Onko vanhemmalla oikeus puuttua lapsen päiväunien pituuteen pk:ssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="mama";25381582]Monet vanhemmat purnaavat päiväunista vain siksi että lapsi nukahtaisi viimeistään kahdeksalta illalla jotta saisi itse olla rauhassa. En myöskään ymmärrä sitä seikkaa, miksei koko perhe voi mennä nukkumaan vaikka kymmeneltä jolloin se pikkupilttikin taatulla nukahtaa kun kaikki valot ovat sammuksissa eikä kukaan kolistele. [/QUOTE]

Meillä päiväkoti ei onneksi anna lapsen nukkua kuin noin tunnin. Tuollakaan päiväunimäärällä lapsi ei nukahda kuin vasta kymmenen jälkeen. Ei siinä ole kyse mistään vanhempien rauhassa olemisesta vaan siitä, että jos nukahtaminen venyy, eivät vanhemmat saa enää nukuttua riittävästi, vaikka menisivät samaan aikaan nukkumaan. Eikä muuten pikkupiltti nuku vaikka kuinka hiljaista olisi, joskus olen itse nukahtanut ennen lasta häntä nukuttessani, ja saanut kirjasta päähän, kun pitää kuulemma lukea iltasatua. Meillä minä itse asiassa menen välillä nukkumaan jopa ennen lasta, jotta saan riittävästi unta. (Tosin heräänkin vähän ennen lasta työjärjestelyjemme vuoksi.)
 
[QUOTE="mama";25381514]Minua kiinnostaisi se seikka että tekeekö vanhemmat illalla mitään sen eteen että lapsi väsyisi iltaa kohden? Käyttekö ulkoilemassa niin että lapsi saa juosta itsensä väsyksiin?[/QUOTE]

No ilman muuta tehdään, leikitään joko sisällä tai ulkona. Useinmiten käydään tuossa viereisessä leikkipuistossa vielä alkuillasta.
 
[QUOTE="nanne";25381684]Juu, ei se tosiaan ollut tarpeeksi väsynyt ennen kun kello oli 16-17.

Ja ei, en opettanut lapselle, että sänky on leikkipaikka. Häntä kun ei vaan nukuttanut, niin puuhaili jatkuvasti jotakin. Itse en kiinnittänyt hänen toimintaansa huomiota, ainoastaan, kun nousi istumaan, niin laitoin takaisin makuulleen. Joka tapauksessa nyt meillä menee hyvin, kun päikkärit ovat jääneet. Lapsi nukkuu kuitenkin yöllä tosi hyvin ja neuvolan mukaan ainakaan mä en ole tässä mitään ryssinyt (palstan mukaan tietysti syy oli jotenkin minussa). :)[/QUOTE]

Jos laitat lapsen liian aikaisin sänkyyn niin varmasti käy niin että nukahtaminen on hyvin hankalaa.

Tietysti neuvola aina kannustaa. Muakin on kannustettu joissain asioissa vaikka tiedän tehneeni ihan väärin :D
 
[QUOTE="vieras";25381707]Jos laitat lapsen liian aikaisin sänkyyn niin varmasti käy niin että nukahtaminen on hyvin hankalaa.

Tietysti neuvola aina kannustaa. Muakin on kannustettu joissain asioissa vaikka tiedän tehneeni ihan väärin :D[/QUOTE]

Kerro, miten olisit itse tämän asian ratkaissut? :)
 
no en ole, koska meillä ei edes 6v ja 5v jaksa edes valvoa noin pitkään vaikka olisi nukkuneet kuinka pitkät päiväunet. Mitä ne pienet oikein tekee noin myöhään? varmasti nukahtaa jos koko muukin perhe on nukkumassa ja koko talo pimeänä. Yksinkö ne siellä touhuaa?

