Onko järkevää alle vuoden seurustelun aikana rakentaa jo yhteinen talo ja hankkia lapsia?

ei ole järkevää

 

Hmm... Toisilla toimii ja toisilla ei toimi. Mutta, ei se välttämättä toimi niilläkään, jotka on monta, monta vuotta tuntenu, ennenkuin tekevät mitään ratkasevia askelia.

Mulla aijempi avoliitto kesti 4v ja erottiin. Suhteessa oli kaikki vialla, todennäkösesti jo sillon, kun alettiin tutustuu. Tosin olin, niin hemmetin typerä ja sokee, etten niitä varostusmerkkejä huomannu. Aika nopeella tempolla muutettiin yhteen. Oli väkivaltanen ja petti melki koko suhteen ajan.

Nykysen miehen kanssa tavattiin elokuussa 2008, marraskuun lopussa muutettiin yhteen ja mies sitä ehdotti ja käski mun miettiä asiaa. 2009 maaliskuun lopussa mentiin kihloihin ja 2009 kesällä aloin odottamaan tytärtä ja tytär synty 2010 maaliskuussa. Aika nopeesti kaikki tapahtu ja edelleen menee meillä hyvin. Naimisiin menosta ollaan puhuttu ja ainoo ongelma on raha. Eli mennään naimisiin, kun taloudellinen tilanne meillä parempi.

 

Itse en oikein ikinä oo tajunnu, mihin ihmisillä on niin kiire. Mutta kukin tekee just niin, kuin itse haluaa! Me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä vuosikausia, mutta naimisiin ei oo kiirettä (raha-asiat on kunnossa), taloa ei haluta rakentaa eikä lapsiakaan kaivata. Mutta äärettömän onnellisia ja vilkasta, rikasta elämää eletään. Joku toinen sitten sillä toisella tyylillä. Meitä ei kiinnosta, mitä muut meista ajattelee, ei kai sen pitäis muitakaan kiinnostaa.

 

Kuulostaa minunkin korviin hurjalta, mutta voi olla toisille ihan ok. Riippuu varmaan hirveän paljon ihmisestä. Jos on korviaan myöten rakastunut ja tavallaan sokea sen ihastuksen huonoille puolille (kaikilla niitä on) niin sitten olisi ehkä syytä vähän jarruttaa. Jos kuitenkin osaa suhtautua realistisesti asioihin ja ymmärtää mitä on tekemässä niin no problem. Joillain voi olla jo iänkin puolesta kiire perustamaan perhettä, varsinkin jos toiveissa on useampi lapsi.

 

mistään ei voi olla varma. En ehkä pidä kovin järkevänä alle vuoden seurustelun jälkeen yhteisen asunnon ostamista tai lasten hankkimista. Mutta monikaan ei tässä elämässä ole kovin järkevää. Ihmiset ja tilanteet ovat niin erilaisia, ehkä ajattelen enemmänkin niin että antaa kaikkien kukkien kukkia. Ei kaikki järkevätkään päätökset aina johda hyviin lopputuloksiin.

 

Itse en uskaltais. Nykymiehet tuntuu olevan niin ailahtelevaisia, että vaikka ne miten vakuuttelisi rakkauttaan ja haluaan sitoutua, voi silti mieli muuttua hetkessä.

 

ihmisiä, jotka menneet 10vuoden yhdessäolon jälkeen naimisiin ja eronneet vuoden sisällä. Ja ihmisiä, jotka tunteneet pari viikkoa ja menneet kihloihin, naimisiin ja saaneet lapsen nopealla tahdilla ja myös eronneet nopeasti.

Ja sitten on niitä, ketkä huolimatta "kiireestä" pysyy yhdessä elämiensä loppuun asti.

Me on edetty aikanaan melko nopeasti asioissa ja yhteisiä vuosia takana on nyt seitsemän. Jokainen tekee omat valintansa ja elää sitten niiden mukaan.

 

Me muutettiin käytännössä heti yhteen, 2kk:n päästä mentiin kihloihin, lasta alettiin yrittää samoihin aikoihin ja vuoden sisällä naimisiin. Nyt yhdessäoloa takana viisi vuotta ja edelleen olen täysin vakuuttunut, että tämän ihmisen kanssa haluan olla aina. Järkevää tai ei, meidän kohdalla toimi, enkä päivääkään ole katunut.

Vanhempani etenivät "järkevästi" ja tutustuivat ensin rauhassa. Olivat naimisissa 25 vuotta ja sitten erosivat. Ei hidas alku pelastanut mitään.

Riippuu siis ihmisistä, onko järkevää vai ei. Jotenkin meidän alkurysäys oli niin vahvoja tunteita täynnä, että jo niissä muistoissa on tietynlainen suhdetta kantava voima ja usein niitä aikoja lämmöllä muistellaan. En minä ainakaan menisi muiden ihmisten vauhtia kritisoimaan. Kukin omalla tahdillaan.

