O
"omituinenhöpöttäjä"
Vieras
Olemme tunteneet toisemme lapsesta asti ja jo alakoulussa jaoimme asioita, joita ei muille kerrottu.
Aikuisina sitten kummallakin oli ja on oma elämänsä perheensä, työnsä ja vapaa-aikansa kanssa.
Havahduin eräänä päivänä miettimään tätä ystävyyttämme, jälleen kerran kokiessani olevani jotenkin ei-tervetulleena kylään. Tämä ystäväni ei monista pyynnöistäni huolimatta ole tullut meille kylään, syystä jota en tiedä. Meillä on ihan tavallista, siistiä ja en tarjoile sitä kuuluisaa pakkopullaa...Minä olen aina se, joka menee heille. Pidemmän päälle olen alkanut miettiä eri syitä, miksei ystäväni käy vastavuoroisesti.
Toinen asia, mikä mietityttää niin tämä ystäväni on todella kova puhumaan toisista ihmisistä ja heidän asioistaan joskus hyvin voimakkaastikin arvostellen ja tiedän myös, että ruotii myös minun asioitani toisille ystävilleen, joten se jo rajoittaa omaa vuorovaikutustani kun joudun miettimään mitä asioita haluan myös koko kylän tietävän.
Koen usein myös, että olen ystävä vain kun minusta on jotain hyötyä, eli saavun kaikenmaailman kutsuille olettaen tietysti myös ostavani jotain vaikka hyvin tietää kulloisenkin taloudellisen tilanteen. Tai sitten jos minulla on jotakin ns. juoruttavaa niin silloin kyllä kuuntelee mutta muistaa keskeyttää minut aina kun olisi jotain tärkeää sanottavaa.
Ystäväni myös arvostelee kovin sanoin toisten kaveriensa ja tuttujensa lasten käytöstä ja päivittelee kovin sanoin ymmärtämättä kuitenkaan, että omat lapsensa ovat samanlaisia ja tekevät samanlaisia juttuja.
Viimeisin pisara, joka havahdutti minut pohtimaan uudelleen tätä ystävyyttä, oli kun hän ihan suoraan sanoi, että lapseni ei ole tervetullut heille, ja kiltisti ovat aina olleet ja istuneet sohvalla telkkaria katsellen eli ei ole olleet häiriöksikään.
Usein näiden vuosien aikana olen miettinyt, mitä vikaa itsessäni on kun koen jotenkin ystävyytemme enemmänkin hyväksikäyttösuhteeksi. Mielipiteitä ja omia näkemyksiä kaipaisin teiltä, koska mietin päätänkö tämän suhteen vai hyväksynkö edelleen omat tunteeni ja kokemukseni jatkaen ystävyyttä.
Aikuisina sitten kummallakin oli ja on oma elämänsä perheensä, työnsä ja vapaa-aikansa kanssa.
Havahduin eräänä päivänä miettimään tätä ystävyyttämme, jälleen kerran kokiessani olevani jotenkin ei-tervetulleena kylään. Tämä ystäväni ei monista pyynnöistäni huolimatta ole tullut meille kylään, syystä jota en tiedä. Meillä on ihan tavallista, siistiä ja en tarjoile sitä kuuluisaa pakkopullaa...Minä olen aina se, joka menee heille. Pidemmän päälle olen alkanut miettiä eri syitä, miksei ystäväni käy vastavuoroisesti.
Toinen asia, mikä mietityttää niin tämä ystäväni on todella kova puhumaan toisista ihmisistä ja heidän asioistaan joskus hyvin voimakkaastikin arvostellen ja tiedän myös, että ruotii myös minun asioitani toisille ystävilleen, joten se jo rajoittaa omaa vuorovaikutustani kun joudun miettimään mitä asioita haluan myös koko kylän tietävän.
Koen usein myös, että olen ystävä vain kun minusta on jotain hyötyä, eli saavun kaikenmaailman kutsuille olettaen tietysti myös ostavani jotain vaikka hyvin tietää kulloisenkin taloudellisen tilanteen. Tai sitten jos minulla on jotakin ns. juoruttavaa niin silloin kyllä kuuntelee mutta muistaa keskeyttää minut aina kun olisi jotain tärkeää sanottavaa.
Ystäväni myös arvostelee kovin sanoin toisten kaveriensa ja tuttujensa lasten käytöstä ja päivittelee kovin sanoin ymmärtämättä kuitenkaan, että omat lapsensa ovat samanlaisia ja tekevät samanlaisia juttuja.
Viimeisin pisara, joka havahdutti minut pohtimaan uudelleen tätä ystävyyttä, oli kun hän ihan suoraan sanoi, että lapseni ei ole tervetullut heille, ja kiltisti ovat aina olleet ja istuneet sohvalla telkkaria katsellen eli ei ole olleet häiriöksikään.
Usein näiden vuosien aikana olen miettinyt, mitä vikaa itsessäni on kun koen jotenkin ystävyytemme enemmänkin hyväksikäyttösuhteeksi. Mielipiteitä ja omia näkemyksiä kaipaisin teiltä, koska mietin päätänkö tämän suhteen vai hyväksynkö edelleen omat tunteeni ja kokemukseni jatkaen ystävyyttä.