Kuten aiemmassa viestissä kerroin: Ei nukahda, jos ei nukuta. Juu ja touhuaa tosiaan vaikka yksin, tätä ei kyllä uskalla kokeilla, mitä nyt pari kertaa olen nukahtanut itse lasta nukuttaessa, sillä ei tiedä mitä täällä tapahtuisi, jos oikeasti alkaisi yksin nukkumaan lapsen ollessa hereillä. (Ja meillä lapsi osaa ihan itse laittaa ne valotkin.) Saattaa kyllä makoilla parikin tuntia sängyssä, ja pyytää lukemaan kirjoja, mutta kun ei nuku niin ei nuku.
 
[QUOTE="mama";25381582]Monet vanhemmat purnaavat päiväunista vain siksi että lapsi nukahtaisi viimeistään kahdeksalta illalla jotta saisi itse olla rauhassa. En myöskään ymmärrä sitä seikkaa, miksei koko perhe voi mennä nukkumaan vaikka kymmeneltä jolloin se pikkupilttikin taatulla nukahtaa kun kaikki valot ovat sammuksissa eikä kukaan kolistele. Ei se valvominen työssä käyvälle vanhemmallekkaan hyvä ole ja sitä omaa aikaa voi sitten yrittää ottaa viikonloppuna tai pyytää lapsille hoitoapua vaikka silloin.
Meillä 4v lapsi ei nuku päiväunis kuin harvakseltaan viikonloppuisin mutta viikolla hoitopäivinä nukkuu ja hyvä niin. On muutoin viiden aikaan jo niin äkäinen ja väsynyt että kukaan ei nauti olostaan eikä lapsenkaan ole hyvä olla. Ja kyllä 2,5-vuotias todellakin tarvitsee päiväunet, oli hoidossa tai ei!! 3 tuntia ehkä on liikaa ja missä niin kauan edes annetaan nukkua? Lapset menevät päiväunille kello 12.15 ja sitten luetaan satu...menee aikansa että lapset nukahtaa ja kyllähän sitä heräillään jo kahdelta kun välipala aikakin on puoli kolmelta. Ei lapsia tarvitse herättelemään mennä vaan avetaan nukkumishuoneen ovi auki ja aletaan muualla pitää vähän "meteliä", lapsi saa herätä itsekseen ja varmasti herääkin kolisteluun ja puheensorinaan...tämä on täysin toteutettavissa myös päiväkodissa.[/QUOTE]

Miten tämä kirjoituksesi liittyy aloitukseeni? Kerroinhan että meillä lapsi viikolla nukahtaa 23-23.30 välillä, ei se riitä aikuisellekaan, joka joutuu herätä viiden jälkeen. Kyse ei siis ole pelkästään oman ajan tarpeesta, vaan unen tarpeesta, että jaksaisi tehdä työtä.
 
Viime kesänä sain tuolloin 4,5 vuotiaalle tytölleni päiväkotiin neuvolasta kirjeen, jossa suositeltiin päiväunien rajoittamista max. tuntini. Perusteena kolmivuorotyö, yksinhuoltajuus ja lapsen iltariekkumiset (+ aamulla aikaisin todella vaikea saada hereille). Ainakin vielä on meillä tepsinyt. Nyt 3,5v tyttäreni annetaan toisinaan nukkua jopa 3 tuntia ja se on liikaa!
 
no en ole, koska meillä ei edes 6v ja 5v jaksa edes valvoa noin pitkään vaikka olisi nukkuneet kuinka pitkät päiväunet. Mitä ne pienet oikein tekee noin myöhään? varmasti nukahtaa jos koko muukin perhe on nukkumassa ja koko talo pimeänä. Yksinkö ne siellä touhuaa?

Toisille vanhemmille se aika kahdeksan-yhdeksän jälkeen illalla on sitä omaa, yhteistä aikaa. Hyvää ruokaa, leffa tai joku tv-sarja, seksiä, juttelua...

Ihan hyvin jaksaa kahteentoista asti aikuinen valvoa kumppanin kanssa ja lasten ei tartte siinä sivussa kukkua hereillä.