 

Ehkä ihmettelen eniten sitä, että ne "kiireiset" ihmiset jotka elävät tuossa tunteen palossa haluavat siihen tunteeseen heti isoja muuttujia/riskejä, eli lapsia ja taloja yms. Me tavatessa, silloin 17v siten, oltiin niin huumaantuneita toisistamme ja elettin niin rakastuneina ja tunteiden palossa monta vuotta ettei missään tapauksessa haluttu mitään meidän onnea kahlitsevaa ympärille.Voi olla että vieläkin mietitään näin vaikka omaisuutta yms on kertynytkin. Ts. ihmiset on niin erilaisia ja reagoi asioihin eri tavalla. Ymmärrän, että lapsia haluava ja oktsta haaveileva haluaa ne asiat sitten heti.

 

Mä näkisin asian niin, että jos molemmilla osapuolilla on jo edellisiä suhteita takana ja sitä myöten kokemusta siitä kun arki tulee kuvioihin ja tietoa siitä mitä suhteelta haluaa ja ei halua, voi homma toimia. Mutta jos tuollaisella aikatauluilla lähdetään ensimmäistä parisuhdetta rakentamaan vain sillä alkuhuuman innolla, niin ei kovin järkevältä vaikuta.

 

No ei todellakaan ole järkevää, kai se nyt on selvää...

 

[QUOTE="vieras";28996013]Me muutettiin käytännössä heti yhteen, 2kk:n päästä mentiin kihloihin, lasta alettiin yrittää samoihin aikoihin ja vuoden sisällä naimisiin. Nyt yhdessäoloa takana viisi vuotta ja edelleen olen täysin vakuuttunut, että tämän ihmisen kanssa haluan olla aina. Järkevää tai ei, meidän kohdalla toimi, enkä päivääkään ole katunut.

Vanhempani etenivät "järkevästi" ja tutustuivat ensin rauhassa. Olivat naimisissa 25 vuotta ja sitten erosivat. Ei hidas alku pelastanut mitään.

Riippuu siis ihmisistä, onko järkevää vai ei. Jotenkin meidän alkurysäys oli niin vahvoja tunteita täynnä, että jo niissä muistoissa on tietynlainen suhdetta kantava voima ja usein niitä aikoja lämmöllä muistellaan. En minä ainakaan menisi muiden ihmisten vauhtia kritisoimaan. Kukin omalla tahdillaan.[/QUOTE]

Ei pelastanut mitään? Hehän olivat 25 vuotta naimisissa! :O Se on todella pitkä aika. Etpä ole sinä vielä yltänyt samanlaiseen saavutukseen, vaikka oletkin hypännyt suinpäin suhteeseen?

 

Toisille sopii, toisille ei. Aikuiset ihmiset tehkööt mitä tahtoo.

Muutamia tällaisia tunnen, ja ehkä sattumaa mutta kaikki kuvittelevat tietävänsä elämästä jotenkin enemmän kuin muut. Omasta kaveripiiristä eräs tuttavapariskunta otti alle vuodessa yhteisen lainan, meni naimisiin ja lisääntyi ja tää nää on kokoajan niin tietävänä kertomassa mulle mun parisuhteestani miten se ei toimi ja miten mun mies ei rakasta mua, kun ollaan oltu jo 5v yhdessä eikä lapsia tai vielä naimisissa.

Vähän samantyyppistä käytöstä olen huomannut omalta kaveriltani, joka on tuollainen suhteessa nopeasti etenevä. Mulla ei kuulema ole elämä kunnossa, koska olen sinkku. Jos ei ole parisuhteessa, on hänen mukaansa vastuuton huithapeli.

 

Ei ole järkevää. En ikinä itse tekisi noin.

 

[QUOTE="eee";28996089]Ei pelastanut mitään? Hehän olivat 25 vuotta naimisissa! :O Se on todella pitkä aika. Etpä ole sinä vielä yltänyt samanlaiseen saavutukseen, vaikka oletkin hypännyt suinpäin suhteeseen? [/QUOTE]

Tarkoitin, ettei se pitkä tutustumisaika taannut mitään. Kuitenkin siis myöhemmin erosivat. Tavallaan ei voisi mennä koskaan naimisiin, koska koskaan ei voi tietää, millaiseksi se suhde muuttuu. Mikä se sopiva tutustumisaika sitten olisi? Alkuhuuman loppuun asti? Miksi se riittäisi, kun tavallisesti tulee seitsemän vuoden kriisi, kolmenkympin kriisit, keski-iän kriisit jne. Milloin muka olisi saatu riittävästi takeita siitä, että suhde tulee kestämään?

