Onko tämä kiusaamista?

[vierailija]

11-12v seurustelin useiden poikien kanssa, lähettelin alastonkuvia, ihastuin varattuun, enkä myöskään ollut aina hyvä ystävä puhuin muista seläntakana pahaa ja levitin salaisuuksia. Päädyin sitten h-uoran maineeseen ja rajusti kiusatuksi ylä-asteen ajaksi ja kiusaajia oli paljon. Kiusaaminen oli haukkumista, naureskelua, mulkoilua, perättömien juorujen levittämistä, uhkailua, tönimistä, kerran mua lyötiin... muut nauroi ja taputti ympärillä... sitten menin itkemään koulussa portaiden alle ja muut kulki siitä ohi ilkkumassa, mulle soitettiin pilareita, kirjotettiin kirjaston vessan seinään että oon h-uora. Tämä kaikki johti siihen että multa meni terveys, jouduin mielisairaalaan ja nykyään mulla on useampi diagnoosi, oon ihan varma että ilman kiusaamista mulla ei esimerkiks ois epävakaata persoonallisuushäiriötä. Lapsena olin terve ja iloinen, vaikka mulla oli myös rikkinäinen perhe, kiusaaminen aiheutti mulle paljon stressiä. Oon pohtinut jälkeenpäin paljon miks toimin niin kuin toimin, tiedän että oon tehnyt väärin ja vaikka oon pyytänyt anteeksi niin ihmiset ei ota kuuleviin korviinsa sitä, heidän mielestä on kivempaa pilkata, ihan kuin he haluaisivat saada minut tapattamaan itseni..... ja kukaan kiusaajista ei oo myöskään pyytänyt multa anteeks, kai he ajattelee ettei se ollut ees kiusaamista vaan sellaista minkä ansaitsin vaikka nuo kaikki heidän teot täyttää kiusaamisen kriteerit. En usko että mulla on paha luonne, syy miks tein virheitä oli se että sokaistuin poikien antamalle huomiolle ja koin että nätteys on ainut hyvä asia minussa ja kun kerran olin seurustelun makuun päässyt niin en osannut enää olla ilman, enkä noin nuorena myöskään tiennyt minkälaisista miehistä tykkään. Kaikki oli kokeilua. Enkä edes ikinä sille varatulle pojalle kertonut tunteistani vaan asia meni niin että kerroin ystävälleni ihastuksesta, joka ei osannut pitää salaisuutta vaan kertoi asiasta tyttöystävälle ja siitä helvetti repesi. Uskotteko jos sanon etten 11-12v pyrkinyt tietoisesti h-uoraksi? Karma ei oo kostanut näille kiusaajille, he ovat saaneet elämässään kaiken sen minkä minä olisin halunnut. Tuntuu että oon joutunut maksamaan virheistäni aivan liian kovan hinnan. Oon 23v ja edelleen neitsyt, tosi h-uora joo.

 

[vierailija]

Oi voi... sinäkin olet taas kömpinyt kolostasi...

Missä muuten olit ???

 

[vierailija]

Mielisairaalassa olin.

Haluan vaan tietää kummassa on enemmän vikaa minussa vai kiusaajissa.

 

[vierailija]

Mua on pilkattu myös siitä asiasta että oon hullu, en saa ihmisiltä empatiaa vaikka multa terveys mennyt. Silloin tulee just fiilis että lopettaako nuo vasta kun oon kuollu, eikö he tajua ettei munkaan psyyke kestä kaikkea!

 

[vierailija]

11-12v seurustelin useiden poikien kanssa, lähettelin alastonkuvia, ihastuin varattuun, enkä myöskään ollut aina hyvä ystävä puhuin muista seläntakana pahaa ja levitin salaisuuksia.

Kiusaaminen oli haukkumista, naureskelua, mulkoilua, perättömien juorujen levittämistä, uhkailua, tönimistä, kerran mua lyötiin...

Tulee vanha sanonta mieleen: Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Nuohan on pitkälti ihan toisiinsa verrattavia juttuja fyysistä käsiksi käymistä lukuunottamatta. Minä muuna kuin kiusaamisena voi pitää tuota seläntakana puhumista ja salaisuuksien levittämistä, ainakaan niiden kohteiden mielestä.

