Onko se todellakin ihan hirmuisen vaikeaa juoda se sokerilitku

  • Viestiketjun aloittaja Unto
  • Ensimmäinen viesti
Saraldo
Alkuperäinen kirjoittaja Pai80:
Sokerirasitus täälläkin edessä.

Muistan joskus olleeni laktoosirasituksessa ja se litku maistu ihan hirveelle, meinas laatta lentää. Maistuuko tää samalle ku se laktoosirasituksen litku ?
Ei, se on ihan eri tavaraa. Lisäksi siinä laktoosiliuoksessa oli viinaakin mukana :whistle: .
 
minnu
Niitä on eri juomaversioita. Ainakin Hesassa viime vuonna juotettiin ihan puhdasta sokerivettä (kylmään veteen liuotettua sokeria). Aikaisemmin oli ollut sitä "kokiksen" makuista, mutta siitä on luovuttu, kertoi syynkin, mutta en enää muista. Olikohan jotain säilyvyysongelmia vai kyse vain ihan säästösyistä (sokerivesi halvempaa).

Kyllä sen nyt juoda pystyi joten kuten, vaikka olikin tosi imelää ja vähän ällöttävää.
 
vieras
Siinä oli useampi minuuutti aikaa sitä juoda, mutta oli kyllä niin kova nälkä ja jano että alle minuutti meni kun olin juonut koko satsin. Mä kävin testissä kesällä ja odotushuoneessa ei ollut minkäälaista ilmastointia päällä, siinä tuli kyllä tosi huono olo, mut loppu aika meni hyvin kun vaihdoin odotuspaikkaa.
 
Ap
No tuolla pääsee siihen "käytävälle" lepäämään jos oikein heikkoa tekee. Mutta jos ei niin sitten istuskelee itsekseen siinä käytävällä penkillä.
Kirjan otan mukaan ja vähän evästä mitä syön sitten sen viimeisen kokeen jälkeen.
Th. sanoi että viimeiseen verikokeen jälkeen heti syö ja odottelee 10-15 minuuttia ennen kuin lähtee mihinkään.

Minulla syynä testille siis se että ei ole aiemmissa raskauksissa tehty :D Nyt kolmas raskaus. Mielelläni menen kyllä, ainoa mikä vaivasi oli tuo että tuleeko siitä kuinka heikko olo kun on pitkään syömättä ja sitten makeaa litkua juo :/
Melkein 13 tuntia tulee väliin paaston alusta litkun juomiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ammattilainen:
Niitä on kahdenlaista. Toinen on tummaa ja ihan cociksen näköistä ja makuista.
Mä sain sitä kirkasta sokerilitkua. Eka muki meni ihan reippaasti alas, toinen tökki ja pahasti. Ei siitä hyvää saa, ei sitten millään. :x :x :x

Mulla tuli vähän huono olo siitä, ja koko loppupäivän kaikki makea maistui sille litkulle.
 
Saraldo
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
No tuolla pääsee siihen "käytävälle" lepäämään jos oikein heikkoa tekee. Mutta jos ei niin sitten istuskelee itsekseen siinä käytävällä penkillä.
Kirjan otan mukaan ja vähän evästä mitä syön sitten sen viimeisen kokeen jälkeen.
Th. sanoi että viimeiseen verikokeen jälkeen heti syö ja odottelee 10-15 minuuttia ennen kuin lähtee mihinkään.

Minulla syynä testille siis se että ei ole aiemmissa raskauksissa tehty :D Nyt kolmas raskaus. Mielelläni menen kyllä, ainoa mikä vaivasi oli tuo että tuleeko siitä kuinka heikko olo kun on pitkään syömättä ja sitten makeaa litkua juo :/
Melkein 13 tuntia tulee väliin paaston alusta litkun juomiseen.
Älä pidä noin pitkää paastoa. 12 tuntia on maksimi, suositus on 10-12 tuntia. Jos paasto on liian pitkä, elimistö alkaa tuottaa sokeria itse ja se saattaa nostaa sun arvoja.
 
No jos se tosiaan on sitä tummaa cokiksen makusta niin se menee heittämällä alas, tosin röyhtäilet sen 2h sitten tuolissasi kun on niin hapollista, toisin kun se läpinäkyvä sokerilitku mikä on semmosta niinkun olis kilo sokeria pistetty puoleen litraan vettä :x
 
Ap
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
No tuolla pääsee siihen "käytävälle" lepäämään jos oikein heikkoa tekee. Mutta jos ei niin sitten istuskelee itsekseen siinä käytävällä penkillä.
Kirjan otan mukaan ja vähän evästä mitä syön sitten sen viimeisen kokeen jälkeen.
Th. sanoi että viimeiseen verikokeen jälkeen heti syö ja odottelee 10-15 minuuttia ennen kuin lähtee mihinkään.

