Onko tämä tavoite saavutettavissa? (Painon pudotus)

Muutama kuukausi sitten kokeilin pudottaa painoa niinkin radiikaalisti kuin kokonutrauksella. Kolmessa-Neljässä viikossa lähti 17kg että heilahti, mutta sitten loppui mielenkiinto, kun oli se ainanen kaveri seurana, eli nälkä.

Tänään alkoi mulla pysyvä elämäntaparemontti, hieman eri tavalla tällä kertaa. Sen lisäksi että aloitin tänään VHH-ruokavalion, lopetin eilen myös tupakoinnin pysyvästi. Kaikenlainen herkuttelu ja liian suuret ruoka annokset jäävät nyt pois lopullisesti, tilalle tulee paljon proteiineja, kasviksia, salaattia, marjoja ja hedelmiä. Sekä kohtuudella myös lihaa, pääasiassa tonnikalaa ja kanaa.

Koska aiempien laihdutusyritysten perusteella tiedän, että ensimmäiset kilot mulla karisee älyttömän nopeaa tahtia, niin asetan ensimmäisen tavoitteen aika korkealle. Vai miltä kuullostaa -25kg, 11-viikossa? Lähtöpaino on niinkin paljon kuin sairaanloiset 130kg!

- Eli ensimmäinen tavoite on -25kg, 15.9.2014 mennessä. (Alussa nesteitä ensimmäiset 2 viikkoa 5kg/viikko, ja sen jälkeen 1,6kg/viikko, todennäköisesti lähtee enemmänkin.)

- Tämän jälkeen -10kg lisää 30.10.2014 mennessä. (1,6kg/viikko)

- Ja vielä -10kg lisää 30.12.2014 mennessä. (1,1kg/viikko)

- ja viimeiset 10kg, 30.3.2015 mennessä. (0,75kg/viikko)

Tässä vaiheessa eletään päivämäärää 30.3.2015, suuri elämäntapa remonttini on kestänyt kaikenkaikkiaan tasan 9 kuukautta ja olen pudottanut kyseisessä ajassa lähtöpainosta -55kg. Painan enään 75kg, joten painoindeksini on vain 25.1 BMI, eli 200g vaille normaalipaino. Enää tästä alemmaksi en halua painoani pudottaa, mutta aion ylläpitää terveellisiä elämäntapoja, ja seuraavaksi keskittyä kiinteyttämään itseäni, ylimääräistä nahkaa jää varmasti pajon.

Ja tämä teksti toimikoon motivaationani, aina kun tulee tunne että tekee mieli luovuttaa, tulen lukemaan tämän. Lisäksi oon ottanut paljon kauheita kuvia itsestäni, joita voin tuijotella aina kun motivaatio on hukassa, ja kysyä itseltäni, "haluatko todella jäädä tuollaiseksi?".

Tsemppiä kaikille muillekkin, täälläkin sitä tarvitaan! :)
 
"vieraana"
Tsemppiä! Kovalta kuulostaa mutta kun on noin suuret summat kyseessä niin onhan se todella jo monen kuukauden projekti (ellei monen vuoden). Onko tuo -17 pysynyt poissa vai palannut kun lopetit kuurin?

Jäi hieman ihmetyttämään miksi haluat jäädä 200g vaille normaalipainosta? Sen sijaan että laihduttaisit itsesi normaalipainoiseksi?
 
9kk ja 55 kg on siis sun tavoite...mä haluaisin ihan hirmuisesti tsempata, mutta tuo tavoite kuulostaa liian suurelta. Oikeasti.

Miespuolinen tuttavani laihdutti 9kk aikana 50 kg, lähtöpainon ollessa 130 kg. Mutta hän treenasi hurjasti, koska hänen tavoitteensa oli kehonrakennuskilpailut. Hän siis saavutti tavoitteensa, mutta rääkki oli kyllä melkoinen.

Kaipa sulla on jonkinmoiset mahdollisuudet 55 kg pudotukseen 9kk aikana. Mutta tuskin ilman nälkää, jota et ilmeisesti kuitenkaan hirmu hyvin kestä. Ja tuskin ihan pelkällä ruokavaliolla, sillä luultavasti tuossa kohtaa pitää saada liikuntaa otettua jo aika hurjasti mukaan, jotta saat tarvittavat ravintoaineet pysyäksesi hyvässä kunnossa ja samalla kuitenkin riittävän suuren kalorivajeen, jotta painonpudotus onnistuu kuvailemaasi tahtiin.

Toivotan kuitenkin onnea ja tsemppiä matkallesi :)
 
[QUOTE="vieraana";30065473]Tsemppiä! Kovalta kuulostaa mutta kun on noin suuret summat kyseessä niin onhan se todella jo monen kuukauden projekti (ellei monen vuoden). Onko tuo -17 pysynyt poissa vai palannut kun lopetit kuurin?

