Kateellinen veljen perheelle vai jotain muuta...?

["Lissu"]

[QUOTE="noh";27731174]Nuo muut asiat jotka sua hiertää kuulostaa turhalta panettelulta. Kyllähän se on ihan kiinni veljesi ja vaimonsa aktiivisuudesta että isovanhemmat ja suku osallistuu lasten elämään enemmän kuin teidän perheen.[/QUOTE]

Ei se välttämättä ole noin yksioikoista. Tuota on vaikea ymmärtää ellei itse ole vastaavassa tilanteessa... ymmärrän täysin ap:n ajatukset.

 

["viima"]

Eikös nyt jouluaatto melkein kaikissa kodeissa suju suunnilleen samojen traditioiden mukaan? Eli jouluruokaa, joulurauhan julistus telkkarista, joulusauna, kynttilät haudoille, illemmalla lahjojen avaus ja tunnelmasta nauttiminen????

tai sit ei.
meillä on kuusen koristelu, joulupuuro, ulkoilua, joulusauna, ruoka ja viimeisenä paketit. ei ole hautoja missä käydä, lapsena käytiin saunan jälkeen haudoilla ja mummuloissa viemäs joululahjat.

 

[Johkuliisa]

Ja on muitakin juttuja, kaikenlaista. Esim. mun lasten vaippoja äitini ei oo koskaan vaihtanut. Käski vaan pistää muovipussiin ja pussin tiukasti kii ja viedä vaipan suoraan ulkoroskikseen. Veljen tyttöjen kakkapyllyt pesee vaikka ois koko perhe heillä paikalla.
Ja veljeni vaimosta äitini tykkää todella paljon. Aina ylistää... Samoin lapsiaan. Ja meidän lapset on jotenkin hankalia...
Mieheltäkin kysyin, että tuntuuko musta vaan, mutta mies sanoi huomanneensa saman...

 

[näin]

Kyllä olet epäreilu. Tajuatko että isovanhemmille voi olla raskasta vahtia sun riehuvia tenavia? Tottakai kahta rauhallista kilttiä tyttöä on helpompi heille hoitaa. Niele kateutesi ja hoida asiat niin kuin aikuinen. Ei ole veljesi syy että sinulla on riehuvat lapset.

 

[Johkuliisa]

[QUOTE="noh";27731174]Sehän nyt on varmasti ihan valinnaista että menettekö veljen perheen mukaan vai oman. Jos ei pukki aamupäivästä innosta niin älkää menkö.[/QUOTE]

Toki, mutta sitten se menee niin, että veljen perhe viettää joulua vanhempieni luona keskenään (varmaan heillä oiskin oikein mukavaa) heidän toivomallaan tavalla ja me kotona vain oman perheen kesken toivomallamme tavalla...

Itse kuitenkin valitsen tuon yhdessä olon, koska harvoin vanhempani jaksavat joulua heillä järjestää, tämä on harvinaista ja tosi mukavaa sinänsä, mutta tää mun tunne... ja ajatukset... mut yritän toki ne kakistaa, nyt vaan hetkin näitä käsittelen ja huomenna oon taas kiltti ja kunnollinen ja joustava ja ymmärtävä

 

[Johkuliisa]

Ja oon miettinyt sitäkin, et juontaisko jo lapsuudesta. Kun mä olin äidin mielestä aina niin hankala ja veli onnistui kaikessa ja oli sellainen hurmuri hymykuoppineen. Mä yritin niin kovin olla mieliksi lapsena ja vissiin vieläkin. Veli taas kelpasi niin hyvin sellaisena kuin on, vai tuntuuko vaan?

 

[vierass]

Voi apua. Mene terapiaan. Selkeästi sulla on jotain äitiongelmia jo lapsuudesta ja nyt sitten revit ne mukaan omaan perhe-elämääsi.

Ymmärrän TÄYSIN, että äitisi ei halua katsoa NELJÄÄ lasta. Minä olen 30-vuotias ja minä en suostu katsomaan siskon kolmea lasta yhtäaikaa. Eivätkä ole edes villejä! Kaksi lasta menee yhtäaikaa, mutta kolme on liikaa. Ja se kaksikin on vähän siinä ja siinä

 

[Aikataulu]

Mitä ihmeen väliä on, millä aikataululla joulua vietetään, jos kuitenkin tehdään ihan samat asiat. Kannattaisko ottaa ihan vaihteluna normijouluun? Samalla voit miettiä, mikä järjestys toimis teillä parhaiten.

