Onko teillä ollut haaveita/unelmia? Toteutuivatko ne?

["Sini"]

Monella kuulemma on ollut haaveita tai ehkä päämääriä tms.

Itsellä ei koskaan ole ollut sellaista "tavoiteltavaa" haavetta/unelmaa. Olen saanut kaiken mitä olen halunnut. Tai itseltä ainakin tuntuu siltä. Mietin, että olenko aina vaan tyytynyt siihen mitä saan, vai enkö vaan yksinkertaisesti halua mitään.

Jotenkin tuntuu, että pitäisi olla jonkinlainen päämäärää mitä tavoitella, mutta mulla ei vaan sitä ole. Mulla on hyvä näin ja on aina ollut. Ihan nuoresta asti.

 

[haaveita on]

Haluaisin lääkäriksi. =)

 

["vieras"]

Sain lapsen monen vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen. Elämältä en muuta toivonut. Ja vielä nuoruuden rakkauteni kanssa, naimisissakin kymmenen vuotta. Kiitollinen saa olla!

 

[M32]

Tavoitteet eivät ole välttämättömiä. Paljon paremmin omaa onnellisuutta tukaa se, että tiedostaa omat arvonsa ja omistautuu joka päivä näiden arvojen mukaiseen toimintaan.

Jos pitää elämässä tärkeänä ystävyyttä, voi ottaa asiakseen jutella joka päivä hyvän ystävän kanssa, sopia tapaamisesta, viestitellä kaukana asuvan tutun kanssa, muistella parhaita ystävien kanssa jaettuja hetkiä tai pyrkiä syventämään tuttavuuksia ystävyyksiksi.

Arvojen mukaisille teoille omistautumisesta seuraa sekä välitöntä tyydytystä että ajan mittaan kertyvää hyvää. Olen harrastanut vuosia kuvataiteita ilman sen kummempia tavoitteita, ihan vain oman innostukseni ohjaamana, ja se on johtanut omiin näyttelyihin, taidemyynteihin ja viimeisimpänä saavutuksena kustannussopimukseen aihetta sivuavasta kirjasta.

Hyvä ei seuraa kärsimystä ja vaivannäköä vaan innostusta ja pitkäjänteisyyttä.

 

["vieras"]

Korkeakouluun pääsy ja pääsinhän mie

 

["vieras"]

Oli.. Eikä toteutunut tai voikaan enää toteutua.

Hyvä ammatti pitkien opintojen päätteeksi ja turvattu talous paria lasta varten siitä seurauksena oli ne "suuret haaveet". - Juu opiskella ehdin.. mutta sitten sairastuin ja eläkkeelle pirut pistivät alle nelikymppisenä. Ok.. hengissä oleminen kivuitta on toki rahaa tärkeämpää mutta kyllä se joka päivä harmittaa. Tulevien lasteni isäkin meni niiden haaveiden myötä..

 

[Mansikkamäki]

Oon toivonu vaan olevani onnellinen. En koskaan toivonut erityisemmin lapsia, avioliittoa, tiettyä työtä tms. oon aina tehny aika äkkinäisiä päätöksiä ja mikä sillä hetkellä on tuntunut oikeelta. En ole jäänyt harmittelemaan vääriä valintoja vaan ajatellut, että kun välillä menee perseelleen voi taas olla onnellinen kun mukavia asioita tapahtuu.
Meillä on aviomiehen kans neljä lasta ja koira ja omakotitalo ja volvo, mulla on vakituinen työ, josta todella pidän. Eli kaikkea mitä 20 vuotta sitten katselin naureskellen. Nyt olen onnellinen näihin valintoihin, joita olen tehnyt.

 

[rtee]

Se on todella tärkeä taito, että osaa olla onnellinen tässä ja nyt vaikka kaikki ei täydellisesti olisikaan. Mutta ei tämä mielestäni poissulje unelmia. Minun on vaikea kuvitella elämää ilman minkäänlaisia unelmia tai tavotteita. Eihän silloin ole mitään motivaatiota opiskella, löytää hyvä työpaikka, perustaa perhe, muuttaa jne.

 

[M32]

Minun on vaikea kuvitella elämää ilman minkäänlaisia unelmia tai tavotteita. Eihän silloin ole mitään motivaatiota opiskella, löytää hyvä työpaikka, perustaa perhe, muuttaa jne.

Miksi tehdä mitään noista, jos ei halua ja osaa olla muutenkin onnellinen? Eikö onnellisuus ole kuitenkin se pohjimmainen tavoite ja muut mainitsemasi vain välineitä siihen?

