onko paikalla ketään, joka OIKEASTI kokee, että keinot ja konstit lapsen kanssa on vähissä

[tompliduu]

eli omat keinot lapsen "hallitsemiseksi" on vähissä. Haen vanhempia, joiden lapsilla on ihan selkeästi vaikeuksia totella yhtään mitään eli elämä on lähinnä jatkuvaa narinaa, kitinää ja itkua, mielenpahoittamista ihan pienistäkin jutuista jne. Lapsen persoonallisuudessa meillä tämän lisäksi, että ei ymmärrä, että hänelle hymyillään vaan tulkitsee aina, että hänelle nauretaan ja loukkaantuu. On arka ja ujo, ollut aina.

Oletteko saaneet apua jostain?
Onko lapsella todettu jokin "häiriö" luonteessa tms.?

 

[minkä ikäinen skidi?]

Oletko käyttänyt psykiatrilla, voi olla että siellä selviää aika paljon asioita miksi ei homma toimi.

 

[aaapppa]

lapsi on vajaat 4 vuotta. Elämä ollut melkoista päätä seinään hakkaamista (omani), kun mielestäni en ole huono kasvattaja, mutta ei vaan mene oppi päähän. Tyhmältä ei vaikuta, pikemminkin on fiksu. Silti en käsitä, miksi ei voi tehdää mitään mitä pyydetään/käsketään.
On tarrataulut, jäähypenkit, asioiden kääntäminen siten hauskoiksi, että pukeminen, pissalla käynti, hampaiden pesu, turvavyön kiinnittäminen jne. sujuisi ilmana narinaa, kitinää, mutta ei vana onnistu. Rupee oleen aika raskasta...

 

["vieras"]

VOI KUULE; KOHTALOTOVEREITA OLLAAN. Meillä myös vajaa 4v tyttö, on aina ollut voimakastahtoinen mutta nyt on touhu mennyt ihan mahdottomaksi....ketään ei usko, kiusaa siskojaan yhtenään, kitisee, huutaa, vinkuu, riehuu. Koko perhe on ihan rikki tuon takia, tuntuu ettei enää jaksaisi. Parempaa huomista odotellessa.....

 

[apapapapapap]

[QUOTE="vieras";22686086]VOI KUULE; KOHTALOTOVEREITA OLLAAN. Meillä myös vajaa 4v tyttö, on aina ollut voimakastahtoinen mutta nyt on touhu mennyt ihan mahdottomaksi....ketään ei usko, kiusaa siskojaan yhtenään, kitisee, huutaa, vinkuu, riehuu. Koko perhe on ihan rikki tuon takia, tuntuu ettei enää jaksaisi. Parempaa huomista odotellessa.....[/QUOTE]

onko teillä olllut tuollaista syntymästä lähtien? Meillä on huudettu (ei siis itketty vaan huudettu) laitokselta lähtien ja rupeaa ihan oikeasti riipimään.

 

[kurja juttu]

oletko kokeillut olla rentona ja antaa lapsenkin pättää jostain? siis ei määrätä muita mutta päättää jostain omista asioistaa, mitä tekee milloinkin jne.

kurja juttu. Ei lasten kanssa minullakaan helppoa ole. toinen on aina iloinen ja tyytyväinen mutta tosi herkkä.Ottaa itseensä ja on itsekriittinen eikä oikein uskalla tehdä mitään, jos ei ole varma että osaa, kun jos tekee jotain, voi vaikka epäonnistua. Kavereille on kiltti ja aina on vimeinen, jos pitää tehdä jono, ei osaa olla röyhkeä ja nopea. Auttelee muita ja on sellainen symppis.

Toinen on hiljainen. hänen kanssa on ollut itkuisia kausia. saattaa itkeä jostan sellaisesta kuin väärä ruoka tai paha ruoka.

 

[aaaaaaaaaaaaaaaaap]

oletko kokeillut olla rentona ja antaa lapsenkin pättää jostain? siis ei määrätä muita mutta päättää jostain omista asioistaa, mitä tekee milloinkin jne.

kurja juttu. Ei lasten kanssa minullakaan helppoa ole. toinen on aina iloinen ja tyytyväinen mutta tosi herkkä.Ottaa itseensä ja on itsekriittinen eikä oikein uskalla tehdä mitään, jos ei ole varma että osaa, kun jos tekee jotain, voi vaikka epäonnistua. Kavereille on kiltti ja aina on vimeinen, jos pitää tehdä jono, ei osaa olla röyhkeä ja nopea. Auttelee muita ja on sellainen symppis.

