Onko muilla epäreiluja isovanhempia?

[Joffrey Baratheonin hiukset]

Tuosta tulee kyllä noidankehä, joka olisi parempi katkaista. Oli syy erilaiseen kohteluun alkujaan mikä tahansa, niin välien etäännyttäminen sitä tietysti pahentaa.

Lapsettomana voi leikkiä marttyyriä, mutta vanhempien velvollisuus on nähdäkseni edistää lasten suhteita isovanhempiinsa. Lapset ei kovin herkästi edes huomaa pientä eriarvoisuutta, jos vanhemmat ei sitä heille oikein korosta.

Eri juttu, jos isovanhemmat ovat suorastaan ilkeitä lapsenlapsilleen. Mutta toisten saamat kalliimmat lahjat tms. ei mielestäni ole mikään syy suhteita pilata.

Meillä ei ole kyse lahjoista tai materiasta. Vaan isovanhempien kiinnostuksen puutteesta meidän lapsiin. Kyllä vanhempi lapsi sen jo tajuaa. Ja vanhempien tehtävä ei todellakaan ole minkään huonon ihmissuhteen ylläpitäminen. Onko se sitten hyvä, jos kaikilla on huono mieli, kun väkisin viedään lapset sinne saamaan sitä eriarvoista kohtelua?

 

[Rämräm]

Minä ainakin epäilisin ensimmäisenä, että kyseessä on puhdas unohdus ja vahinko. Aivan inhimillistä, jos lapsenlapsia on paljon ja isovanhempi jo iäkäs. Keskustelisin mummin kanssa ja mietittäisiin, voisiko jutun vielä jotenkin paikata. Varmasti mummiakin harmittaa, jos on tuollainen moka käynyt.

Minäkin ajattelisin varmasti osaksi, että vahinko. Mutta kuinka NAIIVIA ajatella niin. Äitini on tosi epätasapuolinen lapsilleen sekä lapsenlapsilleen. Olen sannut asiasta hienovaraisesti, mikään ei muutu.

Naiivia ajatella, että sanoo edes asiasta, vastaus on tyyliin: parhaani olen yrittänyt ja haukut vain saan..

Mun äiti saattaa tehdä ajattelematta sen kummemmin tuota, korvata tavaroilla sen että ei osaa rakastaa. Ne jotka on vetäytyviä, ei saa mitään. Jotka jumaloi häntä, saavat.

Psykologia opettaa varsin hyvin mielestäni pari seikkaa:

-tämä on periytyvä käytösmalli, jos sitä ei itse tunnista/halua muuttaa, kaikille asioille on syy ja perimä vaikuttaa paljon. Joskin se että jos itse tietoisesti haluaa muuttaa käytösmalliaan

JA TÄRKEÄMPI:
-Kun on elänyt rakkaudettomassa kodissa lapsuuden (ei ole ollut rakkautta, näytetty tunteita, tai on sanottu että rakastetaan mutta teoilla mitätöity), korataan tavaralla se rakkauden puute. Ja jälkeläiset oppivat että tavaralla korvaaminen on rakkauden mitta. Tosi asiassa janotaan huomiota, hyväksyntää, olemassa olon hyväksyntää...

Näin ainakin itse tunnistan alemmasta itseni ja lapsuuden kotini.


Samanlaisen äidin tytär nimim.kirjoitetut kommentit olivat kaikki todella hyviä. Peesaan niitä

 

[huvittava sukujako]

Mieti ap onko tuo sen värtti että kannattaa mennä pahoittamaan aina mielensä.

Itselläni oli mummo joka aina muisti kun oli minun synttärit tai nimipäivät, niin aina tuli isoveljellenikin juku muistaminen.
Aina sama vastaus mummolta, täytyyhän sitä nyt toistakin vähän muistaa.
Kun oli veljen synttärit tai nimpparit ei edes tikkaria minulle, jos jäin kärkkymään kun toithan veljellenikin kun oli minun juhlat oli mummon vastaus nyt on veljesi päivät kyllä sinun on se opittava ettei silloin sinulle mitään tuoda.
Kun taas tuli minun päivien vuoro ja taas veljelleni tuodaan jätti isoa karkkipussia ja menin sitten sanomaan että miksi tuo veljellenikin kun nythän on minukin juhlat,
mummo suuttui ja vaati minun huonosta käytöksestä anteeksipyyntöä.
Jälkikäteen kun aikinen nykyään olen on hän puolustellut tekojaan sillä että kyse oli veljestäni, suvun jatkajasta, ei tytö sukua jatka joten ei heitä niin tarvitse arvostaa :O

No sanomattakin jo lapsena paljon rakastamani mummoon välit viileni kun huomasin kuinka minua kohteli :/

Kun sitten kasvoijn "isoksi" olin minä ensimmäinen joka meni naimisiin ja tein lapsen, mummon kommentti tähänkin oli että pitikö minun nyt tehdä tämäkin väärinpäin ja isoveljeni olisi ensin kuulunut menä naimisiin ja tehdä lapsi.
Kun veljeni lopulta meni naimisiin niin sitten vasta mummo suvaitsi laittaa minunkin vihkikuvani esille hyllyyn, aijemmin sitä ei voinut kun menimme väärässä järjestyksessä naimisiin
Silloin jo nauroinkin mummolleni että minä kuninkaallisina hän meitä pitää

No aikuisiällä sitä ei jaksanut enää ottaa omaa mummoa niin tosissaan ja elämä jatkui.
Tuli niin minulle kuin veljellenikin avioiliitoistamme ero :/
Ainut että minulla tuosta liitosta lapsi valjelläni ei.
Joten minun lapsen kuvaa mummo ei voinut vieläkään pitää hyllyssä esillä

