onko puolisoni "riippuvainen" minusta?

[kaipaan omaa rauhaa]

Moro.
Olen seurustellut avopuolison kanssa muutaman vuoden. Suhde on mielestäni ihan kunnossa, mutta olen jo pitkään laittanut yhden asian merkille. Tuntuu siltä että puolisoni ei osaa olla ilman minua. Selitän hieman että ymmärrätte mitä tarkoitan:
Tuossa vähän yli vuosi sitten oli tilanne, jolloin oli vähän mietittävä että mitä kannattaisi tehdä opiskelun ja töiden suhteen. Puolisoni oli kiinnostunut lähtemään opiskelemaan alaa, jota ei meidän kotikaupungissa pystynyt opiskelemaan ja minä taas halusin jäädä kotikaupunkiin asumaan ja mahdollisesti tekemään töitä. Heitin siinä sitten ajatuksen, että entä jos hän asustelisi arkipäivät siellä, missä olisi voinut sitä alaa opiskella ja olisi tullut viikonloput ja lomat minun luokse. Itkuhan siitä pääsi. Eli tuntuu, ettei hän pysty olemaan ilman minua. No tämä suunnitelma jäi jäihin ihan muista syistä joten ei siitä sen enempää.
Annan toisen esimerkin:
Toissa uutena vuotena kaverini soitti muutamaa päivää ennen uutta vuotta, että jos menisin viettämään kaveriporukan kanssa uutta vuotta. Tyttöystäväni ei ollut innoissaan lähtemään. Ehdotin hänelle että soittelisi kavereille ja keksisi jotain yhteistä. Hän ei ollut innoissaan. Sanoi vain että hän kovasti haluasi viettää uuden vuoden minun kanssa jne. Lopputulos oli, että minä lähdin kaverin luokse ja hän jäi kotiin, yksin.

Minä voisin antaa tässä monta muutakin samanlaista esimerkkiä, mutta en jaksa ruveta runoilemaan niistä. Eli siis minusta tuntuu, että puolisoni on riippuvainen minusta. Tämä on minun mielestäni aika ärsyttävää.
Annetaan nyt vielä yksi esimerkki: Sanoin hänelle että olin ajatellut ensi kesänä mennä muutaman päivän tai viikon mittaiselle kalastusreissulle. Häneltä tuli heti vastaus että "joo mennään vaan". Hän ei oikein tuntunut ymmärtävän, että minä lähtisin reissuun yksin.
Itse olen ihminen, joka kaipaa välillä omaa rauhaa. Olen jo lapsesta ala-asteesta asti ollut tällainen. Koulusta tultuani olin usein muutaman tunnin yksin kotona ja tykkäsin olla omassa rauhassa. kun olin ylä-asteella, saatoin olla viikonloppuja ja viikkoja yksin kotona, kun muut olivat reissussa. Olen myöskin asunut yksin. Nyt olen seurustellut muutaman vuoden ajan ja varmaan ymmärrättekin, että hirveästi ei ole sitä omaa rauhaa ollut.
Mitä mieltä olette tilanteesta? Onko teillä vastaavia kokemuksia ja jos on, niin otitteko asian puheeksi? Ja mihin tuloksiin pääsitte?

 

[Ohikulkija]

Kyllä parisuhteessa pitää ottaa se toinen huomioon, eikä voi vain lähteä "muutaman päivän tai VIIKON" kalastusreissuille tosta noin vain ja ihmetellä, kun ei toinen sitä ymmärrä. Et kuulosta siltä, että vain välillä haluat omaa rauhaa, vaan haluat oikeasti olla paljon itseksesi. Tuossa ei mielestäni ole kyse mistään läheisriippuvuudesta, jos sitä meinasit, vaan ongelma olet sinä itse. Vaikutat jotenkin boheemilta tyypiltä ja neuvoni on, että elä mieluummin yksin tai etsi samankaltainen, joka yhtälailla haluaa omaa tilaa. Voi olla, että silloin se olisitkin sinä, joka sitä ei enää haluaisikaan. Et ole valmis tasapainoiseen parisuhteeseen noilla eväin. Sääliksi käy tyttöäsi.

 

[oikeus omaan tahtoon]

Useimmilla ihmisillä on kuviteltu tarve saada hyväksyntää puolisoltaan, ja se on helppo tulkita riippuvaisuutena. Se riippuvaisuus on kuitenkin vain tila, joka johtuu siitä että ihminen lapsuudesta lähtien oppii siihen. Pieni lapsi yrittää yleensä kovasti itse tehdä asioita ja itsenäistyä, mutta torumisella ja kielloilla hän lopuksi alkaa hakemaan hyväksynnän ympäristöltä sen sijaan että hakisi sitä omasta tahdostaan, ja tämä kehitys voi aikuisessa näkyä juuri tuona "riippuvaisuutena".