Jäi hieman ihmetyttämään miksi haluat jäädä 200g vaille normaalipainosta? Sen sijaan että laihduttaisit itsesi normaalipainoiseksi?[/QUOTE]

Siksi koska en halua liian pieneksi. Minusta se on kauniimpaa kun on vähän mistä ottaa kiinni, kuin että olisi täysin timmi laiheliini. Saattaa olla että pyrin pysymään jopa 80kg tietämillä. Sen äkee sitten että miltä tuntuu ja näyttää. :)
 
9kk ja 55 kg on siis sun tavoite...mä haluaisin ihan hirmuisesti tsempata, mutta tuo tavoite kuulostaa liian suurelta. Oikeasti.

Miespuolinen tuttavani laihdutti 9kk aikana 50 kg, lähtöpainon ollessa 130 kg. Mutta hän treenasi hurjasti, koska hänen tavoitteensa oli kehonrakennuskilpailut. Hän siis saavutti tavoitteensa, mutta rääkki oli kyllä melkoinen.

Kaipa sulla on jonkinmoiset mahdollisuudet 55 kg pudotukseen 9kk aikana. Mutta tuskin ilman nälkää, jota et ilmeisesti kuitenkaan hirmu hyvin kestä. Ja tuskin ihan pelkällä ruokavaliolla, sillä luultavasti tuossa kohtaa pitää saada liikuntaa otettua jo aika hurjasti mukaan, jotta saat tarvittavat ravintoaineet pysyäksesi hyvässä kunnossa ja samalla kuitenkin riittävän suuren kalorivajeen, jotta painonpudotus onnistuu kuvailemaasi tahtiin.

Toivotan kuitenkin onnea ja tsemppiä matkallesi :)
Oma äitini pudotti 7 vuotta sitten painonvartijoissa 49kg 9kk aikana. Lähtöpaino oli 113kg. Ja yhä edelleen tänäpäivänäkin äiti painaa enää 64kg. Paino on vuosien aikana vaihdellut 62-67kg välillä mutta koskaan ei ole tullut takaisin. Ja tämän painonpudotuksen äiti teki lähestulkoon kokonaan ruokavaliolla. Loppupäässä vasta alkoi lisäämään liikuntaa (työmatkat pyörällä yms).

Joten itse tämän elävän esimerkin tyttärenä uskon, että mihin tahansa voi pystyä jos tarpeeksi haluaa ja uskoo. :)
 
"vieraana"
Siksi koska en halua liian pieneksi. Minusta se on kauniimpaa kun on vähän mistä ottaa kiinni, kuin että olisi täysin timmi laiheliini. Saattaa olla että pyrin pysymään jopa 80kg tietämillä. Sen äkee sitten että miltä tuntuu ja näyttää. :)
Ok. Normaalipainon ylärajoissa oleva (eikä ehkä normaalipainoinen muutenkaan) ole kyllä mikään timmi laiheliini. Timmeyshän perustuu urheiluun eikä kaikki normaalipainoiset ole mitään lihasta vaan saattavat olla pelkkää läskiä.

Tuohon pudotustahtiin vielä sen verran että itse olen kokenut hyväksi n. kilon viikkotahdin tosin vain muutaman kilon olen joutunut tiputtamaan joten ei ole kokemusta suuremmasta määrästä. Mutta tämä on siis tahti jolla kilot ovat helposti pysyneet poissa ja liikunta ja syömiset kohdanneet toisensa oikeassa suhteessa.
 
eli siis
9kk ja 55 kg on siis sun tavoite...mä haluaisin ihan hirmuisesti tsempata, mutta tuo tavoite kuulostaa liian suurelta. Oikeasti.

Miespuolinen tuttavani laihdutti 9kk aikana 50 kg, lähtöpainon ollessa 130 kg. Mutta hän treenasi hurjasti, koska hänen tavoitteensa oli kehonrakennuskilpailut. Hän siis saavutti tavoitteensa, mutta rääkki oli kyllä melkoinen.

Kaipa sulla on jonkinmoiset mahdollisuudet 55 kg pudotukseen 9kk aikana. Mutta tuskin ilman nälkää, jota et ilmeisesti kuitenkaan hirmu hyvin kestä. Ja tuskin ihan pelkällä ruokavaliolla, sillä luultavasti tuossa kohtaa pitää saada liikuntaa otettua jo aika hurjasti mukaan, jotta saat tarvittavat ravintoaineet pysyäksesi hyvässä kunnossa ja samalla kuitenkin riittävän suuren kalorivajeen, jotta painonpudotus onnistuu kuvailemaasi tahtiin.

Toivotan kuitenkin onnea ja tsemppiä matkallesi :)
mieheltä tottakai onnistuu, naiselta ei?
 

Yhteistyössä