Onko täällä naisia, jotka ovat leikkauttaneet pitkät hiuksensa lyhyiksi?

  • Viestiketjun aloittaja W
  • Ensimmäinen viesti
W
Täällä nimittäin on yksi sellaista liikettä harkitseva.:xmas: Hiukset ovat tällä hetkellä ristiselkään asti. Harkitsen jotakin pystyä mallia, ei mitään roikkuvaa. Olen jo niin kyllästynyt näiden pitkien hiusten hoitamiseen, mutta kun silti epäilyttää ja hirvittää. Itselläni hiukset kasvavatkin niin kovin hitaasti, että se olisi kolme vuotta selällään ennenkuin saisi entisenlaiset takaisin.

Hiukset ovat naisille tärkeät, sitä ei käy kieltäminen. Vähän mielessä myös tälleen ilman miestä kummittelee ajatus siitä pitääkö suurin osa miehistä lyhyitä hiuksia naisilla jotenkin epämiellyttävinä? : / Periaatteessa tuo on aika pieni tekijä, kunhan olisi itse tyytyväinen. Onko täällä naisia, jotka ovat tuollaiseen rohkeeseen liikkeeseen päätyneet eli laittaneet pitkät hiuksensa lyhyiksi? Oletteko olleet tyytyväisiä, oletteko pitäneet lyhyet vai kasvattaneet jälleen pitkät? Kaikenlaiset mielipiteet aiheesta ovat sallittuja.
 
"Sophie"
Leikkasin 2 kesää sitten ristiselkään asti pitkät hiukset semmoset lyhyeen revittyyn polkkaan, eli en ihan lyhyeksi kyllä. Mutta pituutta lähti ihan huimasti. Nyt sitten kasvatan taas :D Lyhytkin oli kiva, sitä ei käy kieltäminen. Mutta jotenkin ne pitkät on vaan mun juttuni. Olen ehkä tylsä-
 
Minä leikkasin jossain vaiheessa (kymmenen vuotta sitten) pitkät hiukset leuanpituisiksi ja oli virhe: mun kasvojenmuoto on neliskanttinen ja tuo on aivan väärä pituus. Vielä tekisi mieli leikata ihan lyhyiksi mutta tuon ensimmäisen kerran jälkeen en uskalla.
 
Mulla oli perseen peittävä tukka. Sitä olikin kasvatettu monta vuotta ja se hoitaminen oli tottavie raskasta :D
Päähänpistosta leikkasin hiukset olkapäille ulottuviksi. Tuli päiviä jolloin se harmitti, mutta siitä pääsi yli nopeasti. Leikkaamisesta on aikaa n. 4 vuotta, enkä enää ikimaailmassa kasvata niin pitkää tukkaa. Pari vuotta pidin olkapäille ulottuvaa mallia, nyt se alkaa taas uhkaavasti kasvaa pituuttaan ja on lapaluille asti. Pitäisikin latvat nyrsiä, kunhan siihen repäisee aikaa. :)
 
Non compos mentis
Olen tehnyt sen montakin kertaa. Karvat kun tuppaavat kasvamaan. Mieluusti pitäisin aina siistiä lyhyttä tukkaa, mutta a) en jaksa istua parturissa alvariinsa b) käyttää siihen rahaa paljoa. Kasvatan siis taloudellisista ja ajallisista syistä pitkää, vaikka en tykkääkään. Sellainen ihminen, joka luokittelee toisia pään karvankasvuvaiheen mukaan saisi mennä kotiinsa kasvamaan henkisesti.
 
"joku"
Päädyin leikkauttamaan, en tosin pystymallia, vaan tarkoitus oli sellainen edestä leuankärjen tasolle ulottuva malli.

Lopputulos: Kampaaja ei kuunnellut, vaan leikkasi 5-6 cm enemmän kuin pyysin. Malli oli kasvoilleni mitä epäedullisin. Tiesin etukäteen mikä pituus minulle sopii ja mikä ei ja yritin sen kampaajalleni kertoa, mutta ei hän välittänyt. Lisäksi hiukset osoittautuivat kaikkiin suuntiin taipuisiksi ja valtoimilleen päästettynä saattoivat osoittaa toiselta puolelta vaakasuuntaan ja olla toiselta puolelta kiemurassa. Leikkautin myös otsahiukset ja ne nousivat suoraan pystyyn.

Vi**tus on hiljalleen lieventynyt sitä mukaa, kun hiukset ovat kasvaneet takaisin.
 
W
Olitteko jo miten kyllästyneitä silloisiin pitkiin hiuksiinne? Mikä siis oli se syy miksi lopulta sitten päädyitte kokeilemaan lyhyitä? Omalla kohdallani on vähän sellainen hullunkurinen tilanne, että minä kyllä pidän siitä miltä nykyiset hiukseni näyttävät.:D Mielestäni ne vain eivät sovi minulle ja minun tyyliinii. Lisäksi tietysti olen kyllästynyt myös näiden hoitamiseen.

