Onko normaalia elää täysin ilman ystäviä?

[Nina]

Olen katkaissut kaikki ystävyyssuhteeni. Ainoat sosiaaliset suhteeni ovat mieheni, lapseni, vanhempani, isovanhempani, siskoni ja mieheni vanhemmat. En kuitenkaan kaipaa muuta seuraa, viihdyn kotona perheeni kanssa. Minulla ei ole ikävä ystäviäni, ahdistun jos kuulen heistä jotain. Olen onnellinen, minulla on ihana perhe. Onko normaalia elää näin, ilman ystäviä? En myöskään käy missään muualla kuin vaunulenkeillä ja sillointällöin kaupassa mieheni kanssa.

 

[on-kyllästynyt petturuuteen]

Minulla vain yksi paras ystävä, muuta en kaipaa. Lukuisia tuttuja löytyy mutten näe heitä juuri.

 

[Ystävä]

Mä elän vähän samantapaista elämää, mutta kaipaisin enemmän seuraa. Tiedä sitten, jos saat heistä tarpeeksi seuraa, mutta itse kyllä viihdyn mainitsemiesi ihmisten seurassa parhaiten, tuttuusko sen tekee? Mutta minä áinakin kuvittelen kaipaavani ystäviä, koska asuntoni lähellä minulla ei ole seuraa ja meille ei esim kukaan tule koskaan kylään. Eikä ole ketään ketä kutsua.

 

[Nina]

Minullakin oli vielä yksi hyvä ystävä jokin aikaa sitten, mutta lopetin yhteydenpidon myös häneen. Ilman mitään syytä. En edes itse ymmärrä miksi toimin näin. En kuitenkaan ikävöi ystäviäni enkä kaipaa seuraa.

 

[Nina]

Mä elän vähän samantapaista elämää, mutta kaipaisin enemmän seuraa. Tiedä sitten, jos saat heistä tarpeeksi seuraa, mutta itse kyllä viihdyn mainitsemiesi ihmisten seurassa parhaiten, tuttuusko sen tekee? Mutta minä áinakin kuvittelen kaipaavani ystäviä, koska asuntoni lähellä minulla ei ole seuraa ja meille ei esim kukaan tule koskaan kylään. Eikä ole ketään ketä kutsua.

Juu viihdyn parhaiten heidän kanssaan... Ei meilläkään paljon ihmisiä käy kylässä, osa luettelemistani ihmisistä asuu muualla. Onneksi. Rakastan sitä kun olemme vain kolmisin kotona. Toivottavasti sinä saat uusia ystäviä

 

[SAMA]

Mä elän vähän samantapaista elämää, mutta kaipaisin enemmän seuraa. Tiedä sitten, jos saat heistä tarpeeksi seuraa, mutta itse kyllä viihdyn mainitsemiesi ihmisten seurassa parhaiten, tuttuusko sen tekee? Mutta minä áinakin kuvittelen kaipaavani ystäviä, koska asuntoni lähellä minulla ei ole seuraa ja meille ei esim kukaan tule koskaan kylään. Eikä ole ketään ketä kutsua.

Juu viihdyn parhaiten heidän kanssaan... Ei meilläkään paljon ihmisiä käy kylässä, osa luettelemistani ihmisistä asuu muualla. Onneksi. Rakastan sitä kun olemme vain kolmisin kotona. Toivottavasti sinä saat uusia ystäviä

Luottamus on todella tärkeää. Kiva, että viihdyt noin ja mukavaa että toivotat minulle uusia ystäviä. Olen asunut uudella paikkakunnalla muutaman vuoden, mutten vuielä ole osannut ystäviä hankkia.

 

[v]

mielestani on vahan outoo kayttaytymista, vaikka minakin naihin epasosiaalisiin jollain tapaa lukeudun... mutta paaasia etta olet onnellinen?!

 

[q]

Kaikki eivät kaipaa lähelleen paljon ystäviä. Mulla on yks tuttu, josta tiedän, ettei ole vuosiin ollut yhteydessä edes yhteenkään sukulaiseensa, saatika kavereihinsa. Ei kuulema kaipaa ketään, mutta häneen on kuitenkin helppo tutustua, olen huomannut kun muutaman kerran jutellut kanssaan. Vaikuttaa kuitenkin melko välittömältä tyypiltä, joka ei juuri muilla ihmisillä päätään vaivaa. Menee ja tekee mitä haluaa, juttelee ja saa seuraa ihmisistä (siis tuntemattomista) jos haluaa. Kun on aikansa viettänyt jonkun kanssa voi unohtaa tämän heti kun selkänsä kääntää. Siis muistaa kyllä, mutta ei näemmä vaikuta hänen elämäänsä jos sattuiskin kääntymään takaisin siihen ihmiseen päin.