Tuossa ei edes ole mitään itsekästä tai outoa, omituisempaa on se, että koko perhe nukkuu ja valvoo samaan aikaan. Milloin vanhemmat hoitavat parisuhdettaan ja viettävät laatuaikaa keskenään?
 
[QUOTE="miikkis";25381819]Toisille vanhemmille se aika kahdeksan-yhdeksän jälkeen illalla on sitä omaa, yhteistä aikaa. Hyvää ruokaa, leffa tai joku tv-sarja, seksiä, juttelua...

Ihan hyvin jaksaa kahteentoista asti aikuinen valvoa kumppanin kanssa ja lasten ei tartte siinä sivussa kukkua hereillä.

Tuossa ei edes ole mitään itsekästä tai outoa, omituisempaa on se, että koko perhe nukkuu ja valvoo samaan aikaan. Milloin vanhemmat hoitavat parisuhdettaan ja viettävät laatuaikaa keskenään?[/QUOTE]

Ymmärrettävää toki, mutta se ei ole päivähoidon ongelma. Päivähoidon tehtävä ei ole järjestää vanhemmille omaa leffa-ja seksiaikaa, vaan tarjota lapselle sitä mitä _hän hoitopäivän aikana tarvitsee_. Jos lapsi tarvitsee unet, niin häntä ei pidetä väkisin hereillä että vanhemmilla olisi illalla helpompaa. Ja jos asiantuntijat ja tutkimukset osoittavat että lapsen kehitykselle on tärkeää että hän saa nukkua riittävät päiväunet, niin tottakai noudatamme niitä ohjeita. Etenkin kun on osoitettu että unien kohtuuton siirtyminen ei johdu päiväunista niinkuin vanhemmat väittää, vaan muista syistä.
 
[QUOTE="vieras";25381844]Ymmärrettävää toki, mutta se ei ole päivähoidon ongelma. Päivähoidon tehtävä ei ole järjestää vanhemmille omaa leffa-ja seksiaikaa, vaan tarjota lapselle sitä mitä _hän hoitopäivän aikana tarvitsee_. Jos lapsi tarvitsee unet, niin häntä ei pidetä väkisin hereillä että vanhemmilla olisi illalla helpompaa. Ja jos asiantuntijat ja tutkimukset osoittavat että lapsen kehitykselle on tärkeää että hän saa nukkua riittävät päiväunet, niin tottakai noudatamme niitä ohjeita. Etenkin kun on osoitettu että unien kohtuuton siirtyminen ei johdu päiväunista niinkuin vanhemmat väittää, vaan muista syistä.[/QUOTE]

Vanhempien parisuhde on lapsen koti, vai miten se vanha sanonta menee.

Päiväkodin tehtävä on kai myös tukea vanhempia kasvatustehtävässä ja lapsen hyvinvointi on toivottavasti molemmille osapuolille tärkeintä. Silloin luulisi myös sen parisuhteen olevan jollain sijalla päiväkodissakin. :)

Minä kannatan lyhyempiä päiväunia, jos lapsi itsestään nukahtaa, mutta 2,5 tuntia kuulostaa todella paljolta.
 
kyllä minä olen antanut "määräyksen" että mun pikani jos nukahtaa, niin saa antaa nukkua max. 20 min. (no, vaikka antaisivat nukkua 30-40 min, niin se ei ole vielä katastrofi). Mutta jos tunnin nukkuu, niin ilta menee ihan kaaokseksi.

Mä en antanut pk:ssa edes sitä mahdollisuutta, että sanoisivat ei... Mä tiedän kuinka kamalia meidän illat on jos lapsi saa nukkua puolitoista tuntia päivällä.
 
