Onko vanhemmalla oikeus puuttua lapsen päiväunien pituuteen pk:ssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
eikä se ole lapsen NUKUTTAMISTA jos hän päiväkodin nukkarissa nukahtaa 15 min. sadun aikana. Se on nukuttamista jos väkisin pidetään sängyssä 2-3h ja yritetään nukuttaa, eikä lapsi nukahda. Lepohetki pitää kaikilla lapsilla olla päiväkodissa eli rauhoittuvat sadun ajaksi ( tai musiikin kuunteluun tmv. ) jos tässä ajassa ei nukahda niin ei ketään NUKUTETA! Jos lapsi nukahtaa lepohetken aikana niin hän selvästi tarvitsee päiväunet ja on väsynyt.

Teidän jutuista saa ihan sen kuvan kuin hirviöhoitajat pitäisivät lapsia väkisin sängyissään suunnilleen kiinni pitämällä ja syöttäisivät unilääkettä niille kun mokomat menevät nukahtamaan!

Enemmän ne kotiäidit lapsiaan NUKUTTAVAT.

ehkä ylireagoit..en ole saanut samanlaista kuvaa hoitajista kuin sinä.
mutta sun kirjoituksesista saa kuvan että äidit haluaa lapset väkisin nukkuun kuudelta että saavat omaa aikaa vaikka tästä ei kyse ole vaan myös vanhemmilla on oikeus pitempiin yöuniin että jaksaa käydä töissä ja pyörittää kotia..
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
meillä syksyllä 4v täyttänyt tyttö alkoi valvoa joka ilta 00 asti koska annettiin nukkua parin tunnin päikkärit. Sanoin sitten etteivät laittaisi enää päikkäreille, vastaukseksi sain lastent.opettajalta kuulla että on sitten hankalaa jos yksi valvoo ja kaikki muut nukkuvat, koska häntä ei silloin voi olla kukaan valvomassa. Että kaikkien ainakin pitää levätä, ei voi olla niin että osa valvoisi...jännä että kaikki muut 4v nukkuvat vielä päikkäreitä, meillä tytöltä kotona jäi kolmevuotiaana kokonaan päikkärit.
Toinen hoitaja sanoi että hoitajienkin pitää saada silloin tauot kun lapset nukkuvat. Ilmeisesti se ei ole sitten vuorotellen mahdollista? Ikävää tuollainen "pakkolepuuttaminen"...
 
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta...

Meillä lapsi vasta 1v, jätti toiset päiväunet pois muutama kuukausi sitten. Ei vaan nukahtanut toisille enää vaikka kuinka vaunuissa lykkäili. Jos sattui nukahtamaan, nukahti yöunille vasta puolenyön aikaan.

Jos lapsi nukkuu yhdet pitkät unet ja illalla nukahtaminen venyy sen kolme tuntia, miksei voisi lyhentää päiväunista vähän ja lapsi nukahtaa ajoissa illalla? En vaan nyt oikein tajua ongelmaa tässä. Kyllähän sitä itselläkin rytmi kääntyy jos valvoo yöt ja nukkuu päivät. Miksei sitä lapsen unta voisi ohjata siihen yöhön kun se kuitnekin kaikille osapuolille on paras ratkaisu?

Ja sitten tämä kun jotkut täällä paasaa, että lapsen pitää saada nukkua kun nukuttaa. Annatteko te lapsenne syödäkin just sillon kun sattuu olemaan nälkä? Jos vaikka ei perunat maistunut ja tekis enemmän mieli ottaa keksiä? Kyllä minusta varsinkin monilapsisessa perheessä pitää olla selkät rytmit, että homma toimii ja varmasti ihan täyspäisiä lapsia tulee.
 
Päiväunien tarve on tosi yksilöllinen juttu, kaikki niitä ei vaan samalla tavalla tarvitse. Meillä jätti esikoinen päiväunet pois reilu 2 v iässä. Sitkeästi nukutin lasta päivisin pari tuntia kunnes nukahti, nukkui sitten vartin ja heräsi. Joten jonkin ajan kulututta totesin että antaa olla.