Minulla syynä testille siis se että ei ole aiemmissa raskauksissa tehty :D Nyt kolmas raskaus. Mielelläni menen kyllä, ainoa mikä vaivasi oli tuo että tuleeko siitä kuinka heikko olo kun on pitkään syömättä ja sitten makeaa litkua juo :/
Melkein 13 tuntia tulee väliin paaston alusta litkun juomiseen.
Älä pidä noin pitkää paastoa. 12 tuntia on maksimi, suositus on 10-12 tuntia. Jos paasto on liian pitkä, elimistö alkaa tuottaa sokeria itse ja se saattaa nostaa sun arvoja.
Th. sanoi että kello 19.00 jälkeen ei saa syödä eikä juoda mitään. Eka verikoe on kello 7.40 :/
 
kake
ei se nyt niin paha ollut. ihan kohtalaisen makuista mutta se itellä tökki, että se piti juoda kohtalaisen nopeasti! ei kuitenkaan tullut pahaa oloa tai mitään muutakaan, paitsi että ei haluttanut herkkuja vähään aikaan ;)
 
Huomenna pitäis mennä litkimään ja todellakin toivon saavani sitä cokiksen makuista enkä sitä väritöntä litkua. Tuo cokiksen makuinen meni ihan heittämällä just kun oli niin kova janokin ja viel kylmänä viimeks sain, mutta se väritön sokerilitku on kyllä kamalaa. :x

Mutta ei mulla koskaan oo mittään ihmeellistä niistä tullut ja tää on nyt 4. kerta kun oon menossa.
 
Piti sanoa vielä että mä reagoin vahvasti siihen litkuun varmaan sen takia kun muutenkin saan oireita "liiasta" (esim. puolet karkkipussista) sokerista, rupeaa oksettamaan, heikottamaan ym. joten jos normaalistikin sietää sokeria hyvin niin saattaa olla että ei tee hirveän tiukkaa...
 
shihtzu
Minusta se sokerirasituskoe oli ihmeen helppo, juoma maistui väljähtyneellä kolalle ja meni todella hyvin alas, ei mitään ongelmia. Etukäteen oltiin varoiteltu, että voi olla heikko olo sen jälkeen, mutta mä vielä kävelin sieltä kotiin ilman mitään ja sitten vasta söin, eikä mulla oikeastaan suuri nälkä vielä silloinkaan ollu, ihan normi olo.
 
Mulla on tehty sokerirasitus 5 kertaa ja litkua olen saanut kahta erilaista. Ei ole pahan makuista, mutta kun on ollut voimakkaasti hiilihapollista ja tosi kylmää, niin on vähän vaikea saada alas(mä en oikein osaa juoda hiilihapollisia, kun tulee ähky). Sit olen röyhtäillyt sen kaksi tuntia odotushuoneessa sen jälkeen:)
 
vieras
Se kokiksen makuinen pullosta menee helposti alas, eikä siitä ole tullut pahaa oloa.

Mutta sellainen väritön kylläinen sokerilitku on kammottaa, molempia on tullut kokeiltua vuosien mittaan.
 
Yksvaan
Onko siitä oikeasti jotakin hyötyä tuosta kokeesta/testistä?
Olen miettiny joka kerran kieltäytymistä moisesta kunniasta, mutta sitten en kuitenkaan uskalla.
Kertokaa viisaammat!
 
Saraldo
Alkuperäinen kirjoittaja Yksvaan:
Onko siitä oikeasti jotakin hyötyä tuosta kokeesta/testistä?
Olen miettiny joka kerran kieltäytymistä moisesta kunniasta, mutta sitten en kuitenkaan uskalla.
Kertokaa viisaammat!
Onhan siitä se hyöty, että jos kokeessa havaitaan raskausajan diabetes, se voi olla hoitamattomana hengenvaarallista sekä äidille että sikiölle. Ja jos on heikentynyt sokerinsietokyky, niin voidaan vielä ruokavaliolla muuttaa suuntaa. Sokerilapsista saattaa tulla hyvinkin isokokoisia, mikä taas voi aiheuttaa ongelmia synnytyksessä.

Mutta kaikki tutkimukset ja kokeet on äidille täysin vapaaehtoisia, mihinkään ei tarvitse mennä jos ei halua. Mä en kylläkään itse jättäisi menemättä.
 

Yhteistyössä