Onko oikeasti rakastunut, jos ihastuu toiseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Entiedämitätehdä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Entiedämitätehdä

Vieras
Olen kahdeksatta vuotta samassa vakaassa parisuhteessa. Mutta nyt kuvioihin on ilmestynyt mies, joka on osoittanut minulle huomiotaan ja vaikuttaa ihastuneelta.

En pysty keskittymään mihinkään, perhosia vatsassa. En tunne tätä uutta ilmestystä kunnolla, mutta olen jännittynyt ja kiihdyksissäni ja tahdon tutustua häneen paremmin. Hän vaikuttaa kaikin puolin hurmaavalta.

Mitäkö tunnen miestäni kohtaan? Rakastan häntä. Mutta olen välillä... kyllästynyt. Minua ahdistaa välillä, tahdon tilaa hengittää. En tiedä, mitä tehdä.

Olenko oikeasti rakastunut mieheeni, jos ihastun toiseen? Onko tämä ihan normaalia? En tiedä, mitä tehdä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Entiedämitätehdä;10729344:
Olenko oikeasti rakastunut mieheeni, jos ihastun toiseen? Onko tämä ihan normaalia? En tiedä, mitä tehdä!
Jätän ihastelut turhana täytteenä pois. Voit olla syvästi kiintynyt eli rakastaa nyksää, sekä vain yhteen kerrallaan rakastunut, siis nexään. Merkit on kohtuullisen selvät.

Joudumme myös hyväksymään sen tosiasian, että ihmisessä esiintyy normaali "mielettömyys", tahdosta riippumaton, irrationaalinen ajatuksen ja käyttäytymisen kausi." (Tennov)

Tuossa vaiheessa vain aniharva on tiennyt mitä tehdä ja se lähinnä kuuluukin vakiona kuvioon.
 
Et ole rakastunut mieheesi, vaan Rakastat miestäsi. Ihastus on nyt päällimmäinen tunne. Rakkaus on aina olemassa, jos sitä ei vähitellen kitketä pois. On aivan normaalia ihastua toiseen, vaikka on parisuhteessa. Pitkässä elämässä ihastuksia tulee ja menee. Mutta niille ei saa vain tehdä mitään, ne haihtuvat ajallaan. Eli ole vain ihastunut, mutta torju lähestymisyritykset. Kannattaa torjua siksikin, että suhteesta toiseen loikkaaminen epäonnistuu useammin kuin onnistuu. Suhde suruaikoineen on aina käytävä loppuun , ennen edes yritystä uuteen suhteeseen.
 
Jep, tässä vaiheessa juuri täytyy harjoittaa sitä itsehillintää ja miettiä järjellä, ei tunteella. Varmaan aika luonnollista myös miettiä/kyseenalaistaa omia tunteitaan nykyiseen kumppaniin, jos ihastuu toiseen, mutta lopulta päätöksiä ei pitäisi tehdä jossain ihastuksen puuskassa, joka todennäköisesti unohtuu ajan mittaan jos sen ei anna voimistua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Entiedämitätehdä;10729344:
En pysty keskittymään mihinkään, perhosia vatsassa.
Ihmisen hermojärjestelmä koostuu kahdesta osasta. Toiseen osaan ihminen pystyy vaikuttamaan, kun taas toinen, niin sanottu autonominen hermojärjestelmä, on tahdosta riippumaton. Kun ihminen vastaanottaa aistimillaan esimerkiksi kuulo- tai näköärsykkeitä ympäristöstään, ne välittyvät aivoihin sähkökemiallisina signaaleina, joita aivot työstävät.

Jos tavallisten aistihavaintojen lisäksi tuntuu perhosia vatsassa, polvet tärisevät tai sydän tykyttää, se johtuu siitä, että osa signaaleista välittyy aivoista autonomiseen hermojärjestelmään. Oireiden syytä ei varmasti tiedetä, mutta niiden tarkoitus on ehkä kohdistaa ihmisen huomio tiettyyn tunteeseen.