Kuopus jätti päiväunet lopullisesti pois 3 v:na perhepäivähoitajalla, ei vaan enää nukahtanut vaan makasi silmät auki koko lepoajan. Pph alkoi sitten järjestää pojalle muuta puuhaa lepoajaksi, kirjan lukemista tms. hiljaista. Sitä ennen oli jo pidempään sopimus, että poika nukkuu max tunnin, koska muuten meni iltanukahtaminen tosi myöhäiseksi. En tiedä onnistuuko pk:ssa mutta (meidän) pph:lla onnistui ainakin.
 
en jaksa lukea kokonaan joten vastaan ap:n kysymykseen ja kerron oman tarinan.

meillä sovittiin päiväkodin kanssa että tyttö sai nukkua vain max 1,5 tuntia koska vaikutti yöuniin niin ettei saatu illalla ajoissa nukkumaan vaikka herätys oli aamulla jo klo 5. tätit suhtautu asiaan hyvin; herättelivät joka päivä lapsen eikä antaneet nukkua liikaa.
 
olen puuttunut. 4v:n ei tarvitse nukkua kahden tunnin päiväunia päiväkodissa, sanoo tädit siihen mitä haluavat. Mutta, onneksi on sattunut ymmärtäväiset tädit ja antavat nukkua yleensä 0,5-1h, silloin harvoin kun lapsi nukahtaa.
Illat on kauheita ja siitä oravanpyöränä taas aamut, jos lapsi on nukkunut pk:ssa kauan.
 
Oliko jossain maininta, miten ap:n lapsi nukkuu viikonloppuisin päiväunet ja miten menee iltaisin nukkumaan?

Meidän 2-v alkoi jättämään päiväunia välillä väliin. Nyt 2,5 -veenä nukkuu pääsääntöisesti arkisin päiväunet 1 h ja nukkuu öisin n. 10 h. Viikonloppuisin nukkuu harvoin päiväunia ja nukkuu yöt 12 h. Nukkuu viikonloppuisin myös paremmin, viikolla enempi yöherätyksiä.
 
[QUOTE="unetar";25383077]Nette, ei sun lapsi nukahtais jos sitä ei väsyttäisi. Hän nukahtaa, joten hän tarvitsee unensa.[/QUOTE]

Hän on nukahtanut siksi, koska yöunet ovat jääneet liian lyhyiksi (n.8h) koska nukahtanut päikkäreiden takia vasta puoleltaöin. No, nyt siis kuulemma eivät enää pakota nukkumaan ja nukahtaa viimeistään 22 illalla eli normaalisti. Joutui vaan tästäkin ensiksi "vääntämään" pvk:ssa, koska on se niin hankalaa jos ei enää nuku päikkäreitä...
 
Voi herran jestas.. Eikö teillä muilla ole työpaikoilla ruoka/kahvitaukoa ilman että teet koko ajan samalla töitä? Onko palavereja jotka kuuluvat työhön ja jotka ovat pakko hoitaa edistääkseen työtä?

Lepoetket ovat aikoja jolloin päiväkodissa järjestetään palaverit, valvotaan naapuriryhmän palaverin ajan lapset, tehdään paperitöitä jotka ovat PAKOLLISIA ja jotka vievät aikaa ja jotka ovat asiakkaiden(eli lasten ja perheiden) parhaaksi ja kyllä pidämme myös kahvitauon, sillä ruokataukoa meille ei kuulu vaan syömme yhtä aikaa lasten kanssa(jos sinusta on joskus tuntunut yhden lapsen kanssa että ainut minkä ehdit syömään lämpimänä on jäätelö, niin arvatkaapa mitä se on 13 lapsen kanssa). Nämä kaikki pyritään järjestämään lepoaikoina siksi että ne kuormittavat silloin vähiten ryhmää, vai miltä teistä tuntuisi jos lapsenne olisi yhden aikuisen vastuulla 24 muun lapsen ohella hereillä oloaikana vain sen vuoksi että muut istuvat palaverissa?

Ja ap, kyllä voit esittää toiveen että lapsi herätettäisiin esim tunnin unien jälkeen tai esim. klo 13 tms.
 
