Onko tässä mitään järkeä

[Jusu]

Niin...
Olin ennen rakastunut mieheeni.
Olemme olleet yhdessä 4vuotta.
Pidin miestäni komeana ja ihanana ja arvostin häntä ja rakastin todella paljon.

Sitten esikoisemme synnyttyä kaikki tunteet miestäni kohtaan ovat muuttuneet. En pysty enää sanomaan että rakastan häntä.
En arvosta häntä enää, lähinnä säälin koska hän on kanssani vaikka ansaitsisi parempaa.
Mieheni auttaa lapsen hoidossa ja on minulle ihana ja tekee kaikensa puolestani, mutta minun tunteeni häntä kohtaan ovat totaalisesti muuttuneet Haluaisin rakastaa häntä, en tahdo erota. Haluaisin sen tunteen takaisin mikä joskus oli.

Tämä rakkauden puuttuminen saa minut haaveilemaan exästäni ja yleensäkkin intohimosta ja rakastamisesta.
Lainaus tekstistä
"Mieheni kanssa olemme puhuneet tästä asiasta. Hän on kärsivällinen.
Mitään synnytyksen jäleistä masennusta ei ollut ja muutenkin kaikki on ollut normaalia arkea.

Ymmärrän sen että lapsien tulon myötä rakkaus muuttuu ja arki astuu kuvioihin, mutta ei kai silloin lakkaa rakastamasta? Tätä on kestänyt kuitenkin jo vuoden. Olen odottanut että jotain muutosta tapahtuisi mutta turhaan.

Seksielämäkään ei ole entisensä. En kiihotu miehestäni, mutta muita ajattelemalla/katsomalla kylläkin. Lähinnä seksi oman miehen kanssa tuntuu vastenieliseltä. Olen silti ollut uskollinen.

Jos jollain olisi vastavia kokemuksia niin mielelläni kuulisin että onko tässä vielä toivoa vai pitääkö siirtyä eteenpäin "

Eli kirjoittaja myöntää ihan selkeästi että hänessä on vika eikä miehessä. Ansaitsisi mpäri korvia!

 

[mies]

Minusta tuntuu, että sinä tunnet jostakin syyllisyyttä, mitä sinä et selkeästi sano viestissäsi. Arvaan, että voisiko se olla voimattomuutta? Lapsen hoitaminen on vienyt sinulta voimia niin paljon, että et pysty täyttämään vatimustasoasi itsellesi. Siis miehesi kyllä hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, mutta sinä et hyväksy itseäsi. Miksi et tunnusta, että sinulla on raskasta ja vaikeaa, joka kuuluu tuohon elämänvaiheeseen. Miksi et anna itsellesi lupaa olla heikko.
Minulle ja uskoisin, että muillekin miehille, seksi synnyttäneen naisen kanssa on parempaa, jollakin tapaa seksi saa uuden vaihteen synnytyksen jälkeen useimmilla.

 

[mr]

siis kuka ansaitsisi ympäri korvia?
Alkuperäinen viesti on kai lainaus jonkun toisen viestistä???

 

[mies]

Lainaus oli kai hänen omasta kirjoituksestaan ja hän arvosteli lopussa itseään?

 

[^^^]

Niin...
Olin ennen rakastunut mieheeni.
Olemme olleet yhdessä 4vuotta.
Pidin miestäni komeana ja ihanana ja arvostin häntä ja rakastin todella paljon.

Sitten esikoisemme synnyttyä kaikki tunteet miestäni kohtaan ovat muuttuneet. En pysty enää sanomaan että rakastan häntä.
En arvosta häntä enää, lähinnä säälin koska hän on kanssani vaikka ansaitsisi parempaa.
Mieheni auttaa lapsen hoidossa ja on minulle ihana ja tekee kaikensa puolestani, mutta minun tunteeni häntä kohtaan ovat totaalisesti muuttuneet Haluaisin rakastaa häntä, en tahdo erota. Haluaisin sen tunteen takaisin mikä joskus oli.