Kun sitten myöhemmin velipoika löysi rinnalleen ihmisen ja sai lapsen niin ilmaantui veljen lapsen kuva ja minun lapsen kuvat samaan aikaan kirjahyllyyn

Kun minä menin uusiin naimisiin ja sain uuden miehen kanssa lapsia pohti mummo että edellisen liittoni lapsi kyllä on veljeni lapsen serkku mutta mikähän näiden minun uuden avioliiton aikana uusien lasten sukulaisuus suhde on sillä serkuksia he ei kyllä ole

Kaikista huvittavista että minulla on muutama "serkku" ja he todella kuvittelevat edelleen minun nykyisen mieheni lapsiksi näitä minun ja mieheni yhteisiä lapsia, ei siis minun ja ihmettelevät kuinka heidätkin on raahattu sukumme juhliin mukaan
Sillä mukana saisi vain olla minun edellisestä avioliitosta oleva lapsi ja nykyinen mieheni

Kyllähän se oman jälkensä jätti kun lapsi olin mutta onneksi meillä ei isomummo ole koskaan näille lapsille ollut niin läheinen, tai siis minun ex avioliiton lapselle (joka vain kuulemma sukua vaikka muutkin muksut olen ihan itse synnyttänyt)

p.s Miehelläni ei ollut ennestään yhtään lasta ennekuin minut tapasi

 

["tii-"]

Hyvä huomio tuo, kumman mielen pahoittaisi mieluummin: lapsen vai mummon? Ei kannata tuntea syyllisyyttä siitä onko isovanhemmat olleet läsnä tarpeeksi (ehkä heillä ei aikaisemmin ollut aikaa koska olivat vielä töissä?) tai onko pyytänyt apua (ehkä tytär kasvatettu itsenäisemmäksi kuin poika?), eihän tällaisiin aina voi mitenkään vaikuttaa tai niitä ei edes tiedosteta. Teidän pitäisi pystyä keskustelemaan mitenkä tilannetta muutetaan nyt. Ei se lapsenlapsi tule läheisemmäksi sillä että aikaa vietetään jonkun toisen kanssa lapsenlapsen kustannuksella ja lapsesta voi tulla läheinen vaikka sitä ei olisi vastasyntyneestä asti ehtinyt paapoa, kyllähän kaikenlaisia ihmissuhteita solmitaan pitkin elämää.

Jos aiheesta ei voi keskustella tai asiaa ei ymmärretä tai mitään ei haluta muuttaa, kannattaa viettää se joulu muualla. Käytte isovanhemmilla kun serkut eivät ole siellä ja sitten käytte serkuilla kun isovanhemmat eivät ole siellä.

 

[HippuTAR]

Mun äidillä on 11 elossa olevaa lastenlasta, ikähaarukka 28v-3v. Toisia näkee kerran-kaks viikos, toisia kerran vuodes ja loppuja jotain siltä väliltä. Kohtelee kaikkia silti tasapuolisesti ja on kaikista kiinnostunut.Tosin lahjoilla sitä ei voi mitata koska ei koskaa anna synttäri- eikä joululahjoja. Mä tiedän että sillä on pari "suosikkia" noissa lapsissa mutta lapsille se ei näy mitenkään. Ja on siis oikeasti kaikista yhtä kiinnostunut, noi pari vain on erityisen lähellä sydäntä.

Ja sitten on anoppi jonka käytöksestä ihan tarkkaan pystyy kuurosokeakin näkemään kuka lapsenlapsista kiinnostaa ja kuka ei. Itse en käy sielä kuin max. kerran vuodessa,mies käy lasten kanssa sitten muuten. Pyrin siihen että mies käy vain yhden lapsen kanssa kerrallaan jolloin eriarvoinen kohtelu ei tule niin ilmi. Anoppilaan on esim. tolle toiselle pojalle ostettu isot määrät leluja, muut meidän lapsista ei saa niillä leikkiä riippumatta siitä onko toi suosikki lapsi mukana vai ei. Onneksi ne ei mitään lahjoja noille osta. Muutenkin kysellään aina vaan ton yhden lapsen asioita, sitä kehutaan ja muita moititaan yms.

Jos ihminen on tollainen ääliö niin ei se siitä muuksi muutu. Mä vaan yritän minimoida sen aiheuttamat vahingot. Enkä siinä piittaa yhtään siitä suuttuuko anoppi siitä vai ei.

 

["väsynyt"]

Voi, täällä oli kauheasti keskustelua ja paljon hyviä juttuja. Joo on totta, että mä ehkä edelleen ajattelen liikaa mun äitiä ja sen tunteita. Mun äiti on ollut masentunut koko mun lapsuuden ja mä olin vaikea lapsi, josta saan kuulla edelleen. Mun äiti on aina vedonnut kaikessa masennukseen ja vetoaa edelleen tarpeen tullen. Meidät on kasvatettu niin, ettei äidille uskalla sanoa mitään. Samoin jo lapsuuden perheessä mun veljellä oli erilainen asema kuin mulla, ja se näkyy edelleen.

tosta joulusta, lapset ovat viettäneet kaikki joulut vanhempieni luona. Tiedän, että kaikesta huolimatta he odottavat meidän menevän sinne. Itse olen ollut jouluista ahdistunut jo siitä asti kun veljen ensimmäinen lapsi syntyi, mutta lapset ovat tähän asti olleet innoissaan. Kyllä sitä itsekin tuntee olonsa ankeaksi, kun saa vuodesta toiseen lahjaksi vain suihkugeelejä ja rasvoja, koska äiti ei oikeasti viitsi edes ajatella mistä voisin pitää. Veljelle ja hänen vaimolleen taas... nojoo. Monesti mietin, että onko kaikki vaan mun omaa katkeruutta, mutta noi lasten kommentit on kyllä osoittaneet ettei ole vain mun kuvitelmaa.