[QUOTE="vieras";25382157]en ymmärrä miksi se lapsi pitää saada nukkuun jo 20,00. Se riittää kun sammuu 22 ja nukkuu päivällä. Pitää laskea koko vuorokauden nukkumis määrä yhteen.[/QUOTE]

Olen kyllä kirjoittanut että usein menee 22.30-23.30 asti ennen kuin nukahtaa, ja herää 5.45, ja nukkuu päiväkodissa 2,5 h. Eli ei tuosta tule riittävästi unta vuorokautta kohti alle 3-vuotiaalle.
 
[QUOTE="unetar";25382197]En jaksanut lukea koko ketjua, mutta jos lapsi nukahtaa päiväunille pääsääntöisesti 10-15 minuutissa, hän tarvitsee ne ehdottomasti, ilman kesken herättelyjä.

.[/QUOTE]

Siis voi hyvänen aika sentään. Tottakai lapsi on päivällä rättiväsynyt ja nukkuu 2,5 h päiväunet, jos on nukkunut 6-7 h yöllä!!! Jos olisi nukkunut enemmän yöllä, ei olisi päivällä niin väsynyt, ja nukkuisi vain noin tunnin verran!!!

Ja te joiden mielestä liian pitkät päiväunet eivät vaikuta nukkumaanmenoaikaan, kertokaas miksi vapaapäivinä kun lapsi nukkuu päivällä vähän yli tunnin unet, hän nukahtaa aina viimeistään klo 21? Tänäänkin nukahti 21.05, ja nukahtamiseen meni 5 min. Eli oli selvästi väsynyt. Mutta kun nukkuu päiväkodissa 2,5 h, ei ole tippaakaan väsynyt kuin vasta tuolloin 23 maissa, ja herätys tosiaan 5.45.

Sori vaan mutta minä en usko teitä jotka yritätte selittää ettei pitkät päiväunet vaikuta yöuniin.
 
äidille kerrotaan et nukkuin sen tunnin toiveesi mukaan, lapsi oikeesti nukkuikin 2 puoli tuntia.
Illalla ei mitään ongelmaa saada nukkuun 21-22
Äiti itse on rauhallinen ja hyvän tuulinen, nukkuin vain tunnin päivällä.

Tämä on testattu.

Vanhempien oma hermoilu hermostuttaa lapsen eikä se rauhoitu nukkumaan.
 
mussa on varmaa jotakin vikaa tai jotain mutta olen sanonut lasteni hoitopaikassa että saavat
nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.(eikä ikä ole vaikuttanut tähän)jos unta riittää,sitä tarvitsee.ja lapsille uni on todella tärkeää.
saampahan itse nauttia lapseni seurasta illalla pitempään,kun tuntuu että arki illat kuluvat aivan liian nopeaa...
 
äidille kerrotaan et nukkuin sen tunnin toiveesi mukaan, lapsi oikeesti nukkuikin 2 puoli tuntia.
Illalla ei mitään ongelmaa saada nukkuun 21-22
Äiti itse on rauhallinen ja hyvän tuulinen, nukkuin vain tunnin päivällä.

Tämä on testattu.

Vanhempien oma hermoilu hermostuttaa lapsen eikä se rauhoitu nukkumaan.

Mulla ei ole tapana kysyä paljonko lapsi nukkuu päiväkodissa. Mainitsevat, jos on jotain erityistä. Sitten meni muutama viikko, kun tuntui, että illat menivät ihan mahdottomiksi ja lasta ei meinannut saada nukkumaan millään. En edes epäillyt, että lapsi on nukkunut liian pitkään hoidossa, kun aiemminkin oli nukkunut saman verran. Hoitajat kertoivat, että olikin nyt nukkunut juuri sen muutaman viikon noin puoli tuntia myöhempään (uusi hoitaja ei ollut tiennyt toivomuksestamme herättää lapsi). Lapsi ei yleensä päikyssä nuku sovittua pidempään herättämättäkään., mutta oli sattunut olemaan kipeänä juuri ennen tuota kaksiviikkoista, joten oli unirytmi oli seonnut ja nappasi lisäunensa sitten päivästä eikä sitä meinattu saada palaamaan millään.

