Onko muita kohtalotovereita joita kotona oleminen ahdistaa

Olen 38-vuotias kohta yksivuotiaan pojan äiti. Poika on mitä ihanin ja kiltti.
Aika hänen kanssaan menee joutuisasti jotain aina puuhatessa.
Poika oli aluksi hyvin vaikea väärän vuorokausirytmin takia. Ei oikein vieläkään nuku öitään hyvin. Olemmekin menossa unikouluun.
Liikun paljon poikani kanssa ja muutenkin olemme matkustelleet paljon siihen nähden, että lapsi on näin nuori. mm. kävimme kesällä etelässä viikon ja parille ruotsin risteilyllä plus kaikki kotimaan matkat.

Kuitenkin en ole viihtynyt ollenkaan kotona koko äitiysloma-aikaani. Tuntuu, että se on ollut raskasta jatkuvan väsymyksen vuoksi ja muutenkin päivät pitkät kotona oleminen on minua aina ahdistanut. En ole tästä ajasta saanut oikein mitään irti. Aika vaan on mennyt ja sitä on vain ollut.
Eipä ole ollut ikäistä juttuseuraakaan juuri kuin mieheni tai muutamat ystäväni, joilla lapset ovat isoja jo.
Onneksi kotona lorvailu päättyy, koska aloitan työt kuukauden päästä.
Tulee elämään säännöllinen rytmikin. Poika menee vaarilleen hoitoon, joten tiedän että on parhaassa mahdollisessa hoidossa.

Minulle ei tämä aika kotona ollessa ei ole ollut sitä parasta. Monia voi asenteeni ärsyttää suunnattomasti, mutta eräs näkökanta tämäkin.
Olisi mukava tietää onko muita samoin ajattelevia kuin minä.
:saint:

 

On, siksi palasinkin töihin. Vaari kuulostaa kyllä ihanteelliselta hoitajalta! Minun vanhempani tekevät keikkaa, mutteivät kokoaikaisesti sitoudu hoitoon, vaan pojalla on päiväkotipaikka.

 

oli täälläkin kun olin vuoden kotona tytön kanssa. Nyt olen 2 ja puoli viikkoa käynyt töissä ja aika kivasti on mennyt, tyttö tottui hyvin perhepäivähoitoon mutta minulla on ollut välillä kova ikävä! Silloin kun olin äitiyslomalla niin teki mieli töihin kun päivät oli niin samanlaisia ja kaipasi muita aikuisia ja juttuja. Aamut on kurjia lähteä kun joutuu herättämään pikkuisen ja toinen on sitte kiukkunen kun kesken unien herätetään. Ekoina päivinä heräsi hyvällä päällä mutta nyt on menty kiukun kanssa. Hups, tuli vähän kirjotettua asian vierestäkin mutta minulle myös oli välillä ahdistavaa olla vaan kotona. Minä tykkäisin sellaisesta että olisi 3 päivää viikosta töissä ja loput saisi olla lapsen kanssa kotona mutta eipä se varmaan kannattaisi!? Minäkin olen kohta yksinhuoltaja niin joka penni on tarpeen!

 

jos siltä tuntuu. Parempi niin molemmille osapuolille. Täydelliset kotiäidit pysykööt lestissään ja me muut ---mennään töihin ja pysytään tervejärkisinä

 

kuukausi töissä takana, tosin vasta 24h/vko, mutta nyt syyskuun alusta nostan tunnin 30h/vko. Lapsi (1,6kk) sopeutui hyvin tarhaan ja itse jaksan paljon paremmin lapsen kanssa nyt kun pääsen välillä aikuisten seuraan. Ahdistuin todella paljon kotona ollessa, inhosin sitä rutiininomaisuutta! Olen mielestäni nyt kärsivällisempi ja iloisempi äiti. Hoitovapaalla odotin iltaa jotta mies tulisi kotiin ja saisin tauon, nyt odotan iltaa että voisin olla mahd. paljon lapsen kanssa. Näin on meille parempi

 

Kuulun samaan joukkoon. Olen sosiaalista tyyppiä, mutta olen aina viihtynyt myös kotona. Odotinkin, että nauttisin myös lapsen kanssa kotonaolosta vaikka pidin myös työstänikin. Mutta yllätin itseni, sillä kotonaolo alkoi tympimään aika nopeasti.

Kotona on mukava olla silloin, kun saa itse touhuta ja puuhailla. Lapsen kanssa oleminen tapahtuu kuitenkin hänen ehdoillaan ja usein huomaankin vain istuvani ja tuijottavani vieressä, ettei hän karkaa mihinkään pahantekoon. Sitä on jotenkin niin lamaantunut, että ei jaksa itsekään oikein innostua mistään.

Olen laittanut tympääntymisen osittain väsymyksen piikkiin. Alku oli tosi raskasta ja vasta nyt hieman yli vuoden jälkeen tunnen eläväni jälleen. Muuten olen mennyt väsymyksen sumussa, mikä on myös vienyt terän omalta tekemiseltä.

Olemme toki matkustelleet, retkeilleet ja käyneet perhekahviloissa yms. Päiväohjelma on kuitenkin monesti eräänlaista pakkomenemistä, että lapsen kanssa olisi jotakin tekemistä.

Vaikka kotonaolo jo kyllästyttää, niin haikein mielin jätän lapsen ensi maanantaina hoitoon. Tämä vauva-aika on nyt ohi ja saattaa olla, että toista kertaa sitä ei tule enää meidän perheeseen. Toivottavasti paluu arkeen tuo muuta ajateltavaa, ettei tarvitse ryhtyä kaipailemaan kotiin. Ruoho kun on aina vihreämpää aidan toisella puolella.

 

Minullakin on uniongelmainen poika, jonka uneen eivät kaksi käyntiä unikoulussa auttaneet. Allergiatestit yms. tehtiin. Unipäiväkirjaakin pidin lääkäriä varten useamman kuukauden. Mitään selitystä pojan uniongelmille ei kuitenkaan löytynyt. Meillä poika oppi nukkumaan siedettävästi 2,5 vuotiaana. Nykyään saattaa nukkua 1-2 yötä viikossa hyvin, muutoin herää edelleen 1-6 kertaa öisin. Aikaisempaan 15min-1/2h välein heräämiseen on siis tullut huomattavaa parannusta. Itse palasin töihin lapsen ollessa 1 1/2 vuotias. Aluksi olin osittaisella hoitovapaalla tehden 4 päiväistä viikkoa. Työssä olo oli rankaa väsyneenä, mutta ihanaa kun sai olla taas ihmisten kanssa tekemisissä. Hiekkalaatikon reunalta en löytänyt riittävästi juttu seuraa tms. Lapsi meni päiväkotiin ja viihtyi iästään huolimatta hyvin. Äiti pääsi töihin ja sai ihmiskontakteja, jaksaen näin henkisesti paremmin kuin kotona yksin päivästä toiseen ollessaan. Jokainen tekee omat valintansa, mutta lapsi voi hyvin vain jos aikuinen lapsen lähellä voi hyvin.

 

Minä olen ollut 2 ja puoli vuotta kotona. Pitkän aikaa meni tosi hyvin ja nautin olla kotona tytön kanssa ja nyt vuosi sitten syntyi poika. Ikä eroa lapsille tuli 1v2kk. Kahden kanssa oli hankalampi lähteä mihinkään, varsinkin kun pojalla oli lievää koliikkia eikä kovin nukkunut päivälläkään, eikä viihtynyt vaunussa. Ulkoilut ajoittuivat lähinnä siihen kun mies tuli kotiin. Miehellä oli pitkiä työpäiviä joten aamusta ilta myöhään piti olla yksin lasten kanssa. Alkoi ahdistaa jatkuva kotona istuminen, eikä kavereitakaan juuri ollut. Olisin kaivannut lähes joka päivälle jotain seuraa tai menoa, mutta kun ei ollut mitään.
Nyt olen parin päivän päästä lähdössä töihin ja olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa! Pääsen välillä ajattelemaan ja tekemään muutakin kun vaipan vaihtoa ja kuuntelemaan muuta kuin kiukuttelua! Mies jää kotiin lasten kanssa ja on todella hyvä että hän saa kokea sen kaiken, ja huomata ettei se niin helppoa välttämättä olekaan!!! Nämä viimeiset viikot ennen töihin lähtöä ovat menneet hitaasti ja välillä hampaita kiristellen....
Nostan hattua heille jotka jaksavat olla koti äitejä usealle lapselle ja ovat kotona koko ajan!

 

Täällä kans kotona viihtymätön, ei enää ihan nuori äiti. Suurin ongelma mulla on just se kun aika vaan menee. Tuntuu että menee ihan hukkaan. Oon itse ajatellu että se on sopeutumisvaikeutta, kun ehti niin pitkään olla töissä, se työ alko aamulla kello jotain ja loppu kello jotain. Tää kotiäitiys on 24 h / vrk.

 

Varmaan osittain kyse oli sopeutumisvaikeuksistakin, mutta pohjimmainen ongelma oli kyllä se, että aivoni alkoivat kaivata aktiviteettia. Niinpä aloin tehdä vauvanhoidosta "tiedettä". Uskoisin sen olevan varsin yleistä ja siitä seuraa loputtomat keskustelut oikeaoppisesta ruoasta, vaipatuksesta, kantamisesta, unikoulusta, yms.

Töihin palattua lapsi muuttui työstä melkeinpä huviksi ja vain osaksi elämää - ei ollut enää koko elämä.

 

Minä jäin kotiin jo 19 raskaus viikolla. Kaksospojat nyt 1v.8kk. Vauva aikana ajattelin että olen kotona kolme vuotiaaksi asti, mutta vähänaikaa sitten tuli kyllästyminen. Lähden töihin helmikuun -08 alussa. Pojat on silloin reilu 2v.! Tulisipa talvi äkkiä, vaikka toisaalta hirvittää miten poikien hoito alkaa sujua. =)

 

Kyllä täytyy myöntää, että pinna on varsin kireällä. Kaksi lasta on kotona ja kolmannen laskettu aika muutaman viikon päästä. Olin jo valmistautunut työnhakuun ja töihin menoon, kun tuo kolmonen yllättäen ilmoitti tulostaan. Mies seurasi tässä viimeisen kuukauden touhujani ja päätti sitten, että lapset menevät päivähoitoon pariksi päiväksi viikossa. Käämit kärväyttäneestä äidistä ei oikein ole iloa
Tämä raskaus on käynyt voimille hirvittävän paljon enemmän kuin kumpikaan aikaisempi ja aloin itse olla jo siinä tilassa, että en omaa tilaani tajunnut vain koitin olla mahdollisimman täydellistä...
Nyt kun lapset menevät hoítoon, saan itse levättyä ja tehtyä projektiluontoisesti töitä, mikä pitää ainakin minun pääni kasassa. Kuitenkin odotan jo sitä, että vuoden kuluttua pääsen jo oikeisiin töihin =)
Kunnia kotiäideille, minusta ei siihen ole :flower:

 

Minä olen ollut 2 ja puoli vuotta kotona. Pitkän aikaa meni tosi hyvin ja nautin olla kotona tytön kanssa ja nyt vuosi sitten syntyi poika. Ikä eroa lapsille tuli 1v2kk. Kahden kanssa oli hankalampi lähteä mihinkään, varsinkin kun pojalla oli lievää koliikkia eikä kovin nukkunut päivälläkään, eikä viihtynyt vaunussa. Ulkoilut ajoittuivat lähinnä siihen kun mies tuli kotiin. Miehellä oli pitkiä työpäiviä joten aamusta ilta myöhään piti olla yksin lasten kanssa. Alkoi ahdistaa jatkuva kotona istuminen, eikä kavereitakaan juuri ollut. Olisin kaivannut lähes joka päivälle jotain seuraa tai menoa, mutta kun ei ollut mitään.
Nyt olen parin päivän päästä lähdössä töihin ja olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa! Pääsen välillä ajattelemaan ja tekemään muutakin kun vaipan vaihtoa ja kuuntelemaan muuta kuin kiukuttelua! Mies jää kotiin lasten kanssa ja on todella hyvä että hän saa kokea sen kaiken, ja huomata ettei se niin helppoa välttämättä olekaan!!! Nämä viimeiset viikot ennen töihin lähtöä ovat menneet hitaasti ja välillä hampaita kiristellen....
Nostan hattua heille jotka jaksavat olla koti äitejä usealle lapselle ja ovat kotona koko ajan!

Voi kuinka kotoisa tarina! =)

Meillä myös kaksi lasta vähän vajaa 1v3kk ikäerolla, kuopus täytti kesäkuussa vuoden. Aloitin elokuun alussa työt niin että mies jäi kotiin, on nyt koti-isänä tammikuun loppuun asti.

Olen kyllä viihtynyt kotona ja on ollut kiva saada taukoa työelämään, mutta kieltämättä kahden pienen kanssa asiat pyörivät pitkälti lasten ympärillä ja jotenkin sitä alkoi jo kaivata muutakin. Keikkatöitä olen molempien kohdalla tehnyt siitä asti kun lapset täyttivät 9kk, noin miehen vapaapäivinä silloin tällöin. Ihan kiva sekin, mutta nyt täytyy sanoa että on ollut todella suuri helpotus tämä vuoron vaihto perheessämme!

Ihanaa saada välillä keskittyä töihin tietäen että lapset ovat isän hoivissa, päävastuu kotitöistäkin on vaihteeksi jollain muulla. Tämähän on suorastaan lepoa... Mies on kovasti odottanut kotiin jäämistä ja hyvin on viihtynytkin. Lapset hoitaa kiitettävästi ja kodinkin ihan ok, ruuanlaitto hänelle uutta mutta sitäkin harjoittelee mielellään.

Oikeasti suosittelen lämpimästi tätä vaihtoehtoa! Uskon että näin jatkossakin (kun siis molemmat töissä) kotityöt jakaantuvat tasaisemmin kuin jos äiti olisi vain ollut kotona. =)

 

Siis kiva että kohtalotovereita löytyy!
Täällä poika 1v3kk,mahtipakkaus,touhukas ja silleen,mut äidillä alkaa seinät ahdistaa.Ollut kohta kolme vuotta kotona,ja kyllä huomaa.
Huonoa omaatuntoa potien laitoin tänään pojan perhepäivähoitopaikkaa jonottamaan,joten jospa tästä itsekin muutaman kuukauden sisällä pääsisi työelämään jälleen kiinni.
Olen ajatellut,että ei kai minun pakko ole kotona olla,jos tuntuu ettei pää kestä,hitsi vie,yrittänyt olen,vaan ei tunnu hyvältä.
Hatunnnosto tosiaankin niille jotka siihen sydämestään pystyy,mutta myös niille jotka tekee asian eteen jotain,jos ei tunnu oikealta olla kotona!

Syksyjä kaikillen :wave:

 

Ihana lukea teidän ajatuksia!

Liityn kerhoon :wave: Mulla on 1v2kk poika ja olen menossa kolmen viikon päästä töihin. Erinäisten järjestelyjen ansiosta on päiväkodissa 3 päivää viikossa.