 

[vieras 55 vee]

Tavoitteet eivät ole välttämättömiä. Paljon paremmin omaa onnellisuutta tukaa se, että tiedostaa omat arvonsa ja omistautuu joka päivä näiden arvojen mukaiseen toimintaan.

Jos pitää elämässä tärkeänä ystävyyttä, voi ottaa asiakseen jutella joka päivä hyvän ystävän kanssa, sopia tapaamisesta, viestitellä kaukana asuvan tutun kanssa, muistella parhaita ystävien kanssa jaettuja hetkiä tai pyrkiä syventämään tuttavuuksia ystävyyksiksi.

Arvojen mukaisille teoille omistautumisesta seuraa sekä välitöntä tyydytystä että ajan mittaan kertyvää hyvää. Olen harrastanut vuosia kuvataiteita ilman sen kummempia tavoitteita, ihan vain oman innostukseni ohjaamana, ja se on johtanut omiin näyttelyihin, taidemyynteihin ja viimeisimpänä saavutuksena kustannussopimukseen aihetta sivuavasta kirjasta.

Hyvä ei seuraa kärsimystä ja vaivannäköä vaan innostusta ja pitkäjänteisyyttä.

Olipa hienosti kiteytetty! Kiitos minun puolestani

 

["vieras"]

toki on ollut. Puolet toteutui, tai siis olen kaiken saanut, mutta eri miehen kanssa kuin toivoin.

 

["Vieras"]

No, teen työtä haaveammatissani (ei se kyllä enää unelmalta tunnu, mietin ammatinvaihoa...), mulla on neljä lasta, hieno okt ja koira, kaikki mistä oon haaveillut....
Seuraavaksi olis haaveissa oma hevonen....

 

[Blue]

Halusin miehen, kolme lasta, omakotitalon ja koiria. Nämä ovat toteutuneet.

Halusin maalle asumaan. Ei ihan toteutunut, melko lähellä sitä mutta kompromissi onkin paljon parempi ratkaisu meidän perheelle.

Halusin kotieläinpuiston. En ole, ainakaan vielä, saanut sitä.

 

[bud]

-Halusin tytön, sain. Sain pojankin. :heart::heart:
-On oma koti ja pieni takapiha, jossa on mun pikku puutarha. :heart:
-Saan asua kaupungissa, mutta metsän laidalla. Järven rantaan kävelee 10 minuutissa.

Moni haave ei ole toteutunut, esim. haaveammatti. Yksi haave oli se perinteinen, että saa elää vanhaksi mummoksi asti ja istua keinutuolissa. Mulla on riski saada munuaisongelmia, joten nautin niin kauan kuin olen terve. Ja voihan olla, että olen sitä vanhaksi asti, mutta sitä kun ei tiedä. Olenkin tässä opetellut sitä kuuluisaa hetkessä elämistä, uskon, että sitä kautta moni unelma tulee todeksi.

 

["vieras"]

Muistan, että joskus murroaiässä halusin että joskus mulla olisi kaksi lasta, komea aviomies, omakotitalo ja että olisin pitkälle koulutettu. Nuo asiat ovat toteuttuneet, tosin lapsia on kahden sijaan kolme. En tiedä, olivatko nuo niin tavallisia haaveita, että ne toteutuivat ikäänkuin omalla painollaan (ts. nuo asiat ovat toteutuneet todella monella), vai oliko noilla haaveilla jokin alitajuinen vaikutus siihen, että pyrin elämäni varrella toteuttamaan niitä.

Nykyään näen tuollaiset haaveet vähän naiiveina. Onnellisuus ei ole kiinni tuollaisista ulkoisista olosuhteista ja tietyistä reunaehdoista, vaan onnellisuus on päänsisäinen tila ja riippuu pitkälti (ei ehkä täysin) omasta elämänasenteesta ja siitä, osaako elää hetkessä ja iloita siitä, mitä elämä kulloinkin tarjoaa.

 

[Blue]

[QUOTE="vieras";29024369]Muistan, että joskus murroaiässä halusin että joskus mulla olisi kaksi lasta, komea aviomies, omakotitalo ja että olisin pitkälle koulutettu. Nuo asiat ovat toteuttuneet, tosin lapsia on kahden sijaan kolme. En tiedä, olivatko nuo niin tavallisia haaveita, että ne toteutuivat ikäänkuin omalla painollaan (ts. nuo asiat ovat toteutuneet todella monella), vai oliko noilla haaveilla jokin alitajuinen vaikutus siihen, että pyrin elämäni varrella toteuttamaan niitä.

