Onko paha jos esikoululainen joutuu vaihtamaan eskaria kesken vuoden?

[miksi en aiemmin herännyt]

Tulin siihen tulokseen että ainoa vaihtoehto on ero miehestäni. Kuuntelin puoli tuntia puhelimessa, soitti minulle vahingossa bilepaikastaan, melusi siellä että häntä panettaa, tarvii naisen. Laitoin myöhemmin perään viestiä että kuulin tuon ja muutakin mukavaa. Soitti minulle, umpihumalassa. Suuttui koska olen äitini luona lasten kanssa, en halunnut olla kotona kun hän viinapäissään tulee kotiin ja alkaa tuttu riehuminen, yleensä ilman syytä. Näkee kai harhoja tai jotain... Lopulta sulki puhelimen, ennen sitä kuulin taas kerran sanat "vitun huora".
Itku tuli.

Katselin kohta vuoden ikäistä vauvaamme, joka oli minulla sylissä. Sieltä se tuli, päätös, että minulle riitti. Olen tätä paskaa katsonut jo vuosia, mies vain juo ja juo ja kun juo, minä ja lapset olemme toisarvoisia. Minä olen vain huora, lapset kiinnostaa vain jos heistä hyötyy. Enhän minä voi mitenkään alkoholistia parantaa? Eihän äitikään voinut isää parantaa. Ainoa huoleni erossa on se, että meidän esikouluikäinen joutuu vaihtamaan eskaria jos lähden. Tämän nykyisen eskarin alueella ei ole vuokra-asuntoja, kuin muutama, ja niissä en autottomana pärjäisi päivääkään. Eli muualle olisi mentävä...

Haluaisin löytää sen melankolisen hälläväliä-asenteen jostain, jonka avulla ex-miehestäkin pääsin eroon. Hänen kanssaan ei kyllä lapsia ollut.... Mutta asunnon etsiminen, muutto ja kaikki elämä sen jälkeen, meni niin hienosti, koska aidosti en välittänyt.

Ja kun kuitenkin joku kysyy, miksi olen tehnyt tämän miehen kanssa lapsia, esikoisen aikaan ei ollut juoppo, tämä toinen sai alkunsa kierukasta huolimatta. Minusta ei ollut aborttiin.

 

[vierasB]

Eskarin vaihto tossa tilanteessa on murheista pienin. Voimia ja jaksamista todennäköisesti elämäsi parhaaseen päätökseen :hug: t. samassa liemessä ollut

 

[hoya bella]

Kauhea tilanne sulla, jaksamisia ja voimia selviämiseen :hug:

 

[miksi en aiemmin herännyt]

Sepäs se, nyt vasta itsekin alan tajuta millaista helvettiä olen sietänyt. Olen sairastunut paniikkihäriöön, käynyt läpi ennen tätä pienintä myös alkoholismin alkua, onneksi loppui raskauteen enkä sittemmin ole ottanut yhtään, enkä edes halua. Kaveripiiri on muuttunut kummalliseksi, normaalit kaverit ovat poissa ja tilalla miehen omituisia otuksia.
Äitini ja isänikin jo huomauttelee miehestäni. Käynyt täälläkin riehumassa humalassa, koska en antanut känniselle seksiä.
Nyt vaan huomaan, etten edes rakasta. Elämäni on pelkoa, jännitystä, joka alkaa jo keskiviikosta, miten lienee menee viikonloppu, perjantaina hypin seinille, lauantait itken, sunnuntait toivon että seuraava viikonloppu on parempi. Ei se ole, eikä tule olemaan...

Voi jos vain jaksaisin ensi kevääseen... Ei tarvisi pienen tytön uusia kavereitaan unohtaa.

 

[Miili]

Kurjahan sitä koulua on vaihtaa jos on alkanut hyvin, mutta elämä on valintoja. Eskaria on ehtiny kulua niin vähän aikaa että hyvin löytää vielä uudestakin eskarista kavereita. Eihän tossa teidän tilanteessa muuta vaihtoehtoa taida olla. Jaksamista.

