Onko ihminen tunnevammainen, jos ei rakasta vanhempiaan?

["vieras"]

Kuulostaapas kivalta kaverilta .

 

[BootyPeppi]

[QUOTE="alkup";26466694]En minä sitä voi sanoa empiväni, tuo sanavalinta (mielestäni rakastan, koen että rakastan) tuli kai lähinnä siksi, että keskustelin erään kaverin kanssa asiasta, ja hän oli sitä mieltä, ettei voi tietää mitä rakkaus on, jos ei ole elänyt rakastavassa perheessä. No, hän ei tiennyt minun taustaani, eikä tiedä vieläkään, en kertonut. Hän oli sitä mieltä, ettei se rakastaminen ole mahdollista, vaikka niin kuvittelisi

Jos minun pitäisi sanalla kuvailla, että mitä tunnen esimerkiksi lapsiani kohtaan, niin kyllä se sana on rakkaus, eikä se ole minulle kyseenalainen asia. En minä miehenikaan osalta pohdiskellut, että mahtaako tämä nyt olla rakkautta vai ei.

Kaverin logiikan mukaan kuitenkin tilanne olisi "oikeasti" niin, että minä vain kuvittelen rakastavani lapsiani tai miestäni, kun en paremmastakaan tiedä. Kuka se sitten tietää, että mitä se oikea rakkaus on? Jokainenhan siinä voi olla väärässä. Eikö se ole tärkeintä, että itse kokee rakastavansa ja että esim lapsille osoitetaan ja kerrotaan, että heitä rakastetaan?[/QUOTE]


Kaverisi puhuu samasta oikeastaan mistä minäkin. Tosin minä taas olen sitä mieltä, että tunteisiin oppii jos siihen on mahdollisuus.
Jokainen ihminen on erilainen ja tunteet siis myös näytetään eri tavoin. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa rakastaa.

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";26466700]Kuulostaapas kivalta kaverilta .[/QUOTE]

Ei hän tiennyt minun taustoistani mitään, enkä minä siinä sitten viitsinyt alkaa mainostaa että kuule hei, minäpä se olen kasvanut rakkaudettomassa perheessä.

Aika harvalle sitä viitsii mainostaa, sillä useimmat lähtevät tekemään siitä tulkintojaan. Että jos minun vanhempani eivät osanneet olla vanhempia, en minäkään voi osata. Jos he eivät osanneet rakastaan, minäkään en voi osata rakastaa. Jos minun äitini ei hallinnut aggressiotaan, en minäkään voi osata sellaista. Se käännetään ikään kuin minua vastaan. Se tuntuu kyllä joskus todella epäreilulta, ikään kuin minua rangaistaisiin siitä minkälainen minun lapsuuteni oli.

 

["alkup"]

Kaverisi puhuu samasta oikeastaan mistä minäkin. Tosin minä taas olen sitä mieltä, että tunteisiin oppii jos siihen on mahdollisuus.
Jokainen ihminen on erilainen ja tunteet siis myös näytetään eri tavoin. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa rakastaa.

Eihän rakkaus kuitenkaan ole ainoa tunnetila. En minäkään ole ollut tunteeton, edes lapsena, vaikken ole kokenut rakastavani vanhempiani. Olen silti lapsena tuntenut ihan koko tunneskaalan läpi, itse asiassa ollut hyvinkin herkkä lapsi. Ja herkkä aikuinen olen edelleen. Enkä koe, että minun olisi pitänyt koskaan opetella rakastamaan, minusta se on aina tuntunut sisäsyntyiseltä tunteelta, vaiston varaiselta.

 

[BootyPeppi]

[QUOTE="alkup";26466762]Eihän rakkaus kuitenkaan ole ainoa tunnetila. En minäkään ole ollut tunteeton, edes lapsena, vaikken ole kokenut rakastavani vanhempiani. Olen silti lapsena tuntenut ihan koko tunneskaalan läpi, itse asiassa ollut hyvinkin herkkä lapsi. Ja herkkä aikuinen olen edelleen. Enkä koe, että minun olisi pitänyt koskaan opetella rakastamaan, minusta se on aina tuntunut sisäsyntyiseltä tunteelta, vaiston varaiselta.[/QUOTE]

Ei tietenkään ole, puhuit rakkaudesta lapsiasi kohtaan joten siihen tuo kommentti, tunteisiin oppii ja se oli taas se laajempi kommentti.

 

["Jellybeany"]

En minäkään rakasta omiani. Välitän kyllä heistä samalla tavalla, kuin välitän jostain kaukaisesta sukulaisesta, mutta enempään en kykene. Omia lapsiani kyllä rakastan, ja rakastan myös sisaruksiani. Ei kai rakkautta voi pakottaa? Joten eihän se silloin voi olla velvollisuuskaan?

 

["vieras"]

Ei tunteisiin varsinaisesti opita, vaan tunteet tulevat, kun niille annetaan turvallinen mahdollisuus tulla esiin. Spontaaneja nekin ovat, eikä harjoittelun tulosta. Ja tunteiden tunnistaminen ja tunteista puhuminen taas ovat ihan eri juttuja. Jos ihminen on täysin tunteeton (mikä johtuu kehityshäiriöstä tai erityisen vaikeasta lapsuudesta), niin tunteettomuus on pysyvää.

 

["kepukka"]

Mulle rakkaus on jotain tosi outoa. En koe nimittän rakastavani ketään. Ehkä mun tunnevalikoimassa ei ola sellaista kuin rakkaus, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö välittäisi aivan jumalattomasti. En rakasta vanhempiani, toki välitän, mutta toisaalta kun mä olen alkanut miettimään lapsuuttani, olen muuttunut enemmän välinpitämättömäksi heitäkin kohtaa. Mieheni: ehkä mulla silloin 15v oli tosi rakkaudenhuumaa puoli vuotta, mutta rakastanko...en tunne niin. Välitän ihan hitosti. Lapset: jos vaan jotain ikinä rakastan, niin lapsiani. Musta on kurjaa, etten pysty aidosti sanomaan lapsilleni, että rakastan heitä. Sanon, koska uskon heidän kaipaavan niitä sanoja, ja varmasti minua uskovat. "Minä rakastan sinua" on todella vaikea mun sanoa. Sanon mieluimmin "olet minulle maailman tärkein" , "välitän sinusta ihan hirveästi", "olet minun kulta".

En tiedä missä on mennyt pieleen, kun mulla on tilanne tällainen. Vai onko mennyt pieleen? Koska kuitenkin tunne esim. lapsiani kohtaan on vähintään rakkauden tasoista...hmmm...mikä siinä "rakkaus" sanassa on niin vaikeaa? Pääasia tietty että teoillaan ja sanoillaan osoittaa toisesta välittänsä.

Hmmm...outoa.

 

[tytsi-89]

Ei, jos vanhemmissa ei ole ollut mitään rakastamisen arvoista, ts. ovat kohdelleet huonosti.

 

["Sirkkeli"]

Tosiaan, eihän se nyt mistään tunnekylmyydestä kerro, vaikkei vanhempiaan rakasta.
Tunteeton ympäristö ei automaattisesti tee tunteettomaksi. Mutta tunteiden näyttämiseen siitä voi saada oppia kyllä.

 

["alkup"]

[QUOTE="Sirkkeli";26467845]Tosiaan, eihän se nyt mistään tunnekylmyydestä kerro, vaikkei vanhempiaan rakasta.
Tunteeton ympäristö ei automaattisesti tee tunteettomaksi. Mutta tunteiden näyttämiseen siitä voi saada oppia kyllä.[/QUOTE]

Totta, minun ongelmani olikin pitkään tunteiden näyttäminen. Meillä tunneilmaisu oli "kiellettyä", ja toisaalta erityisesti äidiltä lähes ainoa tunneilmaisu oli aggressio vai viha. Opin myös tarkkailemaan muiden tunnetiloja ja mielentiloja, vähän niiin kuin ilmapuntarina.

Tunteet siis aina olivat olemassa, mutta säätelin hyvin voimakkaasti niiden näyttämistä muille. Jotkut tietysti sekottavat tämän siihen, ettei muka olisi tunteita.

Minulle tuli tunne, etteivät minun tunteeni ole lainkaan merkityksellisiä. Siis lapsena. Siksi pyrin äärimmäisyyksiin asti siinä, etten ilmaissut omia tunteitani mutta samaan aikaan ne tunteet muodostuivat minulle itselleni entistä tärkeämmiksi. En tiedä osaanko oikein selittää tätä asiaa. Tuntemisen merkitys oli minulle aivan valtava, sitä suurempi mitä enemmän jouduin peittelemään tunnetilojani muilta.

Mutta siitä, kun olen alkanut osoittaa tunnetilojani, paljastaa ne muille... siitä on ikuisuuksia. Muutos taisi tapahtua teini-iässä.

