Onko muilla sitten tällaisia ystäviä

[joskus surullinen]

eli kaikki kaverit on sellaisia, jotka ei ikinä ota yhteyttä eli se olen aina minä kun soitan tai tekstaan tai kysyn, että nähtäiskö. Parikin näistä ns. asuu facebookissa kyllä asutaan, mutta ei ehdi sitten mulle soittaa...tosin sieltä saa lukea kun ehtii loistavasti muita kavereitaan. Kun tavataan korostetaan sitä kuinka hienoa on, kun on tosi ystäviä, jotka sitten otetaan kuuntelemaan kun elämä potkii. Ollaan vaan niin kiireisiä, että ei ehditä. Siis yksikin pienen lapsen ( 9 kk) äiti ja sillä on aina koko viikoksi ja seuraavaksi aikataulu täynnä. Totta vai lumetta...

Mietin, että olenko ajanut itseni tähän olemalla liian kiltti, kuuntelemalla aina muita. Työkavereidin murheita kuunnellut,mutta kun itsellä tällä hetkelä todella vaikeeta ja jollekin yritän avautua, ei ehdi kuunnella...Saatikka että kysyttäis mitä mulle kuuluu. Tullaan vaan selittään jotain baarireissuja tms. ja miehen iskemisiä, mutta mua ei voi pyytää mukaan.

Välillä tuntuu kurjalta, kun puhelin ei soi koskaan.

No vali vali, pitäis varmaanottaa itseään niskasta kiinni

 

[...]

Ei ole, koska tuollaiset eivät ole ystäviä.

 

[ap]

pitääkö mun vaan jotenkin sysätä nää pois elämästäni....saankohan lisää ystäviä...

 

[äiti]

ymmärrän. Ja mua ärsyttää suoraan sanoen se fb.. Ja yks äiti jonka tunnen ei pidä yhteyttä,
se vaan sano kerran että hänellä on tukea siellä päin missä asuu. Onko se syy olla pitämättä yhteyttä muhun? Ei se varmaan muista mua enää eikä mun lasta.
En ole sen vauvaakaan sitten nähnyt.
Kerran pahassa kriisissä kun soitin, se sanoi vaan että nähdään sitten muutaman kuukauden päästä. Mitä se auttaa kun ihminen on akuutissa kriisissä?
Onneks se kriisi selvisi itsestään..
Oon niin kypsynyt muutamiin ihmisiin, et oon vakavasti miettinyt että joskus muutan Suomesta kokonaan pois!!
Eiköhän maailmasta löydy toisenlaista kulttuuria missä välitetään toisista.
Toiottavasti siekin löydät oikeanlaista seuraa itsellesi.