Olen lukenut erästä kirjaa jonka mukaan ajatukset, jota kopioimme jo lapsuudesta lähtien, vaikeuttavat meidän elämää. Ne määrittelevät mm mitä meidän elämässämme tulisi tehdä ja minkälaisia meidän pitäisi olla, jotta saisimme ympäristöltä hyväksyntää. Kunkin ajan ja yhteiskunnan arvot ja moraalit ovat siis loppukädessä ne asiat jotka määrittelevät tarkemmin "oikean" käyttäytymisen. Toisin sanoen ihminen oppii valmiin käsikirjoituksen elämälle, ja alkaa esittämään sen käsikirjoituksen mukaista roolia. Tyttökaverisi käyttäytyminen on siis vain seuraus tuosta opitusta roolista, eli hän ei "ole sellainen". Tuo ajatusoppi alkoi kuitenkin niin varhain, että useimmat ihmiset uskovat olevansa se henkilö joksi heidät kasvatettiin.

Lukemani kirja on Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja, ja siitä löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan henkilöään ja paljastamaan opitut ajatukset silloin kun ne vaikuttavat toimintaan. Kun ajatukset löytää mielestään, niin siitä on tullut tietoiseksi ja voi siksi valita sen ulkopuolelta, eli toisin sanoen se lakkaa ohjaamasta toimintaa. Sitä ennen se on ohjannut tiedottomuudesta, eikä ihminen välttämättä ole ollut edes tietoinen asian olevan niin. Opitut ajatukset määrittelevät myös mitä elämässä "täytyy" tehdä, eli toisin sanoen oma tahto ei ohjaa elämän suuntaa, vaan sen sijaan ulkoiset ajatukset. Sitä mukaan kun ulkoiset ajatukset paljastuvat, niin tulee tietoisemmaksi itsestään ja omasta tahdostaan. Suosittelen hankkimaan tuon kirjan sillä se todella toimii, ja saatte tyttökaverisi kanssa siitä varmasti paljon apua ja myös toimivamman suhteen. Minä löysin kirjan sivulta Alkuajatus

 

[Itse nainen]

Konstikkaista selostuksista en ymmärtänyt mitään, mutta ap:tä ymmärrän täysin. Minusta on ihan liikaa riippuvuutta, ellei voi opiskella lyhyttä aikaa toisella paikkakunnalla itselleen tärkeää koulutusta niin, että tulee viikonlopuiksi kuitenkin kotiin. Haloo! Ymmärtäisin, jos kyse on ensi kuukausien huumasta vielä, mutta en kyllä oikeastaan ehkä silloinkaan. Aika ahdistavaa...

Ja onko muka joku iso vaade, että on jonkun viikon kalareissulla itsekseen, jos siitä jopa kertoo jo näin hyvissä ajoin, joten ei tule yllätyksenä? Ei minusta!

Minä en kestäisi roikkujaa yhtään, enkä sitä, etten voisi tehdä mitään ilman toista. Perinteisen kalareissun peruminen ilmeisesti lopullisesti toisen takertumisen takia olisi minulle 'mitään'. Tuon uudenvuoden minä kyllä tyttökaverisi kannalta ymmärrän, jos muutos vielä tuli aika viime hetkellä, ei reilusti päiviä tai viikkoja ennen suunniteltuna. Monelle juhlapäivät ovat tärkeitä, tuollaiset 'käännekohdat' ym., ilmeisesti enemmän naisille? En tiedä, en ole lukenut tilastoja.

Ei, et vaadi minusta ollenkaan liikaa. Etkä ole velvollinen siihen, että joudut muuttamaan omaa aidointa perusluonnettasi, sillä siitä tulee joskus myöhemmin jonkun sortin räjähdys. Jos tyttöystäväsi on alkanut seurustella kanssasi, hän on alkanut seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka vaatii välillä omaa aikaa. Sillä siisti. Itse en meinaa millään ymmärtää ihmisiä, jotka eivät vaadi, mutta on kai sitä sitten niitäkin. Minusta se ei kyllä ole ihan tervettä, vaan täyttä takertumista ja itseltään hukassa oloa, mutta ehkä itse jopa paljon yksinoloa vaativana en ole sopiva arvioimaan.

 

[Kirjan tekijälle?]

Eiköhän muuten tuota yhtä kirjaa ole jo mainostettu riittävästi? Rajansa innostuksellakin, jos se alkaa muuttua jokapaikanvastaukseksi.

 

[lu-ki-ja]

Eiköhän muuten tuota yhtä kirjaa ole jo mainostettu riittävästi? Rajansa innostuksellakin, jos se alkaa muuttua jokapaikanvastaukseksi.

Lukaisin kyseisen opuksen, kun sattui käteen osumaan kirjastossa. Harvinaisen tyhjänpäivänen opus. Tuli vaikutelma, että kirjoittaja on laajentanut tajuntaansa kemiallisesti, sillä oli sen tasoista diipadaapaa.

Mutta alkuperäiseen ongelmaan: aika monet parisuhteet ovat jonkinlaisia riippuvuussuhteita, joissa yhdessäolemisen oletus on 24/7. Silti muutama seikka kiinnitti huomion: se, että jätit tyttöystäväsi uudeksi vuodeksi täysin yksin, oli suorastaan törkeää. Ymmärrän, että kavereiden kanssa on mukava viettää aikaa ja poikamiesiltaan tuodut tyttöystävät eivät nosta tunnelmia. Mutta juhlapäivinä kaverit eivät mene seurustelukumppaneiden edelle. Taidatte olla tosi nuoria, sillä tuo on yksinkertaisesti tosi ajattelematonta käytöstä sinulta.