 

[vierasB]

Lapset sopeutuu hirmu nopeesti ja eskari no se on vaan eskari. Mun lapsen eskari ryhmässä viime vuonna vaihtu tosi monta lapsta kesken vuoden kun ihmiset muutti pois tai tuli. Ei huolta oikeesti. Enemmän lapsi kärsii tollasesta tilanteesta kuin muutosta.

 

[..]

Kyllä lapset selviää. Ja onhan se hyvä vaihtaa eskaria nyt, niin ehtii sitten tutustua sen alueen lapsiin joiden kanssa menee kouluun. Syksy on vielä alulla hyvin pääsee varmasti mukaan.

 

["vieras"]

Parempi vaihtaa eskariaikaan kuin koululaisena.

 

[miksi en aiemmin herännyt]

Kiitos teille. Lapsi on sosiaalinen ja helposti tutustuu uusiin, en vain tiedä miten selittää kaikki muutokset hänelle. Miksi muutetaan, miksi isi ei tule mukaan, miksi kaverit jää.... Tiedän että elämä on helpompaa kun on yksi "lapsi" vähemmän huolehdittavana, itse olen vielä kuitenkin alle kolmenkymmenen, löydän varmasti uuden onnen. Mies löytää oman onnensa, toivon mukaan järkevän ihmisen jotta lapsilla on hyvä käydä isälläänkin.

Itsesyytökset vain on niin valtavat. Miksi olen jaksanut tähänkään asti... Ja kun tiedän etten ikinä voi lapsia luottaa isälleen edes 50% varmuudella niin, etten olisi huolissaan joka ainoa minuutti. Kuitenkin hän juo viikonloput, viikolla toki saa lapsia tavata kuten haluaa mutta... Ei osaa tehdä ruokaa. Ei siivota. Ei huolehtia puhdasta päälle, tai edes pyykkäys ei onnistu. Ja ne syytökset mitä saan sitten kaikesta, kun olen eronnut hänestä ja hän elää helvetissä, kaikki on minun syytä, elämä on päin helvettiä, kaikki on paskaa.... Saanko toivoa että hän saisi jonkun juoppokohtauksen ja kuolisi pois Tai että tulevaisuudessa löytäisin miehen, jota tuo lasten isä ei häiritse kaikkine häiriköinteineen, joka on raitis ja haluaa pari lasta kaupanpäällisinä minun mukana... Onko sellaisia edes? Kunnon miehiä?

 

[vierasB]

Hei itsensä syyttäminen on huono juttu. Sulla on oikeastaan velvollisuus sekä itseäsi, että lapsiasi kohtaan järjestää teille hyvä ja turvalline elämämä sekä lapsille turvallinen lapsuus.
Ja hyviä miehiä ihan takuulla löytyy, anna itsellesi aikaa kyllä asiat järjestyy.

Itse muistan kun erosin ja mulla oli lasten kanssa oma asunto jossa ei tarvinnu enää pelätä ja pingottaa, voi miten hyvältä se tuntu

 

[älä sure]

Nyt on vielä hyvä vaihtaa, kun ei ole koulussa. Ehtii uudessa eskarissa vielä mukaan ja tutustuu tuleviin koulukavereihin.

 

[miksi en aiemmin herännyt]

Tätä minäkin niin toivon, että löytyisi vihdoinkin ehkä se koti joka tuntuisi kodilta, koska siellä ei tarvitsisi pelätä.
Vanhoja ystäviä en takaisin saa, nykyiset haluan unohtaa, uusia en ihan helpolla tule löytämään, olen liian ujo ja pidän tarkat rajat, en enää nykyään uskalla päästää ihmisiä lähelle.

Mutta, uskoisin että pärjään. Lasten hyvinvointi on toki pääasia, isänsä toilailuista eivät kummemmin ole kärsineet, mutta tiedän että lapset vaistoaa, elinhän itsekin alkoholistin lapsena.