Toinen on hiljainen. hänen kanssa on ollut itkuisia kausia. saattaa itkeä jostan sellaisesta kuin väärä ruoka tai paha ruoka.

Olemme antaneet mahdollisuuden esim. päättää kumma paidan/housut laittaa, mennäänkö mihin puistoon, mennäänkö ensin kauppaan vai kirjastoon, sellaisia pieniä juttuja. Sitl ei nämäkään auta.

On myös tosiaan ujo ja arka eikä osaa oikein pitää puoliaan, jää aina muiden tönimäksi ja sivusta katsojaksi. Jos taas päättää jotain, niin se päätös (Suuttumus) saattaa kestää vaikka puoli tuntia. Ei rauhoitu syliin, ei tykkää silittelystä eikä sylittelystä, eikä suukottelusta. Ei ole tykännyt koskaan. Kääntää päätä pois jos yritän suukottaa tai väistyy jos haluaisin halata, sylistä rimpuilee pois.

 

["vieras"]

7v samanlaisen lapsen kanssa eläneenä voin sanoa, että todellinen koitos on 6-7v ja varmasti tästä eteenpäin vain pahenee. Vinkunaa, natinaa, hirmuisia raivareita, uhmaa, valitusta aamusta iltaan. Luulin että meillä oli 4-vuotiaan kanssa kamalaa, mutta ei ollutkaan. Tämä on kamalaa.

Meillä ihan samat piirteet paitsi että on ihmisten parissa tosi rohkea ja reipas, muutoin arka. Itsekriittisyys on käsittämätöntä ja epäonnistumisen pelko syö ilon melkein kaikesta. Eikä kestä yhtään itseensä kohdistuvaa huumoria. Vahva tahto, selkeät näkemykset, ei kestä asioihin puuttumista, toiminnan keskeyttämistä yms. Ja normaali lapsi on, ei mitään ongelmia kodin ulkopuolella, pikemminkin päinvastaista palautetta tulee. Kotona tuulettaa senkin edestä.

Meilläkään ei ole ainoa lapsi, mutta on ainoa, jolla tämä luonne. On ollut syntymästä asti. Toisten lasten kanssa olen miettinyt, että onko niitä tarvinnut kasvattaa ollenkaan, ovat menneet siinä sivussa!

Mitään mullistavaa ei ole neuvoa, mutta jotain pientä kuitenkin. Kehu yrittämistä ja tekemistä, älä lopputulosta ainakaan liikaa. Itsekriittiset lapset ovat joskus sellaisia, joita on kehuttu ylettömän paljon pienistäkin suorituksista, töherryspiirroksista jne.

Anna lapselle niin paljon päätäntävaltaa kun se on iän puolesta mahdollista. Paljon johdonmukaisuutta ja selkeät rajat, mutta liika kontrollointi pois. Harrastuksia jotka sopivat luontenlaadulle, meillä esim. pojan kanssa en suosi perinteisiä näyttämis- ja suorittamislajeja fudista ja lätkää

 

[äskeinen vieras]

Olemme antaneet mahdollisuuden esim. päättää kumma paidan/housut laittaa, mennäänkö mihin puistoon, mennäänkö ensin kauppaan vai kirjastoon, sellaisia pieniä juttuja. Sitl ei nämäkään auta.

On myös tosiaan ujo ja arka eikä osaa oikein pitää puoliaan, jää aina muiden tönimäksi ja sivusta katsojaksi. Jos taas päättää jotain, niin se päätös (Suuttumus) saattaa kestää vaikka puoli tuntia. Ei rauhoitu syliin, ei tykkää silittelystä eikä sylittelystä, eikä suukottelusta. Ei ole tykännyt koskaan. Kääntää päätä pois jos yritän suukottaa tai väistyy jos haluaisin halata, sylistä rimpuilee pois.

Onko herkkä vaatteiden kutinalle, puristamiselle, kirkkaalle valolle, kovalle äänelle jne? Sopisi loistavasti kuvaan. Meillä myös nämä aistiyliherkkyysasiat pinnalla jaksoittain, erityisesti vaatteiden kanssa jatkuvasti joku ongelma.

Suosittelen Keltikangas-Järvisen kirjaa temperamentista sekä kirjaa Tulistuva lapsi, kirjoittajaa en nyt muista. Molemmissa vinkkejä ja uusia ajattelutapoja haasteellisten lasten tukemiseen ja kasvattamiseen.