Jännitys tai odotus voivat tuntua esimerkiksi perhosina vatsassa ja peloissaan olevan sydän lyö tavallista nopeammin. Joskus fyysiset tuntemukset ovat hyvin voimakkaita ja vaikeita tulkita. Silloin puhutaan somatoformisista eli elimellisoireisista autonomisista häiriöistä, jotka voivat olla invalidisoivia. (Tieteen Kuvalehti)
 
Poikkitieteellinen tutkijaryhmä sai selville, että rakastuminen vie vain sekunnin viidesosan.
Alkuperäinen kirjoittaja Entiedämitätehdä;10729344:
En tunne tätä uutta ilmestystä kunnolla, mutta olen jännittynyt ja kiihdyksissäni ja tahdon tutustua häneen paremmin. Hän vaikuttaa kaikin puolin hurmaavalta.
Kun rakastumme, jopa kaksitoista osa-aluetta aivoissamme toimii samanaikaisesti vapauttamalla euforiaa aiheuttavia kemikaaleja, paljastaa tuore tutkimus. Mutta kumpi rakastuu, sydän vai aivot?

- Tuo on hankala kysymys, myöntää tutkimusryhmää johtanut professori Stephanie Ortigue.

- Sanoisin, että aivot, mutta myös sydämellä on roolinsa, sillä koko monimutkainen rakkaus muodostuu prosesseista sydämen ja aivojen välillä - molempiin suuntiin. Esimerkiksi tietyn osan aktivoituminen aivoissa voi luoda ärsykkeen sydämelle, niin sanottuja perhosia vatsaan. Jotkin oireet, jotka tunnemme sydämessämme, saattavatkin oikeasti olla peräisin aivoista. (Iltalehti)
 
Kun ihminen rakastuu, tunteesta on kuulemma valtaosa intohimon tunnetta. Tuo rakastumisen tunne kestää 0,5 - 2 vuotta ja jos nähdään vähemmän, rakastumisen tunne voi jatkua esim. etäsuhteessa pidempäänkin. Sen jälkeen yleensä seksin määrä vähenee ja sitoudutaan toisiinsa muilla tavoin (ystävyyttä, yhteisiä harrastuksia, kaveri-illanviettoja, keskustelua, yhteisten arkipuuhien jakamista, ehkä perheenlisäyksen suunnittelua). Suhde kehittyy ja muuttaa muotoaan.

Sinä olet siinä tilanteessa, että nykyisen miehesi kanssa suhde on arkipäiväistynyt, mikä on täysin normaalia. Jos sinä kaipaat suhteeseenne lisää huomioimista, räväkkyyttä, seksiä, jopa pornoa, niin silloin sinun tehtävänäsi on kertoa se miehelle. Taitaa olla kuitenkin niin, että tosi moni nainen on laiska eikä viitsi itse kertoa miehelleen, että millaista parannusta suhteeseen haluaa, joten oletetaan, että miehen pitää osata lukea ajatuksia ja automaattisesti tietää, että mitä uutta vaimo haluaa suhteeseen ja miten häntä pitää hemmotella, kohdella sängyssä (ollakko tänään hellä rakastaja vai ottaa nainen kiihkeästi ja tulisesti). Kun mies ei osaa lukea ajatuksia, niin sitten todetaan, että vika on miehessä ja vaihdetaan uuteen.

Totta kai voit vaihtaa miehesi uuteen. Muistuttaisin kuitenkin siitä, että jos lähdet tuolle tielle, että aina pitää olla suhteessa sitä kiivasta intohimoa, niin sinulle käy niin, että joudut vaihtamaan miehiä muutamien vuosien välein. Yleensä tällainen vaihtamisrumba tarkoittaa sitä, että ajan myötä saat huonompia ja huonompia miehiä. Miksikö? Siksi, että sinä ikäännyt ja jos saat lapsia, niin ne sulkevat pois joukosta aina osan miehistä. Sitä paitsi pitkään parisuhteeseen uskovat uskolliset kunnon miehet ovat niitä, jotka sitoutuvat pitkiin parisuhteisiin ja jotka vapautuvat ns. vapaille markkinoille vasta sitten, jos puoliso kuolee tai esim. vaimolle käy samoin kuin sinulle, että haluaakin vierasta munaa.