Tämä rakkauden puuttuminen saa minut haaveilemaan exästäni ja yleensäkkin intohimosta ja rakastamisesta.
Lainaus tekstistä
"Mieheni kanssa olemme puhuneet tästä asiasta. Hän on kärsivällinen.
Mitään synnytyksen jäleistä masennusta ei ollut ja muutenkin kaikki on ollut normaalia arkea.

Ymmärrän sen että lapsien tulon myötä rakkaus muuttuu ja arki astuu kuvioihin, mutta ei kai silloin lakkaa rakastamasta? Tätä on kestänyt kuitenkin jo vuoden. Olen odottanut että jotain muutosta tapahtuisi mutta turhaan.

Seksielämäkään ei ole entisensä. En kiihotu miehestäni, mutta muita ajattelemalla/katsomalla kylläkin. Lähinnä seksi oman miehen kanssa tuntuu vastenieliseltä. Olen silti ollut uskollinen.

Jos jollain olisi vastavia kokemuksia niin mielelläni kuulisin että onko tässä vielä toivoa vai pitääkö siirtyä eteenpäin "

Eli kirjoittaja myöntää ihan selkeästi että hänessä on vika eikä miehessä. Ansaitsisi mpäri korvia!

Anna lapsi miehellesi ja ota ero. Lähde pois heidä elämästä. Voit olla varma, että heillä on paljon parempi olla ilman sinua. Et sinä miestäsi inhoa, inhoat ja säälit itseäsi. Tunnet itsesi kuvottavaksi ja siksi yrität halveerata miestäsi. Sinulle on tullut se klassinen vieraan munan kaipuu, ei muu. Kun pääset muutaman muun miehen pantavaksi, niin kohta olet lykkäämässä itseäsi takaisin miehellesi. Jätä hänet ja lapsesi, et ole ansainnut heitä.

 

[yhteistä aikaa]

Teiltä puuttuu yhteinen aika joka on jäänyt sivuun lastenhoidon myötä. Varatkaa vaikkapa viikonloppumatka jonne lähdette kahdestaan tai olkaa vaikka vain kotona kahdestaan, käykää ulkona syömässä, elokuvissa jne... parisuhde katuu väkisinkin jollei kahdenkeskistä aikaa ole pelkästään vain teille.

 

[Perheen kesken]

Mihin se arki muutuu sillä, että jätetään lapsi/ lapset ja mennään viettämään kahdestaan laatuaikaa. Kyllä ne ilot täytyy löytyä tavallisesta arkielämästä päivittäin. Ei elämä aina ole mukavaa, se on sitä joskus. Kun tämän hyväksyy, eikä aseta turhia paineita itselleen, sujuu elämä paljon mallikkaammin. Sama on intohimon kanssa: on toisinaan pitkiäkin kausia, ettei halut herää. Tämäkin on ihan normaalia. Parisuhde on vaativin ihmissuhde. Ellei ole sinut itsensä kanssa, on toisen virheitten sietäminen melkoista kamppailua.
Olkaa armollisia ensin itsellenne ja ottakaa elämä vastaan sellaisena kuin se tulee. Meilläkin on ollut haasteita terveen lapsen sairastuttua pysyvästi, mutta ei sitäkään ole auttanut jäädä suremaan loppuiäksi. Elämään mahtuu paljon iloakin, kun sen oppii vastaanottamaan ja tyytyy siihen, mitä on jo saavuttanut.

 

[yhteistä aikaa]

Kyllä se kummasti virkistää ja on parisuhteellekkin tärkeää, kun pääsee yhdessä kahdestaan välillä tuulettumaan ilman lapsia. Meilläkin pyörii uusioperheessämme viisi lasta joten yhteinen kahdenkeskinen aika on meille todella tärkeää, eikä siinä ole todellakaan mitään moitittavaa jos haluaa hoitaa myös parisuhdetta lastenhoidon ja arjen lomassa.