 

[tompliduu taas]

Onko herkkä vaatteiden kutinalle, puristamiselle, kirkkaalle valolle, kovalle äänelle jne? Sopisi loistavasti kuvaan. Meillä myös nämä aistiyliherkkyysasiat pinnalla jaksoittain, erityisesti vaatteiden kanssa jatkuvasti joku ongelma.

Suosittelen Keltikangas-Järvisen kirjaa temperamentista sekä kirjaa Tulistuva lapsi, kirjoittajaa en nyt muista. Molemmissa vinkkejä ja uusia ajattelutapoja haasteellisten lasten tukemiseen ja kasvattamiseen.

valoihin ja ääniin on reagoinut jo vauva-iässä tosi voimakkasti. VAunulenkille ei voitu lähteä, jos joku auto sattui jarrutaan lujaa tai tööttään, niin lapsi oli heti hereillä. Valoja ja voimakkaita ääniä on pelännyt ja on vieläkin niille arka. Tais olla itsenäisyyspäivän ilotulituksessakin ainoa lapsi siis meidän lähellä, joka alkoi itkemään eikä ihaillut ilotulitusta.

 

[Pauliina75]

Kuulostaa kyllä tosi hankalalta tapaukselta.

Meillä on 3v tyttö, jolla on samanlaiselta kuulostavia kiukkuja ja raivareita ja vaikka mitä "naisellisuuden puuskia" ihan kuin olis jo PMS menossa mutta kun ne ei jatku koko ajan ja on ihania ja hyviä aikojakin välissä, niin en ole huolissani ja minusta hän on normaali.

Mutta teidän tapauksessa tuli mieleen, että kokeilisitteko käyttää tyttöä vyöhyketerapeutilla? Hän antaisi hoitoa, joka rentouttaisi tyttöä ja saisi hänet itsevarmemmaksi, rauhallisemmaksi jne. Meillä on ihana vyöhyketerapeutti, joka antaa myös homeopaattista tukihoitoa ja olen itse käynyt hänen vastaanotollaan. Jos lapsilla ikinä tulee mitään ongelmia niin aion kyllä heidätkin viedä hänelle.

 

["vieras"]

Meillä on erittäin vahvatahtoinen 10-v. Sanon erittäin, koska meillä on vahvatahtoiset ja tulistuvat lapset muutenkin. Tuo 10-v on ihan omaa luokkaansa. On ollut aina. Jo vauvana huusi naama punaisena, oli kokoajan hermostunut, tyytymätön ja liikkeessä jatkuvasti. Lapsi kärsi koliikista 3,5kk, hällä oli korvatulehduskierrekin.

Perheneuvolaan mentiin, soitin sinne ja pyysin apua. Eka keskustelu siellä käytiin yhdessä kahden ammattilaisen, lapsen ja lapsen vanhempien kesken. Toisella kertaa lapsi puheli yksin toiselle henkilölle ja me aikuiset toiselle.

Keskustelussa todettiin, että meillä on rajat ja rakkaus ja kaikki kunnossa. Lapsella on tasapainoinen elämä. Kannustettiin jatkamaan samalla linjalla ja jatkamaan näitä keskusteluja, koska se tukee meitä ja lapsi näkee, että hänen asia on tärkeä, hänen ongelmiin on tartuttu.

Saa nähdä, miten menee jatkossa ja auttaako tuo meitä. Koulussa menee ihan ok. Keskittyy vaihtelevasti, välillä menee tosi hienosti ja taas kohta tulee aivan hurja jakso, jolloin mikään ei suju. Plaah. Väsyttää välillä.

 

[äskeinen vieras]

valoihin ja ääniin on reagoinut jo vauva-iässä tosi voimakkasti. VAunulenkille ei voitu lähteä, jos joku auto sattui jarrutaan lujaa tai tööttään, niin lapsi oli heti hereillä. Valoja ja voimakkaita ääniä on pelännyt ja on vieläkin niille arka. Tais olla itsenäisyyspäivän ilotulituksessakin ainoa lapsi siis meidän lähellä, joka alkoi itkemään eikä ihaillut ilotulitusta.

Jotenkin arvasin. Muistan kun yriteltiin totutella suihkuun tai tehosekoittimen ääneen, huh huh.