Se, että ehdotat opiskelua toisella paikkakunnalla voi olla rationaalista ajattelua, mutta tyttöystäväsi varmaan koki ehdotuksesi yrityksenä päästä hänestä eroon. Tämä puolestaan juontaa juurensa todennäköisesti muusta ajattelemattomasta tai välinpitämättömästä käytöksestäsi. Tasapainoisessa suhteessahan eri paikkakunnilla asuminen ei olisi ongelma.

Muutaman päivän tai viikon kalastusreissu yksin voisi muuten ollakin hyvä juttu, mutta koska suhteenne ei ole vakaalla pohjalla, se aiheuttaa epävarmuutta tyttöystävässäsi. Ongelma ei niinkään ole tyttöystäväsi riippuvuus sinusta vaan se, että hän haluaisi tehdä asioita kanssasi yhdessä ja sinä suunnittelet menosi vain ja ainoastaan omista lähtökohdistasi. Et huomioi tyttöystävääsi laisinkaan. Selvästi hän on herkkä ja huono itsetuntoinen nainen, sillä muutenhan hän ei enää kanssasi seurustelisi.

Viestistäsi välittyy selvästi se, että haluat tehdä asioita yksin ja omilla ehdoillasi. Ihan kuin et koskaan tuhlaisi ajatustakaan sille, mitä voisitte tehdä yhdessä. Ehdotatko koskaan naisellesi yhteistä tekemistä (yhteisiä juhlia, menoja, matkoja)? Kysytkö koskaan mitä hän haluaisi tehdä kanssasi yhdessä?

Sun kannattaa keskustella tyttöystäväsi kanssa ja kertoa tarpeestasi olla yksinkin, mutta myös kuunnella mitä hän haluaa suhteeltanne. Teillä on nyt erilaiset odotukset toisistanne ja suhteestanne. Yksinolo ja itsenäisyys parisuhteessa ei ole lainkaan huono asia, mutta teidän suhteessanne pohja sellaiseen on hatara. Siihen tarvitaan luottamusta, avoimuutta ja hyvää itsetuntoa ja -tuntemusta. Suhteessa on kaksi ihmistä, joiden molempien tulee tuntea olonsa hyväksi, jotta tasapainoinen suhde onnistuu. Silloin on mahdollista avata kämmen ja nähdä, että hiekka pysyy siinä lopulta paremmin kuin nyrkkiin puristetussa kämmenessä.

 

[lukematon kirja]

"Lukaisin kyseisen opuksen, kun sattui käteen osumaan kirjastossa. Harvinaisen tyhjänpäivänen opus. Tuli vaikutelma, että kirjoittaja on laajentanut tajuntaansa kemiallisesti, sillä oli sen tasoista diipadaapaa."

Kirjaa on tosiaan mainostettu elleissä. Elämäntapaoppaita on paljon ja lisää tulee.
Jostain syystä kirjojen lukeminen on jäänyt. Olen siitä ihmeissäni ja tavallaan hyvilläni.

Heräsin aamulla uneen, jossa söin erittäin herkullista sokerimunkkia. Luin aamulla uutisen, että
Mikko Kuustonen on saanut kovasti kritiikkiä munkkitsoukistaan. Joskus tulee tunne, että nappaan
signaaleja ilmasta. Unessa munkki jäi puoliksi syömättä. Tuli niin huono omatunto mässäilystä.

Selitin unessani olevani unien selittäjä. Neuvoin myös työkaveriani pitämään yllään asun, josta hän oli kahdenvaiheilla vaihtaako vai pitääkö päällään. Tottapuhuakseni asu oli täysin naurettava.

Sitä kai tämä elleissä jutustelu. Neuvoja voi antaa, mutta onko niistä loppujenlopuksi kysyjälle hyötyä.

 

[Sitoutunut]

Minusta tyttöystäväsi ei ole mitenkään poikkeuksellisen riippuvainen. Sinun käytöksesi tässä ihmetyttää. Etkö halua viettää uutta vuotta tyttöystäväsi kanssa? Ovatko kaverit sinulle todellakin tärkeämpiä? Tavallisina viikonloppuina on sallittua haluta viettää aikaa omien kavereiden kanssa, mutta onhan nyt uudenvuodenaatto vähän erityinen päivä kuitenkin? Yritä ajatella asiaa tyttöystäväsi kannalta, miltäköhän hänestä on tuntunut tulla hylätyksi yksin kotiin? (Olisi ollut vähän eri asia, JOS hänellekin olisi ollut tarjolla vaihtoehtoisia suunnitelmia kavereiden kanssa).

Mitä tulee toisella paikkakunnalla asumiseen arkisin, niin en yhtään ihmettele, että tuli itku. Toisille etäsuhde sopii, mutta toisille ei. Monille on tärkeää saada olla kumppaninsa kanssa joka päivä.