Munkin poikani on uniongelmainen ja heräilee öisin 3-5 kertaa edelleen (vaikka nukkuukin jo toooosi paljon paremmin kuin vielä 3 kk sitten...) Olemme molemmat pojan kanssa sellasia, että tykkäämme toiminnasta. Kaksistaan kotona olo on yhtä kärvistelyä!

Hiukan tuntuu haikeelta laittaa pieni hoitoon. Luulen kuitenkin, että viihtyy loistavasti ja mulla on enemmän ikävä kuin hällä :heart:

 

Ihana lukea teidän ajatuksia!

Liityn kerhoon :wave: Mulla on 1v2kk poika ja olen menossa kolmen viikon päästä töihin. Erinäisten järjestelyjen ansiosta on päiväkodissa 3 päivää viikossa.

Munkin poikani on uniongelmainen ja heräilee öisin 3-5 kertaa edelleen (vaikka nukkuukin jo toooosi paljon paremmin kuin vielä 3 kk sitten...) Olemme molemmat pojan kanssa sellasia, että tykkäämme toiminnasta. Kaksistaan kotona olo on yhtä kärvistelyä!

Hiukan tuntuu haikeelta laittaa pieni hoitoon. Luulen kuitenkin, että viihtyy loistavasti ja mulla on enemmän ikävä kuin hällä :heart:

 

Ihana lukea teidän ajatuksia!

Liityn kerhoon :wave: Mulla on 1v2kk poika ja olen menossa kolmen viikon päästä töihin. Erinäisten järjestelyjen ansiosta on päiväkodissa 3 päivää viikossa.

Munkin poikani on uniongelmainen ja heräilee öisin 3-5 kertaa edelleen (vaikka nukkuukin jo toooosi paljon paremmin kuin vielä 3 kk sitten...) Olemme molemmat pojan kanssa sellasia, että tykkäämme toiminnasta. Kaksistaan kotona olo on yhtä kärvistelyä!

Hiukan tuntuu haikeelta laittaa pieni hoitoon. Luulen kuitenkin, että viihtyy loistavasti ja mulla on enemmän ikävä kuin hällä :heart:

 

Oikeasti suosittelen lämpimästi tätä (edit: isä kotona) vaihtoehtoa! Uskon että näin jatkossakin (kun siis molemmat töissä) kotityöt jakaantuvat tasaisemmin kuin jos äiti olisi vain ollut kotona. =)

Joo, näin on meillä käynyt molemmilla kerroilla, kun isäntä on hoitanut poikaa kotona. Jo muutaman viikon jälkeen lakataan huutamasta äitiä apuun. Arki on isälläkin hallussa.

 

Jaa-a, toisena päivänä ahdistaa ja toisena ei! Tyttö on pian 1v 3kk, enkä usko, että jaksaisin töissäkään käydä tämän kaiken rinnalla. Työmatkakin nielis aikaa, että eipä siinä juuri autettas kolmosluokkalaista, jonka koulu ei kertakaikkiaan suju. ekaluokkalaisella ei mitään erikoisempaa.
jos keksis jotain mielekästä omalla paikkakunnalla niin sit ei olis tätä onglemaa, voisin harkitakin että menis töihin. vähän ajan päästä...

Ja mä en koskaan käy missään ilman lapsii, ne on aina mun kaa. pienimmästä ei pääse eroon ees vessassa käynniksi, kun huutaa perään!
Pitäs varmaan vähän irrottautua...lapset on niin äitiriippuvaisiksi tulleet!

 

Mulle tuli kesällä kaverilta soitto, et voisinko ottaa sen paikan töissä hoitooni kuukaudeks tai reiluks! Ja just ku olin niin hermoromahduksen partaalla, et en tiiä voiko lähemmäs enää päästä!
Meillä on neiti 1,3v. ja itsepäinen ku mikä... Parin kuukauden päästä on tulossa toinen, joten haave pitemmästä työssäoloajasta jäi siihen.
Mut toi kuukaus oli kyllä niin rentouttava loma että suosittelen kaikille! Siis kannattaa mennä vaikka ois vaan joku pikkupätkä tarjolla! Nyt taas jaksaa vähä paremmin olla kotona!

