Huoh, tuossa katsellessani maassa tuhisevaa 3,5 vuotiasta sekarotuista rakasta tyttökoiraani, on vaikeaa kuvitella aikaa noin vuosi sitten.
Siitä on tullut nyt kuluneeksi noin vuosi kun pakkasin tuon pikkuisen koiran autooni, sen enempiä ajattelematta. Tutustuin Nettaan alunperin hevostallilla, johon minut oli kutsuttu eläinten huonojen olojen takia, puhumaan ja opastamaan hevosten omistajaa ja tallin pitäjää. Hän oli ns. niitä vanhoja hevosaikoja edelleenkin tunnustava. Nettaan ihastuin heti, vaikkei hän paljon meihin vieraisiin ihmisiin uskaltanutkaan kontaktia ottaa. Tuo pikkuinen, laiha takkukasa juoksi pitkät matkat hevosten vierellä meidän käydessä lenkillä ja alkoi pikkuhiljaa tulla jo rapsuteltavaksikin.
Eräänä iltana kun olin kotiin lähdössä, totesi paikan omistaja että jos haluasin voisin ottaa Netan mukaani. En ajatellut varmasti sillä hetkellä tippakaan järjellä, saatikka ammatti-ihmisen sellaisella, otin mukaani koiran, joka ei omistanut edes kaulapantaa ja pelkäsi erityisesti miehiä. Olimme aiemmin neuvotelleet parin hevosen myynnistä, mutta koska kauppoja ei tullut tämä oli ilmeisesti jokin ns. lohdutus, etten suuttuisi. Omistaja kun tuolloin todellakin apuani tarvitsi.
Ja voitte vain kuvitella mitä vanhempani ajattelivat minun viedässä tuon ihme otuksen heidän kotiinsa, asuin tuolloin väliaikaisesti heillä.
Ensimmäisinä viikkoina kaikki yhteinen aikamme meni luottamuksen rakentamiseen, tuo ei uskonut millään etten häntä hylkää. Seurasi vessaan ja joka paikkaan mukana, ainoastaan kotona uskalsi nukkua, muualla pelkäsi tulevansa jätetyksi. Tai nukkuihan tuo lopulta muuallakin, tosin ainoastaan jos pääsi syliin makaamaan. Kaikkia kovia ääniä pelkäsi, tai palkäsi oikeastaan kaikkea, etenkin sitä jos joku korotti ääntään tai heilautti äkisti kättään.
Miehiä ei päässyt paria metriä lähemmäs, ne kierrettiin kaukaa. Kaikki muut paitsi isäni. Iltaisin vedin koiran sohvalle päälleni makaamaan, näin näytin että hän on tässä laumassa muutakin kuin nyrkkeilysäkki, eikä hänen tarvitse koko ajan nöyristellä ja madella. Uskalsipas tuo sitten eräänä iltana jopa jo katsoa minun ruokalautastani..
Aluksi vastaan tuli kaikenlaisia ongelmia, Netta esim. puri mustasukkaisena bichon frise poikaamme, ei osannut jakaa sitä yhtäkkiä saamaansa huomiota. :/ Myös syöminen tuotti ongelmia, hän ei meinannut ymmärtää mitä nuo pienet kovat pallerot ruokakupissa olivat. Aiemmin ruokavalio kun oli koostunut pääasiassa makaronista ja paistetusta kananmunasta. Eläinlääkärikäyntejäkin tuli rokotusten ja muiden terveysasioiden hoidon takia melkoisen paljon viime syksylle.
Nyt vuotta myöhemmin tuo samainen koira on saanut 4 kg lisää painoa ja on vaihtanut kokonaan karvansa. Hän ei ole enää se pelokas pieni koira, vaan tervehtii innolla uusia ihmisiä, myös miehiä ja vaatii rapsutuksia ja huomiota osakseen.
Hän on ymmärtänyt, ettei häntä mihinkään hylätä ja jääkin iloisena välillä maalle entisten appivanhempieni hoitoon. Hän rakastaa huomiota yli kaiken, kiipeää edelleenkin välillä syliin nukkumaan, on oppinut hieman käyttäytymään muiden koirien kanssa ja hoivaa meidän frettipoikiamme.
Koulutuskin on edennyt hyvin, vapaanaolot, luoksetulot ja istumiset ja muut jutut sujuvat ongelmitta. Ei lähde edes pupuja jahtaamaan kun kielletään, menee jopa silloin maahan kun hieman huutaa perään.. Syksymmällä päästään varmaan opettelemaan myös pulkanvetoa. Hihnassa olo on edelleenkin hieman vetämistä, mutta ymmärrän tuon kun yhtäkkiä siinä piti alkaa kaupungissa kulkemaan.. Sivullinen ei tuosta edes huomaa että on joskus huonosti kohdeltu, vaikka kovia pamauksia ja joitakin uusia asioita vielä säikkyykin. Ja imuri on elämän kammottavin asia numero 1.