Sitä mä kyllä ihmettelen, että jos lapsi on ollut kotona vaikka 2,5 vuotta ja siihen asti on mennyt mennyt ongelmitta nukkumaan vaikka klo.20. Sitten aloitetaan päivähoito, jossa nukutaan 3h päiväunet, jonka jälkeen yöunille meno muuttuu mahdottoman hankalaksi ja kestää ja kestää. Tietenkin se voi alkuun johtua ihan siitä muutoksesta, että päivähoitoon on menty ja nukkumaan meno normalisoituu kohtuullisessa ajassa. Jos näin ei käy, niin mikä ongelma siihen sitten yhtäkkiä on tullut, että nukuttamis ongelma johtuu yhtäkkiä vanhemmista, vaikka se 2,5 vuotta on kiltisti menty nukkumaan? Ihmettelen kovasti!
 
Meidän päiväkodissa ei ainakaan ketään nukuteta pakolla. Isot menee unille noin kahentoista aikaan, pienet puoli kaksitoista. Sitten luetaan satu, pienille noin vartti, isommille puolisen tuntia. Sitten musiikki hiljaiselle soimaan. Ja yheltä nousee ne, jotka ei ole nukahtanut. Ja tunnin unien jälkeen aletaan herättelemään niitä, joiden vanhemmat on herättelyä toivoneet. Onhan se välillä aikamoista rumbaa muistaa monelta kukakin nukahti ja yks herätetään tunnin unien jälkeen, toinen 1,5 h:n ja joku kahen tunnin. Jotakuta silitellään ja nukutellaan, että nukahtais varmasti, kun sitä toivotaan jne. Mutta ihan hyvin se ainakin meillä on onnistunut. Varmaan on kuitenkin päiväkotikohtaista.

Alle tunnin unien mekään ei herätetä. Ehtii sitten, jos nukahtaa, kunnon unet ees ottaa. Mutta tosiaan, ei erityisesti yritetä ketään nukuttaa, ellei sitä ole toivottu. Eikä varsinkaan isoja tuntikaupalla makuuteta.

Toisilla lapsilla herättely on auttanut iltauniin, toisilla ei. Tää on niin lapsi- ja perhekohtaista. Koska päiväunien lisäksi iltanukahtamisiin vaikuttavat tosiaan myös rutiinit ym.

Kannattaa siis jutella omassa päiväkodissa aiheesta.
 
[QUOTE="miikkis";25381859]Vanhempien parisuhde on lapsen koti, vai miten se vanha sanonta menee.

Päiväkodin tehtävä on kai myös tukea vanhempia kasvatustehtävässä ja lapsen hyvinvointi on toivottavasti molemmille osapuolille tärkeintä. Silloin luulisi myös sen parisuhteen olevan jollain sijalla päiväkodissakin. :)

Minä kannatan lyhyempiä päiväunia, jos lapsi itsestään nukahtaa, mutta 2,5 tuntia kuulostaa todella paljolta.[/QUOTE]

Ei ole sijoilla. Vanhempien parisuhde tulee hoidattaa muualla, esim. psykiatrilla. Toki sen tila vaikuttaa lapseen, mutta päivähoito ei mitenkään osallistu/puutu/tue vanhempien parisuhde-elämää/n.

Ihmisillä on niin uskomattomat ja käsittämättömät vaatimukset päivähoidon suhteen.
 
[QUOTE="vieras";25381844]Ymmärrettävää toki, mutta se ei ole päivähoidon ongelma. Päivähoidon tehtävä ei ole järjestää vanhemmille omaa leffa-ja seksiaikaa, vaan tarjota lapselle sitä mitä _hän hoitopäivän aikana tarvitsee_. Jos lapsi tarvitsee unet, niin häntä ei pidetä väkisin hereillä että vanhemmilla olisi illalla helpompaa. Ja jos asiantuntijat ja tutkimukset osoittavat että lapsen kehitykselle on tärkeää että hän saa nukkua riittävät päiväunet, niin tottakai noudatamme niitä ohjeita. Etenkin kun on osoitettu että unien kohtuuton siirtyminen ei johdu päiväunista niinkuin vanhemmat väittää, vaan muista syistä.[/QUOTE]

Olet jo toinen joka kirjoittaa noista "muista syistä" joiden takia lapsi alkaa kukkua yömyöhään. Mitä ne muut syyt sitten ovat ? Kerro ihmeessä, niin koitan puuttua.