 

[vierailija]

Miten sulla kaksitoistavuotiaana on useita poikien alastonkuvia?! En ehkä nyt täysin usko ja osta tätä.

 

[vierailija]

Aina kun multa kysytään täällä missä oon ollu niin tulee mieleen että ihan kuin ihmiset ei haluais mun parantuvan! Kuulun keskustelupalstan vakiokalustoon valittamaan elämäni tragedioista ja miten ne on tuhonnu mut.

Voitteko kuvitella ylä-asteen jälkeen olin pari vuotta rakastunut sekakäyttäjään joka muisti aina kertoa miten on pannu muita naisia, veti kerralla 10 pamia kurkusta alas, haukkui mua ja sit oli taas tykkäävinään, syytti mua itsemurha yrityksestään koska olin yöllä nukkumassa.. Känny äänettömällä ja en vastannut puhelimeen.. Uhkasi minutkin hakata ja tappaa. Sitten kehtasi sanoa että " en oo ikinä nähny ihmistä kellä heikompi psyyke kuin sulla " vaikka pyrki koko ajan rikkomaan mua lisää samaan aikaan. Käsittämätöntä!

Kaikki mitä olisin tarvinnut ylä-asteen kiusaamisen jälkeen niin rakkautta ja suojelua, luulin että nyt oon sen verran kovan miehen kanssa joka pystyy mua suojelemaan mutta toisin kävi.

Oon 23v, mulla ei oo vieläkään ammattia kun keskeytin kiusaamisen takia opiskelun, en oo päivääkään ollut palkkatöissä, tuntuu että minusta ei ikinä tuu mitään. oon joutunut maksamaan aivan liian kovan hinnan lapsena tehdyistä virheistä! Ja jos joku tuntee mielihyvää toisen tuhoamisesta, niin voi katsoa peiliin psykopaatti.

 

[vierailija]

Sinä olet 23, missä tuon ikäisiä enää kiusataan?

 

[vierailija]

11 vuotias lähettelee alastonkuvia? Sä olet ollut sekaisin jo ennen kiusaamista. Anteeksi että sanon suoraan

 

[feger]

Sinä olet 23, missä tuon ikäisiä enää kiusataan?

Työpaikoilla jne. ei kiusaaminen lopu lapsuuden päättymiseen, vaan kyllä sitä on joka paikassa aikuisten keskenkin.
Oon itsekin ollut työpaikkakiusaamisen uhrina ja se onneksi saatiin kitkettyä pois, kun nostin asiasta mekkalan.

 

[vierailija]

Niin tyhmältä kuin tää kuulostaakin nii hain suosiota tuolla seläntakana puhumisella ja salaisuuksien levittämisellä. Olin päässyt sellaseen suosittuun kovis porukkaan ja en tiennyt miten mun tulisi sellasessa olla. Tai ainakin itse pidin sitä suosittuna kovis porukkana. Lainasin ihmisille myös paljon rahaa koska olin ainoana lapsena hemmoteltu ja halusin että kaikilla ois kivaa, sitten se kääntyi niin päin että ostan kuulemma kavereita! En taida olla penaalin terävin kynä. Mutta en ainakaan oo sokea virheilleni vaan pystyn myöntämään että oon niitä tehnyt, eikö se ole parempi kuin että ei pystyis myöntämään tehneensä virheitä? Miten aikuiset ihmiset voi vihata toista sen takia mitä on tullut tehtyä lapsena, ovatko he niin tyhmiä etteivät tajua että lapsesta aikuiseksi ihminen muuttuu paljon? Kiusaaminen oli kidutusta ja sen seurauksena opin mitä ei pidä tehdä, en enää aikuisena puhu seläntakana pahaa tai levittele salaisuuksia, olen kulkenut helvetin läpi.