Kun mun lapset olivat pieniä, pyysin kyllä apua. Ja oletin äitini viimein olevan tyytyväinen minuun, koska sai lastenlapsia. No, eipä mummoa kiinnostanut silloin. Kun esikoiseni syntyi, äiti ei käynyt häntä kuin kerran meillä kotona katsomassa. Hän vetosi aina siihen, että itsekin hoiti lapsensa yksin. Veljen ensimmäinen lapsi kun syntyi, mun äiti oli siellä jatkuvasti auttamassa. Ja edelleen, viikkottain käy siellä hoitamassa lapsia, että veli ja vaimo saavat laatuaikaa yhdessä. Meillä on viimeksi ollut kaksi kuukautta sitten, toisen lapsen synttäreillä.

 

["väsynyt"]

Jostainhan tuo erilainen kohtelu johtuu, kannattaa pohtia ja tarvittaessa keskustella isovanhempien kanssa, mistä. Asialle pystyy ehkä tekemään itsekin jotain. Käyttekö kylässä veljeä harvemmin? Käyttäytyvätkö lapset kylässä hyvin? Huomioitteko te itse vanhempiasi yhtä paljon kuin veli perheineen?

Tietysti tuo, että veljen lapset ovat pienempiä, on yksi luonteva selitys. Voi olla isovanhemmilla sellaista alkuinnostusta heidän kanssaan. Toisen selityksen kerrot jo alussa, et tarvinnut apua lasten ollessa pieniä. Huomaathan, että ei kyse ole vain yksipuolisesta tarvitsemisesta, vaan myös isovanhempien tarpeellisuuden tunteesta. Veli on ehkä rohkeammin pyytänyt isovanhemmilta apua lasten hoidossa yms. Tämä voi olla isovanhempien kannalta positiivinen asia, ei mikään ikävä velvollisuus. Ehkä he mielellään lastenlapsia hoitavat, sinä et vaan ole tarjonnut siihen niin paljon tilaisuuksia ja siksi suhde lapsiisi on jäänyt etäisemmäksi. Menneitä ei voi muuttaa, mutta varmasti itsekin voit vielä tehdä jotain suhteiden lähentämiseksi. Parempi pyytää itse positiivisin mielin apua, kuin motkottaa siitä mitä veljen lapset saavat. Ja muistattehan huomioida itsekin isovanhempia.

Kun lapseni olivat pienempiä, pyysin kyllä apua. En sitä kuitenkaan saanut, koskaan ei ollut aikaa. Yritin kovasti pitää yllä isovanhempien ja lastenlasten suhdetta, kävimme lähes joka viikonloppu kylässä, luulin siis että sitä vanhempani halusivat. Vasta vuosia myöhemmin äitini kertoi, ettei olisi halunnut meidän käyvän niin usein. Siltikin aina vastasi myöntävästi, kun kysyin, että haluatteko että tullaan kylään. Kun jäin erosin, jäin yksin vauvan ja taaperon kanssa. Pyysin silloin äitiäni lastenvahdiksi, jotta olisin päässyt ostoksille. Äitini lupasi maksaa mulle lastenhoitajan, itse ei halunnut tulla. Voin kertoa, että tuo sattui aika paljon. Muutenkin auttoivat tosi nihkeästi, vaikka olin kuvitellut muuta. Myöhemmin äitini on valittanut, että pyysin liikaa apua tuolloin. Silloin lopetin avunpyytämisen kokonaan.

Katsoin juuri videota, jonka isäni on kuvannut kerran, kun olivat meillä hoitamassa lapsia. Nuorempi lapseni on 1,5kk ja vanhempi vajaa 2v. Vanhempi leikkii kivasti. Äidilläni on vauva sylissä ja hän huokailee vauvalle, joka ei itke tai mitään: "Sais se äitis tulla jo kotiin, teitä hoitaa." Olin poissa huimat 2h, ostamassa joululahjoja. Nyt äitini ei haluaisi edes päästää irti veljen 4kk vanhasta vauvasta, käy hoitamassa pyytämättäkin jne. Mä en tosiaan tiedä mitä oon tehnyt väärin.

 

["sipsi"]

Jaksamista sinulle kovasti.

Paha sanoa, kokemusta kun ei ole, mutta kyllä mie varmaan tuossa tilanteessa viettäisin mukavan joulun keskenään lasten kanssa. Ja tekisin muutenkin pesäeron. Jos lapsetkin jo tajuavat eriarvoisuuden.

 

["vvvv"]

Kai sää ymmärrät, että tuskin olit vaikea lapsi. Äitisi vain olu sairas ja masentunut eikä teidän välille, äidillesi varsinkaan tullut koskaan tervettä kiintymyssuhdetta sinuun. Nämä samat tunteet hän nyt siirtää lapsiisi, lapsesi sylissä rauhallisina ovat hänelle hirvittävän raskaita hetkiä, ja hän on jo vauvallekin siirtänyt pahaa oloaan.
Äitisi sairaus, suhtautuminen sinuun, perheen yleinen väsynyt ilmapiiri on samoin myös varmasti vaikuttanut isääsi.
Ja oikeesti mistäs näitä tietää, ties vaikka tuohon aikaan isäsi olisi käynyt vieraissa, ovat riidelleet siitä ja nyt selittelevät vaan "masennusta".

Niin kuin joku sanoikin, se "miksi miksi miksi" on loputon, lohduton, ja vastaukseton polku.
Asiat nyt vain ovat näin.

Sinun tehtävä on kasvattaa omat lapsesi hyväksyvässä, arvostavassa ja rakastavassa perheessä
Sinä itse määrität miten teidän perheessä rakastetaan ja arvostetaan toisia.
Ihan jo viemällä lapset sinne, hyväksyt myös sen, että lapsesi näkevät ja oppivat että äitiä voi ja saa kohdella noin ala-arvoisesti. Ja jatkossa he myös siirtävät tuota oppimaansa omiin parisuhteisiinsa ja perheisiinsä.

Sinä et pysty äitiäsi tai isääsi muuttamaan. He tarvitsisivat pitkää terapiaa noilta teidän lapsuusajoista, että voisivat ymmärtää jotain omasta tilastaan.

Mutta sinä voit päättää omasta perheestäsi.
Ehkä sinullekin tekisi hyvää käydä perhetyön psykologilla juttelemassa vanhemmistasi, niin ehkä sinun olisi helpompi sitten ymmärtää missä oma perheesi nyt on, ketkä ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, ja antaa muiden olla.

 

["väsynyt"]

[QUOTE="vvvv";30422498]Kai sää ymmärrät, että tuskin olit vaikea lapsi. Äitisi vain olu sairas ja masentunut eikä teidän välille, äidillesi varsinkaan tullut koskaan tervettä kiintymyssuhdetta sinuun. Nämä samat tunteet hän nyt siirtää lapsiisi, lapsesi sylissä rauhallisina ovat hänelle hirvittävän raskaita hetkiä, ja hän on jo vauvallekin siirtänyt pahaa oloaan.
Äitisi sairaus, suhtautuminen sinuun, perheen yleinen väsynyt ilmapiiri on samoin myös varmasti vaikuttanut isääsi.
Ja oikeesti mistäs näitä tietää, ties vaikka tuohon aikaan isäsi olisi käynyt vieraissa, ovat riidelleet siitä ja nyt selittelevät vaan "masennusta".

Niin kuin joku sanoikin, se "miksi miksi miksi" on loputon, lohduton, ja vastaukseton polku.
Asiat nyt vain ovat näin.

Sinun tehtävä on kasvattaa omat lapsesi hyväksyvässä, arvostavassa ja rakastavassa perheessä
Sinä itse määrität miten teidän perheessä rakastetaan ja arvostetaan toisia.
Ihan jo viemällä lapset sinne, hyväksyt myös sen, että lapsesi näkevät ja oppivat että äitiä voi ja saa kohdella noin ala-arvoisesti. Ja jatkossa he myös siirtävät tuota oppimaansa omiin parisuhteisiinsa ja perheisiinsä.

Sinä et pysty äitiäsi tai isääsi muuttamaan. He tarvitsisivat pitkää terapiaa noilta teidän lapsuusajoista, että voisivat ymmärtää jotain omasta tilastaan.

Mutta sinä voit päättää omasta perheestäsi.
Ehkä sinullekin tekisi hyvää käydä perhetyön psykologilla juttelemassa vanhemmistasi, niin ehkä sinun olisi helpompi sitten ymmärtää missä oma perheesi nyt on, ketkä ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, ja antaa muiden olla.[/QUOTE]

Kyllä, järjellä tiedostan nuo asiat ja olen puhunutkin lapsuudestani perheneuvolan psykologin kanssa (en kuitenkaan päässyt asiakkaaksi, koska en ollut masentunut ja olin ihan hyvä äiti...). Kuitenkin huomaan jatkuvasti hakevani äidiltäni positiivista palautetta, vaikka tiedänkin etten sitä koskaan tule saamaan, ja samalla petyn yhä uudestaan. Olen monesti miettinyt totaalista pesäeroa mun perheeseen, mutta toisaalta mun lapsilla ei oikein ole muuta sukua. Toiset isovanhemmat ja isä asuvat toisessa maassa ja heitä he tapaavat todella harvoin. Mietin onko oikein erottaa lapset ainoista sukulaisista, jotka he tuntevat (vaikkakin suhde olisi epäterve)?

Äitini on käynyt 20 vuotta terapiassa, mutta edelleen hän on täysin kykenemätön näkemään mitään virhettä itsessään. Hän verhoaa kaiken masennuksen alle, hän ei edes halua parantua siitä.

 

[Muti]

Mun äiti on myös masentunut ja syyttää masennuksen puhkeutumisesta vielä minua, joten voitte arvata että lapseni eivät myöskään ole ne läheisemmät lapsenlapset. Muutenkin kyllä pakko sanoa, että välimatka on meillä ollut ainoa mikä on auttanut minua jaksamaan. Äitiäni en voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistani häneen ja asiaan kyllä.

 

[vvvvv]

Ei heidän aikaan ymmärretty yhtään mitä masentunut äiti tarkoittaa, tai varmaan edes tiedetty mikä sana -kiintymyssuhde- on.
Ei masentunut äiti tarkoita sitä etteikö välittäisi ja hoitaisi vauvaa ja lasta, vaan se voi tarkoittaa ihan päinvastaista. Muistan oman lapsen vauva-aikaan lukeneeni artikkelin jossa tutkimuksessa oli huomattu, että masentunut äiti esim ramppas öisin useita kertoja vauvan sängyn luona ja nosti vauvaa syliin. -Äiti oli jatkuvasti huolissaan, herkistynyt pienillekin ähinöille ja tulkitsi vauvan pienetkin ähinät levottomuudeksi, näläksi mikskä vaan - eli lapsesta tuli vaativa tyytymätön lapsi. Ja samaan aikaan masennuksen aiheuttamat välittäjäaineiden epänormaali toiminta, hormoonien epänormaali toiminta, jatkuva hälytystila, estää oikean kiintymyssuhteen muodostumisen.

Ei sun vanhemmat ymmärrä miksi sinä muka olit vaikea, eivätkä he ymmärrä miksi veli lapsineen tuntuu rakkaammilta. He luulevat että asia nyt vain on näin...

Zzz...nukkumaan...

 

["..."]

Millaiset välit sulla ap on veljeesi ja tämän vaimoon? Voisitko jutella heille jos eivät itse ole tilannetta tajunneet? Veljesi voisi vaatia äidiltänne tasapuolista kohtelua, mutta jos hän on samaa maata kuin äitinne niin kyllä jättäisin menemättä ja alkaisin luoda uusia jouluperinteitä.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Voi että ap, sä olet niiiin kasvatuksesi uhri. Et varmasti ole ollut mitenkään vaikea lapsi, se nyt vaan on äidillesi hyvä tekosyy millä hän oikeuttaa itselleen sun huonon kohtelun. Ei helvetti normaali vanhempi voivottele lapselleen vuosikymmeniä kuinka "vaikea" hän on ollut, ja aiheuttanut äidin masentumisen!

Sitäpaitsi vaikka olisitkin ollut maailman vaativin ja hirvein koliikkivauva, niin mitä sitten? Olisiko siis ok että sinua kohdellaan siksi huonosti? No ei todellakaan olisi! Äitisi perustelu ei kestä yhtään järkevää tarkastelua. Eikä sinunkaan, mutta et vielä ole tarpeeksi "kypsynyt" näkemään totuutta.

Kysyit että onko oikein katkaista lastesi sidettä ja suhdetta isovanhempiin. Öö, mitä suhdetta, onko heillä sellainen? Minusta kun kuulostaa siltä, että ainoa heidän välisensä suhde on se, että vanhempasi mitätöivät sinun lapsiasi. Se jättää heihin jälkensä, niinkuin on jättänyt sinuunkin. Sinun velvollisuutesi äitinä on suojella lapsiasi isovanhempien mitätöinniltä. Nyt jatkat tuota pahaa suvun perintöä vain eteenpäin, ja teet lapsillesi ehkä jopa korjaamatonta vahinkoa.

Jos/kun lapsesi tämän sitten aikuisena hoksaavat (niinkuin sinä alat nyt hoksata pikkuhiljaa mitä sinun äitisi on tehnyt sinulle), he osoittavat syyttävän sormensa SINUUN. Vanhempasi ovat luonnehäiriöisiä, he eivät käsitä mitä tekevät, ainakaan samalla tasolla kuin terve ihminen käsittäisi.Sinä käsität mitä he tekevät, mutta annat sen vain tapahtua. Sinun tekosi on lapsiasi kohtaan tietoinen, toisin kuin vanhempiesi.

Sanon tämän tarkoituksella hyvin suoraan, jotta se menisi sinulle perille. Sinun vanhempasi pahoinpitelevät henkisesti sinua ja lapsiasi, ja sinä sallit sen. Sallijakin on pahan tekijä. Sinä teet pahaa lapsillesi sallimalla vanhempiesi pahantekemisen heitä kohtaan. Ja myös itseäsi kohtaan. Sinun pitää opetella, hyvin pian, suojelemaan itseäsi ja lapsiasi. Älä anna vanhempiesi satuttaa lapsiasi, äläkä sinua, enempää. On hyvin ymmärrettävää että tuollaisesta on vaikea päästä (ja päästää) irti, mutta sinun on pakko tehdä se. Olen varma että pystyt siihen.

Suosittelen sinua googlaamaan "narsistinen äiti", ja lukemaan esimerkiksi tämän ketjun: http://keskustelu.ellit.fi/threads/miten-tunnistaa-narsistinen-%C3%A4iti.1869550/ Olen itsekin kirjoitellut sinne nimimerkillä "Saman kokenut N32" tms, en nyt jaksa selata ja tarkistaa. Uskon, että löydät paljon yhtäläisyyksiä meidän muiden kokemuksista, ja ehkä sita kautta voimia löytää tiesi ulos tuosta pahoinvoinnin "perhe"piiristä.

 

["väsynyt"]

Voi että ap, sä olet niiiin kasvatuksesi uhri. Et varmasti ole ollut mitenkään vaikea lapsi, se nyt vaan on äidillesi hyvä tekosyy millä hän oikeuttaa itselleen sun huonon kohtelun. Ei helvetti normaali vanhempi voivottele lapselleen vuosikymmeniä kuinka "vaikea" hän on ollut, ja aiheuttanut äidin masentumisen!

Sitäpaitsi vaikka olisitkin ollut maailman vaativin ja hirvein koliikkivauva, niin mitä sitten? Olisiko siis ok että sinua kohdellaan siksi huonosti? No ei todellakaan olisi! Äitisi perustelu ei kestä yhtään järkevää tarkastelua. Eikä sinunkaan, mutta et vielä ole tarpeeksi "kypsynyt" näkemään totuutta.

Kysyit että onko oikein katkaista lastesi sidettä ja suhdetta isovanhempiin. Öö, mitä suhdetta, onko heillä sellainen? Minusta kun kuulostaa siltä, että ainoa heidän välisensä suhde on se, että vanhempasi mitätöivät sinun lapsiasi. Se jättää heihin jälkensä, niinkuin on jättänyt sinuunkin. Sinun velvollisuutesi äitinä on suojella lapsiasi isovanhempien mitätöinniltä. Nyt jatkat tuota pahaa suvun perintöä vain eteenpäin, ja teet lapsillesi ehkä jopa korjaamatonta vahinkoa.

