Onko muita jotka EI TODELLAKAAN itketä vauvaansa missään tilanteessa..? Ja kannattavat muitakin kiintymysvanhemmuuden oppeja :)

no ilmeisesti näitä aloituksia ei voi poistaa, niin poistinpa nyt tämän tekstin koska tämä meni nyt vaan pelkkään vertailuun eli juuri siihen mihin pelkäsin... :) näitä paremmuusvertailuketjuja on jo ihan tarpeeksi. Voitte lukea noista vastauksista mistä "ehkä" oli kyse :whistle:
 
-eivät kannata unikouluja
jonkinlaista unikoulua yritetään pitää ihan oman jaksamisen takia

-eivät käytä puudutuksia synnytyksessä
kiireellinen sektio eli nukutuksesta turtana

-nukkuvat lapsensa kanssa
en nuku vauvan kanssa

-vastaavat lapsen tarpeisiin viivytyksettä
vastaan vauvan tarpeisiin kun ehdin, voin ja pystyn

-ovat muokanneet oman elämänrytmin vauvan rytmiin sopivaksi
en edes ymmärrä tätä kohtaa? totta kai meillä eletään vauvan ehdoilla jos sitä tarkoitat

-kantavat vauvaa paljon
en todellakaan kanna vauvaani paljon, hänellä on kuitenkin painoa 12 kiloa eikä edes viihdy sylissä pitkiä aikoja vaan haluaa touhua ja tohinaa

-imettävät lapsentahtisesti useita kertoja päivässä ja yössä (jos vauva haluaa)
kolmisen kuukautta yritin imettää, pumpata ja veivata kunnes tajusin ettei minun vauvani korvikkeisiin kuole

-täysimettävät 6 kk vähintään
en pystynyt

-ovat oppineet tulkitsemaan ja kuuntelemaan vauvan tarpeita ja käyttävät tervettä järkeä ja logiikkaa arjen pulmissa...
kyllä meille vauvatulkilla olisi käyttöä, mutta parhaani mukaan yritän häntä ymmärtää.

En mielestäni yritä tehdä lapsestani mitään maskottia mikä sopii asuntoni sisustukseen. Me ollaan menty niillä eväillä mitä meille on annettu sekä mitä ollaan katsottu parhaaksi oman lapsemme kannalta. Jos noilla ylläolevilla mustavalkoisilla, hiukan kärkkäilläkin esimerkeillä seulotaan jyvät akanoista sinun mielestäsi niin eihän siinä mitään.

Hyvillä mielin käyn illalla silittämässä nukkuvan vauvani poskea ja tiedän, että tänäkin päivänä olen kaikkeni tehnyt, että hänellä olisi mahdollisimman turvallinen ja rakastettu olo.
 
heh, joo ei todellakaan oo tarkoitus vertailla mitään äitien paremmuutta vaan etsiä muita kiintymysvanhemmuuden kannattajia (on ihan oikea kasvatusfilosofia http://kiintymysvanhemmuusperheet.nettisivu.org/)

eli sellaisia jotka on tietoisesti tehneet näitä tiettyjä valintoja ja onnistuneet niissä.

Sektiot yms. on asiat ihan erikseen.

Ps. kantamisella tarkoitin esimerkiksi kantoliinan käyttöä.... :LOL: en sitä että raahaa käsivoimilla lasta päivät pitkät.
 
- eivät kannata unikouluja

Jos meillä nukuttaisiin huonosti niin aivan varmasti meillä pidettäisiin jonkinlaista unikoulua, ei kuitenkaan huudatettaisi lasta

-eivät käytä puudutuksia synnytyksessä
Mielestäni jokaisen oma asia on tämä, itse kyllä käytin puudutusta koska synnytys kesti kauan ja sain pienen levähdyshetken

-nukkuvat lapsensa kanssa
En nuku, lapsi nukkuu omassa huoneessaan koska on ollut hyvä nukkuja alusta alkaen. Silti olen varma että tyttö kokee olevansa rakastettu ja tärkeä koska hellitään ja sylitellään paljon muuten. Itse asiassa tyttö on niin herkkäuninen että häiriintyy enemmän jos nukutaan samassa huoneessa.

-vastaavat lapsen tarpeisiin viivytyksettä
heti kun se on mahdollista

-ovat muokanneet oman elämänrytmin vauvan rytmiin sopivaksi
Väkisinpä siinä niin käy

-kantavat vauvaa paljon
Mikä on paljon? No en kanna enää 8 kg lasta kauheasti, eikä viihdykään sylissä enää kauaa vaan haluaa touhuamaan. Enkä kantanut ihan pienenäkään jatkuvasti vaan kyllä lapsi sai olla lattialla kun siellä viihtyi.