Kannattaa muuten muistaa, että pettäjiä on aina. Minusta on jo lähtökohtaisesti huono asia, että sinuun ihastunut mies yrittää saada sinut pois parisuhteesta. Jos suhde alkaa pettämisellä, niin suhteen onnistumisprosentti ei voi olla kovin korkealla: mies vikittelee ehkä jatkossakin muita naisia ja sinä puolestasi olet ehkä valmis antautumaan jatkossakin sellaiselle miehelle, joka tarpeeksi innokkaasti jaksaa piirittää sinua.

Ihastuminen on kiva fiilis, mutta sitä ei vielä tiedä sen pohjalta, että millaista olisi elää tuollaisen miehen kanssa. Joskus pelkkä rakkauskaan ei riitä, jos pitää tapella jatkuvasti muista asioista: pettäminen, erilaiset rahankäyttötavat, siivous, erilainen ajankäyttö, kunnioituksen tai arvostuksen puute, sovinismi jne. Voi olla, että ihanimmankaan rakastelun jälkeen suhde ei kestä sitä, että toinen on aina ylitöissä, elää kotona kuin hotellissa jättäen sukkamyttyjä lattialle jne.
 
Asiaa ei yhtään helpota se, että meillä on pitkälti yhteinen tuttavapiiri. Tulemme väkisin törmäämään toisiimme (vielä emme oikeastaan olekaan livenä törmänneet). Tässä tilanteessa on vaikea alkaa konkreettisesti vältellä: samalla tulee luultavasti vältelleeksi muitakin, ja sitä en halua.

Mielestäni tämänhetkinen tilanne - kumpikaan ei oikein tunne toista - on huono, koska se antaa tilaa kaikenlaisille kuvitelmille.

Ehkä tutustuminen on sittenkin se vähiten huono vaihtoehto? Ehkä silloin näen paremmin, että hänkin on vain ihminen eikä mikään jumala. Ajattelin, että pyydän mieheni mukaan. Kolmisin saamme ehkä parhaiten toisillemme näytettyä, että tilanne on tämä eikä muuksi muutu, ja siihen on sopeuduttava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Entiedämitätehdä;10729685:
Asiaa ei yhtään helpota se, että meillä on pitkälti yhteinen tuttavapiiri. Tulemme väkisin törmäämään toisiimme (vielä emme oikeastaan olekaan livenä törmänneet). Tässä tilanteessa on vaikea alkaa konkreettisesti vältellä: samalla tulee luultavasti vältelleeksi muitakin, ja sitä en halua.

Mielestäni tämänhetkinen tilanne - kumpikaan ei oikein tunne toista - on huono, koska se antaa tilaa kaikenlaisille kuvitelmille.

Ehkä tutustuminen on sittenkin se vähiten huono vaihtoehto? Ehkä silloin näen paremmin, että hänkin on vain ihminen eikä mikään jumala. Ajattelin, että pyydän mieheni mukaan. Kolmisin saamme ehkä parhaiten toisillemme näytettyä, että tilanne on tämä eikä muuksi muutu, ja siihen on sopeuduttava.

