
Oli aika jolloin asuin 150 neliön uudessa talossa, se oli aika jolloin koin todella rankkaa fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä lasteni isältä...
...mutta tuli päivä jolloin mies löi minua selvinpäin lasten nähden ja haukkui ja tiputti portaat, minä lähdin. Viimeiset voimani ja itsetunnon rippeeni keräsin ja lähdin lasten kanssa.
...naapuri kunnassa on mummullani asunto jossa asuin ensimmäisen kuukauden. Olo oli sekava, oli mukava päästä hetkeksi "valmiiseen asuntoon" ja olipa ,leikkikenttäkin vieressä.
...saimme omasta kunnasta oman asunnon, meillä ei ollut mitään, muuta kuin tyhjä asunto. Sain hommattua sängyn ja lapsille lelu hyllyt,keittiön pöydän,lipaston ja yhden jalkalampun. Onneksi oli kevät ja valastumassa koska ensimmäiseen 4 kuukauteen ei meillä ollut lamppuja,paitsi tuo olkkarin jalkalamppu.Ensimmäiset astiat haimme velaksi tutulta kaupan pitäjältä, minulle ja lapsille oli jokaiselle omat mukit lusikat yms.Tutut antoivat kattiloita yms. Saimme sossulta avustuksena pesukoneen joka auttoi kyllä arkea. Myöhemmin saimme (puoli vuotta tässä asuneena )avustuksena mikron ja telkkarin, kiitos näistä kuuluu kai veronmaksajille
-. Itkin kun nämä tulivat. Vielä vuolaammin itkin kun pappa maksoi lapsille omat sängyt jouluksi, itkin onnesta. Puolen vuoden aikana itkin onnesta aika usein, jo sekin että postinkantaja äitini toi oven taakse yöllä postireissulla ruokapussin lämmitti sydäntä niin paljon että itku tuli, vaikkei meillä nälkää nähty ruoka oli joka päivä pöydässä. Entinen mies kävi vittuilemassa kotona että aika kolkko on ja pälä pälä, mutta minä olin päässyt pois, minun ei tarvinnut pelätä, minä olin vapaa....Sieltä noustiin pikku hiljaa,tuli mattoja, tuli leluja,on kirjahylly, keittiön pöytä ja mikä ihaninta löysin kierrätyksestä iso tyynyisen IKEAN sohvan ILMAISEKSI, se oli löytö josta itkin =) , kierrätykset ja kirpparit olivatkin mamman lempipaikkoja ja ovat vieläkin...
...aika usein katselen ilolla tätä asuntoa joka rakennettiin kohta 2 vuodessa, itku pääsee vieläkin välillä ..ONNESTA...Pohjalta noustiin, pikku hiljaa mutta noustiin.
..löysin vielä matkan varrella ihanan miehen, sellaisen joka kunnioittaa, sellaisen joka jakaa tämän elämän tasavertaisena minun kanssa.
..vaikka nytkin kulunut vuosi on tuonut murhetta mukanaan, niin minulla on ollut oma pesä jossa ne surra rauhassa ja tämä pesä on ihana kaksio pesäke, ei se tila ja hienous ja se että sinulla olisi kaikki vaan se että olet onnellinen elämässäsi, minua ei tehnyt onnelliseksi hieno talo ja kaikki koska se ihminen jonka kanssa jaoin sitä ei kohdellut minua ihmisenä vaan eläintäkin alempana.
:flower:
