Kun näin hänet ensi kerran 6kk ikäisenä, suorastaan hätkähdin, minäkin jopa joka en pienistä hätkähdä. Samoin veljeni, jolla on tosissaan pokerinaama.
Nyt näin hänet jälleen reiluna vuosikkaana, ja millään ilveellä en saa siitä lapsesta sanottua, että hän on mitenkään suloinen, kaunis tms. Mieheni, joka vihaa ulkonäkömoitiskelua, joutui myöntämään, että ko. pojassa ei mikään kasvonpiirre herätä lämpimiä tunteita. Kun otin lapsen syliini, minulla oli vaikeuksia pitää häntä luontevasti, koska kasvot "vaanivat" minua liian lähellä.
Lapsi näyttää vanhalta Batman-leffan Jokerilta, jolla on epämuodostunut suu ja sameat, mitään näkemättömät silmät. Kun lapsi hymyilee, hän on suorastaan pelottavan näköinen, hymy ei yllä silmiin, ja hän päästelee outoja ääniä. Silmänaluset ovat mustat, suu on todella oudonmallinen ja hiusraja lähes takaraivolla. Lapsi on kyllä terve, tietäisin jos hänellä olisi joku sairaus.
Kukaan, jonka reaktioita olen seurannut lapsen ensi kertaa nähdessään, ei ole kommentoinut mitään positiivista lapsen ulkonäöstä, esim. onpa kauniit silmät, onpa hymyileväinen jne. Ihmiset suorastaan menevät lukkoon hetkeksi, mutta onneksi ovat peittäneet sen, niin mekin, vaikka reagoimme niin voimakkaasti. Saahan näitä mielipiteitä olla, mutta emme missään nimessä toisi näitä julkisesti ilmi. Keksimme lapsesta sitten muuta sanottavaa, kuten esim. että onpa hyvin kasvanut jne.