Minä itse lähetin pojille niitä alastonkuvia, eivät he mulle. Halusin miellyttää, kehut nosti mun itseluottamusta, kaipasin hyväksyntää. Yks poika lupas tehdä mulle sivut nettiin, luulin että hän oikeasti haluaa edistää mallin uraani mutta tekikin vaan ne pilkkaamis tarkoituksessa! Kerran tämä sama poika teki mulle niin että kun pelattiin totuutta ja tehtävää kaverin luona, mun ja poikaystävän tehtäväksi tuli suudella peiton alla ja tää poika kuvas salaa sitä videolle ja kun se peitto vähän liikkui niin levitti kaikille sitä videoo, väitti että harrastetaan seksiä vaikka niin ei tapahtunut! Jouduin kärsimään tosi paljon sen videon takia. -.- Toivottavasti on ylpeä aikuisena siitä miten halventavasti on naista kohdellut. Hyi.

 

[vierailija]

Ehkä mun epävakaa persoonallisuushäiriö on oirehtinut jo ennen teini-ikää. Mun on esimerkiksi hirveän vaikea käsittää miks ajaudun riitoihin useiden ihmisten kanssa ja olen polttanut useat sillat takanani, mutta oikeuttaako se kiusaamaan jos toinen on sairas?

Kaks mun pahimmista kiusaajista jotka uhkasi uittaa minun pään vessanpöntössä ovat töissä hoito-alalla ja teeskentelemässä empaattista ihmistä asenteella " minä haluan auttaa sinua " Voitteko kuvitella. Hyi helvetti! Mutta olen kuullut että hoito-ala on yks niistä aloista joilla eniten työpaikkakiusaamista, mistä lie johtuu.

 

[vierailija]

Kasvoin sellasessa perheessä jossa vanhemmat riiteli usein. Etenkin äiti sai sekopäisiä raivokohtauksia, saattoi keskellä yötä alkaa huutamaan ja haukkumaan isää vaikka mulla ja isällä aikanen herätys kouluun ja töihin. Äiti löi raivareissaan reikiä oviin ja seiniin, sotki ulosteellaan seiniä. Isä kiusasi äitiä ja äiti väitti että hänen terveys mennyt isän takia pilalle, uhosi usein eroavansa mutta mun vanhemmat ei kuitenkaan koskaan eronneet vaikka selvästi eivät olleet luonteeltaan toisilleen yhteen sopivat, ehkä pelkäsivät yksinjäämistä, pidän tällästä turhaa uhoamista luuserin merkkinä en voi arvostaa. Isä joi joka ilta olutta vuosien ajan, vaikka kykeni töissä käymään niin on silti alkoholisti. Äiti eli isän siivellä, ei häntä kiinostanut töissä käydä ja on myöntänytkin sen. Mulla ei ollu mitään rajoja, ei kotiintuloaikoja, 7v sain kahtoo jo K18 leffoja, 13v lähtien juoda alkoholia... Jos mun ystävä tuli kylään meille niin mun äiti saattoi valehdella sille ystävän äidille että ollaan kotona vaikka oltiin oikeasti bilettämässä... Kulissit pyrittiin pitämään pystyssä, äiti sai hillittyä itseään sen verran ettei sillon riehunut sekopäisesti kun mulla ystäviä kylässä

16v aloin laittamaan mun vanhemmille vastaan, syytin heitä mun elämän tuhoamisesta ja olin katkera. Minä kuulemma syytän aina kaikesta muita, mutta kun nään syytä syyttää. Oon aika varma että olisin erilainen jos olisin saanut kasvaa normaalissa ja onnellisessa perheessä. Loppuaikoina mun ja vanhempien välit kiristyi niin pahaksi että heittelin raivarissa kirjahyllyt ympäri ja löin isää nyrkillä selkään. 19v katkasin vanhempiini lopullisesti välit.

Niin onko tuo ihme että musta tuli vähän seko? -.-

 

[vierailija]

Haluaisin aloittaa kaiken alusta jos vaan voisin. Syntyä normaaliin ja onnelliseen perheeseen. Saada sisaruksia. Saada vanhemmista sellaisen naisen ja miehen mallin jota voin arvostaa. Olla fiksumpi ja aloittaa vasta ylä-asteelle mennessä meikkaus ja seurustelu. Menettää 16v neitsyys poikaystävälleni joka on rakastava ja mua hyvin kohteleva. Hankkia ammatti normaalisti ikätovereideni kanssa. 18v tulla äidiksi ja mennä naimisiin. Kotiäitiyden jälkeen löytää töitä jossa viihdyn, olen hyvä ja saan palkkaa jolla tulen hyvin toimeen. 23v synnyttää toisen lapseni. Jne.