Jos/kun lapsesi tämän sitten aikuisena hoksaavat (niinkuin sinä alat nyt hoksata pikkuhiljaa mitä sinun äitisi on tehnyt sinulle), he osoittavat syyttävän sormensa SINUUN. Vanhempasi ovat luonnehäiriöisiä, he eivät käsitä mitä tekevät, ainakaan samalla tasolla kuin terve ihminen käsittäisi.Sinä käsität mitä he tekevät, mutta annat sen vain tapahtua. Sinun tekosi on lapsiasi kohtaan tietoinen, toisin kuin vanhempiesi.

Sanon tämän tarkoituksella hyvin suoraan, jotta se menisi sinulle perille. Sinun vanhempasi pahoinpitelevät henkisesti sinua ja lapsiasi, ja sinä sallit sen. Sallijakin on pahan tekijä. Sinä teet pahaa lapsillesi sallimalla vanhempiesi pahantekemisen heitä kohtaan. Ja myös itseäsi kohtaan. Sinun pitää opetella, hyvin pian, suojelemaan itseäsi ja lapsiasi. Älä anna vanhempiesi satuttaa lapsiasi, äläkä sinua, enempää. On hyvin ymmärrettävää että tuollaisesta on vaikea päästä (ja päästää) irti, mutta sinun on pakko tehdä se. Olen varma että pystyt siihen.

Suosittelen sinua googlaamaan "narsistinen äiti", ja lukemaan esimerkiksi tämän ketjun: Miten tunnistaa narsistinen äiti? | Ellit keskustelu Olen itsekin kirjoitellut sinne nimimerkillä "Saman kokenut N32" tms, en nyt jaksa selata ja tarkistaa. Uskon, että löydät paljon yhtäläisyyksiä meidän muiden kokemuksista, ja ehkä sita kautta voimia löytää tiesi ulos tuosta pahoinvoinnin "perhe"piiristä.

Kävin lukemassa noita narsistinn äiti ketjun viestejä ja kolahti kyllä. Mun äiti on aina mitätöinyt minua. Kun olin koulussa, olin luokan paras, kympin oppilas, kotona ei ikinä kehuttu. Kun menin kotiin ylioppilaskirjoitusten tulosten kanssa ja olin ylpeä siitä että olin kirjoittanut niin hyvin, äiti keskittyi vain siihen, että hän oli kirjoittanut minua paremmin ruotsin. Ei onnitteluja, ei iloa mun onnistumisesta. En laittanut ylppärijuhlissa mun todistusta ees näkyville, häpesin niin, vaikka ylioppilastodistukseni oli todella hyvä. Kun erosin poikaystävästäni ja olin tosi surullinen, äiti alkoi kertoa mulle oman avioliittonsa haasteista.

Jos olen sairas, äiti ei edes soita ja kysy tarvitsenko apua, ei vaikka tietää että sairastan ja hoidan lapset. Muutenkaan hän ei soittele mulle koskaan, veljelle soittelee kyllä. Hän haluaa, että maksan takaisin kaiken mitä hän on lainannut mulle, koska se kuulemma on tärkeää mun itsenäisyyden kannalta (terapeutti kuulemma sanonut niin). Veljen ei tarvitse maksaa mitään takaisin, vaikka on lainannut tuhansia euroja. Äiti kommentoi mun painoa, vähän kuin vitsin varjolla, samoin saattaa sanoa, että hyvä että oot ostanut itsellesi uuden takin, se edellinen oli jo ihan hirveä, jolloin mua alkaa hävettää että olen siinä liikkunut enkä olen tajunnut miten hirveä se on. Äiti ei kunnioita mun kasvatusperiaatteita, vaan sanoo lapsille, että äitinne on liian ankara, antaa lapsille liikaa herkkuja yms.

Eli masennus ei ehkä olekaan se juttu... Enpä enää ihmettele, että ex-miehenikin oli narsisti, olen kai niin tottunut sellaiseen, että pidän sitä normaalina...

 

[temppiä]

Leikkaa se äiti irti päästäsi.

Se ei tarkoita ettetkö olisi yhteyksissä, kävisi kylässä. Tiedät että hän on äitisi, lastesi mummo, veljesi äiti, miehesi anoppi, veljesi vaimon anoppi, veljenlasten isoäiti ja isäsi vaimo. Sosiaalisia suhteita, that's it.

Mutta lopeta vastuunkanto hänen pahoista ja hyvistä päivistään. Tarvitset voimasi itseesi, ja lapsiisi, ja perheesi ja parisuhteesi hoitoon. Aivan suotta tunnet milloin syyllisyyttä ja milloin mitäkin palvelualttiutta sinne suuntaan. Tule tietoiseksi siitä että äitisi nyt vaan on se mikä on, on aina ollut ja tulee varmaan olemaan. Kaiketi hän on parastaan yrittänyt mutta hänen parhaansa ei nyt tuon enempään riittänyt. Mitkä lie hänen taustallaan ja lapsuudessaan vaikuttaneet tekijät: niitä varmaan on, mutta eihän ne sinun vastuullasi ole (joskus tosin helpottaa jos sieltä se ymmärrys jotenkin voi syntyä, miksi on näin kun on). Ehkä sinun pitää surra asia: sure. Mutta jätä se vastuu ja side taakse. Katso eteenpäin ja ole terveesti ns. itsekäs, lastesi puolesta, lastesi emona.

Joskus se tarkoittaa viileää suhtautumista, jopa omasta mielestä pelottavien snaojen sanomista omalle äidille. Jos pystyt sanomaan että tuntuu pahalta tämä ja tämä, sekin jo on informaatio äidille ja helpotus sinulle. Asiat tuskin muuttuvat: älä semmoista odota. Lapsillesi selvitykseksi voit vain todeta että syy ei ole missään nimessä heissä, vaan että äitisi on kai sillä lailla vähän outo, että pitää poikaansa parempana kuin tyttöä (miten ei saa tehdä; tämän voit opettaa samalla lapsille, sukupuolet ovat tasa-arvoisia) ja siksi ehkä poikansa lapsia lellii enemmän kuin tyttönsä lapsia.