 

[W.S]

Mulla on kaksi veljeä perheineen ja tiedän tasan tarkkaan, miltä ap:sta tuntuu. Kyse ei ole kateudesta, eikä mustasukkaisuudesta, vaan siitä miten sisaruksilla on niin hirveän erilaiset suhteet vanhempiin ja sitä myöten näkee vanhemmat ihan eri tavoinkin.

Pikkuveli vaimoineen on aina ollut ottajia, joten vanhempani ovat käsi lipassa auttamassa heitä joka asiassa. Isoveljeni on menestynyt, vauras ja ikään kuin vanhempieni veroinen kaikessa osaamisessaan. Mulla tyttönä on ollut se käytäntö, jos sukukunnassa tapahtuu jotakin olen aina siellä esim. putsaamassa kuolinpesät, järjestämässä paikat eli hoidellut ns. likaiset hommat. Se ominaisuus tekee sen, etten ole koskaan kokenut oloani kovinkaan mukavaksi sukutapaamisissa ja suhtaudun kaikkeen eri tavoin. Puhun suoremmin, toimin käytännöllisemmin, yms.

Mua ahdistaisi kaikki sukujoulut, minkä vuoksi emme mene mihinkään mukaan. Homma toimii, välit ovat kunnossa jne.

 

[Johkuliisa]

Terapiaan? Oletko oikeasti tuota mieltä? Olen ihan hyvissä väleissä äitinä kanssa kuitenkin, isänikin. Näemme, kyläilemme heillä, siis koko perhe yhdessä. Lapseni eivät ole häirikköjä, vain aika liikunnallisia ym. Osaavat kyllä käytöstavat ja esim. koulussa pärjäävät erinomaisesti jne. En edes ole aikoihin ehdottanut äitini katsovan yhtäkään lapsistani, vaan hoidamme lapsenlapsi-isovanhempivälit käymällä siis koko perheellä heillä ja kutsumalla vanhempiani meille syömään ym.

Esim. nyt jouluksi minä ja lapsemme myös kokkaamme ja leivomme vietäviä, emme mene suoraan valmiiseen pöytään. Tämä on minusta ihan normaalia, mukavaakin.

Aiemminkin jo satunnaisesti on hieman ottanut päähän silti veljeni perheen "etuudet", mutta nyt jotenkin ahdistaa enemmän kuin koskaan. Veljeni kanssa olen aina ollut myös hyvissä väleissä. Ikinä en ole tuntemuksistani muille kuin miehelleni puhunut, vaan käyttäydyn mukavasti ja asiallisesti veljeni perheen ja vanhempieni kanssa... Yleensä olen sellainen sivustaseuraaja, hiljaisempi luonteeltanikin ja jotenkin oman lapsuudenperheeni kanssa se korostuu. Ja tykkään kyllä puuhastella ja hoitaa lapsiani. En ole mitenkään kovilla ollut lasteni kanssa enkä sikäli hoitoapua edes tarvinnut. Veljeni ja vaimonsa harrastavat yhdessä sun muuta kun lapsensa ovat vanhemmillani hoidossa (ei ole käynyt mielessäkään hyödytää ikinä tuolla tavalla) ja nyt ehkä tuntuu että oon sittenkin jäänyt jostain paitsi???

No, auttaisko se terapia sitten? Joku ammattilainen jolle puhua? Mikä taho? Noin muuten olen mieleltäni terve mielestäni ja toiminkin hoitoalalla työssäni.

 

[Johkuliisa]

Mulla on kaksi veljeä perheineen ja tiedän tasan tarkkaan, miltä ap:sta tuntuu. Kyse ei ole kateudesta, eikä mustasukkaisuudesta, vaan siitä miten sisaruksilla on niin hirveän erilaiset suhteet vanhempiin ja sitä myöten näkee vanhemmat ihan eri tavoinkin.