Ja mitä kalastusreissuun tulee, niin kaipa sinulla on "oikeus" lähteä, jos kerran haluat. Mutta teidän kannattaisi keskustella näistä asioista vakavissanne: minkälaisen suhteen kumpikin haluaa? Kuulostaa siltä, että kaipaatte eri määriä läheisyyttä ja yhdessäoloa. Jos aiotte pysyä yhdessä pitkään, teidän on löydettävä jonkinlainen molempia tyydyttävä kompromissi. Ei siitä tule mitään, jos toinen vaatii yksinoloa ja toinen tuntee itsensä joka kerta hylätyksi. Yritä selittää yksinolon kaipuusi tyttöystävällesi siten, ettei hän loukkaannu. Mutta sinuna miettisin asiaa myös hänen kannaltaan: meneekö hänellä loma pilalle, jos joutuu olemaan yksin? Vai onko hänelle olemassa jotain muuta tekemistä reissujesi ajaksi? Tyttöystäväsi on toki myös hyväksyttävä se, että hän seurustelee ihmisen kanssa, jolle oma aika on tärkeää.

Jos nyt siis saan neuvoa ihan suoraan, niin:
1. Älä enää koskaan hylkää kumppania kavereiden vuoksi merkkipäivinä, uutenavuotena, vappuna, tms.!
2. Sinä menet kalastamaan ja te keksitte tyttöystävällesi jotain omaa tekemistä siksi ajaksi: esim. matka kavereiden kanssa, viikko mummolassa, laadukasta shoppailuaikaa, intensiivinen tenttiinlukuputki, jokin kurssi tai leiri, tms tms mistä ikinä hän onkaan kiinnostunut. Silloin sinä saat akkusi ladatuiksi eikä hänenkään tarvitse itkeä yksin kotona vaan voi päinvastoin käyttää tilaisuuden hyväksi ja tehdä jotain itselleen mieluisaa.

 

[Näkökulma]

Olette erilaisia ihmisiä siinä suhteessa kuinka paljon sitä aikaa on mukava ja tarpeellista viettää yhdessä. Hän haluaa olla kanssasi koko ajan ja sinä voit taas olla välillä yksinkin. Ei välttämättä ole kyse riipuuvuudesta vaan erilaisesta tavasta tuntea ja ajatella. Tällaisia pareja on vaikka kuinka paljon.

Itse kuulun ryhmään "haluan tehdä kaiken yhdessä ja koko ajan". Enkä osaa sitä sen enempää eritellä, kuin että tottakai haluan viettää kaiken mahdollisen ajan elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa. Tajuan sen kyllä, että joku on itsenäisempi ja kaipaa omaakin rauhaa, mutta on vaikea ymmärtää kokemuksen kautta, miksi on mieluummin yksin kuin yhdessä puolison kanssa. Jos en tuntisi näin voimakasta yhteenkuuluvutta, minulle tulisi mieleeni, että en ole löytänyt sitä oikeaa ihmistä vielä. Onneksi mieheni ajattelee aikalailla samoin kuin minä.

Jos haluat viettää aikaa erillään joskus, ehdottaisin, että tuot asian esille mahdollisimman varovasti ja seuraten, miten toinen reagoi.

Täytyy sanoa, että jos oma mieheni sanoisi menevänsä lomalle yksin, olisin vähintäänkin loukkaantunut ja ihmettelisin kovasti. Uuden vuoden nyt vielä ymmärtäisin, jos/kun se on perinteistä jätkien kanssa sekoilua, mutta ei sekään mukavaa olisi, olisi varmaan orpo olo. Jotenkin käsitän sen niin, että "erityispäivät" tms. ilman muuta vietetään yhdessä. Siinä pääsee yhdessä eroon arjesta ja suhteen kannalta se on tärkeää. Arkena voi sitten mennä kavereiden kanssa.

Ihmisiä on erilaisia, kannattaisi tehdä kompromisseja puoleen ja toiseen. Lähde kalaan pariksi päiväksi, mutta menkää lomalle myös yhdessä. Ja jos tyttöystävälle ei käy mennä omien kavereiden kanssa juhlimaan, ota hänet omiin rientoihin mukaan. Ja neuvona, älä missään nimessä jätä yksin, se vain katkeroittaa.

 

[Mantariini]

Minulle tuli tunne, että ap on jonkin verran itsekäs ja kompromisseihin taipumaton mies.

Esimerkki 1. Puoliso haluaisi opiskella mieluista alaa, mies ehkä tehdä töitä nykyisellä paikkakunnalla. Eikö niitä "ehkätöitä" voi tehdä tilapäisesti muuallakin. Kyse on kuitenkin vain vuodesta tai parista. Eli mieheltä 1-0 torppaus.

Em. 2. Uusivuosi. Ei kompromissia, mies lähti, nainen jäi yksin viettämään uutta vuotta. 2-0 torppaus.

Em. 3. kalareissu muutamaksi päiväksi, ehkä jopa viikoksi. Ei kompromissia. Torppaus 3-0

Esimerkkejä, kuinta nuo tilanteet olisi voitu hoitaa.

1. Muutto opiskelukaupunkiin ja paluu kun nainen on valmistunut. Kyse kuitenkin vain muutamasta vuodesta, jos ja ala olisi kiinnostanut, on sillä koko elämän mittainen vaikutus. Miehellä ei kuitenkaan vakitöitä?

2. Illan olisi voinut käyttää osittain naisen toivomalla tavalla. Esim. romanttinen illallinen tmv mitä nainen nyt sitten halusikin. Loppuilta yhdessä miehen kavereiden kanssa. Kummatkin olisivat saaneet osan haluamastaan. Nyt nainen jäi ihan yksin ja mies sai haluamansa illan 100%

3. Mies menee edeltä kalastamaan, nainen tulee vaikkapa kolmen päivän jälkeen perässä ja loma jatkuu yhdessä. Onko lähistöllä jotain naista kiinnostavaa? Mieshän voisi näinkin kalastella itsekseen ja viettää illat naisen kanssa.