Joskus piirteet voivat viitata esim. aspergerin syndroomaan, joten kannattaa jutella neuvolassa olisiko selvittelyn tarvetta. Mutta yhtä hyvin voi vain olla, että on vaativammalla temperametilla varustettu normaali lapsi. Meni ohi minä ikäinen on? Esim. parivuotiaalla voi olla aistiyliherkkyyksiä ja paljon muutakin hankaluutta, jonka aika korjaa. Vanhemmalla lapsella ne vaan ovat ja ei auta kuin sopeutua.

Minua on aika paljon auttanut suhtautumistavan muuttaminen lapseen. Mietin mitä vahvuuksia lapsella on ja mitä hyötyä hankalilta tuntuvista piirteistä voi hänelle olla ja kerron niistä lapsellekin ääneen. Paljon joutuu muuttamaan juuri itseään jos meinaa kasvatuksessa onnistua. Täytyy punnita, miksi asiat ärsyttävät itseä, miten voisi ajatella ja suhtautua toisin ja toimia toisin. Lue kirjat, niistä voi olla apua tässä.

 

["Huijari"]

Miten te reagoitte noihin raivareihin ja vinkumisiin?

 

[äsk. vieras]

[QUOTE="Huijari";22686557]Miten te reagoitte noihin raivareihin ja vinkumisiin?[/QUOTE]

On vaihdellut iän ja oman jaksamisen mukaan. Vimmatun tiukalla kurilla karsittiin lyöminen ja haukkuminen pois, niitä ei uskalla edes kokeilla (murrosikää odotellessa). Peruskunnioitus löytyy vanhempia kohtaan, ei uskaltaisi haistatella tai lyödä. Mutta se oli kovan työn takana.

Raivareihin tartti pienenä 'tulkkia' eli aikansa raivottuaan tunteita piti käsitellä jutellen. Nyt 7v lähtee omaan huoneeseensa raivoamaan ja selittää siellä tunninkin asiaa ääneen. Sen jälkeen tulee takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Usein jutellaan asioista vasta nukkumaan mennessä, ei halua jutella niistä tuoreeltaan.

Vaikeinta on jatkuva valittaminen, se iskee suoraan ärsytyshermoon ja maltti menee joka ikinen päivä. Yhden lapsen jatkuva valitusvirsi on kestämätöntä, syö kaiken positiivisuuden muustakin perheestä.

Kerran tivasin lapselta miksi pitää raivota ja valittaa koko ajan. Lapsi sanoi, ettei tiedä miksi raivo tulee. Se hyvin kuvaa ongelmaa; ei ole normaaleja taitoja käsitellä tunteita, etenkään negatiivisia. Ei ole mitään puskuria vaan kun kiukuttaa, alkaa pyörremyrsky siitä paikasta.

 

["vieras"]

Meillä ei hankala mutta vähän samanlaisia juttuja. Kouluikäinen.

Pienempänä sekosi jos joku vaate painoi tai puristi tai muuta vastaavaa. Alkoi pyörimään maassa ja repiä vaatetta pois vaikka se olisi ollut hyvin mutta vaatteeseen tullut vaikka yksi ryppy. Nyt vähän rauhoittunut, mutta edelleen todella tarkka.

Lapsi oli pienenä todella ujo, nyt jo reipas.
Lapsi kokee todella vahvasti jos esimerkiksi vanhemmat pettyvät käytökseen. On todella syvällinen.
Ei kestä yhtään vitsailua itsestään.

 

["vieras"]

On vaihdellut iän ja oman jaksamisen mukaan. Vimmatun tiukalla kurilla karsittiin lyöminen ja haukkuminen pois, niitä ei uskalla edes kokeilla (murrosikää odotellessa). Peruskunnioitus löytyy vanhempia kohtaan, ei uskaltaisi haistatella tai lyödä. Mutta se oli kovan työn takana.

Raivareihin tartti pienenä 'tulkkia' eli aikansa raivottuaan tunteita piti käsitellä jutellen. Nyt 7v lähtee omaan huoneeseensa raivoamaan ja selittää siellä tunninkin asiaa ääneen. Sen jälkeen tulee takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Usein jutellaan asioista vasta nukkumaan mennessä, ei halua jutella niistä tuoreeltaan.

Vaikeinta on jatkuva valittaminen, se iskee suoraan ärsytyshermoon ja maltti menee joka ikinen päivä. Yhden lapsen jatkuva valitusvirsi on kestämätöntä, syö kaiken positiivisuuden muustakin perheestä.

Kerran tivasin lapselta miksi pitää raivota ja valittaa koko ajan. Lapsi sanoi, ettei tiedä miksi raivo tulee. Se hyvin kuvaa ongelmaa; ei ole normaaleja taitoja käsitellä tunteita, etenkään negatiivisia. Ei ole mitään puskuria vaan kun kiukuttaa, alkaa pyörremyrsky siitä paikasta.

