Nuo inhon, vihan ja vastenmielisyyden tunteet kertovat, että jotakin on pahasti pielessä suhteessanne. Se ei ehkä ole niin ilmeinen asia, että tiedostaisitte sen nyt, mutta jokin on, mikä hiertää ja nakertaa suhdettanne vaivihkaa sisältä päin. Ottakaa kissa pöydälle ja puhukaa asiasta naamatusten ja toista kunnioittaen, sekä yhteisymmärrystä etsien. Voi olla, että jopa pariterapia olisi paikoillaan. Rauhallisesti kertoen asiasta saat myös itse ymmärrystä. Luulempa, että miehesi haluaisi sinun olevan onnellinen ja olla sinulle hyvä puoliso. Anna hänelle mahdollisuus yrittää. Ja yritä sinäkin käsitellä tunteesi ja syyt tunteillesi, ennenkuin on liian myöhäistä.
Puhun nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä. Meillä kun on vähän samanlaiset ongelmat. Joten kerrompa nyt vähän siitä, mitä tuollaiset tunteet voivat pitää sisällään ja mihin ne voi johtaa.
Minä toisinaan vihaan, inhoan ja tunnen hirvittävää vastenmielisyyttä miestäni kohtaan. Tosin meillä noiden tunteiden alkulähde on se, ettei mieheni osoita fyysisesti kylliksi rakkauttaan. Meillä minä tarvisin juuri sitä, että mieheni laittaisi päänsä olkapäälleni ja halaisi ja suukottelisi enemmän. Hänelle tällä hetkellä esim. kalja, kaverit, TV, tietokone ja auto on tärkeämpää kuin antaa yksi halaus tai suudelma. en tosiaankaan haluaisi jatkuvaa kiehnäämistä, vaan muutaman halauksen silloin tällöin. Niitä vailla tunnen itseni arvottomaksi huonekaluksi, joka otetaan käyttöön vain tarpeen vaatiessa. Näin on ollut jo pari vuotta. On vihan ja inhon takana muutakin, mutta ne syyt olkoot nyt kertomatta...
Onhan noista minun vihan, inhon ja vastenmielisyyden sytyttäneistä asioista riideltykin, mutta asioita ei ole koskaan käsitelty loppuun. Ongelmia ei ole selvitetty, vaikka siihen olisi kyllä ollut ihan hyvä mahdollisuus.
Sen myötä, että tunsin inhoa, vihaa, vastenmielisyyttä miestäni kohtaan, aloin inhota ja vihata myös itseäni. Päässäni takoo, että kuka voi vihata toista olematta itse hirviö?! Olin mielestäni totaalisen paha ihminen kaikin puolin. Tuntiessani itseni kamalaksi ihmiseksi itsetuntoni, itsearvostukseni ja itseluottamukseni laski pohjalukemiin. Aloin uskoa todella, etten ansaitse läheisyyttä, enkä mitään hyvää. Aloin uskoa, että on yksin minun syytä, ettei suhteemme toimi. Kun en onnistu edes suhteemme kanssa, miten helvetissä onnistuisin missään muussakaan? Itsesääli, masennus, epätoivo, itseinho ja -viha, itsetuho. Kivalta kuulostaa, eikö vain? Ja tiedätkö mitä? jäin siihen kaikkeen koukkuun. Pitkän aikaa elämä meni päin persettä aina vain pahemmin. Pitkän aikaa nuo pahat tunteet senkun voimistuivat. Aikaa myöten minusta tuli todella onneton ja katkera ihminen. (onneksi olen päässyt jo osittain sen yli. työtä se tosin on teettänyt)
Nyt jaksan yrittää taas, mutta noiden negatiivisten tunteiden käsittely olisi helpompaa, jos ne eivät olisi näin vahvoiksi päässeet. Näin voi käydä.
Pointti on se, että ellette tee yhdessä noille negatiivisille tunteille jotain, ne kasvavat ja voimistuvat. Aikaa myöten voi olla, että miehesi alkaa tuntemaan myös noita tunteita sinua kohtaan, ellei asiaa saa hoidettua. "Ruokkikaa" niitä hyviä tunteita itseänne ja toista ihmistä kohtaan!