Tähän kolmoseen löytyy vaihtoehtoisia kompromissiratkaisuja vaikka kuinka ja paljon, jos niihin on haluja. Ja etenkin, kun tuo on vielä edessäpäin, niin ei tule fiilistä "maito on jo kaatunut". kannattaa, ap, nyt viimeistään avata se sanainen arkkunsa ja keskustella avovaimon kanssa ratkaisuista, jotka ovat molemmille kivoja. Pyrkikää myös jo etukäteen sopimaan, että annatte puolin ja toisin periksi, esim. tuon uuden vuoden tyyppisten tapahtumien kanssa. Ratkaisuja voisi olla vaikka vuorotteluperiaate tyyliin, sinun päätös jouluna, minun juhannuksena, jos ei yhteen sovittaminen tai päivän jakaminen onnistu.

Jos miehen puoliso olisi kirjoittanut oman näkemyksensä asiasta, niin melko varppina vastaukseksi olisi tullut, mies on täysiverinen narsisti, juokse äkkiä karkuun (huomaa hymiö,eli tämä oli kevennys)

 

[Rakkaus on riippuvuutta]

En nyt lähtisi ap:tä täysin lynkkaamaan tunteettomaksi ja itsekkääksi. Kaikki me olemme mitä olemme. Tuskin hän tahallaan haluaa loukata ketään, on vain aidosti oma itsensä.

Mutta kokemuksesta voin sanoa, että jos on noin erilaiset näkemykset tuohon yhteiseen ajanviettoasiaan, ja vielä noin syvät tunteet pelissä, niin vaikeaa on elämien yhteensovittaminen. En toki sano, että mahdotonta, mutta vaatii keskustelua ja kovaa ymmärrystä ja yrittämistä kummaltakin osapuoleta.

Tämä itsenäistä aikaa haluava loukkaa toista tahtomattaankin, se tietynlainen riippuvuus kun on niin syvä toiseen ihmiseen, eikä se muutu mihinkään.

Ap:lle ehdotan erittäin avointa keskustelua tyttöystävän kanssa asian tiimoilta. Koittakaa katsoa asioita toistenne näkökulmista, ja tehkää päätös, kuinka paljon olette valmiita joustamaan omista itsestänne suhteen eteen.

Onnea teille

 

[sipuli]

Millainen ystäväpiiri puolisollasi on? Onko hänellä jotain muuta "omaa" vai oletko puolisosi tärkein (ja ehkä ainoakin) elämän sisältö?

Jonkun verran on samankaltaista kokemusta.

Ex-avomieheni oli aika tarvitseva. Muutimme yhdessä uudelle paikkakunnalle, jossa kummallakaan ei aluksi ollut tuttuja. Omalla työpaikallani oli aika sosiaalista porukkaa ja tutustuinkin useisiin ihmisiin.

Silloin kun olin itse jossain illanvietossa kavereideni kanssa, sain puhelimeeni jatkuvasti viestejä tai soittoja häneltä. Kuitenkaan hän ei halunnut lähteä mukaani, vaikka myös hänet oli kutsuttu. Eli karrikoiden sanottuna olisin voinut olla kaikki illat yhdessä hänen kanssaan kotona tai pitää yhteyttä myös ystäviini.

Tuolloin opiskelin työn ohella, mutta exäni tuntui olevan mustasukkainen ajankäytöstäni. Esimerkiksi tenttiin lukemisen aikana hän saattoi tulla puhumaan siitä, kuinka tein mukamas liian vähän kotitöitä. Joskus exäni puhui myös siitä, kuinka olen hänen ainut vapaa-aikansa aikuiskontaksi. Kuitenkaan hän ei tehnyt sen eteen mitään, että olisi tutustunut uusiin ihmisiin!

Tuosta kertomastasi uusi vuosi -asiasta ajattelen, että kaverit eivät voi mennä yhdessä sovittujen asioiden edelle. Jos siis olitte sopineet viettävänne uuden vuoden yhdessä, olisi näin pitänyt toimia. Toinen asia on tietenkin se, mikäli uuden vuoden suunnitelmanne olivat ihan auki.

 

[kaipaan omaa rauha]

Kiitoksia vastauksista.
Vastaan muutamaan kysymykseen:

"Ehdotatko koskaan naisellesi yhteistä tekemistä (yhteisiä juhlia, menoja, matkoja)?"
Kyllä, olemme tehneet yhteisiä reissuja ja olemme pitäneet yhteisiä juhlia. Meillä on kyllä yhteisiä kavereita, mutta meillä on myöskin omia kavereita.

"Kysytkö koskaan mitä hän haluaisi tehdä kanssasi yhdessä?"
Kyllä ja kyllä me tehdäänkin yhteisiä asioita.

"Etkö halua viettää uutta vuotta tyttöystäväsi kanssa? Ovatko kaverit sinulle todellakin tärkeämpiä?"
Halusin tuonne uuden vuoden juhliin, koska sinne oli tulossa entisiä koulukavereita joita en ollut nähnyt pitkään aikaa.
Mitä kavereihin, sukulaisiin ja puolisoon tulee, niin en osaa eritellä niitä paremmuusjärjestykseen.