-imettävät lapsentahtisesti useita kertoja päivässä ja yössä (jos vauva haluaa)
Imetin 6,5 kk, jonka jälkeen lapselta lopahti mielenkiinto eikä enää malttanut joten imetys jäi pois ja siirryttiin korvikkeeseen. Hyvin onnellinen ja tyytyväinen lapsi meillä on siitä huolimatta.

-täysimettävät 6 kk vähintään
nykyisten suositusten mukaan kiinteitä aloitetaan maistelemaan 4 kk iässä.

-ovat oppineet tulkitsemaan ja kuuntelemaan vauvan tarpeita ja käyttävät tervettä järkeä ja logiikkaa arjen pulmissa...
Voisin sanoa tuntevani oman lapseni.

Miksi äidin pitää unohtaa oma itsensä kun lapsi syntyy? Lapsella on isäkin ja juuri eilen tapasin tuoreen isän joka valitteli kun ei pääse hoitamaan omaa lastaan iltaisin kun on niin tiheä syöjä.

On ehkä olemassa kaksi ääripäätä, äidit jotka täysin uhraavat itsensä lapsen edessä ja haluavat olla täydellisiä, ja äidit jotka taas haluavat niistä lapsista niitä maskotteja. Itse yritän kulkea siinä välissä, tavoitteena on onnellinen ja tyytyväinen lapsi, sekä vanhemmat.
 
kun kaikki ei ole maailmassa ihan noin mustavalkoista.
olisin imettänyt 6kk jos rinnoista olisi iki maailmassa tullut niin paljon maitoa että se olisi riittänyt. olisn kantanut poikaani kun itkee mutta kun on yksin selvittävä miehen työviikoilla ja noi kaksi isoveljeäkin pitää saada ajoissa maate. niin väsy itkua tulee kaikilta.
kiinteitä olisin mieluusti venyttänyt mutta tutteli määrä huiteli jo 1,5 litran korvilla.
nukuin lapseni kanssa ekat 6kk samass huoneessa mutta nyt kaikki nukkuvat paremmin. ei ole vain yhtä oikeaa tapaa hoitaa lasta vaan juuri niin monta kuin on äitejäkin.
 
*huokaus* suositus että kiinteitä aloitetaan maistelemaan 4 kk iässä on muuten täyttä puppua...mikäköhän neuvolatäti teille on eksynyt.

Tää on just tätä...|O

Löytyyköhän täältä oikeesti yhtään joka on toteuttanut näitä jutskia menestyksekkäästi? Tarkoitus on nyt tosiaan löytää näitä jotka on onnistunut näissä jutuissa.

vielä kerran tämä ei ole mikään vertailuketju. Ja tuossa aloituksessa oli tietenkin laitettu kärjistetysti tuo "itketetään, eristetään" jotta joku hiffaa mistä kyse...:)

 
mut hei lisää vaan mielipiteitä :wave: sainkohan kunnon myrskyn aikaiseksi :LOL:

On muuten niin ikuisuusaihe tää hoitotyylien vertailu, et siihen tämä ei tähdännyt vaan siihen että muut kiintymysvanhemmuuden kannattajat kaivautuisi esiin :D
 
Laitapa tämä sama aloitus tuonne "mitäs nyt" puolelle. siellä saat ihan varmasti mielipiteitä tästä asiasta...Mun mielestä tuossa on suurin osa aikamoista shittiä, mutta se on vaan mun mielipide B) ja niitähän sinä halusit.
 
No minä ymmärsin pointin kyllä, mutta onhan tuossa filosofiassa paljon syvällisempiäkin seikkoja varmasti, kuin vain nuo mitä yllä on lueteltu, tai ainakin omasta mielestäni siihen varmasti kuuluu paljon muutakin.

Itse olen sitä mieltä, että kaiketi tämän kasvatusfilosofian toteutus onnistuu parhaiten ensimmäisen lapsen kanssa, siitä seuraavien kanssa siis varsinkin jos tulee lapset pienellä ikäerolla, on jo aikamoista kiikkumista ja kaakkumista.

Itse kannan tyttöämme paljon, tai juuri niin paljon kuin tyttö tahtoo, joka ei enään lähes 4kk ole kovinkaan paljon, vaan tyttö tahtoo häärätä lattialla ja treenata, mutta tosi kiireisinä päivinä, kun tuo uhmakas/tahtoikäinen isoveikka pistää koville, joutuu tyttö hetken kitisemään, jotta saan isommalta pahanmielen pois, jolloin voin taas keskittyä toiseen nassukkaani ilman kireää mieltä, kun toinen kiukkuaa vieressä. Siltikään, koskaan en anna alkaa mitään mahdotonta rääkymistä, sitä tässä kysymyksessä kaiketi ajettiin takaa.

Ja mitä tulee tuohon, ei missään tilanteessa...on olemassa rintaraivarit...siinä vauva kyllä huutaa ja huutaa huutonsa, kunnes rauhoittuu, mutta sylissä on tämänkin aikana tyttö, tai vähintään vieressäni sängyssä, jolloin paijaan ja supisen korvaan rauhoittavasti.

Tyttö nukkuu vieressäni ja saa tissiä ympäri vuorokauden silloin kun tahtoo...näin ollut alusta saakka.
Soseet silti aloitimme, sillä paino ei todellakaan noussut enään 3kk jälkeen nimeksikään, neuvolassa asia ok.
Mutta tissimaito edelleen se pääasiallinen ravinto on.

Unikouluista en niin perusta, siis näistä vanhanaikaisista...mutta jos rytmi olisi täysin hakusessa ja kumpikin lapsista heräisi tunnin välein, kyllä asialle pitäisi tehdä jotain, joskin pehmeillä metodeilla.
Pojan kanssa ei tarvinnut unikouluja ja luulen, ettei tämän tytönkään kanssa...ovat perus hyviä nukkujia ja en koe uupumusta olevan lainkaan.

Ja tosiaan tuo synnytys.
Esikoisesta otin epiduraalin...käynnistetty synnytys, joten kaikki tuli rytinällä, eikä kropalla ollut mahdollisuutta mukautua supistuksiin ja aloin jo hyperventiloimaan kun panikoin. Rentouduin ja kaikki sujui paremmin ja nopeammin rentoutumisen seurauksena. En ollut turta, pahin kärki vain katosi.

Tämän toisen kanssa tilanne olikin mitä ihanteellisin luomusynnytykselle, josta haaveilin. Synnytys käynnistyi itsekseen ja kroppa ehti mukautua hyvin koveneviin supistuksiin, pystyin hallitsemaan ilman mitään jooga harjoituksiakin hengitykseni ja pysymään rentona. Synnytys oli myös nopeampi tällä kertaa.

Käytän myös maalaisjärkeä kasvatuksessa ja arjessa muutenkin...ja tiedän myös milloin mikäkin tilanne vaatii omista toiveistani poikkeavia toimia...olisin tahtonut täysimettää 6kk, mutta vauvan tarpeet ovat nyt toiset...lisämaitoa en voi antaa, vaikka pumpattuna sitä pakkasessa onkin, sillä tyttö on vakaasti päättänyt, ettei pullo ole mistään kotoisin, rintaa ei huoli enempää kuin 8krt päivässä ja yritettiin kyllä, tuloksena viikon kestäneet toistuvat rintaraivarit.
Soseiden alettua, tyttö on jatkuvasti todella tyytyväinen, nauttii jopa silminnähden tästäkin ruoka hetkestä, vaikka se onkin aivan erilaista, kuin tissin imeminen.

Nonii..tässä meidän tapaus. En ala spekuloimaan enempää. Varmasti kaikista meistä löytyy joitain samoja piirteitä tähän ajattelu malliin, joskin, jokainen varmasti toteuttaa sitä omalla tavallaan ja omaa lastaan kuunnellen =)
 
hmm..no vähän turhan tarkat kriteerit sulla on..

ei siis voi olla kiintymysvanhemmuutta ilman, että täysimettää lastaan sen 6kk? kun ei kaikilta sitä maitoa vaan riitä..

ja tosiaan, meillä oli vauvalla niin hirveet rintaraivarit sen ekat 3kk ja samoin myös vatsavaivat, joita huuteli 4kk.. eli tuli kyllä itketettyä vauvaa joka kerta, kun otti tissille.

se, että sulla on ollut helppo synnytys ilman kivunlievityksiä ei tarkoita sitä, että kaikilla on näin. miten se edes liittyy kiintymysvanhemmuuteen??

meillä vauva on myös herkkäuninen, joten ollaan siirretty neiti omaan huoneeseen. aiemman tunnin välein herätyksen sijaan nyt nukkuu 21-09 tyytyväisenä. päivällä on sitten enemmän hereillä, kun on nukkunut yön hyvin. eli en nuku vauvan kanssa.

mun mielestä on muutenkin kummallista, kun nykyäidit tuijottavat vain oppaita ja noudattavat eri kasvatusmalleja.. miksei vaan voida mennä ihan normaalilla maalaisjärjellä ja mietittäisi ihan tapauskohtaisesti, mikä sille vauvalle on tärkeää.

ja tosiaan, haluaisin nähdä sen äidin, jolla on 4 lasta, ja joka sopii noihin kriteereihin.. tai edes 2 lasta..
 