 

["Näinpä"]

Et ole ap mikään tunnevammainen, jos et rakasta jotakuta sukulaistaisi vain siksi, että niin pitäisi tehdä. Minä rakastan isääni, paljonkin, mutta äitiäni en yhtään. Minulle on hyvin epämiellyttävää olla edes samassa huoneessa hänen kanssaan kahdestaan. Tunnen äitiäni kohtaan katkeruutta ja vihaa, syitä näihin tunteisiin en jaksa alkaa nyt aukomaan. Miestäni ja lastani rakastan enemmän kuin mitään maailmassa. Ei ketään, joka ei sitä ansaitse, tarvitse rakastaa - vaikka olisi kuinka sukua. Miksi pitäisi?

 

[Ei tietenkään]

Jos vanhempi ei ensin ole rakastanut, niin on vaikea rakastaa itsekään. miten sitä osaisi?

 

["hmmm"]

Tosin, mistä sitä osaa sitten rakastaa omia lapsiaan? kai sitä rakkautta on saanut jostain kuitenkin? joku on välittänyt.

tai sitten on vaan tajunnut sen vanhemmiten.

mutta jos on kokenut liikaa pahaa, ei osaakaan rakastaa seuraavaakaan polvea. vaan siirtää heille kaikenpahan.

 

[123rfjkbvdtjvi]

[QUOTE="hmmm";26469939]Tosin, mistä sitä osaa sitten rakastaa omia lapsiaan? kai sitä rakkautta on saanut jostain kuitenkin? joku on välittänyt.

tai sitten on vaan tajunnut sen vanhemmiten.

mutta jos on kokenut liikaa pahaa, ei osaakaan rakastaa seuraavaakaan polvea. vaan siirtää heille kaikenpahan.[/QUOTE]

En allekirjoita, ketjun voi katkaista.

Enkä usko sitäkään, että rakkaus olisi opittu tunne, se on vaistonvaraista.

 

["hmmm"]

En allekirjoita, ketjun voi katkaista.

Enkä usko sitäkään, että rakkaus olisi opittu tunne, se on vaistonvaraista.

voi ollakin, en ole koskaan pohtinut asiaa. Miksi osaan rakastaa lapsiani. Miksi yritän ajatella heidän parastaan ja oma etu on toissijaista.

Miksi kaikki eivät välitä kuin itsestään. Esim. oma isäni, ei hän kuolisi puolestani. Ei hän ole koskaan tehnty mitään hyväkseni.

Miksi suurissa ikäluokissa on paljon itsekkyyttä. Mikään raha maailmassa ei riitä. Itselle.

 

["vieras"]

Kaikki vanhemmat eivät ansaitse rakkautta, ja on todella peiliin katsomisen paikka, jos omat lapset eivät rakasta. Erikseen sitten psyykkisesti sairaat, joilla ei kykyä rakastaa ketään, mutta ei kukaan syntyessään ole sellainen.

Kaikki tarvitsee "sadetta kasvaekseen", eli rakkautta ja huolenpitoa jne

 

["hmmm"]

Miksi monet köyhät kansat välittävät lapsistaan, pitävät ne lähellään aina työssäkin?

Jotkut köyhät kansat taas eivät, vaan hakkaavat lapsiaan ja käyttävät orjina.

Monet itä-eurooapn kansat vaikuttavat lapsirakkailta, lapsia tehdään vain vähän, ja ovat koko suvun keskipisteitä, isovanhemmat hoitavat ilmaiseksi, tai käyvät töissä jotta voivat elättää koko jälkikasvun, oman lapsen perheineen. kaikki tehdään omien lasten ja lastenlasten eteen. Tai hoidetaan lapset jos äiti ja isä käy töissä.

Miksi toiset osaavat välittää, toiset eivät? Johtuuko jostain historian traumoista? jso traumat ja häpeät suuret, ei pysty tuntea rakkautta itseään kohtaan joten ei omaa lastakaan?

 

["vieras"]

[QUOTE="hmmm";26470118]voi ollakin, en ole koskaan pohtinut asiaa. Miksi osaan rakastaa lapsiani. Miksi yritän ajatella heidän parastaan ja oma etu on toissijaista.

Miksi kaikki eivät välitä kuin itsestään. Esim. oma isäni, ei hän kuolisi puolestani. Ei hän ole koskaan tehnty mitään hyväkseni.

