Toivon hurjasti voimia kaikille niille tekstini lukijoille, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa, tai edes omaani jollain tapaa muistuttavassa tilanteessa. Tiedän, että niitä voimia todellakin tarvitaan. Oikein roppakaupalla teille kaikille kaikkea mahdollista hyvää!
Olen itse tullut siihen tulokseen, että vasta tämänkaltaisessa parisuhteessa elänyt ihminen voi tietää, minkälaiseen loukkoon toinen ihminen voi toisen ajaa. En minäkään tiennyt mieheni kaltaisista ihmisistä mitään vielä reilut kolme vuotta sitten. Enkä siitä, että joku päivä päätyisin voimaan näin tolkuttoman huonosti.
Ja siinäpä se yksi ongelmista juuri onkin: kun en edes tajua, että moisia "ihmisiä" voi olla olemassa, et ymmärrä heidän kaltaisiaan pelätäkään. Silloin käy helposti niin, että pysyt suhteessa ja yrität ymmärtää toisen käytöstä, ajatellen että näinhän ongelmat on aiemmissakin parisuhteissa ratkaistu - ymmärtämällä ja keskustelemalla. Kyllä se ratkaisu sieltä löytyy, kunhan vain tarpeeksi yrität.
Muokkaat samalla itseäsi suuntaan ja toiseen, sillä se toinen kertoo sinulle koko ajan, että sinussa on se suuri "virhe" - kunhan vain sinä tulet tolkkuihisi ja alat käyttäytymään kuin täysijärkinen ihminen, niin kaikki on hyvin.
Mutta juuri siitä, että itse suhtaudut toiseen ihmiseen siten kuin terve ihminen suhtautuu ja uskot kaiken helpottavan, kunhan vain kaikki kammottavat ei-ymmärryksen hetket saadaan lakaistua suhteesta pois ymmärryksen avulla, muodostuu se suurin ansa.
Ansa on siinä, että nämä mieheni kaltaiset "ihmiset" eivät taida pystyä samanlaiseen ajatteluun, kuin muut. Kaikki yritykset ymmärtää heitä todellisella tasolla ja toimia heidän kanssaan normaalissa vastavuoroisessa vuorovaikutussuhteessa epäonnistuvat. Eikä siinä auta yhtään, vaikka yrittäisit kuinka hurjasti tahansa. Lopputuloksena olet väsynyt ja uupunut ihminen, joka on psyykkisesti ja fyysisesti solmussa ja jota yhä syytetään valtavalla tarmolla kaikesta mahdollisesta.
Senkin tiedän, että mieheni kaltaisilla "ihmisillä" on oivia keinoja koukuttaa toinen ihminen siten, ettei tämä ensi edes tajua mihin vuoristorataan tai hurrikaanin keskelle on joutunut. Ja sitten kun tajuaa, alkaakin olla jo myöhäistä, sillä voimat ovat siinä vaiheessa jo vähissä.
Koukuttaminen liittyy sekä ihmisen tunnetasoon (jossa meillä jokaisella on omat arat paikkamme, jotka paljastamme juuri sille "lähimmälle ihmiselle" luullen saavamme empatiaa - ja juuri niistä kaikista inhimillisimmistä heikkouksistamme tehdäänkin suurimpia aseita meitä vastaan, niitä käytetään estottomasti ensimmäisen sopivan tilaisuuden tullen), että tämän itsetunnon nujertamiseen, sillä mitätöinti, vähättely ja syyttely on näissä parisuhteissa arkipäivää. Mitä hienosyisemmällä tasolla tämä tehdään, sitä varmemmin se uppoaa, sillä aluksi et ymmärrä epäillä mitään, puolessa välissä epäilet vain itseäsi ja vasta viimeiseksi käännät epäilevän katseesi pois itsestäsi. Selittäähän se toinen sinulle koko ajan, kuinka kaikki vika on sinussa.