Ja siis tämä ongelma on ollut vasta pari viikkoa, sitä ennen oli yleensä 20.30-20.45 maissa unten mailla. Itse tykkäisin mennä nukkumaan viimeistään 21.30, kun on aikainen herätys viikolla.

Ja vaikka meillä koko perhe menisi tuolloin 21.30 nyt nukkumaan eli kaikki valot pois yms. , ei lapsi silti nukahda kuin 23 jälkeen, sytyttää valot huoneisiin ja alkaa leikkiä, pomppii sängyllä tms. Miten ihmeessä melkein kolmevuotias nukahtaisi jos valot sammutetaan, jos ei väsytä yhtään? Kyllä sen ikäinen osaa jo itse laittaa valot päälle. Eikä auta vaikka ne sammuttaa ja vie lapsen sänkyyn, hän tulee sieltä samantien pois, ja usein alkaa huutaa ja kiukuta kun ei halua vielä nukkumaan.

Ihan samat iltaulkoilut-ja rutiinit on kuin aiemminkin, en keksi muuta syytä tähän, kuin että unentarve on alkanut vähentyä kun 3 v. lähestyy, ja että tunnin lyhyemmät päikkärit riittäisi.

Enkä minä missään vaiheessa ole kirjoittanut etten haluaisi lapsen nukuvan päikkäreitä, vaan että 1,5 h olisi sopivampi aika minusta.

Lapsi on pienten ryhmän toisiksi vanhin, kuukauden nuorempi kuin vanhin. Muut lapset ovat vähintään 10 kk nuorempia kuin nämä kaksi. Ja siellä on erillinen, pienehkö leikkihuone suht kaukana nukkarista. En käsitä, miksei nämä 3 v. ikää lähestyvät kaverukset voisi leikkiä siellä kahdestaan, tai vaikka toinen heistä, kun pienet nukkuvat. Ryhmässä on kuitenkin 3 hoitajaa ja vain 11 lasta. Ihan hyvin yksi voisi olla näiden jo heränneiden kanssa siellä leikkihuoneessa.
 
[QUOTE="vieras";25381844]Ymmärrettävää toki, mutta se ei ole päivähoidon ongelma. Päivähoidon tehtävä ei ole järjestää vanhemmille omaa leffa-ja seksiaikaa, vaan tarjota lapselle sitä mitä _hän hoitopäivän aikana tarvitsee_. Jos lapsi tarvitsee unet, niin häntä ei pidetä väkisin hereillä että vanhemmilla olisi illalla helpompaa. Ja jos asiantuntijat ja tutkimukset osoittavat että lapsen kehitykselle on tärkeää että hän saa nukkua riittävät päiväunet, niin tottakai noudatamme niitä ohjeita. Etenkin kun on osoitettu että unien kohtuuton siirtyminen ei johdu päiväunista niinkuin vanhemmat väittää, vaan muista syistä.[/QUOTE]

Mitä tällä on tekemistä ap:n aloituksen kanssa? Ei ap kaivannut mitään parisuhdeaikaa, vaan sen verran pitkiä yöunia lapselle, että vanhemmat saavat edes nukkua riittävästi. Nythän sekään ei toteudu. Minusta ei mitenkään kohtuuton pyyntö. Ja miten on osoitettu, että ap:n tapauksessa yöunien siirtyminen kohtuuttoman myöhään johtuu muista syistä?

Jos vanhempien yöunilla ei ole mitään merkitystä, miksi meillä on päivähoitoa ollenkaan? Voisihan toinen vanhempi hoitaa lasta päivisin ja olla öisin töissä ja toinen taas päinvastoin. Mihin sitä vanhempi yöunia tarvitsee?
 