 

[Jen]

Kyse on aika pitkälle siitä, että haluatko itse saada parisuhteenne kuntoon? Oletko valmis siihen, että ryhdytte paikkaamaan suhdettanne ja palauttamaan läheisyyttä? Miehen on vaikea olla lähellä, jos sysäät häntä koko ajan pois.

Kerroit, että sulla ei ole synnytyksen jälkeistä masennusta. Onko se siis diagnosoitu jossakin, ettei sitä ole vai onko se oma arviosi? Yleensä tuntemukset, ettei mikään tunnu millään, vaan kaikki on ikäänkuin pikkuisen pielessä, johtuvat juuri lievästä masennuksesta, joka voi käynnistyä juuri synnytyksestä, vauvan kanssa yövalvomisista, työkiireestä pitkään jatkuessa jne.

Usein masentunutta ei myöskään kiinnosta oikein omat harrastukset, oman fyysisen kunnon ylläpitäminen, uusista asioista kiinnostuminen jne. Mietipä itse, onko niidenkin osalta samanlainen "hälläväliä, ei kiinnosta" fiilis?

Jos kyse on siitä, että SINÄ olet kyllästynyt perheeseen ja haikailet jotakin parempaa, niin todennäköisesti olet kuollaksesi tylsistynyt muuttumattomaan tilanteeseen. Jos siis kolmenkympin kriisi vaivaa, että mietit, mitä olet saavuttanut elämässäsi ja mihin elämäsi on menossa, niin välttämättä syynä pahaan oloon ei ole miehesi vaan sinä ihan itse. Tilanne ei välttämättä muutu miestä vaihtamalla, vaan etsimällä syytä sinusta itsestä.

Sinä olet nyt äiti. Minusta olet velvollinen näkemään vähän vaivaa, jotta perheasiat saadaan kuntoon. Ei se, että vuoden on tuntunut vähän huonolta tarkoita vielä sitä, että koko avioliitto pitää romuttaa. Avioliitossa on huonojakin hetkiä. Älä kuitenkaan ajattele, että koska nyt menee huonosti, niin sitten tietysti menee vielä huonommin vuoden päästä. Tällaiset huonot kokemukset voi kääntää voimavaraksi. Kun vaikeudet ylittää, huomaat ehkäpä rakastavasi miestäsi vieläkin enemmän.

Miksi ex-miehesi on ex-mies? Oletko tietoisesti unohtanut hänen ne puolet, joiden vuoksi ette ole yhdessä? Ei elämä hänenkään kanssaan olisi pelkää intohimoa, vaan arki astuu suhteeseen ihan jokaisessa suhteessa. Ajattele, millaista elämäsi olisi, jos alat vaihtamaan miehiä 2-4 vuoden välein eli kun intohimo lopahtaa, vaihdat uuteen himottavampaan mieheen? Intohimovaihe nimittäin kestää vain puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

Mitäpä, jos juttelet asiasta miehen kanssa? Voit kertoa, että sulla on paha olla ja koet, että olet ajautunut kauemmas ja pelkäät, että suhteenne kariutuu. Anna hänen rakastaa sinua ja osoittaa rakkauttaan. Ehkäpä miehesikin on vähän kyllästynyt seksielämäänne? Siitä voi saada ihanan seikkailun, kun alatte pikkuhiljaa selvittämään, mitä itse haluaa kokeilla, mitä toinen haluaa ja missä ne rajat ovat. Seksikokeiluissa on hienoa, kun voi luottaa toiseen ja silti uskaltaa yhdessä kokeilla jotakin, jota ei ehkä vielä pari vuotta sitten olisi kehdannut ajatellakaan. En väitä, etteikö nämä jutustelut ole helppoja, jos niihin ei ole tottunut, mutta minusta on pelkurimaista ottaa ero miehestä vain siksi, ettei edes uskaltanut yrittää parantaa suhdetta ja seksielämää, kun ei kehdannut aloittaa juttelua.