 

[sori]

Kaikki eivät kaipaa lähelleen paljon ystäviä. Mulla on yks tuttu, josta tiedän, ettei ole vuosiin ollut yhteydessä edes yhteenkään sukulaiseensa, saatika kavereihinsa. Ei kuulema kaipaa ketään, mutta häneen on kuitenkin helppo tutustua, olen huomannut kun muutaman kerran jutellut kanssaan. Vaikuttaa kuitenkin melko välittömältä tyypiltä, joka ei juuri muilla ihmisillä päätään vaivaa. Menee ja tekee mitä haluaa, juttelee ja saa seuraa ihmisistä (siis tuntemattomista) jos haluaa. Kun on aikansa viettänyt jonkun kanssa voi unohtaa tämän heti kun selkänsä kääntää. Siis muistaa kyllä, mutta ei näemmä vaikuta hänen elämäänsä jos sattuiskin kääntymään takaisin siihen ihmiseen päin.

Mikähän häntä vaivaa.
En kaipaisi elämääni tuollaista ihmistä vaan lämmin henkisen ystävän.

 

[Mursu]

Minullakin oli vielä yksi hyvä ystävä jokin aikaa sitten, mutta lopetin yhteydenpidon myös häneen. Ilman mitään syytä. En edes itse ymmärrä miksi toimin näin. En kuitenkaan ikävöi ystäviäni enkä kaipaa seuraa.

Heh, samoin. Vaikka mulla olisikin kavereita joiden kanssa on helppo puhua, niin jätän ne kuitenkin jossain vaiheessa, eikä jää ollenkaan ikävä. En jotenkaan pysty kuvittelemaan että kaveeraisin jonkun ihmisen kanssa vuosikausia.
Eri asia sitten miehen kanssa, vain häntä ikävöin jos olemme erossa hetkenkin

 

[Nyyh]

Minullakin oli vielä yksi hyvä ystävä jokin aikaa sitten, mutta lopetin yhteydenpidon myös häneen. Ilman mitään syytä. En edes itse ymmärrä miksi toimin näin. En kuitenkaan ikävöi ystäviäni enkä kaipaa seuraa.

Heh, samoin. Vaikka mulla olisikin kavereita joiden kanssa on helppo puhua, niin jätän ne kuitenkin jossain vaiheessa, eikä jää ollenkaan ikävä. En jotenkaan pysty kuvittelemaan että kaveeraisin jonkun ihmisen kanssa vuosikausia.
Eri asia sitten miehen kanssa, vain häntä ikävöin jos olemme erossa hetkenkin

Mutta miksi?

 

[Non compos mentis]

Kuulostaa hieman kummalliselta. Kun ilmeisesti sinulla on joskus ollut ystäviä ja sitten ahdistut, kun kuulet heistä. Jotain mätää siinä. Eri asia olla vailla ystäviä, eikä kaivata heitä, koska muutakin seuraa on riittävästi. Miksi ahdistua, jos on tyytyväinen omaan tilanteeseensa? Eikö voi taipua edes kohteliaaseen tapaamiseen, jos sattumalta vanhan ystävän tapaa?

Minulla on aika paljon ystäviä, mutta minua ei haittaa, vaikka emme tapaa usein. Pidän yhteyttä lähinnä Facebookissa ja tekstiviesteillä.

 

[Timangi-]

Jos olet tyytyväinen tilanteeseen, niin sitten se on sulle hyvä =)
Mä en pärjäis ilman ystäviä ympärillä ja kaikkea kivaa mitä milloinkin keksitään :heart: Mahtavia illanisujaisia ja tapahtumia ja reissuja. Olen sosiaalinen ihminen, mutta viihdyn kyllä myös itsekseni/perheen/lasten kanssa. Silti olen päivittäin tekemisissä ystävien kanssa.