 

[vierailija]

Ja jos ei kaunistella asioita niin kysehän ei oo ees mistään kiusaamisesta vaan henkisestä ja fyysisestä väkivallasta joka on aikuisten maailmassa lailla rangaistava teko! Näiden pikku sontiaisten kohdalla vaan puhutaan kiusaamisesta, eikä alle 15v joudu ees rikosoikeudelliseen vastuuseen mutta se ei silti poista sitä faktaa että henkinen ja fyysinen väkivalta aiheuttaa yhtä pahat oireet lapselle kuin aikuisellekkin!!! Johtaa usein sekoamiseen, avohoitoon tai suljetulle ja nappeja kurkusta alas.

Saatana. Kuka välittäis ja lopettais toisen piinaamisen? Onko mun teot anteeksiannettavissa?

 

[vierailija]

Mitä jos ihan ensimmäiseksi nyt lakkaisit kierimasta itsesäälissä ja piikottelemasta diagnoosin takana.

Vanhempasi ovat aivan oikeassa. Syytä kaikesta kaikkia muita. Vetoat tehneesi väärin hakiessasi hyväksyntää ja huomiota. Syy ei muuta sitä tosiasiaa, että teit väärin ja sait siitä seurauksia. Monet muutkin ovat kayneet läpi rankan, omaasi huomattavasti rankemman, lapsuuden, ja silti ovat siitä yli päässeet, koska eivät ole jääneet menneeseen jankkaamaan ja muita syyttämään.

Sanot haluavani aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Sitten ei muuta kuin lusikka kauniiseen käteen,ja muuttamaan asioita elämässäsi.
Ensimmäiseksi kehottaisin muuttamaan toiselle paikkakunnalle, hakeutumaan koulutukseen ja töihin. Sitä myöten löytyy uusia ystäviä ja asioita elämään, ja kun irroitat otteesi itsesäälista ja menneisyydestä, saatat piankin löytää itsesi onnellisesta, itse muovaamastasi elämästä jolla on muutakin merkitystä kuin kieria itsesäälissä lisää huomiota hakien.

Aikuistu, et ole enää 11 vuotias, joten on aika käyttäytyä kuin kypsä aikuinen.

 

[vierailija]

Miks ne päästi sut pois hoidosta?? Oot ihan yhtä sekaisin kuin ennenkin.
Vai toivooko ne kotona sun tajuavan että pitäis ottaa askel eteenpäin..?

Mikä askel?
No se askel kun sanot haluavas sitä ja tätä sun elämältä.
Niin nyt aikuisena sulla on siihen mahdollisuus.

Otat ja lähdet ja teet lopullisen etäisyyden sun menneisyyteen. Alat kasaamaan elämääsi sellaiseksi kuin siitä haluat.
Yritä edes puhua jostain muusta kuin lapsuudestas.
Joskus vaan pitää päästää irti menneestä, antaa olla, jättää taakseen, hyväksyä että sillai meni sun lapsuus, nyt elät itse aikuisuutta, nyt sinä olet vastuussa mitä tapahtuu, mitä teet, mitä haluat.

 

[vierailija]

Mitä jos ihan ensimmäiseksi nyt lakkaisit kierimasta itsesäälissä ja piikottelemasta diagnoosin takana.

Vanhempasi ovat aivan oikeassa. Syytä kaikesta kaikkia muita. Vetoat tehneesi väärin hakiessasi hyväksyntää ja huomiota. Syy ei muuta sitä tosiasiaa, että teit väärin ja sait siitä seurauksia. Monet muutkin ovat kayneet läpi rankan, omaasi huomattavasti rankemman, lapsuuden, ja silti ovat siitä yli päässeet, koska eivät ole jääneet menneeseen jankkaamaan ja muita syyttämään.

