Onko teistä normaalia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nykyajan lapset?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nykyajan lapset?

Vieras
Minusta on outoa, että parin kuukauden päästä 6v täyttävää lastani ei kiinnosta olla ulkona eikä puhettakaan, että olisi siellä yksin. Itse muistan, että lapsena olin koko ajan ulkona, leikin nukeilla, laitoin ruokia, luin kirjoja ym. Ihan yksin. Jotenkin tuntuu, että tuo minun muksu pelkää olla yksin tai jotakin. Heti jos menen sisällä käymään niin juoksee perästä ja on jo kenkiä ottamassa jalasta ja tuomassa leluja pois. Harmittaa kun on kauniit ilmat ja lapsonen voisi nauttia ulkoilmasta, mutta minun on pakko olla välillä sisälläkin tekemässä kotitöitä/hoitamassa vauvaa.
 
[QUOTE="Ccc";26479638]No onhan se aika nuori viellä....[/QUOTE]

Niin no juuri tätä mietin, että ajattelenko liikoja tuon ikäisestä vai en? Kun mieskin muistelee tuon ikäisenä jo yksin kulkeneen puolen kilometrin päähänkin. En kyllä omaa lastani päästäisi ihan noin kuljeskelemaan! Mutta tuohon omalle pihalle kyllä saisi vapaasti mennä.
 
meillä saa tuon ikäistä taas houkutella sisälle välillä edes syömään ja yöksi nukkumaan.. eilen tosin joustin ja annoin ruoan ulos. Ei saa sisälle sitten millään.
 
Täällä varmaan kaikki lapset on ulkoilleet itsekseen (tai siis keskenään, kavereiden kanssa) 5-6 v ikäisestä suunnilleen. Jotkut jo nuorempina, mikä ei aina ole ollenkaan hyvä asia.

Mun 6 v on parhaillaan pihalla vuotta vanhemman kaverinsa kanssa, ja 8 v on parin kamunsa kanssa jossain.

Onko lapsella pihalla kavereita? Jos ei ole niin en ollenkaan ihmettele miksi ei siellä viihdy.
 
  • Tykkää
Reactions: Jennan unelma
Sinä olet viihtynyt ihan yksin, lapsesi ei. Sinä et tarvinnut toisten seuraa, lapsesi tarvitsee.

Joko menet itse seuraksi, tai opetat lapsesi hankkimaan itselleen sitä. Kavereita, naapureita. Menkää puistoon yhdessä, siellä tutustuu muihinkin. Kohta joku tulee hakemaan lastasi ulos. Sitten hän viihtyy siellä. Kun ei tarvitse olla ihan yksin.
 
Taisi olla se talvi, kun siskoni oli jo koulussa ja itse hoitajan kanssa kotona. Hoitaja ei koskaan tullut ulos, vaan minun oli pakko ulkoilla yksin. Oli vielä annettu joku aika, olisiko ollut puolituntia vai tunti. Jostain syystä pelkäsin naapurissa olevia kuorma-autoja ja saatoin koko tuon ulkoilun ajan seistä rappusilla. Sitten unissa ne kuorma-autot tulivat rappusillekin, joten en tiedä miksi mutta taisin pelätä jo niissä rappusissakin.
 
Eniten minua ihmetyttää tilanne, jossa lapsella on kiva leikki ulkona ja sitten näkee minun menevän sisään niin on heti perässä. Eli lopettaa leikin heti. Luulisi, että jatkaisi lekkiä?

On arka tosiaan luonteeltaan. Voihan se olla että haluaa vaan olla siellä missä muukin perhe (eli äiti ja vauva) Ei perustele mitenkään, miksi ei halua olla ulkona, ei ole siis kertonut mistään pelosta. Ei vaan huvita. Enkä ymmärrä miksi ulkona pitäisi olla aina leikkitoveri, kun ei sitä sisälläkään aina kaipaa?
 
Kuuluisikohan ikään? Meillä myös 6-vuotias tyttö ja vaikka leikkikaverina ulkona on 5 v. pikkuveli ja kiva leikki kesken, niin heti jos näkee minun menevän sisälle, tulee perässä. On muutenkin alkanut nykyään roikkumaan minussa kiinni, ujostelee ja arastelee asioita (jota ei ennen ole tehnyt), taantunut (esittää taantunutta) esim. pukemisessa, lelujen siivoamisessa, käsien pesussa yms vaatii jatkuvasti apua, vaikka osannut ko. asiat jo monta vuotta sitten. Jokin "uudelleen lähentymisen"-kausi menossa...
 
Kukapa yksin jaksaisi ulkona ollakaan.

6-vuotiaat (tai ainakin mun lapset) on jo kovin kaverinkipeässä iässä. Onko lapsella pihakavereita tai lähellä asuvia kamuja, joiden kanssa voisi ulkoilla?
 
Minäkin olin lapsena mielelläni sisällä, meilläpäin asui vain mummoja ja yksin oli tylsää. Mutta sitten viihdyin kun oli seuraa ja kavereita, silloin luuhattiin kaikki ojat ja metsät. Eli siitä kavereiden puutteesta johtunee, ei kaikki lapset viihdy ollenkaan itsekseen.

Minä kyllä sisällä keksin omia leikkejä paljonkin ja elin omassa mielikuvitusmaailmassani, piirtelin paljon ja keksin tarinoita. Mutta ulkona ei huvittanut yhtään.
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin olin lapsena mielelläni sisällä, meilläpäin asui vain mummoja ja yksin oli tylsää. Mutta sitten viihdyin kun oli seuraa ja kavereita, silloin luuhattiin kaikki ojat ja metsät. Eli siitä kavereiden puutteesta johtunee, ei kaikki lapset viihdy ollenkaan itsekseen.

Minä kyllä sisällä keksin omia leikkejä paljonkin ja elin omassa mielikuvitusmaailmassani, piirtelin paljon ja keksin tarinoita. Mutta ulkona ei huvittanut yhtään.

No minusta tämä on outoa, miksi ulkona pitää olla koko ajan kaveri, mutta sisällä ei? Vielä kun niitä samoja asioita (esim. nukkeleikkejä) voi tehdä ulkonakin. No samapa tuo, jos ei huvita olla ulkona niin ei sitten, saa lapsi kummiskin raitista ilmaa yhteisten ulkoilujen aikanakin varmaan ihan tarpeeksi. Harmittaa vaan kun leikit jää kesken. Ehkä se tosiaan on joku vaihe, kun viime kesänä leikki enemmän yksin.
 

Yhteistyössä