Suoraan verrannollinen se on silloin, jos jollakulla 20 euroa laittaa talouden tiukille. Myönnän, itsestänikin tuo 20 euroa ylitsepääsemättömänä kuluna kuulostaa uskomattomalta, mutta en ylimielisyyksissäni lähtisi sitä kyseenalaistamaan. Olen siinä onnekkaassa asemassa, että sellaiseen summaan ei talouteni kaatuisi.
Talkootyö tässä yhteydessä on mielestäni älytön, ei muissa elämäntilanteissa. Perustelut jo aiemmissa kirjoituksissani (tehoton rahallisesti sivukulujen vuoksi, ajankäytön mielekkyys). Lastenkin kanssa voisin käyttää sen ajan mielekkäämmin esimerkiksi siellä teatterissa tai järkevämmissä talkoohommissa.
Voidaan tuo kommenttisi kääntää toisinkin päin: Miksi niiden lasten, jotka eivät vanhempiensa halun/jaksamisen vuoksi pääse mihinkään, paha mieli on ikävämpi kuin niiden, joiden vanhemmat eivät pysty/halua maksaa? Paha mieli molemmilla vanhempien vuoksi. Miksi tämä pitäisi kilpailuttaa?
Kaikkien lasten vanhemmat eivät halua viedä jälkikasvuaan ulkomaille, vaikka se olisi tehokasta kulttuurikasvatusta. Ei tällöin olla kuitenkaan päiväkodeissa/kouluissa tästä syystä ulkomaanmatkoja järjestämässä. Taas näin ääriesimerkkinä. Edelleenkään en aja retkeilykieltoa kouluihin ja päiväkoteihin, vaan jättäisin nämä lisäkustanteiset vähemmälle. Tehdään vain niitä retkiä, joihin budjetti antaa myöden, jotta näitä yksilötason ongelmia ei tulisi. Eivätkä vanhemmat saisi syytä kinata keskenään, kuinka paljon kukakin osallistui matkakustannuksiin tai myyjäisten järjestämiseen.