[QUOTE="vieras";25381885]kyllä minä olen antanut "määräyksen" että mun pikani jos nukahtaa, niin saa antaa nukkua max. 20 min. (no, vaikka antaisivat nukkua 30-40 min, niin se ei ole vielä katastrofi). Mutta jos tunnin nukkuu, niin ilta menee ihan kaaokseksi.

Mä en antanut pk:ssa edes sitä mahdollisuutta, että sanoisivat ei... Mä tiedän kuinka kamalia meidän illat on jos lapsi saa nukkua puolitoista tuntia päivällä.[/QUOTE]

Mäkin tiedän erään vanhemman joka luulee että lapsi nukkuu max. 30 minuuttia. Tosiasiassa nukkuu miten tarvitsee ne unet, ei nukuteta eikä herätellä. Ja on huomattu ettei ne kodin ongelmat mitenkään liity päikkäreihin, monesti äiti ihastelee että lapsi meni niin hienosti nukkumaan vaikka tosiasiassa se on vetänyt päikkärissä yli tunnin unet.

Ja joo, johtajan luvalla. Kollega kertoi.
 
[QUOTE="vieras";25381912]Ei ole sijoilla. Vanhempien parisuhde tulee hoidattaa muualla, esim. psykiatrilla. Toki sen tila vaikuttaa lapseen, mutta päivähoito ei mitenkään osallistu/puutu/tue vanhempien parisuhde-elämää/n.

Ihmisillä on niin uskomattomat ja käsittämättömät vaatimukset päivähoidon suhteen.[/QUOTE]

Päiväkoti ei myöskään voi ehdoin tahdoin tuhota vanhempien toivomia hetkiä, tai sitten kyse ei enää ole lapsen parhaasta.
Säästytään siltä psykiatrilta, kun lapsen ei anneta nukkua tuntia kauempaa. :D

Uskomaton ja käsittämätön vaatimus = lapsen ei anneta nukkua tuntia kauempaa, koska ilanukahtaminen kärsii. Jep.
 
[QUOTE="a p";25381920]Olet jo toinen joka kirjoittaa noista "muista syistä" joiden takia lapsi alkaa kukkua yömyöhään. Mitä ne muut syyt sitten ovat ? Kerro ihmeessä, niin koitan puuttua.

Ja siis tämä ongelma on ollut vasta pari viikkoa, sitä ennen oli yleensä 20.30-20.45 maissa unten mailla. Itse tykkäisin mennä nukkumaan viimeistään 21.30, kun on aikainen herätys viikolla.

Ja vaikka meillä koko perhe menisi tuolloin 21.30 nyt nukkumaan eli kaikki valot pois yms. , ei lapsi silti nukahda kuin 23 jälkeen, sytyttää valot huoneisiin ja alkaa leikkiä, pomppii sängyllä tms. Miten ihmeessä melkein kolmevuotias nukahtaisi jos valot sammutetaan, jos ei väsytä yhtään? Kyllä sen ikäinen osaa jo itse laittaa valot päälle. Eikä auta vaikka ne sammuttaa ja vie lapsen sänkyyn, hän tulee sieltä samantien pois, ja usein alkaa huutaa ja kiukuta kun ei halua vielä nukkumaan.

Ihan samat iltaulkoilut-ja rutiinit on kuin aiemminkin, en keksi muuta syytä tähän, kuin että unentarve on alkanut vähentyä kun 3 v. lähestyy, ja että tunnin lyhyemmät päikkärit riittäisi.

Enkä minä missään vaiheessa ole kirjoittanut etten haluaisi lapsen nukuvan päikkäreitä, vaan että 1,5 h olisi sopivampi aika minusta.

