Onko täällä muita uupuneita äitejä? Vertaistukea kaivataan!

[Uuvahtanut äiti]

Itse olen kolmevitonen neljän lapsen äiti...(lapset 0-8v.) Haluaisin kuulla muiden äitien kokemuksia uupumisesta. Olen ollut kyllä aikaisemmin uuvahtanut lasten ollessa vauvoja, mutta nyt tuntuu että tämä on aikaisempaa pahempaa. Kaikista pahimpana oireena mulla on jatkuva hermostuneisuus ja pinna on kireällä kuin viulun kieli. Siis just semmoinen todella v****mainen "ärsyyntynyt akka" -olo, jollaista en todellakaan haluaisi itselleni enkä todellakaan haluaisi asua itse tällaisen henkilön kanssa saman katon alla, jollainen itse olen. Meillä on siis puolivuotias vauva, jota jaksan kyllä hoitaa ja yöllä syöttää jne., mutta isompien lasten riekkumista tai muutakaan (suht normaaleja kiekunoita) en jaksaisi yhtään. Mulla ei siis ole kärsivällisyyttä tippaakaan heidän kanssaan. Kotona ärsyttää kaikki tekemättömät työt ja se, että remontti on kesken. Mies on viime kuukaudet tehnyt remonttia ja nyt kesälläkin joka päivä. Silti hän osallistuu kyllä kodin/lastenhoitoon sen minkä on pystynyt. Olen jotenkin kertakaikkisen väsynyt kaikkeen, saatan pillahtaa yhtäkkiä itkuun ja tulee sellainen totaalisen väsynyt olo. Sitten menee viisi minuuttia ja taas on pakko vaan jaksaa pestä pyykkiä, järjestellä sotkuja, vaihtaa vaippaa, imettää vauvaa ym. ym....Olen käynyt kyllä parin päivän lomalla vauvan kanssa kaksistaan ja yrittänyt vaihtaa siis välillä maisemaa, mutta heti kun palaan kotiin kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Ei huvita, ei jaksa. Silti koko ajan touhuan jotain ihan epäolennaistakin (kuten sisustan kotia jne.). Kaipa se toinen vaihtoehto on, että makaisin vain apaattisena peiton alla. Siihen kun ei ole mahdollisuutta...

 

[Huolestuttavaa]

Saisitko lapsia kenellekään hoitoon/kunnalliseen hoitopaikkaan esim. kerran viikossa jotta saisit levähtää?

 

[Hanna]

Olisiko sinulla synnytyksen jälkeinen masennus? Käypä Äimä ry:n sivuilla niin saat lisätietoa asiasta. Masennuksen oireitahan ovat juuri ärtyneisyys, jaksamattomuus ja itkuisuus. Termi "synnytyksen jälkeinen masennus" ei tarkoita että masennus iskisi heti synnytyksen jälkeen vaikka niinkin voi käydä. Se voi ilmetä vasta kuukausien kuluttua.
Onko teillä tukiverkostoa joka voisi jakaa lastenhoitotaakkaa? Jos ei niin voisit olla oikeutettu kunnalliseen perhetyöntekijään, jotta saisit edes muutaman tunnin viikossa hengähtää. Kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa, sieltä voivat ohjata neuvolapsykologille, jolle voisit purkaa tilannettasi. Ota neuvolassa puheeksi myös tuo perhetyöntekijäasia.
Paljon voimahaleja sinulle raskaassa tilanteessasi!

 

[Aamuäree]

Neuvola ja perhetyöntekijä!
Niillä alkuun ja tarpeen vaatiessa vaikka psykologia tms.


Tuttu tilanne, liiankin tuttu. Mutta mä sain avun neuvolan kautta ja nyt puolentoista vuoden jälkeen saimme 'antaa lähtöpassit' perhetyöntekijälle.