Hieman hymyilyttää tämä aloitus. =) Voisin vaikka lyödä vetoa että aloittajalla on vain yksi lapsi minkä kokemuksen pohjalta kirjoittaa. Valitettavasti ihan noin karrikoiden ei oikein asioita voi listata.

Ensinnäkin vauvat ovat kovin erilaisia ja heillä on hyvin erilaiset tarpeet, erityislapsista puhumattakaan. Toisekseen kaikista tärkeintä vauvan hoidossa on vanhempien jaksaminen ja kullekin perheelle parhaiten sopivat käytännöt. On niin erilaisia perheitä ja vauvoja ja tilanteita että nuo periaatteet muuttuvat ja elävät hyvinkin paljon sen mukaan mikä perheen kulloinenkin tilanne on.

Ensinnäkin kipulääkkeet on käyttöä varten olemassa ja on huomattavasti parempi että äiti käyttää niitä tarvittaessa synnytyksessä, kun että kokee mahdollisesti traumaattisen synnytyksen joka vaikuttaa negatiivisesti vauvan ja äidin välisen suhteen syntymiseen. Lisäksi synnytyksiä ja kipukokemuksia ei voi verrata äitien välillä vaan ovat yksilöllisiä asioita.

Unikoulu voi olla oikein hyvä vahtoehto, jos äidin voimat ovat vähissä ja vauva huutaa kaikii yöt läpeensä. Ei ole kenenkään edun mukaista etteiäidillä riitä voimat vauvan hoitoon. parempi pitää unikoulua kun että äiti joutuu vuodeosastolle lepoon väsynyksen takia. Tämäkin on hyvin vauvakohtaista ja riippuu yövalvomisen nahdollisista syistä.

Jos äiti ei koe mukavaksi vauvansa kanssa nukkumista niin on oikein hyvä vaihtoehto nukuttaa vauva omaan sänkyyn. Lisäksi ei ole vaaraa että vauva jäisi äidin tai peittojen alle nukkuessa. Jos äiti nukkuu kovin levottomasti niin näinkin voi tapahtuia tai äiti ei uskalla nukkua kunnolla, jolloin viereen nukuttaminen ei palvele ketään.

Eiköhän jokainen äiti pyri vastaamaan vauvansa tarpeisiin heti kun siihen pystyy. Siinä vaiheessa kun on monta lasta jaloissa niin tuo on toisinaan aika haastavaa.

Vauvan kantaminen on hyvästä, jos se on äidille sopivaa. Kaikki vauvat eivät todellakaan tykkää olla liinassa tai äiti ei voi kantaa esim. vaikean sektion takia.

Imetys on vauvalle hyvästä silloin kun se toimii. Jos imetys ei kuitenkaan suju niin on sekä äidille että vauvalle parasta siirtyä korvikkeisiin eikä aiheuttaa ylimääräistä stressiä ja painetta yrittämällä imetystä jos sitä ei saa sujumaan.

Omasta puolestani voin sanoa, että osassa asioissa toimin aloittajan tapaan ja osassa en. Myös hoitotavat eri lasten välillä ovat vaihdelleett suuresti.

Ylipäätään silloin voi olla tyytyväinen kun äiti jaksaa ja vauva voi hyvin. On monia erilaisia tapoja hoitaa vauvaansa ja se paras on se joka sopii kullekin perheelle parhaiten eli aloittaja on löytänyt oman suuntansa ja se on hienoa, mutta se ei tarkoita sitä että nuo samat toimintatavat sopisi parhaiten jollekin toiselle.
 
Minä en noudattanut mitään erityistä tyyliä lapsen kanssa mutta kun pojan ollessa vähän yli vuoden etsin netistä tietoa nukuttamisesta törmäsin kiintymysvanhemmuuden periaatteisiin ja huomasin että meillä oli automaattisesti noudatettu niitä. Tai siis synnytyksessä kyllä käytettiin kivunlievitystä mutta uskon että luomusynnytykseen olisi hyvä pyrkiä, ehkä ensi kerralla. Lapsen ollessa pieni halusin vain kantaa häntä koko ajan vaikka mieskin sanoi että laita se nyt välillä lattialle :) . Imetin 6-kuiseksi vaikka sai kyllä korviketta silloin kun oli isänsä hoivissa ja itse olin baanalla.. toimi todella hyvin mielestäni, en ollut niin sidottu vaan pystyin alusta asti saamaan vähän omaa aikaa. En koskaan itketä lasta, siis totta kai lapsi itkee joskus (hyvin vähän) mutta ei siis missään tilanteessa jätetä yksin itkemään. Ja yritän heti vastata lapsen tarpeisiin ja ottaa tosissaan lapsen viestit. Tällainen tyyli on siitä helppo että kun lapsi on tyytyväinen vanhemmallakin on parempi mieli :)