Vähän sellainen "Nämä näyttäisivät hienolta jollakin toisella"-fiilis tulee nykyistä kuontaloa katsellessa. Siksi mietinkin olenko vielä turhan kiintynyt pitkiin hiuksiini kestääkseni muutoksen pitkistä lyhyeen.:snotty:
 
Taas pitkätukkainen
Leikkasin vuosia sitten puoleen selkään ulottuvat, luonnonkiharat hiukseni ihan lyhyiksi (pixie cut). Ihan lyhyt malli oli tosi helppo pestä ja laittaa, hieman pidempi oikea murheenkryyni. Joka pesun jälkeen piti föönata ja laittaa ellei halunnut näyttää variksenpelättimeltä. Pitkät hiukset kun voi halutessaan vaan kiepauttaa ponnarille...
 
Ei minulla niin hirveän pitkät (olkapäiden yli) hiukset ole koskaan olleet, mutta silti kerran sitten päätin leikata ne tosi lyhyeksi. Näyttihän se eka vähän oudolta, mutta nykyään rakastan lyhyitä hiuksia! Niin helpot ja niin mukavat.
 
minäminäminä
Leikkasin piiiitkät hiukset noin 3 vuotta sitten ensin olkapäille ja sen jälkeen aina vain lyhyemmäksi. Nyt olen todella tykästynyt leukalinjaiseen hieman epätaiseen polkkaan. Kertaakaan ei ole harmittanut. Mulla on aina ollut pitkät hiukset ihan pienestä pitäen. Lopulta niihin vain kyllästyi aivan totaalisesti. Kertaakaan en ole kaivannut pitkiä hiuksia vaan ennemiinkin olen ajatellut miksi en uskaltanut leikata hiuksia aikaisemmin :)
 
"vieras"
Leikkasin vuosia sitten puoleen selkään ulottuneet hiukseni ihan lyhyiksi. Sen jälkeen pituus on vähän vaihdellut (max. olkapäille ulottunut rikottu leikkaus otsatukalla), mutta pitkiä hiuksia en enää kasvata. Lyhyt sopii paljon paremmin kasvoihini ja koska olen laiska laittamaan hiuksia, pitkillä vaihtoehdot olivat joko auki tai ponnarilla. Tylsää siis. Lyhyitä saan pörröttää niin paljon tai vähän kuin haluan vähällä vaivalla.
 
W
minä. joskus olen katunut, ja yrittänyt kasvattaa uudestaan pitkäksi. mutta eipä ne enää ole kasvaneet
Tämä
ja
Päädyin leikkauttamaan, en tosin pystymallia, vaan tarkoitus oli sellainen edestä leuankärjen tasolle ulottuva malli.

Lopputulos: Kampaaja ei kuunnellut, vaan leikkasi 5-6 cm enemmän kuin pyysin. Malli oli kasvoilleni mitä epäedullisin. Tiesin etukäteen mikä pituus minulle sopii ja mikä ei ja yritin sen kampaajalleni kertoa, mutta ei hän välittänyt. Lisäksi hiukset osoittautuivat kaikkiin suuntiin taipuisiksi ja valtoimilleen päästettynä saattoivat osoittaa toiselta puolelta vaakasuuntaan ja olla toiselta puolelta kiemurassa. Leikkautin myös otsahiukset ja ne nousivat suoraan pystyyn.

Vi**tus on hiljalleen lieventynyt sitä mukaa, kun hiukset ovat kasvaneet takaisin.
Tämä ovat minun painajaisiani.:$ En tiedä miten yleistä tuo on, että hiukset eivät enää kasvaisivat tai ettei kampaaja kunnioittaisi yhtään asiakkaan toiveita.
 
Viimeksi muokattu:
Leikkasin vajaa pari vuotta sitten lyhyeksi,mulla on hiusten pituus vaihdellut sitä ennen olkapäiltä lähes takapuolelle.Olen ollut tosi tyytyväinen tähän lyhyeen malliin,on niin vaivaton.Olen jopa harkinnut ihan siiliksi vetämistä,kasvaahan se sitten takaisin,tekisi mieli kokeilla miltä se niin lyhyenä näyttäisi.
 
  • Tykkää
Reactions: vartooja
"mii"
Kaverini leikkasi pitkän tukkansa kaljuksi. Kaljuvaiheessa miehet ihmettelivät ja ihastelivatkin. Nyt hän on lyhyttukkainen, eli sellainen pystytukka löytyy. Sanoo, etteivät miehet enää ihastele ja ympäröi häntä esim. baarissa. Sen sijaan miehet käyttäytyvät aggressiivisemmin häntä kohtaan, jos vaivautuvat tulemaan keskustelemaan. On kuulemma kadulla pari humalaista miestä haukkunutkin häntä.

