Onko teillä tällaisia "ystäviä"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aloise
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

aloise

Vieras
Aina kun keksivät uuden harrastuksen tai tapaavat uuden miehen, eivät ota mitään yhteyttä. Eivät ehdi tapaamaan lainkaan, vaan koko elämän täyttää se uusi harrastus tai uusi mies, mikä milloinkin.

Sitten kun on aikaa kulunut riittävästi, ehtivät taas ottamaan yhteyttä tai tapaamaankin?

Eräs parhaista ystävistäni on tällainen. Tai sanotaan näin, ettei hän enää minun paras ystäväni ole, meillä on kyllä kivaa kun tavataan, ihana jutella. Mutten osaa pitää kaveria kummempana ihmistä, jonka elämään ei mahdu edes silloin tällöin, jos on kaikkea "paljon kivempaa". Hän itse edelleen kutsuu minua sydänystäväkseen, mutta minusta meillä on niin yksipuolinen ihmissuhde, ettei voida olla niin läheisiä.

En ole itsekään mikään tiivis yhteydenpitäjä kehenkään, ja minulle sopii oikein hyvin sellaiset ihmissuhteet, joissa tavataan harvoin, ja ollaan harvoin yhteyksissä. Minulla on monia rakkaita ystäviä, joita tapaan kerran vuodessa tai jopa harvemmin. Se ei huononna minusta ystävyyttä ollenkaan. Mutta on aika rasittavaa huomata, että on jollekin ihmiselle se hätävara, kun miesystävä lähtee tai harrastusinnostus väljähtyy. En tavallaan siis mahdu muulloin lainkaan mukaan elämään, edes sen kerta puoleen vuoteen kahvikupposen kera.

Eniten ärsyttää se, että annan itseni ärtyä, kun huomaan taas jonkun sellaisen jutun, etten olekaan enää "salonkikelpoinen", kun en harrasta samaa asiaa tms. Se tuntuu jotenkin hullulta, sekä se että ärryn että se että ylipäätään en mahdu elämään kuin tietyin ehdoin.
 
Lisään vähän yhden jutun. Tavallaan ehkä eniten hämää kuitenkin se, että tuntuu että ko. ihminen muuttuu aivan täysin, kun elämään tulee uusi mies, uusi ystävä tai uusi harrastus. Meilipiteet, jutut, puhetyylikin. Sitten kun innostus häviää, "palaa" vanhaksi itsekseen, ja yhtäkkiä kaipaa minua. Tekee mieli jo sanoa, että hanki nostalgiasi jostain muualta, minua voit kyllä muuten tavata :/
 
Kyl munkin ystävillä on vähemmin aikaa mulle eri elämäntilanteissa, mutta sehän on ihan normaalia. Toisaalta kun en muutenkaan ole edes kuukausittain heihin yhteydessä niin ei se mua haittaa. Mulle ystävyys tarkoittaa ehkä eriasiaa kuin sulle.
 
Kyl munkin ystävillä on vähemmin aikaa mulle eri elämäntilanteissa, mutta sehän on ihan normaalia. Toisaalta kun en muutenkaan ole edes kuukausittain heihin yhteydessä niin ei se mua haittaa. Mulle ystävyys tarkoittaa ehkä eriasiaa kuin sulle.

Minä ymmärrän, mitä ap tarkoittaa. Minunkin ystäväni ja kaverini "hurahtavat" uusiin ihmisiin tai harrastuksiin, mutta he ovat silti aina läsnä jollain tavalla. He muistavat muitakin ihmisiä ja esim. uuden kumppanin tutustuttaminen meihin muihin on tärkeää.

Kaikki kuherruskuukaudet on minusta oikein ymmärrettäviä ja olen aina iloinen toisten puolesta :) Mutta sellaisiakin ihmisiä on elämässäni ollut, jotka eivät näe eivätkä kuule mitään muuta kuin sen hetkisen it-juttunsa, eikä siihen pääse itse mukaan mitenkään.
 
Minullakin on yksi tällainen ystävä, pitkään aikaan ei kuulu mitään, sit kun ottaa yhteyttä, niin tietää, että hänellä on nyt suhde katkolla. Elää niin miestensä kautta, harrastaa aina samaa, mitä kulloinenkin mies.
 
Minulla on ystävä joka haluaisi olla aina yhteyksissä. Siis aina. Aina kun ostaa esim. uuden paidan tai loukkaa varpaansa. Ihan sama miten pieni tai iso asia, se pitää raportoida ja käydä läpi kymmenen kertaa.
Näin perheellisenä ihmisenä se verottaa aika paljon. Pitäisi olla lastenkin kanssa ja silloin kun lapset nukkuu niin haluaisin ihan vain keskittyä kotihommiin tai keskittyä siihen hyvään kirjaan joka on pölyttynyt hyllyllä viikkokaupalla.

Ystäväni loukkaantuu jos minulla ei ole jatkuvasti aikaa ihan vain hänelle.
Minulle välttäisi se että soiteltaisiin ja tavattaisiin silloin tällöin, sellaiset "bestis"-suhteet kuuluu mielestäni jotenkin nuoremmille perheettömille ihmisille.
Minulla on muitakin ystäviä, sukulaisia joiden kanssa haluan pitää yhteyttä.
 
Minusta oikeat ystävät kestävät erossa olot myös. Minulla on ystävä jonka kanssa välimatkan takia tapaamme vain max kerran vuodessa. Jutut jatkuu siitä mihin ne jäi. HÄN on oikea ystävä. Molemmat ymmärtää että kummallakin on oma elämä ja omat menonsa, eikä siitä tarvitse nokkaantua jos toisella on kiire/stressiä/uusi suhde jota yrittää rakentaa/tms.
 