Nyt haet hyväksyntää tutustua ihastukseen. Se ei ole järkevää. Tutustuminen ihmiseen ei onnistu tapaamisessa ja keskusteluissa, koska väistämättä ihastus antaa itsestään fiksun ja filmaattisen kuvan ja se ei helpota sinun tilannettasi millään tavalla; päin vartoin joudut entistä syvemmälle "harhamaailmaan". Sanon harhamaailmaan, koska et tunne todellisuudessa ihmistä ja hänen motiivejaan. Lisäksi sinun kannattaisi miettiä mitä sinä voitat asettamalla itsesi tilanteeseen, jossa oma nykyinen suhteesi saa valtavan särön ja todennäköisesti suhteesi ajautuu karille. Todennäköisin vaihtoehto on, että ihastuksesi onkin ääliö ja löydät itsesi sinkkuna etsimässä suhdetta, jossa olet nyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Entiedämitätehdä;10729685:
Mielestäni tämänhetkinen tilanne - kumpikaan ei oikein tunne toista - on huono, koska se antaa tilaa kaikenlaisille kuvitelmille.
Näinhän se yleensä kai menee.
1. Pähkäillään kuinka pahassa jamassa yhtäkkiä ollaankaan.
2. Mietitään mahdollisimman järkeviä vastatoimia.
3. Kuvitellaan sielunsa silmin kuinka kaikki sujuu kunhan saa muutoksen kyntiiin.
4. Havaitaan järjenkäyttö tehottomaksi ja kuinka nopeasti juoksuhiekkaan vajoaa.
5. Todetaan paniikkireaktio: mitä jytäkämmin tsemppaa sitä syvemmälle uppoaa!

Ehkä tutustuminen on sittenkin se vähiten huono vaihtoehto?
Varoitus! Käyttäytymispsykologian professori Dorothy Tennovin mukaan rakastuminen on järjettömyyden tila, jossa ihmisen tahdonvoima ei riitä omien ajatusten hallitsemiseen ja johon vaikuttaa enemmän ympäristö kuin rakastuneiden oma käyttäytyminen.
Rakastunut henkilö sekä ajattelee että käyttäytyy epärationaalisesti, jopa vastoin tiedostettuja omia etujaan. Hän on menettänyt vapauden itse päättää omista ajatuksistaan.
Se on ihmislajin evoluutiossa säilynyt, ihmisen elämää häiritsevä periytynyt vaihe. Se on kausi, jonka aikana ihmisen tahdonvoima ei riitä hänen omien ajatustensa hallitsemiseen. Rakastuminen on siis toiminta, jonka ihminen voi järjellään selittää ja hyväksyä, rakastuminen on tahdosta riippumaton olotila.

Ehkä silloin näen paremmin, että hänkin on vain ihminen eikä mikään jumala. Ajattelin, että pyydän mieheni mukaan. Kolmisin saamme ehkä parhaiten toisillemme näytettyä, että tilanne on tämä eikä muuksi muutu, ja siihen on sopeuduttava.
Riski on että miehesikin huomaa tasan varmasti ettei paremmaksi ole muuttumassa.
Kaksi kärpästä lätkässä ja korvapuusti kaupan päälle? Vältä riskinottoa!

"Kaikkien selityksien tunnusomainen piirre on rakastumisen kontrolloimattomuus, tahdosta riippumattomuus."
 
Olemme nyt kaksi kertaa tässä ketjussa tietämättä toistemme vastauksia antaneet aivan samansuuntaiset kommentit:) Ehkä ap:n kannattaisi ainakin miettiä vakavasti sanomaamme.
 
Olemme nyt kaksi kertaa tässä ketjussa tietämättä toistemme vastauksia antaneet aivan samansuuntaiset kommentit:)
Jos ihan viimeisenpäälle avoimesti rehellinen olen, niin sanon että aikuisten oikeasti ahdistaa aika rankasti lukea näitä tapauksia, enkä tiedä minkäsuuntaisia kommentteja milloinkin antaisin.
Asian ratkaisu ei missään määrin kuulu minulle, enkä pystyisi elämään mahdollisista erehdyksistäni koituneiden tunnontuskien kanssa.
Ainoa suositukseni on kunnollinen tieto, vakava harkinta ja hätäisten päätösten välttäminen, niiden lykkääminen kaikkien mahdollisuuksien mukaan.