Sanot haluavani aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Sitten ei muuta kuin lusikka kauniiseen käteen,ja muuttamaan asioita elämässäsi.
Ensimmäiseksi kehottaisin muuttamaan toiselle paikkakunnalle, hakeutumaan koulutukseen ja töihin. Sitä myöten löytyy uusia ystäviä ja asioita elämään, ja kun irroitat otteesi itsesäälista ja menneisyydestä, saatat piankin löytää itsesi onnellisesta, itse muovaamastasi elämästä jolla on muutakin merkitystä kuin kieria itsesäälissä lisää huomiota hakien.

Aikuistu, et ole enää 11 vuotias, joten on aika käyttäytyä kuin kypsä aikuinen.

Kuulostat siltä että puolustelet kiusaajia ja mun vanhempia. Miksi heitä ei saa syyttää huonosta käytöksestään, miksi mun täytyisi vaan unohtaa ja päästää heidät kuin koira veräjästä?

Enkä piilottele mun diagnoosien takana. Se on ihan totta että mulla on keskivaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireinen häiriö, epävakaa persoonallisuus ja sillon on turha olettaa että ihminen pystyy käyttäytymään kuin terve!

 

[vierailija]

Miks ne päästi sut pois hoidosta?? Oot ihan yhtä sekaisin kuin ennenkin.
Vai toivooko ne kotona sun tajuavan että pitäis ottaa askel eteenpäin..?

Mikä askel?
No se askel kun sanot haluavas sitä ja tätä sun elämältä.
Niin nyt aikuisena sulla on siihen mahdollisuus.

Otat ja lähdet ja teet lopullisen etäisyyden sun menneisyyteen. Alat kasaamaan elämääsi sellaiseksi kuin siitä haluat.
Yritä edes puhua jostain muusta kuin lapsuudestas.
Joskus vaan pitää päästää irti menneestä, antaa olla, jättää taakseen, hyväksyä että sillai meni sun lapsuus, nyt elät itse aikuisuutta, nyt sinä olet vastuussa mitä tapahtuu, mitä teet, mitä haluat.

Pääsin osastolta kun en oo vaaraksi enää itselleni. Yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa 15v ja jätin mun päiväkirjan mun parhaalleystävälle, joka myöhemmin mollasi mua ahdistuneisuushäiriöstä. Silleen ettei ottanut sitä kovin tosissaan " no voi kauheeta kun sulla on jokin ahdistuneisuushäiriö... "

 

[vierailija]

Entä mitä mieltä olette, jos rakastun tulevaisuudessa ja alan seurustelemaan pitääkö mun kertoa miehelleni menneisyydestä vai möläyttääkö sen tilanteen tullen joku muu?

 

[vierailija]

 

[vierailija]

Kuulostat siltä että puolustelet kiusaajia ja mun vanhempia. Miksi heitä ei saa syyttää huonosta käytöksestään, miksi mun täytyisi vaan unohtaa ja päästää heidät kuin koira veräjästä?

Enkä piilottele mun diagnoosien takana. Se on ihan totta että mulla on keskivaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireinen häiriö, epävakaa persoonallisuus ja sillon on turha olettaa että ihminen pystyy käyttäytymään kuin terve!

En ole sama tyyppi mutta vastaan tähän vaikka onkin pöhkö nosto (jos vaikka joskus luet).

Ihan oman itsesi vuoksi. Kieriskeleminen itsesäälissä ei auta ketään; päin vastoin se estää sinua jatkamasta elämääsi. Menneisyyttä ei voi muuttaa. Kaikki me tehdään virheitä ja paras mitä niiden suhteen voi tehdä on ottaa niistä opikseen ja olla toistamatta niitä. Ole armollinen itsellesi ja suuntaa katse tulevaisuuteen.

Olet 23, siis tosi nuori. Ei ole mitenkään poikkeuksellista ettei sinulla ole vielä ammattia tai työkokemusta. Sinulla on kaikki mahdollisuudet vaikka mihin kunhan annat sille mahdollisuuden.

Mitä kertomiseen tulee (olen itse mies), kyllä mä haluaisin tuntea kenen kanssa seurustelen ja osana siihen kuuluu menneisyys. Tietystikään kaikkia yksityiskohtia ei olisi pakko kertoa ellet haluaisi. Olin itsekin koulukiusattu joten sen osalta ainakin voisin samaistua.

Tsemppiä!