 

[Blue]

Mun mies on mun paras ystävä mutta en voisi kuvitellakaan eläväni ilman kahta mun ystävääni. Pakko on välillä höpöttää ja hupsutella tyttöjen juttuja ihan rauhassa. Siihen ei mun mieheni kykene.

 

[vieras]

Olen katkaissut kaikki ystävyyssuhteeni. Ainoat sosiaaliset suhteeni ovat mieheni, lapseni, vanhempani, isovanhempani, siskoni ja mieheni vanhemmat. En kuitenkaan kaipaa muuta seuraa, viihdyn kotona perheeni kanssa. Minulla ei ole ikävä ystäviäni, ahdistun jos kuulen heistä jotain. Olen onnellinen, minulla on ihana perhe. Onko normaalia elää näin, ilman ystäviä? En myöskään käy missään muualla kuin vaunulenkeillä ja sillointällöin kaupassa mieheni kanssa.

Entäs sitten kun käyt töissä?
Töissä yleensä joutuu olemaan jonkin verran sosiaalinen ja joskus jopa osallistumaan työpaikan yhteisiin juttuihin.

 

[hm]

Kaikki eivät kaipaa lähelleen paljon ystäviä. Mulla on yks tuttu, josta tiedän, ettei ole vuosiin ollut yhteydessä edes yhteenkään sukulaiseensa, saatika kavereihinsa. Ei kuulema kaipaa ketään, mutta häneen on kuitenkin helppo tutustua, olen huomannut kun muutaman kerran jutellut kanssaan. Vaikuttaa kuitenkin melko välittömältä tyypiltä, joka ei juuri muilla ihmisillä päätään vaivaa. Menee ja tekee mitä haluaa, juttelee ja saa seuraa ihmisistä (siis tuntemattomista) jos haluaa. Kun on aikansa viettänyt jonkun kanssa voi unohtaa tämän heti kun selkänsä kääntää. Siis muistaa kyllä, mutta ei näemmä vaikuta hänen elämäänsä jos sattuiskin kääntymään takaisin siihen ihmiseen päin.

Mikähän häntä vaivaa.
En kaipaisi elämääni tuollaista ihmistä vaan lämmin henkisen ystävän.

Itse olen vähän tuollainen. tosin en unohda ihmistä vaikka näyttääkin siltä. minulla vaikuttaa kai elämän kokemukset niin ja ajan puute. välimatkat. ja se, että 90% ihmisistä harrastaa p:n puhumista ja takanapäin jauhamista ja se ei minua kiinnosta hirveästi.

 

[Nina]

Olen katkaissut kaikki ystävyyssuhteeni. Ainoat sosiaaliset suhteeni ovat mieheni, lapseni, vanhempani, isovanhempani, siskoni ja mieheni vanhemmat. En kuitenkaan kaipaa muuta seuraa, viihdyn kotona perheeni kanssa. Minulla ei ole ikävä ystäviäni, ahdistun jos kuulen heistä jotain. Olen onnellinen, minulla on ihana perhe. Onko normaalia elää näin, ilman ystäviä? En myöskään käy missään muualla kuin vaunulenkeillä ja sillointällöin kaupassa mieheni kanssa.

Entäs sitten kun käyt töissä?
Töissä yleensä joutuu olemaan jonkin verran sosiaalinen ja joskus jopa osallistumaan työpaikan yhteisiin juttuihin.

En ole ollut töissä vuoden 2007 jälkeen.

 

[Nina]

Kuulostaa hieman kummalliselta. Kun ilmeisesti sinulla on joskus ollut ystäviä ja sitten ahdistut, kun kuulet heistä. Jotain mätää siinä. Eri asia olla vailla ystäviä, eikä kaivata heitä, koska muutakin seuraa on riittävästi. Miksi ahdistua, jos on tyytyväinen omaan tilanteeseensa? Eikö voi taipua edes kohteliaaseen tapaamiseen, jos sattumalta vanhan ystävän tapaa?

Minulla on aika paljon ystäviä, mutta minua ei haittaa, vaikka emme tapaa usein. Pidän yhteyttä lähinnä Facebookissa ja tekstiviesteillä.

Ahdistun siitä, jos he ehdottavat tapaamista. En halua tavata muita kuin perhettäni. Facebookissa yms. kyllä ennen juttelin, mutta en enää käytä ko. sivustoa.