Pikkuveli vaimoineen on aina ollut ottajia, joten vanhempani ovat käsi lipassa auttamassa heitä joka asiassa. Isoveljeni on menestynyt, vauras ja ikään kuin vanhempieni veroinen kaikessa osaamisessaan. Mulla tyttönä on ollut se käytäntö, jos sukukunnassa tapahtuu jotakin olen aina siellä esim. putsaamassa kuolinpesät, järjestämässä paikat eli hoidellut ns. likaiset hommat. Se ominaisuus tekee sen, etten ole koskaan kokenut oloani kovinkaan mukavaksi sukutapaamisissa ja suhtaudun kaikkeen eri tavoin. Puhun suoremmin, toimin käytännöllisemmin, yms.

Mua ahdistaisi kaikki sukujoulut, minkä vuoksi emme mene mihinkään mukaan. Homma toimii, välit ovat kunnossa jne.

Minä myös olen se auttaja. Usein kutsun vanhempiani meille syömään, nytkin osallistun jouluksi ruoanvalmistamiseen ja leipomiseen jne. Omien lasteni lisäksi olen hoidellut myös veljeni lapsia ja usein silloin kun olen oman perheeni kanssa heillä kylässä, niin veljen lapset ovat siellä hoidossa ja minä hoidan omieni lisäksi veljenkin lapsia Jos ollaan jossain perheet yhdessä niin veli ja vaimonsa ottaa rennosti ja minä ja äiti kokataan ja hoidetaan lapset jne. Ja jos äidilläni/isälläni on esim. juhlat, minä kestitsen ym.

 

[ärsyttävää]

Noinhan se useimmiten menee, jollain tasolla. Vanhempien on kovin vaikea olla aivan tasapuolisia. Ehkä ap:n vanhemmat ajattelevat ap:n olevan tyytyväinen osaansa........

 

[Tuttua on]

Meidän perhe on se auttaja, meidän lapsia ei hoideta, eikä muisteta.

Anoppi hoitaa toisen lapsensa lapset ja sukujuhlat yms. menee näiden lastenlasten päivärytmien mukaan. Meiltä ei edes kysytä, kyllähän me joustetaan.
Meille mahtuu yksinäiset jouluna ja mennään tietenkin heidän halujensa mukaan.

Silti me olemme ne joille soitetaan kun tarvitaan apua.

Me emme ole tyytyväisiä tilanteeseen ja olemme sen vääntäneetkin rautalangasta. Mikään ei vain muutu. Tai muuttuu, välit ovat viilentyneet.
Mutta silti rohjetaan soittaa ja pyytää apua, vaikka tietävät että olemme väsyneitä omiinkin hommiimme(ja autamme myös minunkin sukulaisia).

Nykymaailmassa menestyvät parhaiten ne jotka osaavat käyttää muita hyväkseen. Sitten sellaiset jotka ovat oikeasti hyviä ja haluavat auttaa muita joutuvat hyväksikäytetyksi.

 

["ompus"]

Johkuliisa, älä välitä! Ihmettelin meillä pitkään vähän samankaltaista tilannetta. Itselläni on lapset 8,5 ja 2 vuotiaat. Kaikki ihan normaaleja suht kilttejä ja rauhallisia lapsia joiden kanssa pärjää aivan loistavasti. Kun vanhin lapsi syntyi (suvun ensimmäinen lapsenlapsi) oli anoppi ja appiukko onnessaan, kävivät usein katsomassa ja soiteltiin puolin ja toisin ja kerrottiin kuulumisia. Lapsen ollessa n. 2 v heidän innostus lopahti. Toisen lapsen syntymää he eivät juuri noteeranneet (eivätkä noteeraa häntä vieläkään). Meidän kolmas lapsemmekaan ei häntä koskaan ole juuri kiinnostanut, koska miehen veljen perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi reilun vuoden ennen meidän kolmattamme. Nyt miehen veljen perheeseen kuuluu toinenkin lapsi ja meidän perheemme on aina vaan enemmän ja enemmän paitsiossa.