[QUOTE="paprika";28523542]Minulla on ystävä joka haluaisi olla aina yhteyksissä. Siis aina. Aina kun ostaa esim. uuden paidan tai loukkaa varpaansa. Ihan sama miten pieni tai iso asia, se pitää raportoida ja käydä läpi kymmenen kertaa.
Näin perheellisenä ihmisenä se verottaa aika paljon. Pitäisi olla lastenkin kanssa ja silloin kun lapset nukkuu niin haluaisin ihan vain keskittyä kotihommiin tai keskittyä siihen hyvään kirjaan joka on pölyttynyt hyllyllä viikkokaupalla.

Ystäväni loukkaantuu jos minulla ei ole jatkuvasti aikaa ihan vain hänelle.
Minulle välttäisi se että soiteltaisiin ja tavattaisiin silloin tällöin, sellaiset "bestis"-suhteet kuuluu mielestäni jotenkin nuoremmille perheettömille ihmisille.
Minulla on muitakin ystäviä, sukulaisia joiden kanssa haluan pitää yhteyttä.[/QUOTE]

No jos vaikka sanoisit hänelle, että olet nyt parempi perheellinen ihminen eli e kaipaa enää ystäviä?
 
Kyl munkin ystävillä on vähemmin aikaa mulle eri elämäntilanteissa, mutta sehän on ihan normaalia. Toisaalta kun en muutenkaan ole edes kuukausittain heihin yhteydessä niin ei se mua haittaa. Mulle ystävyys tarkoittaa ehkä eriasiaa kuin sulle.

Et tainnut kovin hyvin lukea viestiäni? Itsekin sanoin, etten ole kuukausittain yhteydessä ystäviini. Monet parhaista ystävistäni ovat sellaisia, että näemmekin vain todella, todella harvoin, ja se on molemmille osapuolille täysin okei :)

Tämä yksi ihminen vain on sellainen, että tavallaan katkaisee täysin kaiken yhteydenpidon, jos elämässä on uusi mies tai uusi harrastus. Käyttäytyy aivan eri tavalla minuakin kohtaan, ja sitten yhtäkkiä taas palaa entiseen.
 
Epäaitous ärsyttää aina. Ja jos ystäväkseni itseään tituleeraava tyyppi lentelee vaihtuvien tuulien mukana laskeutuen seuraani vain hetkeksi raakkuen samalla "oi, ystäväni, miten ihana nähdä sinua" hämmennyn joka kerta sellaisia sanoja. On ystäviä, jotka kaiken kiireenkin keskellä ovat aitoja ystäviä ja sitten on niitä vähemmän ystäviä, joiden seurasta jää vain hapan maku suuhun. Tietenkin sitä toivoisi tuntemiltaan ihmisiltä älyä ja järkeä, mutta kaippa maailman tarkoitus on rakentua erilaisista persoonista.

On vaikea sanoa toiselle, etten ole sinun ystäväsi niin kuin sinä väität minun olevan. Tai että lopeta tuo lentely ympäriinsä, koska et selvästikään osaa ajatella omilla aivoillasi. Joten anna ystäväsi lennellä ja kohauta olkapäitäsi. Itselleni sanon aina, ettei x:n elämä todellakaan kuulu minulle ja x vastatkoon elämästään viime kädessä. Ja tarkkaan ottaen sen itselleni sanoessani tajuan, ettei x edes merkitse minulle niin paljon että viitsisin ärsyyntyä.
 
Minä ymmärrän, mitä ap tarkoittaa. Minunkin ystäväni ja kaverini "hurahtavat" uusiin ihmisiin tai harrastuksiin, mutta he ovat silti aina läsnä jollain tavalla. He muistavat muitakin ihmisiä ja esim. uuden kumppanin tutustuttaminen meihin muihin on tärkeää.

Kaikki kuherruskuukaudet on minusta oikein ymmärrettäviä ja olen aina iloinen toisten puolesta :) Mutta sellaisiakin ihmisiä on elämässäni ollut, jotka eivät näe eivätkä kuule mitään muuta kuin sen hetkisen it-juttunsa, eikä siihen pääse itse mukaan mitenkään.

Juuri tätä tarkoitin.

Ja minusta ei jotenkin ole ystävyyttä, jos "mahdun" toisen elämään yhtään mitenkään vain silloin, kun hänellä on tylsää eikä mitään kiinnostavampaa elämässä. Itse jotenkin taas ajattelen, ettei haittaa vaikkei ystäviäni kiinnosta samat asiat kuin minua, se ei estä tapaamasta tai olemassa muuten yhteyksissä silloin tällöin. Kuitenkin ihan senkin puolesta tulisi oltua vähän yhteydessä, edes sen kaksi kertaa vuodessa, kun olemme puolin ja toisin lastemme kummeja.
 
[QUOTE="Vieras";28523541]Miksi edes suostut tapaamaan ystävääsi vain silloin kun hänelle sopii? Sano näistä asioista sille ystävällesi.[/QUOTE]

En tiedä miksi suostun, varmaan siksi ettei tee mieli tuon kummiuden vuoksi katkaista välejä, vaan yritän ylläpitää niitä edes sen verran, kun hänelle sopii.
 
Kieltäydy itse kun hän ehdottaa tapaamista, älä ole aina valmis tapaamaan ainoastaan hänen ehdoillaan.
Hän on tottunut siihen, että alistut hänen "tahtoon".

Ja ei minusta aito ystävä ole noin itsekäs. Mutta joillekin naisille se miehen löytäminen on ykkössijalla, ja ystävyydet tulevat aina kakkosena. Päätä itse haluatko olla sellainen ystävä.
 

Yhteistyössä