Uskon että se minkä "tyylin" omaksuu johtuu paljolti siitä minkälaista hoitoa on itse saanut pienenä. Näen että äitini on myös intuitiivisesti lapsen viestejä ymmärtävä henkilö ja uskon että sen takia minullakin on tämä puoli kehittynyt. Lapsen hoito ei ole missään vaiheessa tuntunut vaikealta vaan kaikki on tullut aika luonnostaan ja ollut helpompaa kuin mitä ennestään ajattelin. No saa nähdä miten tulevaisuudessa hehheh..

Kuullostaa siltä että täällä on aika vähän kiintymysvanhemmuuden periaatteita kannattavia mikä on sinänsä aika yllättävää. Uskon että yleityy kyllä nimenomaan siksi että tekee elämän helpommaksi.
 
Kaa
-eivät kannata unikouluja
-unikoulu on mielessä ollut ja sitä on tarkoitus totetuttaa tassuttamalla jos on tarve

-eivät käytä puudutuksia synnytyksessä
-kyllä käytin, synnytys meni muutenkin hieman ohjeen vierestä

-nukkuvat lapsensa kanssa
-perhepedissä nukutaan, kyllä

-vastaavat lapsen tarpeisiin viivytyksettä
-tuohon on hieman hankala vastata. Turhia en anna huutaa, mutta välillä en heti reagoi "huomiohuutoon"

-ovat muokanneet oman elämänrytmin vauvan rytmiin sopivaksi
-tottakai elämä on muiokkautunut uudestaan lapsen syntymän jälkeen. Mutta en ole vauvan täysin antanut ohjata tekemisiäni, vaan ennemmin olen ottanut lapsen mukaan myös omiin tuttuihin touhuihini.

-kantavat vauvaa paljon
-kantovälineet löytyvät kaapista, kantamisen määrä on vaihtelevaa

-imettävät lapsentahtisesti useita kertoja päivässä ja yössä (jos vauva haluaa)
-vajaaseen 10 kk ikään asti mentiin näin, sittemmin olen hieman rajoittanut imetysaikoja

-täysimettävät 6 kk vähintään
-en noin pitkään, vauva aloitti kiinteät noin viisikuisena pikkumaisteluilla

-ovat oppineet tulkitsemaan ja kuuntelemaan vauvan tarpeita ja käyttävät tervettä järkeä ja logiikkaa arjen pulmissa...
-oppiikohan tuota lasta koskaan tulkitsemaan täysin? epäilen kovasti. Terve järki kyllä on mukana päätöksissä.

Imetän yhä, lapsi on noin 10-kuinen ja toinen on tulossa. En ole koskaan tarkemmin tutustunut kiintymysvanhemmuuteen, vaikka pääasiat olenkin lukenut. En siis kategorisoi itseäni mitenkään, teen vain niin kuin itsestä parhaalta tuntuu ja toimii.
 
Voivoi, kylläpä täällä taas nähdään äitiys mustavalkoisena asiana. Ite oon just miettiny tätä asiaa, että minkä ihmeen takia äitiyttä/vanhemmuutta täytyy "suorittaa" jonkun trendin tai aatteen mukaan? Eikö riitä, että terveen järjen mukaan mennään omien kykyjen mukaan? Totta kai vanhemmuuteen pitää suhtautua tietyllä vakavuudella, mut tuntuu että erityisesti (me) esikoisten äidit koetaan kauheeta painetta tehdä jotain hienoa virikkeellistä persoonallista lapsuutta meidän pienokaisille.

Noista ap:n väittämistä vastaan osaltani...

-eivät kannata unikouluja
monissa perheissä unikoululla voi olla paikkansa. Unikoulua voidaan suorittaa myös monella eri tavalla. Itse en kuitenkaan aio näillänäkymin unikouluttaa lastani. Ei ole tarvetta.

-eivät käytä puudutuksia synnytyksessä
Mä en oikeasti ymmärrä mitä tällä on tekemistä kiintymyksen kanssa? Mä sain synnytyksessä epiduraalin (olin kyllä kovin suunnitellut meneväni kaurapussilla ja vyöhyketerapialla, jälkimmäistä en tullut lopulta edes ajatelleeksi "tosi paikan" tullen), joka auttoi jaksamaan avautumisvaiheen viimeisen tunnin (jona aukesin 6cm!) ja säästämään voimia ponnistusvaiheeseen ja vauvan ensihetkiin.

