kaukorakkaat

  • Viestiketjun aloittaja dmd
  • Ensimmäinen viesti
dmd
Hiukan vapisevin askelin suuntaan kohti hirsistä kotaa, keskelle metsää. Maassa näkyvätkin renkaan jäljet, "hän on jo siellä", tuumin itsekseni ja mutristan hiukan suutani hymyillen. Vaikka hiukan ihmettelenkin sitä miten hän osasi neuvojeni perusteella näin hyvin perille. Heitän sen mielestäni kun näen kodan katon ja savun, joka jo nousee sen keskellä olevasta aukosta.
Jalat suuntaavat kohti kotaa mutta ajatukset karkaavat aiemmin vaihdettuihin viesteihin ja puheluihin. "180cm, urheilullinen savolainen" hän kuvasi itseään, yritän rauhoittua mutta muistan vielä sen äänen joka kietoutui ympärilleni pehmeästi kuin Kashmir: "Haluan tavata sinut lapin tyttö"

Valkea mazda kiiltelee puhtaana kodan edessä. Kävelen sen luo ja veri kohisee korvissa. "Hän on varmaan sisällä" ehdin juuri ajatella ennen kuin kodan ovi avautuu. Osaamatta tehdä mitään muuta, katselen kun hän laskeutuu sulavasti muutaman portaan ja kävelee luokseni. "Sinä tulit" hän sanoo ja pitää pienen tauon kuin vastausta odottaen, jatkaen sitten "Tule, laitoin jo tulen odotellessani. Voimme jutella kahvin äärellä" "En olisi voinut jättää tulematta" vastaan viimein, ennen kuin kävellen hänen edellä sisälle kotaan.

Kodan hirret ovat jo tummuneet siellä pidetyistä nuotioista ja savun haju on tarttunut syvälle niihin. Keskellä kotaa leimuaa nuotio, jonka yläpuolella roikkuu mustaksi nokeutunut pannu kiehuen. Istun kodan seiniä kiertävälle leveälle penkille ja katselen ympärilleni. Näen että hän on myös tuonut makuupussin rullalle käärittynä "Aiotko nukkua täällä? Huomasin että olet tuonut makuupussin" "Kyllä, se oli tarkoitukseni" hän vastasi kaivaessaan kahvipurkkia esille repustaan. "Eikö sinulle tule kylmä?" kysyin ihmetellen mielessäni miksi hän ei yövy eräässä aiemmin ehdottamassani hotellissa. "Ei välttämättä" hän vastaa iskien silmää.
"Tuntuu kuin punastuisin, mutta ei sitten kuitenkaan. Hengästyttää, mitä tämä on?" pyörivät ajatukset villisti päässäni. En vain halua uskoa itsestäni sitä mitä juuri ajattelen katsellessani kun hän mittaa kahvin veteen "Haluaisin riisua tuon paidan, kuljettaa käsiä noiden lihasten päällä, suudella noita huulia ja tuntea hänen lämmin henkäyksensä kaulallani juuri ennen..."