Ehkä ap:n kannattaisi ainakin miettiä vakavasti sanomaamme.
TIEDÄN että jokainen rakastunut on jo paljon aikaisemmin miettinyt äärimmäisen vakavia, toinen toistaan raskaampia päiviä ja kamalampia yökausiakin uuvuuksiin asti masentueena. Se kriisi tulee ennen yhtäkään häntäveikkoa tai ensimmäisiäkään ääliöitä.
Nimimerkin valinta: "Entiedämitätehdä", kertoo kaiken. Tästä pisteestä lähtien ei voi hävitä enempää, mutta tilanne silti vain pahenee…
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Entiedämitätehdä;10729344:
Olen kahdeksatta vuotta samassa vakaassa parisuhteessa. Mutta nyt kuvioihin on ilmestynyt mies, joka on osoittanut minulle huomiotaan ja vaikuttaa ihastuneelta.

En pysty keskittymään mihinkään, perhosia vatsassa. En tunne tätä uutta ilmestystä kunnolla, mutta olen jännittynyt ja kiihdyksissäni ja tahdon tutustua häneen paremmin. Hän vaikuttaa kaikin puolin hurmaavalta.

Mitäkö tunnen miestäni kohtaan? Rakastan häntä. Mutta olen välillä... kyllästynyt. Minua ahdistaa välillä, tahdon tilaa hengittää. En tiedä, mitä tehdä.

Olenko oikeasti rakastunut mieheeni, jos ihastun toiseen? Onko tämä ihan normaalia? En tiedä, mitä tehdä!


Voin kertoa kokemuksesta, että älä missään nimessä mene tekemään harkitsemattomia. Itse olen työntänyt käteni paskaan ja tuntuu ettei loppua näy. Sivusuhteesta on todella vaikeaa päästä eroon ja joutuu elämään jatkuvan tunnemyllerryksen kanssa. Tässä vaiheessa on enää vaikea nauttia tavallisesta perhe-elämästä.
 
Jos ihan viimeisenpäälle avoimesti rehellinen olen, niin sanon että aikuisten oikeasti ahdistaa aika rankasti lukea näitä tapauksia, enkä tiedä minkäsuuntaisia kommentteja milloinkin antaisin.
Asian ratkaisu ei missään määrin kuulu minulle, enkä pystyisi elämään mahdollisista erehdyksistäni koituneiden tunnontuskien kanssa.
Ainoa suositukseni on kunnollinen tieto, vakava harkinta ja hätäisten päätösten välttäminen, niiden lykkääminen kaikkien mahdollisuuksien mukaan.


TIEDÄN että jokainen rakastunut on jo paljon aikaisemmin miettinyt äärimmäisen vakavia, toinen toistaan raskaampia päiviä ja kamalampia yökausiakin uuvuuksiin asti masentueena. Se kriisi tulee ennen yhtäkään häntäveikkoa tai ensimmäisiäkään ääliöitä.
Nimimerkin valinta: "Entiedämitätehdä", kertoo kaiken. Tästä pisteestä lähtien ei voi hävitä enempää, mutta tilanne silti vain pahenee…

Minä olen ottanut sen kannan, että sanon mielipiteeni perustuen kokemukseeni omasta elämästäni tai tältä palstalta saatuun muiden kokemukseen. Ei täällä ole vastuuta aivan jokapäiväisistä asioista, eikä ohjeista. Kyllä varmasti kysyjät ymmärtävät sen, että vastauksien antajilla ei ole vastuuta ja siksi he tekevätkin päätöksensä ollen itse vastuussa teoistaan.

Ja oikeastaan sellaisella vastauksella ei ole kysyjälle paljon arvoa, missä ei olla mitään mieltä mistään asiasta. Paras tilanne olisi, jos olisi aina vastakkaiset vastaukset, niin niistä voisi valita sitten sopivamman mielensä mukaan.