"Esimerkki 1. Puoliso haluaisi opiskella mieluista alaa, mies ehkä tehdä töitä nykyisellä paikkakunnalla. Eikö niitä "ehkätöitä" voi tehdä tilapäisesti muuallakin. Kyse on kuitenkin vain vuodesta tai parista. Eli mieheltä 1-0 torppaus."
Näillä "ehkätöillä" tarkoitin mahdollista vakituista työpaikkaa, jonne sitten itseasiassa pääsinkin. Onhan niitä vakituisia työpaikkoja muuallakin, mutta minun koulutuksella ei hirveästi niitä löydy.

"Millainen ystäväpiiri puolisollasi on? Onko hänellä jotain muuta "omaa" vai oletko puolisosi tärkein (ja ehkä ainoakin) elämän sisältö?"
Hänellä on kyllä ystäviä ja ja joidenkin kanssa hän oli melko paljonkin tekemisissä, ennen kuin alettiin seurustelemaan.
On meillä yhteisiäkin kavereita joiden kanssa me vietetään silloin tällöin yhteisiä iltoja.

"Tuosta kertomastasi uusi vuosi -asiasta ajattelen, että kaverit eivät voi mennä yhdessä sovittujen asioiden edelle. Jos siis olitte sopineet viettävänne uuden vuoden yhdessä, olisi näin pitänyt toimia. Toinen asia on tietenkin se, mikäli uuden vuoden suunnitelmanne olivat ihan auki. "
Meillä ei silloin ollut mitään varsinaisia suunnitelmia uudeksi vuodeksi. Kysyin kyllä häneltä useampaan otteeseen, että onko mitään mielessä, mutta hänellä ei ollut mitään mielessä.

Mutta kiitos paljon vastauksista. Ne antoivat lisää ajateltavaa.

 

[Sanonpa minäkin]

Sanonpa minäkin mielipiteeni. En usko, että tyttöystäväsi on läheisriippuvainen (tosin en ole pätevä tekemään diagnooseja...), vaan kyse on pikemminkin siitä, että teidän odotukset parisuhteesta ovat erilaiset. Teidän pitäisi keskutella enemmän ja tehdä kompromisseja, eikä kummankaan ilmoittaa, että minä teen nyt sitä, minä teen nyt tätä.

Meillä sekä mieheni että minä haluamme välillä omaa aikaakin, mutta oman ajan ajankohta neuvotellaan niin, että löytyy myös yhteistä aikaa. Esimerkiksi mies aloittaa löman ennen minua ja lähtee nyt jo kovaa kyytiä aikustuvien lasten kanssa mökille ja sille kalareissulle. Minä saan tuolla välillä omaa aikaa kotona ja kun aloitan loman viikkoa, kahta myöhemmin kuin mieheni, matkustan myös mökille tms. Eli kumpikaan ei ei ilmoita toiselle, että mitä minä teen, vaan keskustelemme yhdessä sekä omat että yhteiset tekemisemme.

Minäkin olen muutan ollut yksin uuden vuoden, olin ikävässä flunssassa ja miehellä oli samantyyppinen tilanne, että oli tiedossa juhlat, johon tuli paljon tuttuja. Mies halusi lähteä ja totesimme, että koska kuitenkin nukun ison osan illasta, voi hän mainiosti lähteä. Mies kävi vuokraamassa minulle muutaman videon, laittoi valmiiksi keittoa ja teki oloni mukavaksi olohuoneen sohvalla. Kaikki meni siis mukavasti. Jos mies olisi vain ilmoittanut, että hän nyt lähtee tuonne bileisiin, olisin minäkin loukkaantunut.

Yhteenvetona siis, että keskustelkaa, joustakaa, tehkää kompromisseja.

 

[aplle]

Et sinä oikeasti noissa esimerkeissä halunnut omaa aikaa ja yksinoloa.
Kaipaat siis.... elämää kavereittesi kanssa ilman tyttöystävääsi!!!!

Ei ihme, jos tyttöystäväsi ei lämpene selityksillesi.

Itse kaipaan oikeasti omaa rauhaa ja yksikseen oloa.
Lähden oikeasti täysin yksin joka vuosi yhden kerran viikoksi metsäreissulle teltan ja rinkan kanssa. Käyn myös veneilemässä muutaman päivän reissuja merellä, nämäkin täysin yksin. Olen mökillämme korvessa välillä jopa 2 viikkoa yksin yhtäjaksoisesti.
Mieheni ymmärtää tämän, vaikkei tykkääkään siitä, että joudun hänen mielestään erilaisille vaaroille alttiiksi. Itse en osaa pelätä mitään.

 

[Mantariini]

Ihan hyvät selitykset. Ymmärrän hyvin, että uudenvuodenjuhlat oli kiva jakaa vanhojen kamujen kanssa. Miksei vaimoke halunut mukaan? Onko hän arka ja jännittää uusia ihmisiä?

Kun kerran teette yhdessä ja jaatte asioita, niin puhu hänelle samoin, kuin mitä tänne kirjoitit.