-nukkuvat lapsensa kanssa
meillä nukutaan perhepedissä. Se on kyllä oikeasti ihana systeemi. :heart:

-vastaavat lapsen tarpeisiin viivytyksettä
Pyrin vastaamaan.

-ovat muokanneet oman elämänrytmin vauvan rytmiin sopivaksi
Mitäköhän tääkin tarkoittaa? Jos tää tarkoittaa, että yöllä imetetään jne niin joo, mut jos tää tarkoittaa, että elämässä ei ole enää mitään "aikuisten" juttuja, niin ei.

-kantavat vauvaa paljon
Kannoin vastasyntyneenä paljon. Puol vuotiaaks meni tyttö melkeen kaikki reissut kantorepussa/liinassa, mutta nyt ei oo talvel ollu ku on niin paksut vaatteet ettei mahdu, mut keväällä ehkä taas enemmän.

-imettävät lapsentahtisesti useita kertoja päivässä ja yössä (jos vauva haluaa)
Imetän juuri niin paljon kuin tyttö haluaa. Myös yöllä.

-täysimettävät 6 kk vähintään
Täysimetin typyä 4 päivää vaille 6kk ikään. Halusin paria päivää ennen 6kk-neuvolaa aloittaa kiinteiden maistelun, jotta osasin miettiä onko mulla jotain kysyttävää neuvolassa niistä. Ihan hyvä että niin tein, heräs oikeesti paljon kaikkea mietittävää. :)

-ovat oppineet tulkitsemaan ja kuuntelemaan vauvan tarpeita ja käyttävät tervettä järkeä ja logiikkaa arjen pulmissa...
No parhaani mukaan olen opetellut, ja aika hyvin tunnun lapseni tuntevan. Terveen järjen käyttö on sallittua ja erittäin suositeltavaa mielestäni muutenkin arjessa, ei vain lapsen kanssa. ;)
 
Ihan kivoja periaatteita, mutta olen itse sitä mieltä, että kannattaa kuunnella omia tuntemuksiaan ja äidinvaistoaan jonkun käsikirjan ohjeiden suorittamisen sijaan.

Täysimetys 6kk on ihan hatusta vedetty suositus, mm. Ruotsissa (Pohjoismaiden imetysmyönteisin maa) suositellaan nykyään aloittamaan esim. gluteiini ruokavaliossa ennen 6kk, koska keliakian määrä on kääntynyt nousuun tuon 6kk täysimetyssuosituksen jälkeen. Eli aina kannattaa ottaa itse asioista selvä eikä uskoa sokeasti edes neuvolan suosituksiin.

Ja jos naisella on korkea kipukynnys, niin siitä vaan luomusynnyttämään, mutta jos itsestä tuntuu, että kivunlievitys olisi paikallaan, on kiintymyssuhteella vauvaan paljon parempi pohja, jos äiti kokee synnytyksen positiivisena kokemuksena eikä esim. alitajuisesti kanna kaunaa vauvalle kivuliaasta synnytyksestä. Synnytyksen kokeminen pettymyksenä nostaa synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä sekä lyhentää imetysaikaa, niin että ehkä olisi paikallaan ajatella synnytystä tilanteena, jossa kannattaa joustaa periaatteistaankin, tärkeintä on kuitenkin sekä vauvan että äidin terveys.

Lapsentahtinen imettäminen on mielestäni järkevää ensimmäisinä kuukausina, mutta jossain vaiheessa vauvallekin pitää mielestäni antaa jonkinlainen päivärytmi. Tietynikäisten vauvojen ruuansulatuselimistön pitäisi myös saada antaa levätä välillä, eikä hampaillekaan tee hyvää jatkuva maitosokeri suussa. Lisäksi itseäni kauhistuttaa, kun näen äidin lohduttavaan isoa vauvaa/taaperoa tissillä. Ei ole kovin terveellinen pohja suhtautumisella ruokaan, jos vauvan mielipahaa yritetään aina lievittää ruualla/oraalisesti. Just silleen kasvatetaan lohtusyöppöjä ja bulimikkoja ja sitten ihmetellään, miksi lastenkin ylipaino on nousussa. Tissi on hyvä lohduttaja oikein pahoissa paikoissa, esim. rokotusten yhteydessä, mutta kyllä pienet itkut pitäisi muutenkin oppia lohduttamaan pois.