En ymmärrä, miten tilanne olisi meidän kohdalla jotenkin ratkaisevasti eri, vaikka nyt vasta alettaisiin tehdä suuria liikkeitä. Yhä edelleen ne hänen kanssaan olisin valmis tekemään, mutta varsinkin miehelläni olisi aika paljon jo ikää lapsen hankkimiseen. Näillä vuosilla myös alkaa ymmärtää jotakin elämän rajallisuudesta, joten ei kauheasti tee mieli himmailla ja odotella, vaan elää nyt. Vastuullisesti kuitenkin. En tiedä, mitä odottamisella olisimme saavuttaneet. Tosin puhun nyt vain omasta puolestamme eli tietenkään kaikille ei näin nopea tahti sopisi. Ja mielestäni tähän vaikuttaa myös ikä. Miehelläni oli 20 vuoden avioliitto jo takana ja itselläni 10 vuoden parisuhde. Monia turhia haihatteluita on jo sillä vältetty.

 

Itse ostettiin talo alle vuoden seurustelun jälkeen. En osaa vielä sanoa onko hyvä vai huono ratkaisu, talo ollut meillä nyt 3 kk

Niin ja syitä miksi näin tehtiin on monia.
Ensinnäkin molemmilla oli par pidempää sudetta takana, ja jotenkin vain tuntui siltä että pakko saada joku paikka mihin juurtua kunnolla. Itse olen tähän asti hyppinyt vuokrakämpästä toiseen, eikä oikein missään ole tuntunut kodilta.
Toiseksi meillä se pahin alkuhuuma meni ohi suht nopeasti, ja koska arki tuntuis kulkevan hyvin yhdessä, niin ei nähty mitään syytä miksi ei voisi kokeilla ihan tosissaan tosissaan yhteiseloa.
Kolmanneksi minusta on ihan hassua että ennen yhteistä taloa pitäisi seurustella jonkin tietyn ajan. Siis, miksi? Kuitenkin on ihan mahdollista että pari eroaa 3 vuoden, 5 vuoden, kirotun 7 vuoden tai vaikka 15 vuoden jälkeen. Miten kauan siis pitäisi odottaa ennen kuin uskaltaa alkaa rakentamaan yhteistä tulevaisuutta? Aina on kuitenkin se riski että tulee ero, odottipa kuinka monta vuotta tahansa.

 

Järkeväähän se nyt ei oo.

Mutta sitten, ei kaikki aina oo järkeviä ja silti voi mennä hyvin. Toiset on intuitiivisempia, valmiimpia ottamaan isomman riskin tai sit ei vaan aattele.
Eikä sitä aina tunne sitä puolisoaan kymmenen yhteisen vuoden jälkeenkään...

 

[QUOTE="vieras";28996013]Me muutettiin käytännössä heti yhteen, 2kk:n päästä mentiin kihloihin, lasta alettiin yrittää samoihin aikoihin ja vuoden sisällä naimisiin. Nyt yhdessäoloa takana viisi vuotta ja edelleen olen täysin vakuuttunut, että tämän ihmisen kanssa haluan olla aina. Järkevää tai ei, meidän kohdalla toimi, enkä päivääkään ole katunut.

Vanhempani etenivät "järkevästi" ja tutustuivat ensin rauhassa. Olivat naimisissa 25 vuotta ja sitten erosivat. Ei hidas alku pelastanut mitään.

Riippuu siis ihmisistä, onko järkevää vai ei. Jotenkin meidän alkurysäys oli niin vahvoja tunteita täynnä, että jo niissä muistoissa on tietynlainen suhdetta kantava voima ja usein niitä aikoja lämmöllä muistellaan. En minä ainakaan menisi muiden ihmisten vauhtia kritisoimaan. Kukin omalla tahdillaan.[/QUOTE]

Ei tuo nyt kovin epäonnituneelta suhteelta kuulosta, jos on 25v yhdessä viihdytty.
Teidän "tuloksesta" et tiedä vielä mitään. Eiköhän nuo sinunkin vanhempasi olleet 5v kohdalla varmoja, et ovat aina yhdessä....
Kukin tosiaan omalla tahdillaan, halutessaan myös hitaasti!

 

Mun mielestä ei voi tuon perusteella tehdä johtopäätöksiä. Toiset tarvitsee sen 5 vuotta nähdäkseen onko kumppani se "oikea". Toisille riittää puolivuotta. Mun mielestä myös elämänkokemus ratkaisee. Onko aikaisempia suhteita ja selkeä ajatus siitä mitä elämältä haluaa. Jos kyseessä on 18 vuotias pari jolla ei ole aikaisempaa seurustelukokemusta, niin en usko että on järkevää. Toki näinkin saattaa joillakin toimia, mutta olisin epäilevä. Jos taas kyseessä on kolmekymppinen pariskunta, jolla on mollemmilla kokemusta aikaisemmista suhteista ja elämästä ylipäätään, eli selkeä näkemys mitä elämässä haluaa, voi ihan hyvin onnistua.

 

[QUOTE="näin meillä";28993507]6 viikon jälkeen naimisiin, lapsi, talo perään... jotkut tietävät mitä tekevät ja haluavat elämältä [/QUOTE]

ja sen jälkeen itketään täällä kun on velkaa, ollaan yksinhuotajana jne jne...