Miksi suurissa ikäluokissa on paljon itsekkyyttä. Mikään raha maailmassa ei riitä. Itselle.[/QUOTE]

Koska ajat olivat kovat. isät olivat sodassa tai töissä. Ja tuntuu että se suomalainen jörökkyys oli nimenomaan silloin ennen enemmän pinnassa.

Elämä oli kovaa, ja kun katsoo mustavalkoisia valokuvia, niin ollaan niin vakavia..Tosin en tiedä, mitä tarkotat itsekkyydellä?

 

["hmmm"]

[QUOTE="vieras";26470169]Koska ajat olivat kovat. isät olivat sodassa tai töissä. Ja tuntuu että se suomalainen jörökkyys oli nimenomaan silloin ennen enemmän pinnassa.

Elämä oli kovaa, ja kun katsoo mustavalkoisia valokuvia, niin ollaan niin vakavia..Tosin en tiedä, mitä tarkotat itsekkyydellä?[/QUOTE]

No sellaista julmuutta. Kuten kuvataan siinä laulussa, jonka laulaa Anssi kela (muistakseni), jotenkin että vanhemmilla olisi rahaa mutta eivät hädässäkään auta lastaan, joka sitten kai tekee itsemurhan, jos laulun oikein ymmärrän.

siis että oma maha vaan tärkein, ja ei oikeasti rakasta omaa lastaan, ei van välitä paskaakaan, lapsen on selvittävä itse.

Laput silmillä vaan ja mikään mammona ei riitä.

Esim. eläkkeethän ovat kohta suuremmat kuin palkat.

 

["vieras"]

[QUOTE="hmmm";26470201]No sellaista julmuutta. Kuten kuvataan siinä laulussa, jonka laulaa Anssi kela (muistakseni), jotenkin että vanhemmilla olisi rahaa mutta eivät hädässäkään auta lastaan, joka sitten kai tekee itsemurhan, jos laulun oikein ymmärrän.

siis että oma maha vaan tärkein, ja ei oikeasti rakasta omaa lastaan, ei van välitä paskaakaan, lapsen on selvittävä itse.

Laput silmillä vaan ja mikään mammona ei riitä.

Esim. eläkkeethän ovat kohta suuremmat kuin palkat.[/QUOTE]

Tunnekylmiä ihmisiä on se aika jättänyt..moni tarttis ammattiapua. Mutta ei olla totuttu tunteilemaan, tai kertomaan ongelmista muille.

 

[ontuja]

mulla taitaa olla joku tunnevamma.. en rakasta ketään (vanhemmat,omat sisarukset,aviomies,lapset) olen kylmä kuin kala. Miksi en rakasta?- en osaa enkä tiedä mitä se on. Lapsuus oli väkivaltainen ja opin ettei tunteita näytetä paitsi vihaa . Kiintymystä tunnen ja pidän sitä rakkautena?

 

["siis"]

mulla taitaa olla joku tunnevamma.. en rakasta ketään (vanhemmat,omat sisarukset,aviomies,lapset) olen kylmä kuin kala. Miksi en rakasta?- en osaa enkä tiedä mitä se on. Lapsuus oli väkivaltainen ja opin ettei tunteita näytetä paitsi vihaa . Kiintymystä tunnen ja pidän sitä rakkautena?

No viihtyykö sun lähellä kukaan, jos olet kylmä, ja tunteeton?

 

[fifiia]

Onko tunnevammaisuus sitä että ei kykene rakastamaan, eihän liikuntavammakaan tarkoita ettei pystyisi liikkumaan. Ajattelen että tunteiden puuttuminen vanhemman ja lapsen välillä on suuri puute. Enemmän se kertoo varmasti vanhemman tunnevammasta, mutta iso menetys se on myös lapselle. Tunteiden ilmaisemista voi ja mielestäni myös pitäisi jo lapsena oppia muissakin suhteissa kuin pelkästään lapsen ja vanhemman välillä.

 

["vieras"]

mulla taitaa olla joku tunnevamma.. en rakasta ketään (vanhemmat,omat sisarukset,aviomies,lapset) olen kylmä kuin kala. Miksi en rakasta?- en osaa enkä tiedä mitä se on. Lapsuus oli väkivaltainen ja opin ettei tunteita näytetä paitsi vihaa . Kiintymystä tunnen ja pidän sitä rakkautena?

No vaali sitä. Pienetkin rakkauden pilkahdukset ovat arvokkaita.