Meillä kanssa melkein samanikäinen niin ei kestä itkeä kenenkään edessä vaan pitää päästä yksin ja ei kestä puhua asiasta rauhoituttuaan vaan vasta iltasella voi puhua asiasta.
Ei kestä olla herkkä kenenkään silmissä.

Toi valittaminen on meille tullut kuviohin vasta tässä kouluiän aikoihin.

 

["Vieras"]

Olemme antaneet mahdollisuuden esim. päättää kumma paidan/housut laittaa, mennäänkö mihin puistoon, mennäänkö ensin kauppaan vai kirjastoon, sellaisia pieniä juttuja. Sitl ei nämäkään auta.

On myös tosiaan ujo ja arka eikä osaa oikein pitää puoliaan, jää aina muiden tönimäksi ja sivusta katsojaksi. Jos taas päättää jotain, niin se päätös (Suuttumus) saattaa kestää vaikka puoli tuntia. Ei rauhoitu syliin, ei tykkää silittelystä eikä sylittelystä, eikä suukottelusta. Ei ole tykännyt koskaan. Kääntää päätä pois jos yritän suukottaa tai väistyy jos haluaisin halata, sylistä rimpuilee pois.

Mä en todellakaan ole mikään psykologi tai lastenkasvatuksen ammattilainen. Jotenkin tuli vaan tosta ujoudesta ja arkuudesta sellanen ajatus että mitä jos lapsi kaipaiskin just sellasta että aikuinen ottaa ohjat käsiinsä ja päättää. Sillon kun puetaan niin puetaan, ilman mitään suostutteluja tai valinnanvapautta. Lähdetään ulos ja tavataan ihmisiä ja jos lasta ujostuttaa niin annetaan lapsen olla, ei noteerata mitenkään. Lapsi saa tällöin rauhassa tutustua tilanteeseen ilman sosiaalisen kanssakäymisen "pakkoa". Pidä vaikka kädestä kiinni mutta muuten ei mitään kontaktia sinun tai muiden osalta häneen. Ja jos jää muiden jalkoihin niin pidä lapsesi puolta ja järjestä niin että ko. tilanne menee oikein ja jatka tämän jälkeen sitä mitä olit tekemässä enempiä kummastelematta. Kotona älä anna vinkumisesta tai marinasta minkäänlaista palautetta eli älä huomioi lasta tällöin. Anna lapsen olla omissa oloissaan ja anna hänen tulla sinun luokse kun haluaa (lukuunottamatta tilanteita kuten pukeminen, syöminen jne. jolloin jos lapsi ei tule luokse hänet haetaan. Muulloin älä edes pyydä). Jos tulee viereen niin älä ota syliin vaan anna olla vieressä.

Tällä mä en halua kenellekkään tuottaa mielipahaa tai muuta. Olin itse ujo lapsi ja usein toivoin että mummot ja muut jättäisi minut mielummin huomiotta kun että sitä ainaista "voi kun sinä olet ujo, tulehan syliin, no mitä kuuluu ai veikö kissa kielen"- soopaa. Mä menin aina aluksi uuden ihmisen tavatessani lukkoon ja noi väkinäiset höpötykset sai mut pysymään siinä tilassa.

 

[Lisäys]

[QUOTE="Vieras";22686734]Mä en todellakaan ole mikään psykologi tai lastenkasvatuksen ammattilainen. Jotenkin tuli vaan tosta ujoudesta ja arkuudesta sellanen ajatus että mitä jos lapsi kaipaiskin just sellasta että aikuinen ottaa ohjat käsiinsä ja päättää. Sillon kun puetaan niin puetaan, ilman mitään suostutteluja tai valinnanvapautta. Lähdetään ulos ja tavataan ihmisiä ja jos lasta ujostuttaa niin annetaan lapsen olla, ei noteerata mitenkään. Lapsi saa tällöin rauhassa tutustua tilanteeseen ilman sosiaalisen kanssakäymisen "pakkoa". Pidä vaikka kädestä kiinni mutta muuten ei mitään kontaktia sinun tai muiden osalta häneen. Ja jos jää muiden jalkoihin niin pidä lapsesi puolta ja järjestä niin että ko. tilanne menee oikein ja jatka tämän jälkeen sitä mitä olit tekemässä enempiä kummastelematta. Kotona älä anna vinkumisesta tai marinasta minkäänlaista palautetta eli älä huomioi lasta tällöin. Anna lapsen olla omissa oloissaan ja anna hänen tulla sinun luokse kun haluaa (lukuunottamatta tilanteita kuten pukeminen, syöminen jne. jolloin jos lapsi ei tule luokse hänet haetaan. Muulloin älä edes pyydä). Jos tulee viereen niin älä ota syliin vaan anna olla vieressä.