Siitä selviää. Et ole ainoa, mutta toivottavasti naislinjassasi viimeinen. Muista itse olla tasapuolinen lapsillesi, tytöille ja pojille.

 

[Rämräm]

[QUOTE="väsynyt";30424894]Kävin lukemassa noita narsistinn äiti ketjun viestejä ja kolahti kyllä. Mun äiti on aina mitätöinyt minua. Kun olin koulussa, olin luokan paras, kympin oppilas, kotona ei ikinä kehuttu. Kun menin kotiin ylioppilaskirjoitusten tulosten kanssa ja olin ylpeä siitä että olin kirjoittanut niin hyvin, äiti keskittyi vain siihen, että hän oli kirjoittanut minua paremmin ruotsin. Ei onnitteluja, ei iloa mun onnistumisesta. En laittanut ylppärijuhlissa mun todistusta ees näkyville, häpesin niin, vaikka ylioppilastodistukseni oli todella hyvä. Kun erosin poikaystävästäni ja olin tosi surullinen, äiti alkoi kertoa mulle oman avioliittonsa haasteista.

Jos olen sairas, äiti ei edes soita ja kysy tarvitsenko apua, ei vaikka tietää että sairastan ja hoidan lapset. Muutenkaan hän ei soittele mulle koskaan, veljelle soittelee kyllä. Hän haluaa, että maksan takaisin kaiken mitä hän on lainannut mulle, koska se kuulemma on tärkeää mun itsenäisyyden kannalta (terapeutti kuulemma sanonut niin). Veljen ei tarvitse maksaa mitään takaisin, vaikka on lainannut tuhansia euroja. Äiti kommentoi mun painoa, vähän kuin vitsin varjolla, samoin saattaa sanoa, että hyvä että oot ostanut itsellesi uuden takin, se edellinen oli jo ihan hirveä, jolloin mua alkaa hävettää että olen siinä liikkunut enkä olen tajunnut miten hirveä se on. Äiti ei kunnioita mun kasvatusperiaatteita, vaan sanoo lapsille, että äitinne on liian ankara, antaa lapsille liikaa herkkuja yms.

Eli masennus ei ehkä olekaan se juttu... Enpä enää ihmettele, että ex-miehenikin oli narsisti, olen kai niin tottunut sellaiseen, että pidän sitä normaalina...[/QUOTE]


Juuri sanasta sanaan käynyt itselle kaikki, paitsi vaatteita ei ole arvosteltu. Mutta niiden sijaan arvosteli mua mun ex-ukolle (narsisti kans) että jotain hyvää kai tuossa meidän tytössä täytyy vissiin olla, kun on moin mahtavalle miehelle kelvannut. Voi jessus.
Ja olen kuulemma rahani juonut ja menettänyt huonoihin valintoihin, wtf?? Otan joskus yhden saunajuoman, harvoin käyn baarissa ja kotona en kittaa.

Rahan mitalla ei niin kannata mitata, mutta valtava omaisuus ja käyttää toisia hyväksi, sairaalloisen pihi, eikä raski ostaa synttäri-ja joululahjola, paitsi osalle lasten lapsille tietenki- mutta annappa olla kun omat synttärit/äitienpäivä, niin jo tulee KALLIITA lahjatoiveita :/

 

[tuttu tunne]

Kuulostaa tutulta Meillä kaksi lasta ja mieheni siskolla myös lapsia. Meidän lapset merkitsi vauvoina jotain mutta kun miehen sisko sai lapset, niin meidän lapset unohtui sen siliän tien. Ihan kun niitä ei olisi enää olemassakaan.

Jouluna ja synttäreinä anoppi ostaa miehen siskon lapsille lahjoja muttei meidän lapsille. Meidän lapset ei myöskään ole tervetulleita kylään ja ovat muutenkin kovaäänisempiä kuulemma. Koskaan hän ei käy meillä kylässä, häntä ei kiinnosta lasteni asiat eikä esikoisen koulunkäynti. Surullista. Surullista on myös se että näköjään on muitakin samanlaisia isovanhempia

 

["Liisi"]

Aloittajalle suosittelisin hajurakoa isovanhempiin, voithan silti olla yhteyksissä sisaruksiin ja serkkuihin, jos haluat.
Äitisi masentuminen ei ole sinun syysi,mutta olet saanut kärsiä siitä kohtuuttomasti.
Katsothan, etteivät omat lapsesi joudu kärsimään siitä.

 

[jouluiloton]

http://foorumi.narsistienuhrientuki.fi/viewtopic.php?f=11&t=94

http://narskulandia.blogspot.fi/2013/01/narsisti-isovanhempana.html

http://www.etlehti.fi/artikkeli/muut_aiheet/ihmissuhteet/millainen_mummo_sina_olet

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Olen huomannut, että hyvin usein näiden isovanhempien/äitien käytöksestä löytyy paljon narsistisia piirteitä, kun niitä hoksaa etsiä. Sinunkin tapauksesi kuulostaa erittäin tyypilliseltä. Lohdullista siinä on se, että kohtalotovereita sinulla on paljon, ja netistä löytyy paljon vertaistukea.

On suuri askel huomata tämä perimmäinen syy äidin käytöksen taustalla. Se on ikäänkuin pieni, vaikeasti löydettävä ovi joka johtaa suunnattoman suureen, sokkeloiseen kirjastoon. Ovi on vaikea hoksata, mutta sen jälkeen kun sen on löytänyt, on sinulla edessä suuria oivalluksia.