Ja on helppoa olla itkettämättä vauvaa, niin kauan kuin vauva on paikallaan tyytyväisenä makaava pötkylä, mutta kyllä sitä huutoa alkaa kuulua viimeistän konttausiässä, kun ei saakaan repiä muita hiuksista, pistää kaikkea suuhunsa, koskea uuniin tai repiä sähköjohtoja. Tietenkin sitä voi muuttaa pumpulipalloonkin asumaan, jossa vauva voi mellastaa ilma n mitään rajoja, mutta itse olen antanut kirjojen olla kirjahyllyssä ja opettanut vauvalle sanan ei, ja silloin tällöin vauva sitä totteleekin.

Unikouluja en varsinaisesti kannata, mutta lähinnä siksi, että kadehdin niitä, jotka ovat onnistuneet sellaisen läpi vetämään ja nukkuvat nyt rauhallisina läpi yön toisin kuin minä, joka imetän yhä 11-kuukautista 3-4 kertaa yössä. :LOL:

Itse kannoin vauvaa käytännössä ekat 6 kk kantoliinassa, koska päikkäreitä ei muuten nukutukaan. Mutta en olisi tod.näk. kantanut, ellen olisi päässyt sektioon, niin että en kyllä tippaakaan haikaile minkään luonusynnytyksen jälkeen ;) Täysimetin 5kk, mutta olisin antanut kiinteitä jo aiemmin, jos ne olisivat kelvanneet. Päärynää koetin pari kertaa tarjota, mutta ei vauva siitä mitään ymmärtänyt ennen 5kk ikää. Pinniksessä herkkäuninen vauva nukkuu ehdottomasti paremmin, mutta viereen pakkaan ottaa sen jälkeen, kun aamuyön imetysruljanssi lähtee taas liikkeelle. Ja kyllä, on hellyttävä katsoa tuhisevaa nyyttiä siinä vierellä, mutta koska univelat eivät lähde pois kuin nukkumalla, olen alkanut nukuttaa vauvan päikkäreille omaan huoneeseen niin, että eroahdistukauden loputtua päästään kokeilemaan myös yöunia omassa huoneessa.

Itse en halua suorittaa äitiyttä minkään periaatteiden mukaisesti, vaan yritän kasvattaa lapsestani mahdollisimman tasapainoista ja onnellista ihmisen alkua. Siihen tarvitaan mustavalkoisten sääntöjen sijaan omasta mielestäni enemmänkin rakkautta, tervettä järkeä sekä paljon paljon kärsivällisyyttä - niin vauvaa kuin itseäänkin kohtaan :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja labebe:
elikkäs, löytyykö muita? Sellaisia jotka:

-eivät kannata unikouluja
-eivät käytä puudutuksia synnytyksessä
-nukkuvat lapsensa kanssa
-vastaavat lapsen tarpeisiin viivytyksettä
-ovat muokanneet oman elämänrytmin vauvan rytmiin sopivaksi
-kantavat vauvaa paljon
-imettävät lapsentahtisesti useita kertoja päivässä ja yössä (jos vauva haluaa)
-täysimettävät 6 kk vähintään
-ovat oppineet tulkitsemaan ja kuuntelemaan vauvan tarpeita ja käyttävät tervettä järkeä ja logiikkaa arjen pulmissa...

Aattelin vaan kun minuu henkilökohtaisesti kauhistuttaa tämä nykykulttuuri missä synnytyksessä laitetaan äiti turraksi lääkkeistä, vauvat eristetään äidistä yöksi, itketetään unikoulussa, syötetään korvikkeita ja kiinteitä kun ei jakseta imettää, ei jakseta kuunnella ja herkistyä vauvan tarpeisiin vaan yritetään muokata ja koulia vauva omaan elämään sopivaksi maskotiksi....jne jne jne

No onneksi nyt on jonkin verran myös tulossa takaisin nämä luonnollisemmat opit vauvojen hoidossa.

Tiedän että tämä avaus aiheuttaa varmaan paljon mielipiteitä, mutta aloitinpa kuitenkin :wave:
Muuten neljän lapsen äitinä allekirjoitan mutta imetys oli täysimetystä vain reilu neljä kuukautta ja osasellaista seitsemään kuukauteen asti. Yöllä meidän vauva syö just niin monta kertaa kun huvittaa ja makaa meidän viekussa. Ja niin, myöntää täytyy, että puudutuksen sain synnytyksessä, muuten vain ilokaasua ja kaurapussin vattan päälle. Kanssasi olen samaa mieltä, että vauvan tarpeet menee kaiken edelle ja vauva eläköön omaa elämäänsä ensi kuukaudet, n. vuoden iässä jo yleensä saavuttanut muun perheen rytmit.
 