 

[mies]

Yhdyn taas Jeniin.

 

[luotto]

Yhdyn taas Jeniin.

Noh noh, tää on perheohjelma.

 

[tuli]

Jen aika hyvin jo sanoikin asioita, joita myös minulle tuli mieleen. Lisäisin siihen vielä sen, että jos elämä ennen lapsen saamista on ollut vauhdikasta ja menevää, niin tavallaan "laiska" elämä jota nyt joutuu pakostakin viettämään, voi tylsistyttää. Saatat ehkä alitajuntaisesti yhdistää oman tylsyytesi mieheesi johtuvaksi, koska lasta ei henno syyttää oman elämän negaatioista.

Olisiko mahdollista tehdä joitakin asioita kuten ennen lasta, vaikkapa harrastaa, käydä leffassa yms? Se, että käy pari kertaa kuussa elokuvissa ja vaikkapa syömässä, antaa teille sitä aikuisten aikaa johon ennen lasta olitte tottuneet.

Itselläni ainakin ennen niin vilkas elämä pysähtyi kuin seinään, kun lapset syntyivät. Mies sen sijaan jatkoi omia menojaan (töihin liittyviä), jotka usein veivät hänet päiväkausiksi pois kotoa, joskus ulkomaille asti. Lohdutin itseäni, että kun lapset kasvavat pääsen minäkin silloin tällöin harrastamaan ja elämään, koska vastavuoroisesti mies katsoisi lapsia.

Koita jaksaa ja ajatella tulevaisuutta positiivisesti. Lapsi kasvaa vauhdilla ja elämä muuttuu muutenkin koko ajan, ei se pysy stabiilina vuodesta vuoteen. Jos tuntemuksesi ovat vielä vuoden-kahden kuluttua samat kuin nyt, niin yksinkertainen selitys on lie se, että rakkautesi oli rakastumista ja huumaa joka kesti tuon klassisen tuhat päivää ja hiipui hiljalleen, huomaamatta pois.

 

[yksi vaan]

Kehottaisin ihan yksinkertaisesti laittamaan jäitä hattuun pidemmäksikin aikaa kuin vuodeksi.

Luulen, että tuollainen "kyllästymisvaihekin" voi olla ohimenevä ja ehkä heijastumaa muustakin pahasta olosta kuin miehen tylsyydestä. Vaikka sanot ettet ole kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, niin voisiko olla että ihan vaan se arki pienten lasten/pienen lapsen kanssa, itsensä jakaminen monelle taholle (+hormonitoiminta) saa väsymään? Seksielämäkin saattaisi virkistyä ihan vaan sillä, että antaa itselleen luvan olla himoitsematta yhtään mitään vähään aikaan.

 

[Tiina]

Jusu: Tekstisi voisi olla yhtä hyvin minun kirjoittamaani, niin tutulta kuulostaa..
Me vaan olemme olleet yhdessä kohta yhdeksän vuotta ja useamman vuoden on suhde mennyt aivan päin helvettiä, enkä syytä miestäni.

Olen itse niin kyllästynyt elämääni, harvoin jaksan mistään innostua, ei harrastuksia, ei ystäviä nykyisellä asuinpaikkakunnalla, opiskelu täydellistä pakkopullaa ja aina vaan väsyttää ja masentaa,mieskään ei jaksa enää nykyisin yrittää saada minua innostumaan mistään, on kyllä aikaisemmin yrittänyt.

Vuosi sitten olimme jo vähällä erota, mutta yhteisestä päätöksestä jatkoimme ja vähän aikaa oli suhteessammekin vireämpi vaihde..mutta nyt mennään taas samaa vanhaa rataa. Olin myös vähällä ajautua suhteeseen, mutta järki astui kuvioihin ennenkuin mitään ehti tapahtua, onneksi.

Pakko olisi tehdä asialle jotain, ei näinkään voi jatkua. Kyllä olen monta kertaa miettinyt että mieheni ansaitsisi jonkun paljon paremman...