Tässä olisi vielä muutama linkki, jotka olen kokenut itse hyödyllisiksi. Sinulta varmaan englantikin luonnistuu, kun olet ollut hyvä opiskelija .

http://emergingfrombroken.com/
http://narcissists-suck.blogspot.ca/2006/10/narcissist-is-actor.html

(Linkkien määrä taitaa olla rajoitettu, joten nämä blogit löytynee nimellä googlettamalla)
The ACoN Society
Caliban's Sisters
The Narcissistic Continuum

Sinä olet jo voittaja: olet selvinnyt hengissä rankasta, mitätöivästä lapsuudesta. Olet löytänyt oven. Sieltä, pala palalta, löytyy myös sinun todellinen, onnellinen persoonasi. Paljon haleja ja tsemppiä, et ole yksin.

 

[kakspiippuista]

Jos isovanhempi tietoisesti eriarvoistaa, sanoisin asiasta ja jos ei toiminta muutu, välimatka kasvaisi.

Mutta asialla on toinenkin puoli. Kerron meidän tilanteesta. Eli me saimme lapsen (isovanhempien ensimmäinen lapsenlapsi) ja voi sitä riemua. Oli ihanaa ja kävivät usein jne jne ja toivat niitä tuliaisiakin usein. Saimme toisenkin ja touhu jatkui (muitakin lapsenlapsia oli jo). Nyt kun saimme viimeisen lapsen, oli isovanhemmilla jo monta lastenlasta ja eräällä sisaruksella kaksi lyhyellä ikäerolla. He saavat nyt selvästi enemmän huomiota ja apua kuin muut. Mutta en koe sitä epäreiluutena, koska ensinnäkin he tarvitsevat apua eniten ja toisekseen, ovat meidänkin lapset saaneet sitä aikanaan. Ehkä tämä meidän nuorin saa nyt vähemmän kuin muut serkut, mutta mielestäni ei voi vaatiakaan tässä tilanteessa, että isovanhemmat hoitaisivat häntä yhtä paljon kuin tämän toisen sisaruksen lapsia. Täytyyhän isovanhemmilla olla omaakin elämää.

 

[erilainen tarina]

Minulla yksi lapsi edellisestä suhteesta, lapsen isä ei ole lapsesta ollut koskaan kiinnostunut. Lapseni pitää nykyistä miestäni isänä, biologista isää ei enää kysele.
lapsellani ei enää isovanhempia ole. Mieheni vanhemmat kohtelivat poikaani aina hyvin ja ottivat huomioon ja leikkivät poikani kanssa. Pari vuotta sitten miehen sisko sai lapsen ja he saivat ekan oman lapsenlapsen.
Poikaani ei sen jälkeen ole enää kohdeltu samalla tavalla kuin ennen. Kaikki pyörii miehen siskon lapsen ympärillä, ihan kaikki. Poikanikin sanoi että miks me mennään sinne käymään kun ei siellä mitään ole. Poika selitti että me vain istutaan sohvalla eikä ketään kiinnosta ollaanko me siellä vai ei. Nyt ei olla kevään jälkeen käyty ollenkaan, eikä kukaan ole edes kyselly. Mies käyny yksinään.

 

[AivanSama]

Jäin juuri miettimään. Miehelläni on varsin epäreilut isovanhemmat. Ainoastaan yhdellä serkuksista on mitään väliä ja hänen lapsillaan.
Me kyllä lähinnä naureskellaan asialle. Tosin nämä vanhukset eivät ole erityisen läheisiä, joten eriarvoisuus ei ihan hirveän syvältä raapaise.

 

[kokemusta myös]

Itselläni omat isovanhemmat ovat olleet lapsuudessani epäreiluja. Serkuilleni tuodaan ulkomailta tuliaisiksi kalliita peliasuja (jääkiekko), minulle ei mitään. Serkkuja he kävivät myös katsomassa ahkeraan minua ehkä kerran vuodessa. Nykyään heidän mielestä niin mahtavaa kun serkkuni sais kaksois pojat, ettei muut kiinnosta ja kaikille muistetaan kertoa kaksois poikien asiat kahteen kertaan. Sama kaava toistuu nyt he ovat suosikkeja muita lapsen lapsen lapsia he eivät käy katsomassa kun ne eivät kiinnosta. Tässä syystä emme kyläilemään heille mene.

Myöskään mieheni äiti ole kiinnostunut nuorimmasta lapsestamme (kohta 3v) kuten muista (miehen edellisestä liitosta) muita miehen lapsia hän paapoo: käy kylässä,käyttää sieni retkellä,pyytää yökylään mökilleensä/kotiinsa jne. Ja käyttää lasten tapahtumissa ja konserteissa. Lupasi viime vuonna viedä tänä vuonna nuorimmasen kanssa lasten konserttiin vaan eipä vie häntä muut kylläkin. Ruokaillessa pyytää kaikki muut lapset syömään nuorinta ei pyydä vaan kun hän 3v lähtee muiden perään niin mummo ei päästä pöytään muille lapsille antaa ruokajuomaksi maitoa 3 vuotiaalle ei anna maitoa eikä vettä vaikka hän pyytää. Myös miehen siskon lapsia ajetaan katsomaan usein toiseen kaupunkiin asti.

Ap: kannattaisiko viettää tämä joulu lasten kanssa muualla kuin äitisi luona? Ensi vuonna tietäisit sitten kumpi parempi äidin luona vai muualla? ....Toki kirjoituksestasi päätellen uskoisin että muualla parempi sekä sinulle, että lapsillesi.