Minulla todettiin siis tuo synnytyksenjälkeinen masennus, joka todennäköisesti sai alkunsa jo esikon aikaan ja jatkui pikuhiljaa pahentuen kunnes koko tilanne räjähti käsiin juniorin ollessa liki vuoden ikäinen. Ilman apua ei selviä. :hug:

 

[tytteli]

Joo, nyt täytyy relata ja levätä.
Keskustele vakavasti isompien lasten kanssa kasvokkain ja kerro, että "äiti taitaa olla nyt vähän kipeä, ja että teidän täytyy olla nyt kilttejä ja auttaa, ettei äiti väsähdä ihan kokonaan ja jaksa laitta iskällekään ruokaa" .
Ne tajuu yllättävästi, kun alkaa oikein keskustelemaan, niinkuin he olis isompiakin jo.
Anna isommille kotitehtäviä myös, imurointia, roskien vientiä, tiskikoneen tyhjennystä. Ja ole tyytyväinen tulokseen, koska se kelpaa kyllä kotioloissa... ja homma kehittyy, kun saa itse tehdä, niin ettei kukaan moiti ainakaan tulosta.
Hoitoapua voisi silti ottaa vastaan, niin usein kun sitä saa.

 

[vieras]

kuulostaa nii tutulle,mulla kans vanhin 8v. ja nuorin 8kk,(4 lasta),meillä vaan ei remonttia oo,mutta mies tekee pitkää päivää ja nuorin on vielä korvatulehdus kierteessä.jospa se tästä taas jotenki helpottas,jaksamisia sinnekkin.

 

[ss]

Ota yhteys heti neuvolaan! Sieltä saa ymmärrystä ja jatkoapua. Itse sairastuin uupumukseen toisen lapsen syntymänjälkeen ja sain avun.

 

[Aamuäree]

Ja neuvolassa on tieto miten sun omalla paikkakunnalla toimitaan asiassa.

Mulle ainakin neuvolantäti soitti suoraan terveyskeskukseen ja pyysi ajan tietylle lääkärille, joka tekee yhteistyötä neuvolan kanssa näissä asioissa, semmoinen lääkäri jolle on helppo puhua ja joka ottaa kerralla vakavasti.
Siis kylmästi ohi byrokratian.

 

[uuvahtanut äiti]

Kiitos kokemuksistanne. Joo, itse asiassa tiedostan, että mulla saattaa jotain "masennuksentapaista" olla, koska olen aikaisemminkin elämässäni kärsinyt ainakin lievästä masennuksesta (jota on myös lääkitty ja ihan hyvällä menestyksellä). Mulla se vain on niin ärsyttävää, kun masennus ilmenee kauheena kireytenä ja raivonpuuskina, eikä siis sellaisena apatiana, joksi masennusta äkkiseltään luulisi. Olisko uupumista ja hormonaalista sitten mukana, eikä "puhdasta masennusta"?

Lastenhoitoavusta sen verran, että olen sitä hyödyntänytkin eli meidän 3v. uhmis käy kunnallisessa hoitopaikassa 2krt/vko hoidossa paitsi, että nyt hänkin on "lomalla" ollut ja on edelleen heinäkuun. Mies tosiaan auttaa, hoitaa, tekee paljon kotihommia siitäkin huolimatta, että hän remontoi myös. Sitten kaksi vanhintahan meillä on jo kohta eka/tokaluokkalainen, joten perusarjessa sekin helpottaa syksyllä taas. Mutta jotenkin nyt tuntuu, että koko ihana kesä menee ihan pilalle tämän oman p****n olon takia. Vauvan hoito tuntuu ihan "helpolta", mutta onhan se totuus se, että olen ihan kiinni vauvassa ja hän minussa! Pääasiallinen ravinto hänellä nimittäin on rintamaito vielä, eikä tuttipulloa oikein suostu ottamaan (niin kuin ei kukaan meidän aikaisemmistakaan lapsista!). Kaikkia aikoinaan olen imettänyt 8-12 kk ja niin varmaan tätäkin. Kyllä minä sen jaksankin, koska hänhän on jo puoli vuotta. Eniten harmittaa se, etten pysty nauttimaan elämästä. Tykkään siisteydestä ja järjestyksestä ja meillä on kotona poikkeustila nyt rakennushommien takia. Tiedän, että sekin on väliaikaista, mutta jotenkin ottaa päähän, kun se vaan jatkuu ja jatkuu, eikä homma tunnu loppuvan millään. No, kyllähän se remppakin valmistuu aikanaan, mutta silti. Olen jotenkin vain noidankehässä ajatusteni/tuntemusteni kanssa. En usko, että kukaan lääkäri voi mua nyt auttaa ellen sitten lääkkeitä ala syömään. Mutta sekin tuntuu itsepetokselta, koska koen että suurin ongelma on tällä hetkellä olosuhteet tai sitten ei. En oikeastaan tiedä enää mistään mitään
t. AP
Lisää kokemuksia!