Ja kaverini on missikisoissa pärjännyt, joten kasvonpiirteiltään ihan kaunis.
 
:wave: Helmikuussa leikkasin n.40cm pois, lyheni niskapituiseksi. Olivat siis vähän bjerseen yläpuolelle. Juu, en osaa vieläkään ottaa shampoota/hoitoainetta sopivaa määrää. Enkä edelleenkään osaa olla laittamatta niitä tietyllä tavalla nukkumaan mennessäni... Kauankohan mahtaa mennä, että tottuu XD
 
Oletteko kohdanneet lyhyt hiuksisina lesbottelua? Ainut läheiseni joka on hiusteni lyhentämistä vastaan perustelee mielipidettä tuolla, kun "sellainen on niin lesbotukka".
:D Mua ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa jos joku sellaista kuvittelee hiusten mallin perusteella,enkä kyllä usko niin käyneenkään,ei mua ainakaan ole kukaan tullut missään iskemään.Mulle riitää se että itse olen tyytyväinen,mun hiukset,mun päätös.
 
..
no kannattaa varmaan mennä semmoisille kampaajalle jolla on ennenkin käynyt.. vaikka netistä tulostettu kuva mukaan siitä mikä on toiveissa. mie leikkautin lyhyen tukan kun esikoinen olli vauva kun meni hermo siihen jatkuvaan hiusten näpläykseen, syöömmiseen ja siihen ett ne haisi aina ihan maitopuklulta.. se mikä niissä tossissaan on rasittavaa on se että ne vaativat aika usein leikkausta pysyäkseen siistinä, mutta sillioin kun ovat sopivassa mitassa niin ovat kyll mukavat ja helppohoitoiset ja sopivat minulle. ja kun oma väri on tuommoien maantienharmaa-vaaleanruskea niin lyhytt tukkaa on paaljon helpompi ite sävytttää esim kevytsävyillä, kuin semmosta lavoille ulottuvaa joihin tarvis apurin ja kaks purkkia väriä.
mutta vaihtelu virkistää, joten nyt kun kuopus alkaa olla jo iso vauva niin olen ajatellut antaa tukan kasvaa taas vähän pitemmäksi.
 
Reilu viisi vuotta sitten leikkautin yli takapuolen pitkät hiukset niin,että ne ulottuivat enää korvan alle..
Olin kyllästynyt hoitamaan pitkää tukkaa ja tuntui ettei sitä saanut,kuin ponnarille,nutturalle tai letille.

Nyt harmittaa jälkeenpäin..
 
heeH
Minä myös!
Leikkasin vyötäisille ulottuvan lettini lyhyeksi kahdestakin syystä:
motskarin kypärä (tai ilmavirran aiheuttama letin liike) tahtoi rikkoa päällimmäisiä hiuksia polkkapituiseksi JA synnytyksen jälkeisen hiustenlähtökauden aikaan ei ollut mukava löytää puolimetrisiä karvoja joka paikasta.

Leikkautin heti kerralla sellaisen rikotun mallin, niskasta ihan lyhyt ja sitten korville & eteenpäin vähän pitenevä. Mallikuva piti olla kampaajalla mukana, arvasinkin ettei olisi niin lyhyeksi leikannut ilman kuvaa.

Lyhyt malli oli ihana, mutta järkytys oli se jatkuva kampaajalla ravaamisen tarve! Nyt taas (usean vuoden lyhythiuksisuuden jälkeen) kasvattelen pidemmäksi, hartialinjalla mennään ja ehkä kymmenisen senttiä vielä saa tulla mittaa.
 
W
Lähinnä tuo kysymys oletteko kohdanneet lesbottelua lyhythiuksisina kimposi tuosta tuttavani mielipiteestä, sekä tästä viestistä:
[QUOTE="mii";24056717]Kaverini leikkasi pitkän tukkansa kaljuksi. Kaljuvaiheessa miehet ihmettelivät ja ihastelivatkin. Nyt hän on lyhyttukkainen, eli sellainen pystytukka löytyy. Sanoo, etteivät miehet enää ihastele ja ympäröi häntä esim. baarissa. Sen sijaan miehet käyttäytyvät aggressiivisemmin häntä kohtaan, jos vaivautuvat tulemaan keskustelemaan. On kuulemma kadulla pari humalaista miestä haukkunutkin häntä.

Ja kaverini on missikisoissa pärjännyt, joten kasvonpiirteiltään ihan kaunis.[/QUOTE]

En siis ihan heti usko, että naiset iskemään tulisivat. Lähinnä sen luulisi olevan sellaista haukkumista joko joiltakin heteronaisilta tai -miehiltä.
 

Yhteistyössä