Kun taas palattiin takaisin aiempaan päiväunimäärään, iltaunet palasivat ennalleen ja aamutkin helpottivat.
 
[QUOTE="maikki";25384374]mussa on varmaa jotakin vikaa tai jotain mutta olen sanonut lasteni hoitopaikassa että saavat
nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.(eikä ikä ole vaikuttanut tähän)jos unta riittää,sitä tarvitsee.ja lapsille uni on todella tärkeää.
saampahan itse nauttia lapseni seurasta illalla pitempään,kun tuntuu että arki illat kuluvat aivan liian nopeaa...[/QUOTE]

Mutta mitäs sitten kun lasta ei meinaa saada aamulla millään hereille kun on nukunut 6-7 h yöunia, ja lapsi tappelee kybällä vastaan kun yritän saada hänet nousemaan, ja saattaa juosta itkien sänkyyn takaisin monta kertaa, ei suostu pukemaan, hokee vaan että tahtoo nukkua... usein joudun kantamaan hänet autoon puolinukuksissa, ja usein hän nukahtaa autoon matkalla, sekä päiväkodin lattialle kun vien hänet sinne, ja hoitotäti joutuu herättelemään. Kun hän on noin väsynyt, tottakai nukkuu päiväunia niin pitkään kuin annetaan nukkua, eli sen maksimin, 2,5 h, ja sitten ei saa yöllä taas unta.

Tuon lisäksi minä olen silmät ristissä aamuisin, koska mieluusti nukkuisin 7-8 h yössä, mutta lapsen takia ne jäävät usein 5-6 tuntiin.

Ei kyllä tulisi mieleenikään tässä tilanteessa ajatella että saan nauttia lapsen seurasta pidempään.
 
Mulla ei ole tapana kysyä paljonko lapsi nukkuu päiväkodissa. Mainitsevat, jos on jotain erityistä. Sitten meni muutama viikko, kun tuntui, että illat menivät ihan mahdottomiksi ja lasta ei meinannut saada nukkumaan millään. En edes epäillyt, että lapsi on nukkunut liian pitkään hoidossa, kun aiemminkin oli nukkunut saman verran. Hoitajat kertoivat, että olikin nyt nukkunut juuri sen muutaman viikon noin puoli tuntia myöhempään (uusi hoitaja ei ollut tiennyt toivomuksestamme herättää lapsi). Lapsi ei yleensä päikyssä nuku sovittua pidempään herättämättäkään., mutta oli sattunut olemaan kipeänä juuri ennen tuota kaksiviikkoista, joten oli unirytmi oli seonnut ja nappasi lisäunensa sitten päivästä eikä sitä meinattu saada palaamaan millään.

Kun taas palattiin takaisin aiempaan päiväunimäärään, iltaunet palasivat ennalleen ja aamutkin helpottivat.

Meidän päiväkodissa kertovat joka päivä kauanko lapsi on nukkunut.

Ja minun lapselleni sen tunti olisi sopiva päiväuniaika, sen verran nukuttuaan hän menee yöunille viimeistään 21 pintaan. (kuten tänäänkin, ja muulloinkin vapaapäivinä)
 
Tuosta tulee helposti kierre, lapsi on aamulla väsynyt kun yöllä nukkunut liian vähän, nukkuu pitkät päiväunet hoidossa ja illalla taas sit virtaa riittää ja uni ei ajoissa.
Juttele asiasta hoitajien kanssa, kerro että miten yöunille meno tahtoo venyä kotona jos hoidossa nukkuu yli 2 tuntia päiväunia. Ehdota että voitaisko kokeilla korjaantuisiko asia jos päiväunilta herätettäis vähän aikasemmin, esim vaikka puolentoista tunnin unien jälkeen.
 