Minusta vastaukseen pitää sisältyä selvä mielipide; sitähän on lähdetty kysymään. Kysyjä voi saada rohkaisua tehdä kuten on ajatellutkin.

Esimerkiksi tämä ketju on hyvä osoitus kokemuksen tuomasta tiedosta mitä on odotettavissa, kunhan me sen vain ap:lle sanomme. Ja onhan tietysti tarinoita, joissa ihastuminen on ollut maailman paras asia ja käänne. (mutta ehkä harvemmin niin)
 
Viimeksi muokattu:
Minä olen ottanut sen kannan, että sanon mielipiteeni perustuen kokemukseeni omasta elämästäni tai tältä palstalta saatuun muiden kokemukseen.
Ok, paljon niin näytetään toimivan ja vaikka makunsa mukaan neuvotaan tehtäväksi. En yleensä sano minkäänlaisia mielipiteitä. Keskityn kertomaan sen minkä ymmärrän toimivan, mikä käsitykseni mukaan on totta ja mitä mahdollista tehdä jne.

Ei täällä ole vastuuta aivan jokapäiväisistä asioista, eikä ohjeista.
Tiedän ei ole. Kannan huolta vain omasta vastuustani itselle, että esim. vältän turhaa ja vahingollista toimintaa.

Kyllä varmasti kysyjät ymmärtävät sen, että vastauksien antajilla ei ole vastuuta ja siksi he tekevätkin päätöksensä ollen itse vastuussa teoistaan.
Sehän tässä surullisesti mättääkin. Teoista ollaan vastuussa, riippumatta siitä voiko asioihin itse vaikuttaa ja päättää tapahtumista vai ei.


Ja oikeastaan sellaisella vastauksella ei ole kysyjälle paljon arvoa, missä ei olla mitään mieltä mistään asiasta. Paras tilanne olisi, jos olisi aina vastakkaiset vastaukset, niin niistä voisi valita sitten sopivamman mielensä mukaan.
Rakastuminen on tyypillisesti sellainen asia ja ilmiö missä ei voi tehdä oikeastaan yhtään valintaa omasta vapaasta tahdostaan. Kärvistely jatkuu vastaajien yksilöllisistä arvostuksista huolimatta suht. tasaiseen tahtiin, kun mielipiteellä ei ole käypää arvoa jos se ei ole käyttökelpoinen (toimiva).

Minusta vastaukseen pitää sisältyä selvä mielipide; sitähän on lähdetty kysymään. Kysyjä voi saada rohkaisua tehdä kuten on ajatellutkin.
Ymmärrän. Kyllä täällä mielipidetutkijoidenkin tekeleitä esiintyy huomattavissa määrin.

Esimerkiksi tämä ketju on hyvä osoitus kokemuksen tuomasta tiedosta mitä on odotettavissa, kunhan me sen vain ap:lle sanomme. Ja onhan tietysti tarinoita, joissa ihastuminen on ollut maailman paras asia ja käänne. (mutta ehkä harvemmin niin)
Tietojen ja mielipiteiden käytössä tuntuu ilmenevän selviä vaikeuksia. Teho ja hyöty heikohko.
 
Viimeksi muokattu:
Suhteenne ei tarjoa sinulle enää mitään uutta ja olet jo antanut itsellesi luvan rakastua/ihastua uudelleen. Tunne on tuttu kun rakastamisesta on tullut arkipäivää (tätähän tää on kun rakastetaan ja kato nyt muitakin meidän ikäisiä ja samassa tilanteessa olevia, riidellään ja rakastellaan). Elämä vaan ei ole ihan sitä, että ensin styylaillaan ja sitten muutetaan yhteen ja sitten vaan ollaan kun kaikki on niin tuttua ja turvallista. Mikä rakkaus ja intohimo? Mikä on naisesta ihanampaa kuin ihastua ja rakastua. Eräs vanha nainen sanoi, että naisten tulisi nauttia ennen kihlausta olevasta ajasta, koska se on parasta aikaa ihmisen elämässä ja upeinta olisi jos voisi jäädä tuohon tilaan. Itselläni oli vastaava tilanne kun sinulla nyt. Petin avomiestäni. Menimme kuitenkin naimisiin ja olin onneton 20-vuotta, kunnes ihastuin ja rakastuin nykyiseen mieheeni. Huom! Tunsin samoin kuin sinä, mutta tein virheen kun pettämisen jälkeen jatkoin suhdetta silloisen rakkaan? avomieheni kanssa ja menin naimisiin. Nyt vasta olen oikeasti onnellinen. Mieti mitä haluat elämältä ja tee ratkaisut sen mukaan. Luota sisäiseen ääneen, joka yleensä on oikeassa.
 
