Onko normaalia elää täysin ilman ystäviä?

["nih"]

No ei se kyllä hyvältä kuulosta.
Erityisen huolestunut olisin siitä, että lataatko lastesi päälle liikaa.
Toisekseen kuulostaa kyllä kummalliselta, että ennen ystäviä on ollut ja nyt ahdistut, jos kuulet heistä.

 

[Ristiinkulkija]

Hmm. Kaikki vaan ei ole samanlaisia.

Oma tilanteeni ; Kärsin yksinäisyydestä, perhe ei täytä koko sosiaalista tarvettani. Mutta kukaan ei koskaan ota yhteyttä minuunpäin. Juttelevat kyllä jos minä soittelen heille, mutta eivät tunnu minua kaipaavan..en siis olekaan ystävä. Ja kuitenkin luonteeltani olen ylisosiaalinen ja tutustun ihmisiin vieraassa paikassa ennen kuin kerkee kissaa sanoa. Jokin vika kai minussa on kun en kellekään ystäväksi kelpaa.

 

[Ultramariini]

Kuka sen normaaliuden määrittää? Ihmisten reviirirajat ovat erilaisia, samoin heidän sosiaalisen kanssakäymisensä laajuutensa.
Joillekin ns. "riittää" pienemmät ympyrät ja pienempi sosiaalinen verkosto ympärilleen. Itsekin olen sellainen osa-aika erakko, joka johtuu osin siitä, että tarvitsen tai tarvitsisin aika paljon aikaa sille, että saan olla yksin.
Nautin toki perheenkin kanssa olosta ja he ovat sosiaalisessa "verkostossani" ne ehdottomat ykkösihmiset. Mutta minua ahdistaisi, jos siihen verkostoon ei kuuluisi ketään muuta. Etenkin, jos miehelläni ei kuuluisi siihen verkostoonsa ketään muuta kuin minä ja lapset. En haluaisi olla toiselle se ns. kaikki kaikessa ihminen, jonka kanssa jakaa joka ainoan osa-aluuensa elämästään. Se voisi tuntua tukahduttavalta.

 

["suri"]

tuo ap:n teksti on kuin minun kirjoittama, sillä erotuksella kyllä että joskus tulee hetkiä kun kaipaan sitä ystävää jonka kanssa antaa murheille tossua ja ottaa vaikka sitä kossua ja humputella kaupungilla. Mulla oli kanssa muutama hyvä ystävä, mutta sitten katkaisin suhteet heihin, ihan syyttä suotta. meillä oli mukavaa yhessä. Sitten tuli kuvioon lastensaantiongelmat... siitä se sitten lähti. Ystävät sai lapsia minä en. Kai se jonnekkin kolahti niin etten voinu olla tekemisissä. Itsekästä ,tiedän... Nyt kun mulla on lapsi itelläkin, olen monesti miettinyt että mitä menin tekemään.. On mulla kuitenki siskot ja veljet ja muut rakkaat kenen kanssa vietän paljonkin aikaa. töissä olen ite mutta huomaan olevani hieman syrjäänvetäytyneempi kuin muut, ei vois paljoa kiinnostaa olla esillä... Mutta ryhmätyöt sun muut klaaraan kyllä ja äänessäkin osaan olla. Mutta yksikin kaveri olis kiva, ehkä joskus sitten...