Lapsi on pienten ryhmän toisiksi vanhin, kuukauden nuorempi kuin vanhin. Muut lapset ovat vähintään 10 kk nuorempia kuin nämä kaksi. Ja siellä on erillinen, pienehkö leikkihuone suht kaukana nukkarista. En käsitä, miksei nämä 3 v. ikää lähestyvät kaverukset voisi leikkiä siellä kahdestaan, tai vaikka toinen heistä, kun pienet nukkuvat. Ryhmässä on kuitenkin 3 hoitajaa ja vain 11 lasta. Ihan hyvin yksi voisi olla näiden jo heränneiden kanssa siellä leikkihuoneessa.[/QUOTE]

No voithan sä ehdottaa että uniaika lyhentyisi. Kurjaa kyllä herätellä jos toinen mielellään nukkuisi vielä tunnin.

Minusta vähän kurinpuutetta, jos lapsi tekee tuollaista. Se on muuten yksi syy että annetaan lapsen tehdä show nukkumaanmenosta. Eihän ne päikkärissäkään tuollaista tee....

Ei todellakaan tarkoita että olisi henkilökuntaa siihen, yksi nukkarissa, yksi palaverissa ja yksi lähtee kotiin. Näitä päiviä on monessa päiväkodissa ainakin se muutama viikossa. Siihen sitten suunnittelutyötä ja kuuluu henkilökunnalle taukokin. Mutta kysy.
 
  • Tykkää
Reactions: FreezeCat
[QUOTE="miikkis";25381932]Päiväkoti ei myöskään voi ehdoin tahdoin tuhota vanhempien toivomia hetkiä, tai sitten kyse ei enää ole lapsen parhaasta.
Säästytään siltä psykiatrilta, kun lapsen ei anneta nukkua tuntia kauempaa. :D

Uskomaton ja käsittämätön vaatimus = lapsen ei anneta nukkua tuntia kauempaa, koska ilanukahtaminen kärsii. Jep.[/QUOTE]

Ja entäs sen lapsen jaksaminen? Ei ole kivaa repiä ja pitää väkisin hereillä sitä lasta joka todellakin tarvitsisi vielä toisen tunnin verran päiväunia. Ei todellakaan tee hyvää miltään osin lapselle jos herätetään kesken unien, sitä tulisi välttää jos mahdollista.

Anteeksi vaan, luotan tässä asiantuntijoiden sanaan, enkä nyt kovin voi sympateerata vanhempaa joka on lähinnä huolissaan omasta leffa-ajastaan.
 
Mulla on paria päivää vaille 6-vuotiaat kaksoset jotka ei ole kotona nukkuneet päiväunia enää pariin vuoteen. Päiväkodissa NUKUTETAAN lähes joka päivä ainakin tunniksi! Voi sitä ihanaa iltaa kun hiljenevät vasta puoliltaöin... päiväkodin mukaan tarvitsevat päiväunet jos kerran nukahtavat. Ja koska kaikki muutkin nukkuvat ryhmässä niin ei ole mahdollista järjestää muuta toimintaa ei nukkuville.

Ilman päiväunia nukahtavat n. 20-20.30 aikoihin ja aamullakin saavat nukkua klo 7.45. asti.

Siis oikeesti yhden tunnin päiväunet vie kolme tuntia yöunia, ja vuorokauden kokonais unimäärästä. Sekö näissä väkisin nukutuissa päiväunissa on tarkoitus? Arvatkaa odotanko kouluun pääsyä?
 
[QUOTE="vieras";25381999]

Anteeksi vaan, luotan tässä asiantuntijoiden sanaan, enkä nyt kovin voi sympateerata vanhempaa joka on lähinnä huolissaan omasta leffa-ajastaan.[/QUOTE]

Kuka tässä ketjussa on ollut huolissaan omasta leffa-ajastaan? Ei ainakaan ap, vaan myös omasta uniajastaan ja lapsen lyhyistä päiväunista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mfkdlä;25382011:
Mulla on paria päivää vaille 6-vuotiaat kaksoset jotka ei ole kotona nukkuneet päiväunia enää pariin vuoteen. Päiväkodissa NUKUTETAAN lähes joka päivä ainakin tunniksi! Voi sitä ihanaa iltaa kun hiljenevät vasta puoliltaöin... päiväkodin mukaan tarvitsevat päiväunet jos kerran nukahtavat. Ja koska kaikki muutkin nukkuvat ryhmässä niin ei ole mahdollista järjestää muuta toimintaa ei nukkuville.

