M
"meri"
Vieras
"Kyllä näitä on vaan niin paljon helpompi hoitaa kun ei ole vaippoja, rattaita ja kulkevat omin jaloin..."
On luvannut joskus hoitaa 1,6kk ikäistä lastamme ja ottaa jopa yökylään, mutta yökylässä ei ole ollut kertaakaan. Kaksi kertaa on ollut hoidossa kolmen tunnin pätkän niin, että olen syöttänyt ekalla kerralla, että nukkui melkein koko ajan. Toisella kerralla oli pieniä serkkuja myös mummin luona ja hakiessa 4v oli työntämässä lapsen suuhun kiviä (tuli tunne, että meidän lapsi oli joukossa liikaa). Toki silloin kysyttiin, kun oli jo etukäteen sovittu aiemmin, että perutaanko lääkäriaika jne. mutta mummille oli kuitenkin kunnia-asia hoitaa myös meidän pieni siinä mukana.
Nyt siis tilanne, että ei olla kysyttykään mummilta apua- mies ei päässyt rakenneultraan jne. kun mummi on paneutunut täysipainoisesti hoitamaan sisarusten lapsia. En varmaan edes uskalla kysyä, kun minä koin tuon mummin lausahduksen ihan selvänä vihjeenä. Meidän lapsi ei ole tervetullut mummilaan yökylään eikä hoitoon. Mummi ei ole enää työelämässä ja toki saa tehdä omat valinnat ajankäytöstään. Harmistuin tietenkin, ajattelin, että mummi olisi halunnut olla meidänkin pienen kanssa