No hyvä, tulihan se vastakkainenkin mielipide.

Tuota minä vähän kritisoin, jos sanotaan, että suhteesi ei tarjoa enää mitään uutta. Ei välttämättäi tarjoa; ei suhde ole viime kädessä vastuussa yksilön onnellisuudesta, vaan jokainen on suhteessakin oman onnensa seppä. Aivan varmasti se uusikin suhde arkipäiväistyy ja silloin tarvitaan myös omaa aktiivisuutta onneen.
 
Aivan varmasti se uusikin suhde arkipäiväistyy ja silloin tarvitaan myös omaa aktiivisuutta onneen.[/QUOTE]
Hyvä kommentti! Asia on juuri näin. Ne huippuhetket kuuluvat yleensä suhteen alkuvaiheeseen, mutta suhdetta tulee jatkossa hoitaa niin, ettei se pääse väljähtymään. Kun molemmat aivan aidosti rakastavat toisiaan, niin silloin on valmis tekemään mitä tahansa sen hyvän parisuhteen eteen. Sellaisen suhteen väliin ei tule ketään!
 
...Joudumme myös hyväksymään sen tosiasian, että ihmisessä esiintyy normaali "mielettömyys", tahdosta riippumaton, irrationaalinen ajatuksen ja käyttäytymisen kausi." (Tennov)...

Onko tämä Tennov joku uusi profeetta? Aikaisemmin vannottiin Maslowin tarvehierarkian nimeen. Ja sitä ennen olivat Pavlovin koirat pop.


Johtopäätös: Kaikkiin hömppätutkijoihin, joiden sukunimi loppuu kirjaimeen "v" tai "w" kannattaa uskoa kybällä, hanikat kaakossa! Jep!
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Entiedämitätehdä;10729344:
Olen kahdeksatta vuotta samassa vakaassa parisuhteessa. Mutta nyt kuvioihin on ilmestynyt mies, joka on osoittanut minulle huomiotaan ja vaikuttaa ihastuneelta.

En pysty keskittymään mihinkään, perhosia vatsassa. En tunne tätä uutta ilmestystä kunnolla, mutta olen jännittynyt ja kiihdyksissäni ja tahdon tutustua häneen paremmin. Hän vaikuttaa kaikin puolin hurmaavalta.

Mitäkö tunnen miestäni kohtaan? Rakastan häntä. Mutta olen välillä... kyllästynyt. Minua ahdistaa välillä, tahdon tilaa hengittää. En tiedä, mitä tehdä.

Olenko oikeasti rakastunut mieheeni, jos ihastun toiseen? Onko tämä ihan normaalia? En tiedä, mitä tehdä!

Kannattanee miettiä mitä haluaa. Sopiiko sinulle tai miehellesi pettäminen ? Jos ei, niin miksi ?

Joskus elämässä on valintoja, jotka sulkevat toisensa pois. Et voi mennä samana päivänä lomalle Välimerelle ja Lappiin. Pitää valita.
 
