Viime kesänä tein heihin kunnon henkisen pesäeron ja se auttoi kyllä paljon, on "tilaa hengittää". Kun tuntui, että ovat vieläkin liian kiinni minussa, vaikka jo useita vuosia olen asunut mieheni kanssa yhdessä ja meillä on jo oma lapsikin. Kai se on yksi syy, kun olen ainoa lapsi, niin ainoasta ei sitten millään haluaisi irrottaa otettaan ja antaa mennä omaan elämäänsä.
En ole pahemmin vanhempieni luona kylässä käynyt viime syksynä. Tosin he ovat käyneet täällä ja olen lapsen laittanut yksikseen kyläilemään isovanhempien luona. Niin koen se olevan itselleni helpointa.
Silti koko viime syksyn ja nyt vieläkin äitini pyytelee, että tulisit sinäkin lapsesi kanssa tänne kyläilemään, olisi niin mukavaa. Jos hän vähän muuttaisi tapojaan, niin kyllä sitten vieraileminen olisikin ihan kiva juttu itsellekin.
Aiemmin, kun kävin lapsen kanssa siellä kyläilemässä säännöllisesti noin viikon verran kerrallaan - kerran kuussa. Niin aina kävi näin, muutaman ensimmäisen päivän äitini käyttäytyi ihan kivasti ja fiksusti. Mutta sitten se vaihtui täysin toiseen, hän alkoi haukkua ja moittia tiettyjä ihmisiä minulle. Tuosta en tykkää yhtään hyvää ja siitä vain tulin ärtyneelle / hermostuneelle tuulelle. Usein meillä olikin kunnon riita loppu viikosta päällä ja isäkin ihmetteli, että ainako te riitelette, kun tyttö tulee tänne kylään?
Lisäksi äitini tuntuu olevan välillä melkoisen utelias ihminen ja hän tykkää kaikenlaisia juttuja udella minulta. Koen, että jotain aina pitää vastata hänen uteleviin kysymyksiinsä, vaikken niin tahtoisikaan aina vastata. Usein hän utelee omaan elämääni ja perheeni ja läheisiini liittyviä juttuja.
Joskus tässä olen pysähtynyt oikein miettimään, että olenko ihan omituinen, kun välttelen äitiäni ja en mielelläni haluaisi käydä vanhempieni luona kylässä?
Jotenkin on vain minulle helpompaa lähettää pelkästään lapsi isovanhempiensa luokse, kuin mennä itse kanssa mukana.
Usein kun tulin mummolasta kotiin, niin olin tavattoman äreällä ja kireällä tuulella. Sitten se paha tuuli oli itsellä monen monta päivää ja omasta arjesta ei meinannut mitään tulla.
Olen tietysti miettinyt, että voisihan heillä käydä kylässä, mutta vain viikonloppuisin ja vain kerran kuussa. Tuo on ihan kohtuullinen aika heidän kanssaan ja tuolloin ei ainakaan turhan päiväistä nahinaa ehkä tulisi.
Sitä kanssa myös mietin äidissäni, että miksi hän ei voi pitää minua aikuisena ihmisenä? Usein hän suhtautuu edelleen kuin olisin hänen pieni
tyttönsä. Jotenkin sen vain huomaa hänen suhtautumisessaan ja puhetyylissään minulle.
En ole pahemmin vanhempieni luona kylässä käynyt viime syksynä. Tosin he ovat käyneet täällä ja olen lapsen laittanut yksikseen kyläilemään isovanhempien luona. Niin koen se olevan itselleni helpointa.
Silti koko viime syksyn ja nyt vieläkin äitini pyytelee, että tulisit sinäkin lapsesi kanssa tänne kyläilemään, olisi niin mukavaa. Jos hän vähän muuttaisi tapojaan, niin kyllä sitten vieraileminen olisikin ihan kiva juttu itsellekin.
Aiemmin, kun kävin lapsen kanssa siellä kyläilemässä säännöllisesti noin viikon verran kerrallaan - kerran kuussa. Niin aina kävi näin, muutaman ensimmäisen päivän äitini käyttäytyi ihan kivasti ja fiksusti. Mutta sitten se vaihtui täysin toiseen, hän alkoi haukkua ja moittia tiettyjä ihmisiä minulle. Tuosta en tykkää yhtään hyvää ja siitä vain tulin ärtyneelle / hermostuneelle tuulelle. Usein meillä olikin kunnon riita loppu viikosta päällä ja isäkin ihmetteli, että ainako te riitelette, kun tyttö tulee tänne kylään?
Lisäksi äitini tuntuu olevan välillä melkoisen utelias ihminen ja hän tykkää kaikenlaisia juttuja udella minulta. Koen, että jotain aina pitää vastata hänen uteleviin kysymyksiinsä, vaikken niin tahtoisikaan aina vastata. Usein hän utelee omaan elämääni ja perheeni ja läheisiini liittyviä juttuja.
Joskus tässä olen pysähtynyt oikein miettimään, että olenko ihan omituinen, kun välttelen äitiäni ja en mielelläni haluaisi käydä vanhempieni luona kylässä?
Jotenkin on vain minulle helpompaa lähettää pelkästään lapsi isovanhempiensa luokse, kuin mennä itse kanssa mukana.
Usein kun tulin mummolasta kotiin, niin olin tavattoman äreällä ja kireällä tuulella. Sitten se paha tuuli oli itsellä monen monta päivää ja omasta arjesta ei meinannut mitään tulla.
Olen tietysti miettinyt, että voisihan heillä käydä kylässä, mutta vain viikonloppuisin ja vain kerran kuussa. Tuo on ihan kohtuullinen aika heidän kanssaan ja tuolloin ei ainakaan turhan päiväistä nahinaa ehkä tulisi.
Sitä kanssa myös mietin äidissäni, että miksi hän ei voi pitää minua aikuisena ihmisenä? Usein hän suhtautuu edelleen kuin olisin hänen pieni
tyttönsä. Jotenkin sen vain huomaa hänen suhtautumisessaan ja puhetyylissään minulle.