"Haluatko sokeria?" Kysymys katkaisee ajatukseni ja hämilläni vain nyökkään vastaukseksi. Hän ottaa kaksi pahvimukia ja tulee istumaan viereeni ojentaen toisen höyryävistä mukeista minulle.
"Olet kovin hiljaa, mitä mietit?" hän kysyy katsoen minua silmiin. Jään hetkeksi niiden vangiksi, ne ovat kauniit, siniset joissa vivahdus ruskeaa. Tutkin hänen kasvojaan ja sen enempää ajattelematta kosketan kädelläni hänen poskeaan ja karheaa leukaansa. Hän kumartuu lähemmäs. Raotan kosteita huuliani hiukan ja suutelemme. Säpsähdän kun mukini tippuu lattialle ja vetäydyn taemmas säikähtäneenä omia tuntemuksiani. Kun hiukan arkaillen katson häntä uudestaan näen hänen hymyilevän.
"Vai tuollaista sinulla oli mielessäsi. Minäkin olen ajatellut sitä joka kerta kun olemme soitelleet, ja vielä enemmänkin" hän sanoo laskien mukinsa lattialle. Hän tulee lähemmäs minua ja mietin mitä tekisin. Tiedän mitä haluan, mutta uskallanko antaa tunteiden viedä? En voi muuta kuin antaa periksi tuntiessani hänen kätensä uumallani. Katson häntä silmiin ja nostan käteni hänen kaulalleen. Hänen huulensa kohdatessani omani tunnen kuinka lämmön valtaavan kehoni ja lyövän lävitseni aaltojen lailla.
Sitten hän yllättäen nousee ylös ja tunnen itseni jo hetken petetyksi kunnes huomaan hänen hakevan makuupussin ja avaavan sen penkille. Hiukan yhä arastellen kävelen hänen luokseen ja nostan katseeni kohti hänen kasvojaan. Tunnen kuinka hänen voimakkaat käsivartensa kietoutuvat kevyesti ympärilleni eivätkä omat jalkani tunnu enää kantavan kuin juuri ja juuri. Hänen kätensä vaeltavat paitani alle ja hyväilevät selkääni. Noudatan hänen esimerkkiään ja kosketan hänen selkäänsä ensin varovasti, sitten molemmin käsin. Katson syvälle hänen silmiinsä, ja kuin tietäen mitä haluan, hän suutelee minua taas hellästi. Nojaudun hänen käsiään vasten kun hän laskee minut varovasti selälleni penkille. Potkaisen kengät jalastani ja nostan myös jalkani penkille. Ihoni värisee jännityksestä. Hän tarttuu paitansa helmaan ja nostaa sen päänsä yli. Hengitykseni salpautuu hetkeksi. Katselen miten hänen lihaksensa jännittyvät sekä pehmeää ruskettunutta ihoa enkä voi olla ajattelematta etten ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Laskettuaan t-paitansa penkille reppunsa viereen hän kävelee luokseni ja jää seisomaan penkin vierelle.
Nousen istumaan ja ojennan käteni, kosketukseni saa hänet hiukan värähtämään. Suutelen hänen vatsaansa navan läheltä ja nostan katseeni, nähdäkseni haluaako hän minun vielä jatkavan. "Et tarvitse tätä" hän sanoo pehmeällä äänellään ja nostaa mustan toppini helmaa, vetäen sen sitten kokonaan pois päältäni.
Laskettuaan toppini oman paitansa viereen penkille, hän koskettaa kevyesti kaulaani ja kuljettaen sitten sormeaan alaspäin rinnoilleni. Hän hyväilee niitä koko kädellään, tuntiessaan kovaksi menneet nännini hän hiljaa ynähtää "Mmm.".
"Sinun vuorosi" sanon ja avaan hänen farkkujensa nahkavyön soljen, sitten farkkujen napit yksi kerrallaan. Vedän farkut alas hänen nilkkoihinsa ja hyväillen kuljetan käteni takaisin ylös jalkoja pitkin. Tunnen käteni alla hänen kiinteät pakaransa, ja siirrän käteni sitten ylemmäs kohti boxerien kuminauhaa, tartun siihen ja sitten vedän myös ne alas. Kun nosta katseeni näen hänen kovan peniksensä. Olen hiukan otettu, sainko minä todella tuon reaktion aikaan hänessä?
Silitän sitä kevyesti ja annan märän suukon peniksen päähän. Hän tarttuu minua käsivarsista ja vetää minut seisomaan. Katsomme toisiamme ja hän kumartuu suutelemaan minua. Hän avaa mustat farkkuni ja vetää ne alas yhdessä pikkuhousujeni kanssa. Seisomme molemmat alastomina ja hiukan väristen. Sitten hän menee penkille ja käy makaamaan makuupussin päälle. "Tule" hän sanoo ojentaen kätensä.
Tartun siihen ja nousen hänen päälleen hajareisin. Hetken katsomme toisiamme syvälle silmiin ja kumarrun suutelemaan häntä kaulalle. Hän nostaa kätensä hyväilemään rintojani, suljen silmäni kun hän suutelee niitä joka puolelle. Tuli räiskää kodan nuotiossa mutta minusta tuntuu kuin se palaisi sisälläni, koko ajan kuumaa liekkiään kasvattaen. Ynähdän tahtomattani, kun hän leikkii kielellä nännilläni ja sitten imaisee sitä hiukan. "Haluan sinua" hän kuiskaa minulle. "Minäkin haluan sinua, en ole koskaan tuntenut mitään tällaista" vastaan ja tunnen kuinka alapäässäni tykyttää, se aivan odottaa häntä. Hän ohjaa kädellään peniksen sisääni, laskeudun varovasti alemmas ja tunnen hänet yhä syvemmällä sisälläni. Liikutan lantiotani edestakaisin ja tunnen kuinka kova penis liikkuu sisälläni ylös, alas. Hän laittaa kätensä lanteilleni ja ohjaa lantioni liikettä. Haluan häntä joka solullani. Haluan hänet lähelleni, sisälleni, osaksi itseäni. Suutelen häntä intohimoisesti huulille, sitten kaulalle. Tunnen kuinka hänen peniksensä kovenee ja kasvaa joka liikkeellä. Haluan hänet yhä syvemmälle, yhä lähemmäs. Lantioni liikkuu kovemmalla tahdilla ja muu maailma häipyy kauas pois, kuin ei olisi olemassa ketään muuta kuin me kaksi. "Haluan laueta sisällesi" hän kuiskaa hiukan käheällä äänellä. "Haluan tuntea sen, mennään ihan loppuun asti" vastaan. Voi, kuinka hyvältä hän tuntuukaan, humallun tunteesta jonka hänen peniksensä liike ja tieto hänestä niin lähellä saa aikaan. Aivan kuin olisimme tehty toisillemme, hän täyttää minut kokonaan sellaisella nautinnolla mitä en ole tuntenut koskaan ennen. Penis jäykistyy todella kovaksi ja tunnen kuinka lämmin aalto hulvahtaa lävitseni, kuin olisin hypännyt painottomaan maailmaan. Lihakseni puristuvat peniksen ympärille kuin yrittäen saada siitä kaiken irti ja sitten tunnen kuinka hän laukeaa sisälleni.
Kumarrun suutelemaan häntä huulille, nousen sitten varovasti pois hänen päältään ja asetun kyljelleni hänen viereensä makaamaan, pää hänen rintakehänsä päällä. Sanomatta sanaakaan hän vetää makuupussin toisen puolen meidän molempien päälle ja sulkee vetoketjun.
"Taisit olla oikeassa, ehkä täällä ei olekaan niin kylmä nukkua" nostan päätäni ja sanon hymyillen katsoen häntä silmiin. "Ei meidän ole pakko nukkua" hän vastaa. Naurahdan hiukan ja sanon "Katsotaan mitä voimme keksiä".
----------------------------------------
Perustuu tositapahtumiin.
 

Yhteistyössä