Anteeksi nyt, mutta näin lauantai-illan huvitukseksi (itse kun en ole käynyt "baanalla" vauvan synnyttyä enkä ole sinne kovin pian menossakaan, niin mulla on halvat huvit :LOL: ) on pakko viilata pilkkua eli kriss: täysimetystä on PELKKÄ imettäminen, eli jos miehesi antoi vauvalle pullosta korviketta, et ole voinut täysimettää. Edes oman maidon juottamista pullosta ei pidetä täysimettämisenä, vaan täysimettäminen on nimenomaan sitä pelkkää imettämistä. Tällä tiedollahan ei suurimmalle osalle äideistä ole mitään merkitystä, koska aika harva kai pitää tuota täysimetystä niin kauhean tärkeänä hyvän äitiyden mittana, mutta kun itse tuossa halusit tarkentaa omaa imetystäsi, niin viilasinpa nyt pilkkua minäkin :ashamed:
 
Lentoemo, juu tiedän nämä täysimetyksen kriteerit, ja monet ovat sitä mieltä että ovat vähän liian turhan tiukkia. Esim lapsi joka on saanut synnytysosastolla pari kertaa korviketta ja sen jälkeen 6 kuukautta pelkkää äidinmaitoa rinnasta ei näiden kriteerien mukaan ole ollut täysimetyksessä. Käytin siis sanaa täysimetys pilkkua viilaamatta :) siis tarkoitin että sai korviketta vain silloin kun en ollut paikalla mikä nyt ei ollut kovin usein, joskus meni viikkojakin että vauva sai vain rintamaitoa.
 
Kriss: joo, minä se vain ilkeyttäni saivartelin, kun oli hiukan tylsää tässä :D Itse kun en pidä tuota täysimetystä minään itseisarvona ja käytin muuten itsekin sanaa täysimetys kohdallani sanan laajassa merkityksessä, koska annoimme vauvalle kesäkuumalla lusikalla vettä, tuttipullosta kun ei ole koskaan oppinut juomaan yrityksistä huolimatta. =) Ei siis millään pahalla, kunhan tässä saivartelin omaksi ilokseni :D

Itse tykkään kyllä imettää vaikka tyttäreni nykyinen tissimania välillä "huolestuttaakin", mutta en jotenkin osaa arvostaa imetystä yli kaiken, niin kuin monet esim. Maitolaiturin keskustelijat. Helpottaahan imetys elämää, jos se sujuu, eikä tarvitse ruveta pulloja steriloimaan, mutta juuri on julkaistu tutkimus, jonka mukaan pitkä imetys ei suinkaan merkitse läheisempää lapsi-äiti -suhdetta tai sitä, että imetetyt lapset olisivat jotenkin tyytyväisempiä, onnellisempia tai "helpompia" kuin korvikkeella kasvaneet. Minua on imetetty vuosi ja aivan yhtä tasapainoinen tai tasapainoton olen kuin miehenikin, jota on imetetty "vain" pari kuukautta. Kyllähän tämä äitiys on niin paljon muutakin kuin imetystä, eikö vain? ;)
 
Tuo on niin totta...menee siis ihan offtopikin, mutta kirjoitan silti :D

On mielestäni uskomatonta, miten monesti äidit mittaavat hyvää/huonoa parempaa/kehnompaa äitiyttä sen pohjalta, kauanko on imetetty.
Lopulta, imetys vuodenkin kestäneenä on vain vuosi koko lapsen elämästä ja itse ainakin uskon vakaasti, että ne seikat, joita äiti muutoin tekee lapsensa kanssa, päätökset ja lohdutukset ym. painavat kasvatuksen onnistumisessa paljon enemmän ja nämä seikat määrittävät ennemminkin sen, miten tasapainoinen lapsesta voi tulla, ellei sitten luonto ole keksinyt kompastuskiviä matkan varrelle muutoin.
 
Ei haittaa saivartelut..Ei minustakaan imetys sinänsä ole mikään hyvän äitiyden mittari, jos imetys ei onnistu niin minkä sille mahtaa. Itselleni imetys on tärkeä juttu. Aioin lopettaa vuoden iässä kun luulin vain että niin kuuluu tehdä, sitten luin että luonnollisempaa on imettää pari kolme-vuotiaaksi. WHO:n imetyssuositus on vähintään kaksivuotiaaksi, eikä koske vain kehitysmaita, olisi mielestäni kiva jos täälläkin imetyssuositukset muuttuisivat samansuuntaisiksi.

:) :)
 

Yhteistyössä