Suhteenne ei tarjoa sinulle enää mitään uutta ja olet jo antanut itsellesi luvan rakastua/ihastua uudelleen. Tunne on tuttu kun rakastamisesta on tullut arkipäivää (tätähän tää on kun rakastetaan ja kato nyt muitakin meidän ikäisiä ja samassa tilanteessa olevia, riidellään ja rakastellaan). Elämä vaan ei ole ihan sitä, että ensin styylaillaan ja sitten muutetaan yhteen ja sitten vaan ollaan kun kaikki on niin tuttua ja turvallista. Mikä rakkaus ja intohimo? Mikä on naisesta ihanampaa kuin ihastua ja rakastua. Eräs vanha nainen sanoi, että naisten tulisi nauttia ennen kihlausta olevasta ajasta, koska se on parasta aikaa ihmisen elämässä ja upeinta olisi jos voisi jäädä tuohon tilaan. Itselläni oli vastaava tilanne kun sinulla nyt. Petin avomiestäni. Menimme kuitenkin naimisiin ja olin onneton 20-vuotta, kunnes ihastuin ja rakastuin nykyiseen mieheeni. Huom! Tunsin samoin kuin sinä, mutta tein virheen kun pettämisen jälkeen jatkoin suhdetta silloisen rakkaan? avomieheni kanssa ja menin naimisiin. Nyt vasta olen oikeasti onnellinen. Mieti mitä haluat elämältä ja tee ratkaisut sen mukaan. Luota sisäiseen ääneen, joka yleensä on oikeassa.

Sisäinen ääni kumpuaa pettymyksistä, toteutumattomista toiveista, turhaumista - vaikkakin pieninä vihjeinä, jotka sitten taas voivat haihtua ja unohtua palatakseen ajatuksiin vastaavan toistuessa. Sisäisen äänen tuskanhuuto voi myös tulla kerran niin voimakkaana, että sitä on pakko kuunnella. Rakkaussuhteessa petetty tietää, mistä on silloin kyse. Sisäinen ääni on niin viiltävä, pettymys tuskallinen. Jos sellaisessa tilanteessa yrittää painaa sisäisen äänensä villaisella, unohtaa, pitää siis unohtaa itsensä, kävellä itsensä yli. Eikä se ole helppoa.

Se, että on pikkuhiljaa pettynyt toisen tai vaikkapa vain omiin odotuksiinsa suhteessa on helpompi selittää sisäiselle äänelle. Pitäähän aikuisen kestää pieniä pettymyksiä, turha odottaa kuuta taivaalta tai ihmettä. Nämä ovat sellaisia vanhan suhteen sivuääniä, joita lienee kaikilla enemmän tai vähemmän. Ihan itsestä riippuu, mitä sisäiselle äänelleen vastaa. Antaako luvan olla pettynyt ja alkaa keskustella hyvityksestä, palkkiosta tai ansainnasta.
Vai kuunteleeko vain, tai sulkee korvansa tai muuttuu kuuroksi sisäiselle itselleen.

Jospa joku osaisikin neuvoa, miten kulkee dialogi itsen kanssa. Milloin sisäinen huuto on niin vahva, vaativa ja voimakas, että sitä pitäisi kuunnella. Milloin taas on kyse siitä, että sisäinen puhe vain piruilee, sipittää vaikkapa vain opittuja fraaseja ja johtaa harhaan.

Yllä oleva "lupa rakastua" on kirjoittajan sisäistä puhetta, jota hän on kuunnellut. Emme tiedä, millaisia pettymyksiä ja toteutumattomia toiveita on tausta. Rakkauskaan ei tule tyhjästä. Ihastuminenkin on sisäistä keskustelua omien toiveiden ja odotusten kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Jos kuuntelen vain sisäistä ääntäni, niin olen itsekäs. Parisuhteessa pitää kuunnella myös puolison sisäistä ääntä.

Minä en kuuntelisi sisäistä ääntä, koska se sanoo juuri niin kuin haluat.

Oikeamman vastauksen saa tunteesta, joka liittyy asioihin. Tunteeseen ei liity dialogia.
 

Yhteistyössä