Näin minulle ainakin kävi. Olen juuri sellainen ihminen, joka on aina uskonut toisten ihmisten hyvyyteen ja heidän hyviin motiiveihinsa. Kumma kyllä, en ole omassa elämässäni tätä nykytilannetta ennen kohdannut ketään, joka olisi uskoni romuttanut. Tässä kohtaa moni toteaa minulle, että "kuule ihan puppua, älä yritä" - mutta näin on päässyt käymään, ihan oikeasti, todellisesti ja mitään kaunistelematta.
Jos siis jostakin osaan olla elämässäni onnellinen, niin eniten juuri siitä, että elämä tuo pääsäntöisesti eteen mahtavia, upeita ja ihania ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla.
Tässä parisuhteessa, niin hullulta kuin se voi kuulostaakin, olen tyytyväinen niistä hetkistä, jolloin mieheni on näyttänyt minulle oikean luonteensa fyysisen väkivallan ja uhkailun tasolla. Tämä siksi, että lähes jokaisen henkisen väkivallanteon hän on onnistunut ennen fyysisiä tekojaan järkeilemällä ja rationalisoimalla ohittamaan siten, että niistä on hyvin vaikea saada kiinni - etenkin kun keinona on pokkana päin naamaa valehteleminen ja sen kertominen, että "sä oot kuule kuvitellut kaiken" jos mikään muu kieltäminen ei enää toimi.
Ja silti: se henkinen väkivalta on sata kertaa fyysistä pahempaa, jos minulta kysytään. Palautan siis mieleeni mieheni fyysiset teot aina, kun huomaan epäileväni itseäni ja aikeitani lähteä tästä suhteesta niin pian kuin mahdollista, sillä tiedän jo, että kaiken henkisen dissauksen mies kieltää sellaisella innolla, että oksat pois. Toki hän tekee saman fyysisen toimintasa kohdalla, mutta niiden tekojen seurauksista minulla on valokuvatkin tallessa (+ rikosilmotukset tehtynä).
Ja kuten jo tiedätte, mies tekee tietysti kaikkensa saadakseen minut epäilemään itseäni ja päätöksentekokykyäni. Eihän hänellä enää mitään muuta mahdollisuutta olekaan jäljellä, kuin jatkaa "puhallusta" viimeiseen asti, kun tähän asti on tultu. Siinäpä se. Luvassa loistava tulevaisuus siis, jos tähän jään.
Nyt siis tästä vuoristoradasta eteenpäin tasaisemmalle alustalle - ja vielä kerran Voimia Teille Kaikille!
Kerätkää voimia juuri niin kauan, kuin tarvitsette, jotta voitte lähteä. Mieluiten siten, että lähtiessänne tiedätte, että ette palaa, ette vaikka se toinen anelisi ja matelisi edessänne kaikin mahdollisin keinoin luvaten muuttua joksikin aivan toiseksi. Ei se muutu, ei koskaan, ei missään, ei kenellekään. Mutta sinulla on yksi elämänkokemus lisää ja olet oppinut itsestäsi niin paljon, ettet ikinä voinut sellaista oppimista tietää olevan olemassakaan - jonain päivänä olet entistä vahvempi ja näet ne kaikki hienovaraisimmatkin värisävyt, joita muut eivät huomaa. Silloin tunnet itsesi juuri itsenäsi, eikä mitään hienompaa ole olemassa. Minä puhun samalla itselleni
, jos se jäi vielä epäselväksi.
Vihdoinkin olen avaamassa silmiäni monen vuoden sonnan jälkeen ja tajuan etten tule saamaan sitä satujen prinssiä ainakaan hänestä koskaan. Mutta lähtemällä annan itselleni ainakin mahdollisuuden olla onnellinen, vaikka ihan yksinkin. Ilman alituista stressiä miehestä tai hänen tekemisistään. Se on vapauttava tunne. En todellakaan tarvitse miestä enää yhtään mihinkään. Niin paljon sontaa on kaatanut niskaani vuosien varrella että en tiedä miten olen näinkin kauan odottanut lähtöä. Nyt sen aika on tullut. Nyt riitti todellakin. Menköön kiusaamaan jotain toista jatkossa. Eipä tiedä mitä saa sekin onneton nainen jos siihen leikkiin ryhtyy.