 

[näin on]

Voijestas, mitä vastauksia. Parisuhteessa on aina kolme elämää, yksi yhteinen ja molempien oma. Tai pitäisi olla. Mikä toinen on mitään sanomaan toisen elämän elämisestä. Kyllä toista pitää kunnioittaa sen verran, että antaa elää sitä omaa elämäänsä, mutta sitten on myös se yhteinen. On myös pelottavaa, jos ihmisellä ei ole omaa elämää, ainoastaan yhteinen. Jotain on silloin pahasti pielessä.

 

[Takertuja]

Olipa aika ahdistavia vastauksia ap:lle. Kyllä parisuhteessakin pitää saada omaa aikaa, tavata kavereitaan tai vaikka tehdä ihan yksin niitä omia juttuja. Ilmeisesti tyttis on hieman epävarma, niitä ihmisiä, jotka sitten takertuu ja elää vain kumppanin kautta. Joko-tai. Varsinainen riesa, ainakin meikäläiselle, joka kaipaa imökillä ja kavereiden ihan pelkkiä keskusteluja punaviinilasin kanssa aamunhämäriin. Onneksi on mies, jolla on hyvä itseluottamus, ja nuorena läpikäyty itsenäistymisprosessi.

 

[Mollukkapullukka]

Olipa aika ahdistavia vastauksia ap:lle. Kyllä parisuhteessakin pitää saada omaa aikaa, tavata kavereitaan tai vaikka tehdä ihan yksin niitä omia juttuja. Ilmeisesti tyttis on hieman epävarma, niitä ihmisiä, jotka sitten takertuu ja elää vain kumppanin kautta. Joko-tai. Varsinainen riesa, ainakin meikäläiselle, joka kaipaa imökillä ja kavereiden ihan pelkkiä keskusteluja punaviinilasin kanssa aamunhämäriin. Onneksi on mies, jolla on hyvä itseluottamus, ja nuorena läpikäyty itsenäistymisprosessi.

No niinpä, ihmettelin oikein... kai sitten samantapaiset kumppanistaan riippuvaiset / kontrolloimaan pyrkivät ovat käyneet täällä kauhistelemassa. Ymmärtäisin esimerkiksi tuon pakonomaisen tarpeen viettää uuttavuotta yhdessä jos olis kyseessä ensimmäinen yhteinen uusivuosi yhteisessä kodissa tms. mutta nämä ovat jo olleet useamman vuoden avoliitossa.

 

[Niin]

Voijestas, mitä vastauksia. Parisuhteessa on aina kolme elämää, yksi yhteinen ja molempien oma. Tai pitäisi olla. Mikä toinen on mitään sanomaan toisen elämän elämisestä. Kyllä toista pitää kunnioittaa sen verran, että antaa elää sitä omaa elämäänsä, mutta sitten on myös se yhteinen. On myös pelottavaa, jos ihmisellä ei ole omaa elämää, ainoastaan yhteinen. Jotain on silloin pahasti pielessä.

No minä olen sitä mieltä, että parisuhteessa on yksi yhteinen elämä, eikä mitään erillisiä omia elämiä siinä rinnalla. Toki kavereita saa nähdä puolisosta irrallaan ja viettää aikaa heidän kanssa, mutta silläkin hetkellä on vain se yksi yhteinen elämä. Itse en katselisi, jos puolisoni eläisi omaa elämäänsä silloin kun huvittaa. En itsekään tee niin. Tämä on minun mielipide asiaan, mutta kaikki pariskunnat eläkööt elämänsä haluamallaan tavalla.

 

[ainokainen]

Sanonpa minäkin mielipiteeni. En usko, että tyttöystäväsi on läheisriippuvainen (tosin en ole pätevä tekemään diagnooseja...), vaan kyse on pikemminkin siitä, että teidän odotukset parisuhteesta ovat erilaiset. Teidän pitäisi keskutella enemmän ja tehdä kompromisseja, eikä kummankaan ilmoittaa, että minä teen nyt sitä, minä teen nyt tätä.

Komppaan tätä. Jotkut hakevat parisuhteesta symbioosia, jotkut taas elävät omaa elämäänsä ja se parisuhde kulkee siinä rinnalla.

Minä ymmärrän ap:tä todella hyvin. Tuollainen tyttöystävän käyttäytyminen olisi minustakin ripustautuvaa ja ahdistavaa.

Asia kannattaa ottaa puheeksi tarpeeksi ajoissa ja pyrkiä etsimään yhdessä toimivia ratkaisuja. Muuten suhteella ei ole kovin hyvä ennuste.

 

[sipuli]

"Millainen ystäväpiiri puolisollasi on? Onko hänellä jotain muuta "omaa" vai oletko puolisosi tärkein (ja ehkä ainoakin) elämän sisältö?"
Hänellä on kyllä ystäviä ja ja joidenkin kanssa hän oli melko paljonkin tekemisissä, ennen kuin alettiin seurustelemaan.
On meillä yhteisiäkin kavereita joiden kanssa me vietetään silloin tällöin yhteisiä iltoja.