Tällä mä en halua kenellekkään tuottaa mielipahaa tai muuta. Olin itse ujo lapsi ja usein toivoin että mummot ja muut jättäisi minut mielummin huomiotta kun että sitä ainaista "voi kun sinä olet ujo, tulehan syliin, no mitä kuuluu ai veikö kissa kielen"- soopaa. Mä menin aina aluksi uuden ihmisen tavatessani lukkoon ja noi väkinäiset höpötykset sai mut pysymään siinä tilassa.[/QUOTE]

ja lisään vielä että kun kaikki leimasivat minut niin kovin ujoksi ja asiaa ihmeteltiin niin jotenkin itselläni oli olo etten voinut olla muutakaan. Minähän olin UJO eikä ujon sovi olla kovinkaan puhelias tai muutoin sosiaalinen tapaus.

 

[meillä]

Meiltä löytyy sellainen, on tosin jo 10v. Diagnoosi tuli tänä keväänä, masennus+uhmakkuushäiriö. Kädet on meillä täynnä, sen voin sanoa

 

["Jip"]

Up

 

[tiedän]

onko teillä olllut tuollaista syntymästä lähtien? Meillä on huudettu (ei siis itketty vaan huudettu) laitokselta lähtien ja rupeaa ihan oikeasti riipimään.

Meillä tytär tuollainen. Helpotti viiden vuoden iässä uhmakkuus ja muuttui luonteeltaan ihan eri tytöksi. Hänellä auttoi raskaina aikoina johdonmukaisuus asioissa, sai itse päättää asioita, mutta oli vain kaksi valintamahdollisuutta. Ja kun hän päätöksensä teki niin siitä ei lipsuttu. Ja opetettiin myös siihen, että vanhemman päätös tietyissä asioissa pitää ja silloin ei huuto tai raivoaminen auta pätkääkään.

Hän on herkkä luonteeltaan, taiteellinenkin mutta osaa manipuloida ja on hyvin päättäväinen ja sisukas saadakseen haluamansa. Yrittää peittää herkkyyttä "kovan kuoren alle". Rakas tyttö on, mutta yhteenotoilta ei ole voinut välttyä. Kyllä vanhempienkin pinna kiristyy ja joskus katkeaakin, jos joka päivä saa kinastella ja riidellä samoista asioista. Ja kun ei tarvinnut olla sitä syytäkään välttämättä siihen huutoshowiin.

Tytär oli seesteinen muutaman vuoden ja nyt esimurkkuna hormonitasapainojen vaihtelut ja kasvaminen näkyvät käytöksessä, ja pinna on jälleen kireällä, kaikilla. Toivon, että tämä kausi menee nopeasti ohi. Mutta raskasta tämä on välillä ollut...

Jaksamista ja voimia teille asian suhteen!

 

["Vieras"]

Toi epäonnistumisen pelko... Voiskohan sellaseen auttaa että jätätte "arvostelut" vähäksi aikaa. Jos vaikka ei osu palloon niin jatkatte kun ei olisi kuulunutkaan ja jos osuu niin jatkatte siitä ilman kummempia kehumisia. Jos paljon kehuu (mikä yleensä on hyvä) se voi johtaa siihen että lapsen itsetuntoa alkaa syömään se jos välillä ei huomaa tai muista jonka lapsi ehkä tulkitsee niin että se oli huono tai väärin. Lapsi kyllä vaistoaa kehumattakin onko hän onnistunut vai ei. Ei se pelkkä kehuminen vaan se sanaton puhe.

 

[welle]

Meillä oli esikoinen tuollainen. Ei siihen auttanut kuin purra hammasta ja hokea niitä kieltoja ja sääntöjä ja pyyntöjä mitkä ei kuitenkaan toimineet. Nyt on jo helpompaa kun lapsi lähenee kouluikää

 

[......]

Täällä yksi pian 12 -vuotiaan pojan äiti ja keinot on vähissä Ollaan kyllä apua haettu ja ensi vuonna päästään sit psyk.polille (ihan kivat jonot).