Nyt voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että päivääkään en ole katunut en edes vaikeina aikoina. Ja joskus kun se aika koittaa että hän vanhenee ja meidät jättää, niin se tulee olemaan yksi pahimmista kohtaamisistani asioista. Nyt taidamme siirtyä molemmat tuonne makuuhuoneeseen ja käskeä ukon mukaan.. :saint:
Tuossa vielä Netta meidän vanhuksen kanssa ja Netta uudessa kotikaupungissaan iltaa viettämässä ja rantailemassa.
http://www.aijaa.com/viewer.php?id=32946
http://www.aijaa.com/viewer.php?id=32945<br><br>
Siitä on tullut nyt kuluneeksi noin vuosi kun pakkasin tuon pikkuisen koiran autooni, sen enempiä ajattelematta. Tutustuin Nettaan alunperin hevostallilla, johon minut oli kutsuttu eläinten huonojen olojen takia, puhumaan ja opastamaan hevosten omistajaa ja tallin pitäjää. Hän oli ns. niitä vanhoja hevosaikoja edelleenkin tunnustava. Nettaan ihastuin heti, vaikkei hän paljon meihin vieraisiin ihmisiin uskaltanutkaan kontaktia ottaa. Tuo pikkuinen, laiha takkukasa juoksi pitkät matkat hevosten vierellä meidän käydessä lenkillä ja alkoi pikkuhiljaa tulla jo rapsuteltavaksikin.
Eräänä iltana kun olin kotiin lähdössä, totesi paikan omistaja että jos haluasin voisin ottaa Netan mukaani. En ajatellut varmasti sillä hetkellä tippakaan järjellä, saatikka ammatti-ihmisen sellaisella, otin mukaani koiran, joka ei omistanut edes kaulapantaa ja pelkäsi erityisesti miehiä. Olimme aiemmin neuvotelleet parin hevosen myynnistä, mutta koska kauppoja ei tullut tämä oli ilmeisesti jokin ns. lohdutus, etten suuttuisi. Omistaja kun tuolloin todellakin apuani tarvitsi.
Ja voitte vain kuvitella mitä vanhempani ajattelivat minun viedässä tuon ihme otuksen heidän kotiinsa, asuin tuolloin väliaikaisesti heillä.
Ensimmäisinä viikkoina kaikki yhteinen aikamme meni luottamuksen rakentamiseen, tuo ei uskonut millään etten häntä hylkää. Seurasi vessaan ja joka paikkaan mukana, ainoastaan kotona uskalsi nukkua, muualla pelkäsi tulevansa jätetyksi. Tai nukkuihan tuo lopulta muuallakin, tosin ainoastaan jos pääsi syliin makaamaan. Kaikkia kovia ääniä pelkäsi, tai palkäsi oikeastaan kaikkea, etenkin sitä jos joku korotti ääntään tai heilautti äkisti kättään.
Miehiä ei päässyt paria metriä lähemmäs, ne kierrettiin kaukaa. Kaikki muut paitsi isäni. Iltaisin vedin koiran sohvalle päälleni makaamaan, näin näytin että hän on tässä laumassa muutakin kuin nyrkkeilysäkki, eikä hänen tarvitse koko ajan nöyristellä ja madella. Uskalsipas tuo sitten eräänä iltana jopa jo katsoa minun ruokalautastani..
Aluksi vastaan tuli kaikenlaisia ongelmia, Netta esim. puri mustasukkaisena bichon frise poikaamme, ei osannut jakaa sitä yhtäkkiä saamaansa huomiota. :/ Myös syöminen tuotti ongelmia, hän ei meinannut ymmärtää mitä nuo pienet kovat pallerot ruokakupissa olivat. Aiemmin ruokavalio kun oli koostunut pääasiassa makaronista ja paistetusta kananmunasta. Eläinlääkärikäyntejäkin tuli rokotusten ja muiden terveysasioiden hoidon takia melkoisen paljon viime syksylle.
Nyt vuotta myöhemmin tuo samainen koira on saanut 4 kg lisää painoa ja on vaihtanut kokonaan karvansa. Hän ei ole enää se pelokas pieni koira, vaan tervehtii innolla uusia ihmisiä, myös miehiä ja vaatii rapsutuksia ja huomiota osakseen.
Hän on ymmärtänyt, ettei häntä mihinkään hylätä ja jääkin iloisena välillä maalle entisten appivanhempieni hoitoon. Hän rakastaa huomiota yli kaiken, kiipeää edelleenkin välillä syliin nukkumaan, on oppinut hieman käyttäytymään muiden koirien kanssa ja hoivaa meidän frettipoikiamme.
Koulutuskin on edennyt hyvin, vapaanaolot, luoksetulot ja istumiset ja muut jutut sujuvat ongelmitta. Ei lähde edes pupuja jahtaamaan kun kielletään, menee jopa silloin maahan kun hieman huutaa perään.. Syksymmällä päästään varmaan opettelemaan myös pulkanvetoa. Hihnassa olo on edelleenkin hieman vetämistä, mutta ymmärrän tuon kun yhtäkkiä siinä piti alkaa kaupungissa kulkemaan.. Sivullinen ei tuosta edes huomaa että on joskus huonosti kohdeltu, vaikka kovia pamauksia ja joitakin uusia asioita vielä säikkyykin. Ja imuri on elämän kammottavin asia numero 1.
Nyt voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että päivääkään en ole katunut en edes vaikeina aikoina. Ja joskus kun se aika koittaa että hän vanhenee ja meidät jättää, niin se tulee olemaan yksi pahimmista kohtaamisistani asioista. Nyt taidamme siirtyä molemmat tuonne makuuhuoneeseen ja käskeä ukon mukaan.. :saint:
Tuossa vielä Netta meidän vanhuksen kanssa ja Netta uudessa kotikaupungissaan iltaa viettämässä ja rantailemassa.
http://www.aijaa.com/viewer.php?id=32946
http://www.aijaa.com/viewer.php?id=32945<br><br>