[QUOTE="vieras";25384760]Tuosta tulee helposti kierre, lapsi on aamulla väsynyt kun yöllä nukkunut liian vähän, nukkuu pitkät päiväunet hoidossa ja illalla taas sit virtaa riittää ja uni ei ajoissa.
Juttele asiasta hoitajien kanssa, kerro että miten yöunille meno tahtoo venyä kotona jos hoidossa nukkuu yli 2 tuntia päiväunia. Ehdota että voitaisko kokeilla korjaantuisiko asia jos päiväunilta herätettäis vähän aikasemmin, esim vaikka puolentoista tunnin unien jälkeen.[/QUOTE]

Juuri tuollainen kierre on tullut, ja noin juuri meinaan puhua, ja ehdottaa että juurikin 1,5 h unien jälkeen herätettäisiin. Voisin seurata vaikuttaako se mitään yunien määrään.
 
Mun lapseni nukkuu päiväkodissa unensa, vaikka ei kotona olekaan päikkäreitä nukkunut kahteen vuoteen. Hoitopäivä väsyttää eri tavalla mitä kotona olo, on hälinää ja hulinaa.
Nukkuu sen 1,5-2 tuntia, nukahtaa silti kotona klo 20-20.30 välillä, herää aamulla ilman herättämistä klo 6.30 mennessä, mikä on hyvä, koska silloin ei tarvitse herätellä. Täyttää kohta 5.

Minäkin takkusin aikani ja odottelin, että lapsi on tarpeeksi väsynyt sänkyyn ja unille- äitiinsä ovat tulleet ja pärjäävät näköjään hyvinkin vähillä unilla..... kunnes sitten vain yksinkertaisesti alettiin laittaa lapset nukkumaan aikaisemmin ja kas, he tottuivat siihen ja muutnekin muutettiin illat rutiininomaisemmiksi.

Lapsen herättäminen kesken unien on aina ikävää, ja kasvavan lapsen aivot yhtälailla kuin aikuisenkin, tarvitsevat sitä unta aikansa, että terveys säilyy.
Siihen perustuen ei mielellään herätellä kesken syvän unen.

Harjoittelussa päiväkodilla sain kokea tämänkin- lapsi tuotiin aikaisin, oli jouduttu herättämään yöuniltaan, kitisi ja oli kauhean äkäinen, aamupalasta ei tahtonut tulla mitään koska väsytti ja kiukutti- aamupalahan syötiin päiväkodilla, ei kotona.
Sitten päiväuniltaan piti herättää tuntia aikaisemmin, että ehtii syömään välipalan koska äiti vie lapsen mukanaan rakennukselle eikä ole aikaa syöttää lasta siellä.
No, välipalan syönti oli yhtä tuskaa, se kun piti jälleen tehdä kellon kanssa, koska muuten äiti on pahalla päällä ja tuhahtelee kun ei taaskaan ole voitu toimia ajoissa. Lapsi oli 1 vuotias ja koko ajan itkuinen.
Tämä on ääriesimerkki.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="a p";25381303]Vai nukuttavatko yleensä lapsia niin kauan kuin parhaaksi näkevät? Kun 2 v 8 kk saa nukkua pk:ssa 2,5 h, se on ihan liikaa. Tämän takia lapsi on alkanut valvoa 22.30-23.30 saakka, ja kun herätys on jo 5.45, niin yöunet jäävät liian lyhyiksi, ja lapsi on todella väsynyt ja kiukkuinen aamuisin.

Kysyn toki päiväkodista heti maanantaina, mutta ajattelin vaan ensin kokeneemmilta kysyä, että onko edes mahdollista että joku lapsi nukkuisi vähemmän? Kun en usko kuitenkaan että kaikki nukkuvat noin kauaa, eiköhän joku muukin lapsi herää nukuttuaan 1-1,5 h. Ja minusta se olisi sopivampi päiväunien pituus.

Ja siis rutiinit yms. ovat samat kuin ennenkin, ja vielä joulukuussa lapsi nukahti aina kahdeksan jälkeen. Muttei enää.