Ilman päiväunia nukahtavat n. 20-20.30 aikoihin ja aamullakin saavat nukkua klo 7.45. asti.

Siis oikeesti yhden tunnin päiväunet vie kolme tuntia yöunia, ja vuorokauden kokonais unimäärästä. Sekö näissä väkisin nukutuissa päiväunissa on tarkoitus? Arvatkaa odotanko kouluun pääsyä?

Tunnin päiväunet ei voi viedä 3 tuntia vuorokauden kokonaismäärästä, kukkupuhutta. En vaan usko tälläisiin juttuihin ollenkaan. Teillä on kurinpuute jos kakarat saa raakkua puoleen yöhön.

Tässä hoitopaikka-sivuilta kopsattua tietoa:

" MIKSI LAPSEN ON TÄRKEÄ NUKKUA?

lapsen hyvinvointi perustuu oikeaan nukahtamis- ja heräämisaikaan, unen riittävyyteen ja yhtäjaksoisuuteen sekä päiväuniin
uni on erittäin tärkeää aivojen toiminnalle, sillä uni tekee mahdolliseksi uuden oppimisen ja opitun muistiin palauttamisen ELI LAPSI OPPII VAIN NUKKUESSAAN
unen aikana erittyy kasvuun tarvittavaa hormonia ja myös tunne-elämän kannalta uni on tärkeää, sillä unessa lapsi käsittelee hänelle vaikeita asioita (lapset näkevät paljon unia)
uni vaikuttaa mielialaan ja keskittymiskykyyn
nukkuminen vahvistaa vastustuskykyä ja sairauksista toipumista

KUINKA PALJON LAPSEN TULISI NUKKUA?

alle kouluikäisen lapsen tulisi nukkua vuorokaudessa 12 tuntia
3 – 6 vuotiailla päiväunet toimivat hermosoluja elvyttävästi
3 – 6 vuotiaat menettävät päiväunensa helposti, jos asiaa ei vaalita. Useimmat tämän ikäiset lapset tarvitsevat päiväunet ja monessa tapauksessa päiväunitapa voidaan rakentaa uudestaan päivähoidossa
tutkimuksen mukaan oikein ajoitetut päiväunet eivät siirrä yöunen tuloa. Jos lapselle jää univelkaa, se siirtää unen tuloa illalla myöhäisemmäksi. Yliväsyneen lapsen univaikeudet ilmenevät nukahtamisvaikeutena.

VINKKEJÄ VANHEMMILLE UNEN TULON HELPOTTAMISEKSI ILLALLA

vanhemmat vastaavat lapsen riittävästä unesta. Se on välittämistä ja huolenpitoa, vanhemmat itse välittävät lapselleen oikeanlaista asennoitumista unta kohtaa
ole johdonmukainen, määrätietoinen ja sovi selkeät säännöt nukkumaanmenoajasta
rauhoita iltahetki: säännölliset, tutussa järjestyksessä etenevät rutiinit helpottavat lasta ja luovat hänelle turvallisen olon
käykää yhdessä läpi päivän kuulumiset, myös huolet, vältä jännittäviä satuja ja videoita
pyri säilyttämään arjen rytmi myös viikonloppuna
anna lapselle mahdollisuus päivälepoon, jos hän ei kaipaa päiväunia (nukkuu yöllä 12 h)
lapsen tulisi nukahtaa omaan sänkyynsä. Jos lapsella on nukahtamisvaikeuksia, jää hetkeksi viereen odottamaan, mutta älä juttele lapselle
Yleensä lapset eivät pidä nukkumisesta päivällä, eivätkä nukkumaan menosta iltaisin. Vanhemman, kertokaa lapselle, miksi nukkuminen on niin tärkeää."
 

Yhteistyössä