 

[mie]

Kuulostaa hieman kummalliselta. Kun ilmeisesti sinulla on joskus ollut ystäviä ja sitten ahdistut, kun kuulet heistä. Jotain mätää siinä. Eri asia olla vailla ystäviä, eikä kaivata heitä, koska muutakin seuraa on riittävästi. Miksi ahdistua, jos on tyytyväinen omaan tilanteeseensa? Eikö voi taipua edes kohteliaaseen tapaamiseen, jos sattumalta vanhan ystävän tapaa?

Minulla on aika paljon ystäviä, mutta minua ei haittaa, vaikka emme tapaa usein. Pidän yhteyttä lähinnä Facebookissa ja tekstiviesteillä.

Ahdistun siitä, jos he ehdottavat tapaamista. En halua tavata muita kuin perhettäni. Facebookissa yms. kyllä ennen juttelin, mutta en enää käytä ko. sivustoa.

Tuollainen muutos voi viitata mielenterveydellisiin ongelmiin, että ensin on kavereita, sitten katkotaan suhteet, eikä pidetä enää mitään yhteyttä keneenkään. Ei tervettä, miten lapsesikin kasvavat epäsosiaalisiksi ja koulussa tulee olemaan hiton vaikeaa.

 

[villapaita]

Itse tyytyväinen muutamaan kaverrin ja pariin ystävään. Yhteyttä voi pitää harvakseltaan, mitään joka päiväistä en kaipaa. Sisarukset ja muu suku riittää vallanmainiosti. Työ sosiaalista, niin takki tyhjä vapaalla, silloin mukava olla rauhassa. Mutta kamaalaa oisi jos ei olisi noita vähiä tuttuja ja ystäviä. Aivan yksin ei ole hyvä olla...

 

[Nina]

Kuulostaa hieman kummalliselta. Kun ilmeisesti sinulla on joskus ollut ystäviä ja sitten ahdistut, kun kuulet heistä. Jotain mätää siinä. Eri asia olla vailla ystäviä, eikä kaivata heitä, koska muutakin seuraa on riittävästi. Miksi ahdistua, jos on tyytyväinen omaan tilanteeseensa? Eikö voi taipua edes kohteliaaseen tapaamiseen, jos sattumalta vanhan ystävän tapaa?

Minulla on aika paljon ystäviä, mutta minua ei haittaa, vaikka emme tapaa usein. Pidän yhteyttä lähinnä Facebookissa ja tekstiviesteillä.

Ahdistun siitä, jos he ehdottavat tapaamista. En halua tavata muita kuin perhettäni. Facebookissa yms. kyllä ennen juttelin, mutta en enää käytä ko. sivustoa.

Tuollainen muutos voi viitata mielenterveydellisiin ongelmiin, että ensin on kavereita, sitten katkotaan suhteet, eikä pidetä enää mitään yhteyttä keneenkään. Ei tervettä, miten lapsesikin kasvavat epäsosiaalisiksi ja koulussa tulee olemaan hiton vaikeaa.

Lapsilla on ystäviä. Ei äidin ystävättömyys vaikuta lasten ystävyyssuhteisiin. Lapset ovat todella sosiaalisia, samoin mieheni.

 

[Orion-]

En mä itseäni ihan valtavan epänormaaliksi luokittelis...
Mulla ei oo ystäviä, toisinaan kyllä kaipaisin...No edes jotain sosiaalisia suhteita (muutakin kuin suhde mieheen), voi olla että riittäis lapset ja lasten mukana tulevat vähä pakollisetkin sosiaaliset suhteet.

 

[.]

mulla ei ole yhtään ystävää. eikä kavereita..

kärsin suunnattomasti koska muuta seuraa minulla ei ole kuin mieheni.

 

[Nina]

mulla ei ole yhtään ystävää. eikä kavereita..

kärsin suunnattomasti koska muuta seuraa minulla ei ole kuin mieheni.

Oletko yrittänyt tutustua ihmisiin? Toivottavasti löydät ystäviä, jos niitä kaipaat.

 

[paulina (yksinäinen nuori)]

Minulla on ollut ystäviä ja on edelleen , mutta ongelma on siinä että silti tunnen oloni hyvin yksinäiseksi . enemmän heitä voisi kavereiksi kutsua , että oikeastaan ainoa ystäväni on oma äitini . Olen hyvin sosiaalinen , mutta en päästä / uskalla päästää ihmisiä lähelleni mm. olen huomannut tämän myös pari suhteessa ://