Voiko lapsen unen tarve vähentyä yhtäkkiä? Todella rasittavaa koittaa 2-3 h saada lasta nukkumaan, kun toinen vaan karkailee sängystä, pomppii ja pelleilee pirteänä kuin peipponen... lisäksi kun itse herään klo 5.30, niin lapsen unien lisäksi omat unetkin jäävät vähiin, omasta ajasta puhumattakaan. Aiemmin menin itse klo 21 maissa nukkumaan.[/QUOTE]

Kannattaa varmasti aloittaa ottamalla selvä ensinnäkin mikä alle kolmevuotiaan unentarve on ja myös miten stressi vaikuttaa lapsen tarpeeseen nukkua (oleminen ryhmässä, erossa vanhemmista). Näihin kysymyksiin objektiivisen ja asiantuntevan vastauksen saa parhaiten googlaamalla neurofysiologejen ja kehityspsykologejen analyysiä unen tarpeesta. Kunhan tämä selvitetty vasta sitten kannatta pohtia miten lapsen unen tarpeeseen parhaiten myös päivähoidossa vastataan. Varmaa on että päivähoidon kasvattajat ovat tätä pohtineet ja myös tässä turvautuneet asiantuntioiden osaamiseen. Päivähoidon hoitokäytännöt eivät ole eri päiväkotien keksimiä juttuja.
 
Minä olen oikeasti sitä mieltä, että tuon ikäinen tarvitsee kunnon päiväunet. Ihan jokainen ja päiväunien määrä ei vaikuta yöuniin, vaan se on yleensä päin vastoin!

Minä taas olen aivan erimieltä. Meidän kaikki 4 lasta on jättänyt päikkärit kokonaan pois PUOLTOISTA-VUOTIAANA. Ei niitä olis saanu millään nukahtaan päivällä. Yöllä nukkuvat kellon ympäri 19-07 tai 18-06.. Mut meidän lapset hoidetaan kotona..
 
Kyllä me ollaan jouduttu lyhentämään tytön (2v) yöunia koska nukkuu niin pitkät päikkärit päiväkodissa. Tytön unentarve on aika tasan 13 h vuorokaudessa ja kun oli tottunut nukkumaan 12 h tunnin yöunet niin eipäs uni tullutkaan kun aloitti päiväkodissa. Viikonloppuisin saa nukkua tunnin päikkärit ja hyvin nukkuu silloin sen 12 h ja viikolla sitten 11 h kun herätyskin on niin aikaisin.

Mun mielestä pitkät päikkärit päiväkodissa on hyvä juttu, ei tunnu hoitopäivä niin pitkältä :) Ja kun nukkuu vähemmän yössä kotona, tarkoittaa se myös enemmän aikaa perheen seurassa.
 
Et paljon taida osata kuvitella mitä päiväkotiarki on , sinä , joka kirjoitit: "Suon kyllä hoitajilla kahvitunnin, mutta jos minun työhöni verrataan, niin kahvit juon yleensä työkavereiden kanssa useimmiten puhuessa samalla työasioita tai yksikseni samalla töitä tehden. Ja lounaat menevät samalla tavalla tai sitten asiakkaiden kanssa lounastaessa, joka on sekin työtä. (Ei nyt hirveän raskasta työtä, mutta kyllä tosiaan tulee tauot "luovutettua" töille lähes päivittäin.) "

Mitenkö luulet, että päiväkodin työntekijöiden "ruokahetket" kuluvat, ehkäpä noin 20 asiakkaan kanssa? Ja entä kahvitauot? Milloin puhutaan työasioita kun niitä ei ehdi eikä pidäkään puhua ryhmässä lasten kuullen?

Ja sille joka väitti määränneensä lapsen herätettäväksi 20min päästä, kai tuo oli Porvoon viesti. Älytöntä, enkä usko että siihen mikään päiväkoti suostuu.

Meidän kaupungissa on tehty yhteinen päätös siitä, että lapsia ei herätetä päiväunilta, vaan heräävät itsekseen esim. verhojen avaamiseen, pieneen kolinaan ja muuhun ääneen joka alkaa kuulua kun lapsia heräilee. Joka itsekseen nukahtaa, saa myös nukahtaa. Toki päiväunien pituus ei voi olla määrätön, kun ruokailut ovat molemmin puolin.
 

Yhteistyössä