"Tuosta kertomastasi uusi vuosi -asiasta ajattelen, että kaverit eivät voi mennä yhdessä sovittujen asioiden edelle. Jos siis olitte sopineet viettävänne uuden vuoden yhdessä, olisi näin pitänyt toimia. Toinen asia on tietenkin se, mikäli uuden vuoden suunnitelmanne olivat ihan auki. "
Meillä ei silloin ollut mitään varsinaisia suunnitelmia uudeksi vuodeksi. Kysyin kyllä häneltä useampaan otteeseen, että onko mitään mielessä, mutta hänellä ei ollut mitään mielessä.

Vastauksistasi ajattelen, ettei puolisosi haluaisi tehdä itsenäisiä päätöksiä vapaa-aikansa suhteen. Aika rasittavaa on sekin, että sinun pitäisi jatkuvasti kuulostella toisen mielihaluja ja siltikin "valitset väärin", vaikkei toisella mitään mielessä ollutkaan.

Itse en osannut saada ex-avomiestäni itsenäisemmäksi. Sinuna rohkaisisin puolisoasi pitämään enemmän yhteyttä myös omiin ystäviinsä. Tai yleensäkin tekemään asioita myös yksin.

Jälkikäteen omassa ex-suhteessa jäi harmittamaan se, että monta itselle tärkeää asiaa jäi tekemättä, kun toinen olisi halunnut vain olla kotona tai vain hänelle mieluisten ihmisten seurassa. Ja kun menin omiin menoihin ilman häntä, sain kotiin palatessani vastaani "pienen marttyyrin".

 

[K Westerlund]

"Parisuhteessa on aina kolme elämää, yksi yhteinen ja molempien oma". Erittäin hyvin kiteytetty. Toimiva parisuhde ei koskaan ole kahden yksilön symbioosiksi sulaminen, vaikka äkkiseltään ajatus tällaisesta kiinteästä yhteydestä tuntuisikin upealta. Symbioottisessa suhteessa toinen tai molemmat tahtovat kumppaninsa sulautuvan osaksi itseään. Tämä tosin usein naamioituu "me-hengeksi", josta toisen itsenäinen hetkittäinenkin irtaantuminen koetaan jopa loukkaavaksi ja suhdetta vaarantavaksi. Paradoksaalista kyllä, juuri tämä symbioottinen ripustautuminen on monen suhteen tukahduttava tekijä.

Symbioottinen tarve juontaa juurensa lapsuuden puutteellisesta symbioosista omaan vanhempaansa (yleensä äitiin, mutta periaatteessa kehen tahansa kyllin läheiseen aikuiseen), jolloin yksilö jää etsimään sulautumiskohdetta ystävistään, yhteisöistä ja/tai tulevista kumppaneistaan.

Läheisriippuvuus on osittain tätä, mutta voi sisältää vielä paljon laajemman kirjon psykologisia ilmiöitä, ja voi ilmetä monin eri tavoin (esim. Hellsten, Virtahepo Olohuoneessa).

Ihanteellisessa suhteessa kaksi henkisesti itsenäistä ihmistä muodostaa kumppanuussuhteen, jossa on sekä fyysistä vetovoimaa että aitoa ystävyyttä. Kummallakin puolisolla on niin kehittynyt itsetunto, että se kestää toisen kumppanin hetkittäiset irtautumiset "oman elämän" pariin, ja tarpeeksi vastuuntunnetta, ettei koskaan petä toisen luottamusta.

Parinmuodostus ei siis tarkoita sitä, että kaksi ihmistä luopuu "entisestä minästään" yhteisen liiton edestä, vaan punovat nämä kaksi elämää rinnakkaiseksi kokonaisuudeksi. Tämä edellyttää kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoa, ja kykyä sekä kompromisseihin että joskus myös uhrauksiin.

Kummankin yksilön on voitava parisuhteessakin vielä tehdä asioita ilman kumppaninsa läsnäoloa, mutta sen on luonnollisesti tapahduttava yhteisymmärryksessä ja oltava molemminpuolista. Jos kumppaneilla on kovin erilaiset tyylit "oman elämän" vietossa, kompromissien teko vaatii luonnollisesti enemmän joustoa vuorotellen kummankin puolison taholta.

Parisuhteessa siis on oltava mahdollisuus omankin elämän viettoon, mutta sanoisin kuitenkin sen yhteisen ajan olevan kummallekin mahdollisuuksien mukaan etusijalla - miksi muuten sitouduttaisiin parisuhteeseen? Toki tämä on ihan sovittavissa oleva asia, ja kaksi itsenäistä ihmistä voivat hyvinkin olla tyytyväisiä, vaikka näkisivät toisensa kotonaan vain hetkittäin (varsinkin, jos nämä hetket ovat sitten sitä "laatuaikaa"). Sovelluksia voi olla yhtä paljon kun on parisuhteita.

Ripustautuvan tai läheisriippuvaisen partnerin kanssa yhteisymmärrykseen pääseminen on yleensä hyvin hankalaa tämän joustamattomuuden ja myönnytyshaluttomuuden takia. Keskustelemalla päästään yleensä asiassa eteenpäin, tai saadaan ainakin tilanne selville.

 

[joo]

ap, Vuodessa on Joulu, Juhannus ja kesäloma. Jos elämän kokokohdissa haluaa olla kavereiden kanssa menemässä, niin on sekin outoa.

 

[näin on näppylät]

itsekin ihmettelen aina sitä miksi puolison pitäisi olla kavereidensa kanssa juuri silloin kun mulla on vapaata