Nykyään näen tuollaiset haaveet vähän naiiveina. Onnellisuus ei ole kiinni tuollaisista ulkoisista olosuhteista ja tietyistä reunaehdoista, vaan onnellisuus on päänsisäinen tila ja riippuu pitkälti (ei ehkä täysin) omasta elämänasenteesta ja siitä, osaako elää hetkessä ja iloita siitä, mitä elämä kulloinkin tarjoaa.[/QUOTE]

Eikö ihminen siis tarvitse mitään haaveita tai tavotteita?

 

["vieras"]

Eikö ihminen siis tarvitse mitään haaveita tai tavotteita?

Tarvitsee, minä ainakin tarvitsen. Mutta onnellisuuteni ei ole kiinni niiden toteutumisesta. Jos niin olettaa, voi olla tyhjä olo kun jonkin tavoitteen saavuttamisen jälkeen ei yhtäkkiä olekaan onnellinen ihminen.

 

[Blue]

[QUOTE="vieras";29024676]Tarvitsee, minä ainakin tarvitsen. Mutta onnellisuuteni ei ole kiinni niiden toteutumisesta. Jos niin olettaa, voi olla tyhjä olo kun jonkin tavoitteen saavuttamisen jälkeen ei yhtäkkiä olekaan onnellinen ihminen.[/QUOTE]

Okei, nyt mä ymmärrän.

 

[Lady Gardenea]

Oli haaveita. Yksi toteutui osittain ja muut ei ollenkaan.

 

[Kissimi]

Monet haaveet on vielä toteutumatta, kaikki vähän vaiheessa mutta vahvasti oikeaan suuntaan...

Nuorempana haaveilin ulkomaille muutosta, ja sitten kun päätin että olinkin oikein tyytyväinen Suomeen, yhtäkkiä eteen tuli sitten se muutto. Eli tavallaan haave toteutui, vaikkei se enää siinä vaiheessa tuntunut miltään saavutukselta.
Nyt tosin haaveilen muutosta erääseen toiseen maahan

Olen sillä alalla mihin halusin, (mulla kesti todella pitkään tajuta mikä se ala oikein oli ja siinä vaiheessa tosiaan alotin opiskelemaan sitten seuraavana päivänä, tai sillon oli pienimuotoinen pääsykoe, joten kauaa en ehtinyt haaveilla itse alasta) En ole vielä siinä haaveiden asemassa, mutta se on mahdollista että toteutuu. Se on siis sellainen mitä en vuosiin edes sanonut ääneen monillekaan, ja vähintään perässä oli että "tiedän että se on tosi vaikea saavuttaa, mutta..." ja jos se toteutuu siinä mittakaavassa kun nyt näyttää että on mahdollista, niin se olisi aika iso juttu. (mutta onnellisuuteni ei tule siitä silti riippumaan)

Haaveilin aina että saisin 2-3 lasta ja aika nuorena. No, se ei ole mennyt ihan niin, olosuhteiden takia ja en ole kumminkaan ehkä ollut ihan valmis. Katsotaan jos tämä lähtisi kohta toteutumaan...

Haaveilen puutalosta, järvenrannasta ja kotieläimistä, nämä on kaikki vielä tulevaisuutta Saa nähdä kuinka läheistä tai kaukaista, mutta tarkoitus olisi toteuttaa.... Nää on sellaisia "salaisia" aktiivisia haaveita, joita aika säännöllisesti mietin ja tutkailen ja kerään informaatiota ja inspiraatiota...

Ai niin yksi pienempi toteutunut haave on matka Grönlantiin.

 

[vieras\\]

Haaveilen että voisin muuttaa kivaan rivitalokaksioon rauhalliselle alueelle. Vaan tuskin tulee koskaan toteutumaan kun ei ole töitä. Tai on pelkkiä määräaikaisuuksia silloin tällöin, vakipaikkaa saan tuskin koskaan. Ihan masentavaa.

Mistään puolisosta/rakkaudesta en jaksa edes haaveilla, ei tule koskaan tapahtumaan sekään.

 

["Jenis"]

Hyvä ei seuraa kärsimystä ja vaivannäköä vaan innostusta ja pitkäjänteisyyttä.

Pelkkää subjektiivista retoriikkaa. Mikä on esimerkiksi vaivannäön ja pitkäjänteisyyden ero? Eikö minkään eteen saisi (joutua) ponnistelemaan? Miksi vain helposti/yrittämättä tulevat asiat olisivat jotenkin arvokkaampia? Kenen näkökulmasta?