Kateellinen en ole koskaan ollut ihmetellyt vaan. Serkkulapsilla on mummolassa esim oma lelukori, johon meidän lapset saavat oma-alouitteisesti koskea vaan jos serkut eivät ole paikalla, muuten pitää kysy serkuilta lupa!!! Nyt jouluna miehen veljen perhe pyydettiin iltakahville ja joululahjoja hakemaan, meiltä pyydettiin vaan mies ruokatunnilla lahjoja noutamaan.

Miehen veljen perheelle en tästä ole yhtään katkera, koska mielestäni he eivät ole tilannetta aiheuttaneet. Ovat kyllä selkeästi paria astetta normaalia uusavuttomampia, joten senkin takia ihan oikeasti tarvitsevat enemmän appivanhempien apua. Mutta se, että he tarvitsevat enemmän apua ei mielestäni saisi saattaa lapsenlapsia näin eriarvoiseen asemaan.

 

["vieras"]

Tuon hoitoavun kanssa on varmasti niinkin, että äitini kokee meidän neljä lastamme (joista kolme on hyvin vilkkaita poikia) aika vaikeatöisiksi ja veljen tytöt taas on aika rauhallisia... Valitettavasti tämä kuultaa läpi, koska kun joskus olen pyytänyt hoitoapua esim. hammaslääkärikäyntini ajaksi, niin äitini tuskailee jo etukäteen miten hän oikein pärjää lasteni kanssa ja että huh huh voi sitä rankkuutta jne. Silmät loistaen taas ylistää (varmaan tajuamattaan itse tilannetta) veljeni suloisia tyttöjä ja heidän tekemisiään ja sanomisiaan. Oikeastaan en itse ole vuosiin edes pyytänyt hoitoapua edes lyhyiksi ajoiksi, koska olen ajatellut sen olevan äidilleni liiaksi rasite ja toisaalta kukin hoitakoot itse lapsensa. Äitini on aiemmin puhunutkin siitä, että hän ei itsekään koskaan saanut hoitoapua mistään kun me oltiin veljen kanssa pieniä...

Mutta veli kyllä osaa, sillä on myös mm. saanut vanhempani osallistumaan heidän talon rakentamiseen ja meidän remontin aikana vanhempani vaan voivottelivat kipeitä paikkojaan ja ehdottivat että oltais ulkoistettu koko homma....

Tietysti tässä on myös se, että minulle lasten syntymät yms on tapahtuneet ensin, samoin meidän talon osto ja remontti, jolloin vanhempani olivat vielä työelämässä.

Tuntuu, että vanhempani eivät ollenkaan tajua kuvion epäreiluutta...

Niistähän nenäsi ja ala elää aikuisen ihmisen elämää.

 

[frff]

Minä myös olen se auttaja. Usein kutsun vanhempiani meille syömään, nytkin osallistun jouluksi ruoanvalmistamiseen ja leipomiseen jne. Omien lasteni lisäksi olen hoidellut myös veljeni lapsia ja usein silloin kun olen oman perheeni kanssa heillä kylässä, niin veljen lapset ovat siellä hoidossa ja minä hoidan omieni lisäksi veljenkin lapsia Jos ollaan jossain perheet yhdessä niin veli ja vaimonsa ottaa rennosti ja minä ja äiti kokataan ja hoidetaan lapset jne. Ja jos äidilläni/isälläni on esim. juhlat, minä kestitsen ym.

Kuulostaa ns. kiltin tytön syndroomalta.


"Liika kiltteys käänty itseä vastaan;
Naisille on ominaista salailla vaikeuksiaan ja jaksaa yli rajojensa. Avuliaisuus ja toisten huomioon ottaminen ovat heille luontaisia asioita, joita on perinteisesti korostettu myös tyttöjen kasvatuksessa. Kiltin tytön rooli tarjoaa suojautumiskeinon vaikeissa tilanteissa."
Akuutti | yle.fi | Arkistoitu

Jämäkkyys :: Terveyskirjasto

 

["vieras"]

Erikoinen tapa on kyllä jos pukki tulee aamupäivästä?? Pieni odottelu kuuluu jouluaaton tunnelmaan, puuhaillaan ensin muuta ja nautitaan rauhallisesta yhdessäolosta, ruuasta, sitten illan tullen pukki kolkuttaa...
ja lapset ehtii hyvin ihmetellä vielä uusia lelujaan.