Mä luulin ennen tota ekaa et nauttisin kotona olosta, mut huomasin aika nopeeta etten ehkä ookaan mikään herttanen kotiäiti!!! Ennen synnytystä mun piti kyllä olla kotona puol vuotta vaikeen raskauden takia (sama homma myös nyt, ihanaa...)
Ootan innolla ens kesää et pääsis töihin. Sillon vauvaki on reilu puolvuotias!

 

Mä hoidan kotona 1.5vuotiasta poikaa ja odotan toista syntyväksi vuoden alussa. Olen pitänyt sitä mielettömän tärkeänä että hoidan itse lapseni, ja kyllä se onkin MUTTA täytyy myöntää että varsinkin nyt kun olen raskaana niin tämä kotona olo tuntuu myös tosi raskaalta.. poika on jossain uhmaiässä, ei usko mitään ja tykkää vaan heitellä tavaroita, repiä kirjoja ja huutaa. Välillä huomaan hermostuvani häneen ja toivovani että mies tulisi jo töistä kotiin..

Sit olen ajatellut sitä että hoitopaikka olisi hyvä senkin takia, että tuntuu et tuon ikäinen tarvii jo niin paljon virikkeitä, että mietin onko minusta tarjoamaan hänelle niitä varsinkaan sitten kun olen viimeisilläni raskaana. Hoidossa se näkis enemmän muita lapsia ja olis paljon tekemistä.

Oman pääni pitää selvänä ja kasassa se että yritän noudattaa vuorokausirytmiä ja rutiineja, aamulla herätään ja tehdään samat aamujutut, sit puistoon missä aika kuluu nopeaan ja hän saa kuluttaa energiaansa ja tavata muita lapsia. Päiväunet on hyväaika äidinkin levähtää tai ottaa hetki omaa aikaa, tosin yleensä olen niin väsynyt että nukun saman ajan kuin poika. Sit kun mies tulee töistä niin on ihana kun lapsi roikkuu välillä hänenkin lahkeessaan.. Kerhot on myös tärkeitä, vertaistuen ja seuran takia. Pitäis tavata mahdollisimman paljon muita ihmisiä eikä jäädä kotiin nyhjöttää, sillä kyllä ne seinät alkaa muuten kaatuu päälle. Meinaan olla kotona vielä siihen et pikkukakkonen on ainakin vuoden, mut en kyllä sen kauempaa.

Pitää muistaa että tää aika on ohimenevää ja lapset vaan kerran pieniä..

 

Minä olen ollut kotona pian 2 vuotta. Lähden töihin tammikuussa. En ole kotiäitityyppiä (enkä äitityyppiä muutenkaan) mutta mielestäni kotihoito on paras alle 3v.Itse olen jaksanut jumpan (4-5 krt/vko), seuratoiminnan, anopin, äitini ja mieheni tuella olla kotona. Lastenhoitajakin käy 2krt/vko pari tuntia leikkimässä. Äitini tulee 400 km'n päästä aina viikoksi tai minä menen hänen luokseen pojan kanssa kahdeksi viikoksi. Ensi vuonna mieheni hoitaa lasta 3pv/vko ja 2 pv /vko tuttu lastenhoitaja meillä kotona ja ottaa samanikäisen lapsenlapsensa mukaan. Olen onnellisessa asemassa, että hoitoa on voitu jakaa eri ihmisten kesken ja poika tuntuu olevan ihan tyytyväinen. Kotona olevat äidit ottavat usein itse itselleen kokonaisvastuun lapsen hoitamisesta. Jos on mahdollista jakaa hoitovastuuta toisten kanssa, äitikin jaksaa paremmin.